Kun minulta kysytään, miten voin?, vastaan aina, että ihan hyvin...kai? Elän päivän kerrallaan enkä tällä hetkellä jaksa kantaa huolta tulevasta. Kaikki voimani menevät siihen, että saan tehtyä työni ja vietyä päivän aamusta iltaan. Toki toivon, että korona saataisiin kuriin ja pääsisin jo pian tapaamaan läheisiäni ja ystäviäni. Ikävöin niin kovin niitä yhteisiä hetkiä, kun istumme saman pöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia ja kahvittelemaan. Rupattelua, naurua ja jopa kyyneliä. Sitä kaipaan.

Viihdyn myös hyvin kotona. Kodin merkitys on viimeaikaisten tapahtumien johdosta vain kasvanut. Se on minulle turvasatama, jossa on hyvä olla ja helppo hengittää. Kotona voin olla juuri niin kuin itse haluan. Ajatella vain itseäni ja toimia sen mukaan. Tämä ajattelutapa on minulle vielä vaikeaa, koska en ole koskaan aiemmin asunut ihan yksin. Perheeseeni on aina kuulunut toinen aikuinen tai ainakin ne omat lapset. Nyt olen yksin ja minun on ajateltava ennenkaikkea omaa hyvinvointiani. Sitä, mikä minusta tuntuu hyvältä. Minusta on jopa outoa, kun voi tulla ja mennä niin kuin itse haluaa eikä sitä rajoita tai säätele mitkään asiat. Ehkä tähän vielä oppii, mutta se vaatii vielä hiukan työtä, koska eihän tätä yksin elämistä ole vielä takana kuin reilu kuukausi. Se on lyhyt aika eikä sen aikana ole pystynyt vielä luomaan mitään pysyviä muutoksia. 

Olen aina elänyt niin, että toisten etu on mennyt oman edun edelle. Se on varmasti meille naisille ja varsinkin äideille varsin yleistä. Nuorempana elin vielä niin, että halusin olla kaikkien mieliksi. Tein asioita ja omia valintojani niin, että ne miellyttivät mahdollisimman monia. Kuullostaa tosi naivilta ja jopa tyhmältä, mutta niin vain toimin. Mistä tämä johtui? En tiedä johtuiko siitä, että en silloinkaan tykännyt vihanpidosta tai riitelystä. En siis tiedä liittyvätkö nämä asiat yhteen. Nykyisin teen päätöksiä ja asioita niinkuin minusta tuntuu oikealta ja parhaalta. En anna muiden mielipiteiden vaikuttaa päätöksiini. Voin kysyä neuvoa läheisiltäni, mutta päätökset asioista teen kuitenkin ihan itse. Hiukan vielä saatan miettiä sitä, mitä muut siitä ajattelevat, mutta onneksi olen pikku hiljaa pääsemässä siitäkin piirteestä eroon. Kyseessä on kuitenkin minun elämäni ja minä itse olen oman elämäni herra (tai rouva). Minulla on oikeus tehdä elämästäni juuri sellainen kuin itse haluan ja toimia ja elää niinkuin parhaaksi näen.

Yksi asia, mikä on vuosiin tuntunut hyvältä on ollut liikkuminen tai tarkemmin sanottuna liikunta. Ystäväni teki polkupyörääni pienen keväthuollon ja olen nyt käynyt muutaman kerran pyöräilemässä. Pyöräileminen on ollut parempi vaihtoehto kuin ihan lenkkeily, koska toisessä lonkassani on vähän kulumaa (tämä ikä, huoh...). Nuorena pelatessani sarjassa pesäpalloa pyöräilin tosi paljon harkkoihin ja takaisin, joten kai tämä pyöräily on vähän kuin verissä. Nyt se on taas vaan kaivettu esiin. Kävin jo yhtenä päivänä pyörällä töissäkin. Vitsi, miten hyvä fiilis siitäkin tuli! Työpäivän jälkeen sai kivasti nollattua työasiat pois päästä puoli tuntia kestäneen kotimatkan aikana. 

Alapuolella olevat kuvat ovat viime viikonlopun pyörälenkiltäni. Miten ihania ja kauniita paikkoja voikaan löytyä ihan läheltä kaupungin keskustaa. Tulen jatkossakin varmasti pyöräilemään tuolla monen monta kertaa. Miten kaunista tuolla onkaan, kun luonto alkaa vihertää ja puihin tulee lehdet.

Mitä teille kuuluu? Miten olette saaneet ajan kulumaan kotona? Saatteko liikunnasta lisää energiaa tai käytkö kenties polkupyörällä töissä? 

Mukavaa perjantaita teille kaikille ♥

Aika kuluu vai kuluuko se?

Olen ollut tämän viikon lomalla. Työt ovat vähentyneet ja henkilökuntaa on pyydetty tai vähintäänkin suositeltu pitämään lomia pois. Kukaan kun ei tiedä, millainen kesä meillä on edessä. Voihan olla, että silloin ei lomien pitäminen ole edes mahdollista. Tässä kohdassa loma on tuntunut levolta, kiireettömyydeltä ja omalta ajalta. Ei kuullosta siis lainkaan hullummalta, mutta miten se lopulta on mennyt, kun liikkumista on rajoitettu eikä auki ole kuin kaupat, huoltoasemat ja sairaalat?

Iltaisin nukkumaan käydessäni mieleni on vallannut pieni ahdistus. Jotenkin on tuntunut pelottavalta käydä nukkumaan. Olen toivonut, että yö olisi nopeasti ohi. En tiedä mistä tämä tunne johtuu. koska tälläistä minulla ei ole koskaan aiemmin ollut. Voi olla, että uusi elämäntilanteeni aiheuttaa sen tai sitten alitajuntaisesti nämä poikkeusolot ja koronan vuoksi hämärän peitossa oleva tulevaisuus. Aamulla nousen kuitenkin hyvillä mielin. Keitän aamukahvit vanhaan totuttuun tapaani ja juon ne ilman kiireettä selaillen somea. Tänään en jaksanut heti nousta keittämään kahvia, vaan kuuntelin BookBeatista hetken kirjaa. Hetken päästä havahduin kuitenkin unen rajamailta enkä muistanut pätkääkään kuuntelemastani kirjasta. Ihan kiva keksintö tuo kirjojen kuunteleminen. Latasin sovelluksen muutama päivä sitten ja olen nyt opetellut käyttämään sitä. En ole kova kirjojen lukija, mutta ajattelin, että kuunnellen asia hoituisi ehkä helpommin. En tiedä. Jotenkin on vaikea hakea ja löytää sopivaa ja mielenkiintoista luettavaa. Hyviä kirjavinkkejä otetaan siis vastaan.

Olen tottunut olemaan vapaa-ajallani paljon kotona, joten se ei ole minulle mikään ongelma. Ihmisen mieli on kuitenkin ihmeellinen. Ulkopuolelta tulevat määräykset, jotka rajoittavat omaa liikkumistamme, alkavat ahdistaa koti-ihmistäkin. Silloin kun joudumme olemaan kotona toisen käskystä, vaikka normaalisti kotoilemme mielellämme ja tunnemme kodin turvapaikaksemme, olo alkaa tuntumaan kurjalta ja vähintäänkin yksinäiseltä. Onneksi olen ainakin vielä saanut päivät kulumaan aika nopsaan omien harrastusteni ja kotitöiden lomassa. Asun nyt uudessa kodissa, joka on minun  turvapaikkani. Paikka, missä on helppo hengittää. Muuttolaatikot on purettu ja tavarat ovat löytäneet paikkansa. Jotain juttuja vielä puuttuu, mutta kuten kaikki muutkin huonekalut ja tavarat olen hankkinut käytettynä, odotan kuumeisesti, että pääsisin jälleen kiertelemään kirppiksiä ja tekemään löytöjä. 

Tykkään tehdä lasten kanssa palapelejä ja siitä innostuneena kävin ostamassa itselleni vähän isomman palapelin. Ajattelin, että siinäpä mukavaa puuhaa eristykseen. Ostin sitten heti suoraan tuhannen palan palapelin ja voin sanoa, että onhan niitä, paloja nimittäin, aikamoinen määrä. Hetki voi siis vierähtää ennekuin palapeli on valmis. Tyttäreni vinkkasi minulle palapelimatosta, jonka päälle palapelin voi rakentaa. Se on siitä kätevä, että sen avulla keskeneräisen palapelin voi rullata pois pöydältä ja levittää taas uudelleen, kun jatkaa sen tekemistä. En ollut koskaan aiemmin kuullutkaan tälläisestä, mutta Suomalaisesta kirjakaupasta sen löysin. Nyt, kun etsin linkkiä Suomalaisen kirjakaupan verkkosivuilta tähän postaukseen, huomasin tuotteen olevan loppuunmyyty. Joku muukin on siis innostunut kokoamaan palapelejä. No, en ihmettele, onhan se mukavaa ajanvietettä ja sen parissa hujahtaa helposti tunti tai kaksi!

Kokoaikaa ei kuitenkaan jaksa tehdä samaa puuhaa, joten vaihtelua pitää olla, että viihtyy kotona mahdollisimman hyvin. Työkaverini kutsui minut virkkaamaan isoäidinneliöistä poikkeustilapeittoa. Neulominen olikin juuri sopivasti tauolla, joten kaivoin langat ja koukut kaapista ja aloitin. Pieni hetki oli kulunut edellisestä kerrasta, kun olin neliöitä virkannut, joten piti taas katsoa YouTubesta ohjevideo. Hakuun kun laittaa isoäidinneliö niin löytyy monta hyvää ohjetta. Nyt taas muistan tämän työn ajan, miten se tehdään. Virkkaaminen on kivaa puuhaa telkkarin katsomisen lomassa. Itse olen katsellut tähän asti ohjelmia läppäriltäni, mutta tänään saan pienen telkkarin. Yritän nimittäin säästää tätä läppärivanhustani, että tämä kestäisi vielä jonkin aikaa eikä tarvitsisi ihan vielä ostaa uutta. Ja voihan telkkarista katsella vähän laajemmin ohjelmia kuin läppäriltä. 

Miten te olette saaneet ajan kulumaan eristyksessä? Onko teillä jotain hyviä vinkkejä, mitä voisi puuhastella yksin tai yhdessä, jonkun toisen kanssa? 

Korona ja minä

Korona virus on pistänyt maailman sekaisin. Täällä meillä suomessakin on eletty jo useamman viikon ajan poikkeusoloissa ja koko Uusimaa on eristyksissä muusta maasta. Itselläni olo tämän meille täysin uuden tilanteen kanssa on ollut jotenkin tosi epätodellinen. Kun ei tälläistä ole aiemmin kokenut, ei tätä meinaa tänä päivänä uskoa todeksi nytkään. Joka päivä toivon, että tämä olisi vain pahaa unta, joka on ohi, kun avaan taas aamulla silmäni.

Lukuisat ihmiset ovat sairastuneet ja kuolleetkin tähän ihmeelliseen virukseen. Se tuntuu pelottavalta ja siksi rehellisyyden nimissä olen ajatellut asiaa mahdollisimman vähän. En lue juurikaan lehtikirjoituksia aiheesta enkä katso dokkareita. Joku voi ehkä kummaksua tapaani toimia, mutta uskon, että siitäkin huolimatta saan tietooni väkisinkin sen kaiken tarpeellisen, mitä minun pitää tietää. Käyn kuitenkin töissä entiseen tapaan turvatakseni hätätyössä työskentelevien vanhempien työssäkäynnin hoitamalla heidän lapsiaan.Työpaikalla infoa tulee runsaasti ja käsidesi kuivattaa käteni koppuroiksi. Työtäni ei voi tehdä etänä eikä lapset ymmärrä turvaväliä. 

Omassa elämän tilanteessani suurin menetys on ollut se, että olen joutunut luopumaan ihmiskontakteista. Olen sosiaalinen ihminen. Minulla on ystäviä, joita tapaan melko usein ja joiden kanssa teen vapaa-ajallani meitä kiinnostavia asioita. Tykkään istua kahvilassa neulomassa ja käydä elokuvissa. Kotini ovi on aina avoinna ystävilleni ja ennenkaikkea lapsilleni ja heidän lapsilleen. Nyt ovi pitää pitää kiinni enkä tykkää siitä yhtään. Haluaisin, että ihmiset tulisivat ja menisivät vapaasti mielensä mukaan. Nämä ovat minulle todella tärkeitä asioita ja kun niitä ei ole, elämä tuntuu tosi tyhjältä eikä minua juurikaan lohduta nyt se, että en ole yksin tämän asian kanssa. 

Suurin huolenaiheeni tässä vallitsevassa tilanteessa on kuitenkin sairaanhoitajana työskentelevä tyttäreni. Yhden iltapäivän pikakoulutuksella hän siirtyi tekemään kolmivuorotyötä tehostetun hoidon puolelle. Eniten sydäntä riipaisee tyttäreni ahdistus, epätoivo ja pelko tässä tilanteessa. Kahdeksan tunnin työvuoro täysi suojavarustus päällä. Jatkuva jano, mutta et voi juoda, ettei tarvitse käydä vessassa ja kulkea ns. turhaan puhtaalta puolelta likaiselle puolelle, kun muutenkin on kokoajan huoli siitä tulevatko suojavarusteet riittämään. Joka päivä hän altistaa itsensä coronalle ja pelkää, että jonain päivänä saa itse tartunnan. Mitä siitä sitten seuraa ja miten sen jaksaa ja kestää? Sitä ei kukaan tiedä. Sen kuitenkin itse tiedän, että suurin unelmani tällä hetkellä on, että tämä painajainen olisi pian ohi. 

Uunifetapasta - Helppoa arkiruokaa

Jo reilu vuosi sitten Liemessä-ruokablogin uunifetapasta nousi hetkessä hittipastan maineeseen. Liemessä ruokablogin Jenni loi oman arkensa keskellä arkiruoan, jota kelpaa tarjoilla myös pyhänä. Helppoutensa ja nopeutensa vuoksi nimeän tämän ruoan ehdottomasti hyväksi arkiruoaksi. Itse ainakin kaipaan juuri tälläisiä reseptejä arkeen, kun aikaa ja jaksamista on rajallisesti ruoan valmistukseen.

Itse tein tänään uunifetapastaa ensimmäisen kerran. Jääkaapissa sattui olemaan pala fetajuustoa, joka oli jäänyt syömättä evässalaatissa, toisin kuin olin suunnitellut. Eilen ostin myös kirsikkatomaatteja ja spaghettia minulta löytyy aina kaapista, joten kaikki tarpeet herkulliseen ruokaan löytyi. Tänään minulla on ollut pyykkipäivä, joten aikaa ruoan valmistamiseen ei liiemmin ole eikä ehkä myöskään intoa, joten päätin kokeilla tätä.

UUNIFETAPASTA

250 g  pastaa 

200 g fetajuusto 

1 dl oliiviöljyä

(1/2 punainen chilipalko)

1 rasia kirsikkatomaatteja

pippuria

ripaus suolaa

tarjoiluun:

basilikaa

Lorauta uunivuoan pohjalle tilkka oliiviöljyä. Laita feta kokonaisena vuokaan. (Pieni chili ja laita fetan päälle.) Lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä. Laita kirsikkatomaatit vuokaan ja pyöräytä oliiviöljyssä. Rouhi päälle mustapippuria ja viimeistele ripauksella suolaa.

Paista uunin keskiosassa 200-asteessa 15 minuuttia. Nosta lämpö 225-asteeseen ja käännä uuni grillivastukselle. Nosta vuoka uunin ylätasoon ja paista vielä noin 10 minuuttia. Huom! Tarkkaile paahtumista. Paistoaika riippuu uunista.

Keitä pasta ohjeen mukaan. Jos käytät oksallisia kirsikkatomaatteja, poista oksat ja kannat. Riko uunifetaa hieman ja sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon. Tarjoile basilikan kera.

* ohje kopioitu suoraan Liemessä ruokablogista.

Minä en laittanut uunivuokaan chiliä, koska en juurikaan pidä sen mausta. Valkosipulia oli tarkoitus viipaloida pari kynttä fetapalan päälle, mutta en tiedä, missä ajatukseni taas olivat, kun valkosipulit jäi sitten laittamatta. Noh, muuten pasta onnistui hyvin ja oli maultaan juuri sellainen kuin kuvittelinkin! Joko sinä olet maistanut uunifetapastaa?

Puhtaalta pöydältä

Blogini on elänyt hiljaiseloa kohta liki kaksi kuukautta. Voin sanoa, etten ole tuona aikana vieraillut edes muiden blogeissa. Tällainen totaali hiljaisuus ei ollut lainkaan ennalta suunniteltu. Elämä ei aina kulje niitä tuttuja ja turvallisia reittejään, vaan matkalle saattaa osua vähän kivikkoisempiakin pätkiä. Minulle kävi juurikin niin. Näiden kahden kuukauden aikana elämäni on muuttunut totaalisesti, mutta en halua enkä jaksa puhua siitä täällä blogissani sen enempää. Haluan kuitenkin ilmoittaa teille kaikille seuraajilleni, että blogi jatkaa pikku hiljaa eloaan täysin puhtaalta pöydältä. En aio asiasta puhua enkä sitä selitellä nyt enkä tämän jälkeen. Toivon, että kunnioitatte tätä. Kiitos!

JonSäärystimet - lämmikettä pakkaspäiviin

Arki rullaa täyttä vauhtia. Päivät ja viikot täyttyvät työstä eikä työpäivien jälkeen ole oikein jaksanut tehdä hurjasti mitään. Kun iltaisin ei kuitenkaan viitsi vain istua telkan ääressä, olen neulonut siinä samalla. Neulominen on siitä ihana harrastus, että sitä pystyy tekemään väsyneenäkin ja sillä on tutkitustikin suuri vaikutus omaan mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Allekirjoitan tämän tutkimustuloksen täysin. Omien kätten jälkiä ja tuotoksia on kiva nähdä ja katsoa, kun aina sieltä puikoilta tippuu jotakin uutta.

Näin alkuvuodesta on paremmin aikaa neuloa myös jotain itselle. Yksi itselle neulomani asuste on nämä säärystimet, jotka tein JonDesigns Jonnan ohjeella. Ohje löytyy Jonnan ihan super hyväksi osoittautuneesta neulekirjasta. Tehosteväriksi valitsin oranssin pitkälti sen vuoksi, että pidän töissä kuviollista tunikaa, jonka värimaailmaan säärystimet sopivat oikein hyvin. Nyt olen kuitenkin kuljettanut näitä monena päivänä myös kotiin, koska nämä ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi ja ihanan lämpimiksi pitää myös kotona. Vanhassa talossa kun asutaan, niin aina ei todellakaan ole sisälläkään lämmin. Lisäksi käytän usein joko farkkuja tai mustia housuja/leggareita, joiden kanssa nämä sopivat myös hyvin yhteen. 

Aika paljon olen siis neulonut nyt alkuvuoden aikana ja tammikuussa valmistuikin kolme pipoa, kolmet lapaset, nämä säärystimet ja yksi polvipituinen kuvioneulesukka (sen pari puuttuu vielä). Nyt puikoilla on siksak-kuvioiset polvisukat ystävälle ja mielessä on jo monta neuletyötä, mitkä haluaisin ja pitäisi saada neulottua. Minulla siis tuskin tulee olemaan vapaa-ajan ongelmia lähiaikoina. Kevätaurinko on kuitenkin jo kutitellut hiukan minuakin säteillään ja houkutellut ulkoilemaan ja tekemään kevätsiivousta. Onneksi kahden viikon päästä on loma, niin ehtii tekemään kaiken tai sitten vajoan entistä syvemmälle nojatuoliini neulomaan.

Miten sinun alkuvuotesi on sujunut? Joko kevätaurinko on kutitellut sinua ja herätellyt toimimaan? Harrastatko sinä neulomista ja onko se vienyt sinut mennessään, kuten minut?

Muistakaa arjen keskellä rakastaa!

Saimme joululahjaksi tyttäreltä ja hänen puolisoltaan lahjakortin Frans&Rose Kouvolaan. Lahjan mukana olleessa kortissa kehoitettiin käymään treffeillä ja muistutettiin rakastamaan myös arjen keskellä niin myötä- kuin vastamäessäkin. Nuo sanat saivat melkein kyyneleet silmiini, koska aina ei ole ollut helppoa, mutta siitäkin huolimatta mennään vielä rintarinnan eteenpäin. Meillä on tammikuussa hääpäivä, joten päätimme käyttää lahjakortin juuri sinä päivänä. Lähdimme siis ihan tavallisen arkipäivän iltana työpäivän jälkeen treffeille ja syömään hyvin.

Meidät on siis vihitty maistraatissa yhdeksän vuotta sitten. Yläpuolella oleva kuva on vihkitilaisuudesta ja kuvan on ottanut tosistajana ollut ystävämme. Toimitus oli lyhyt ja ytimekäs, mutta se oleellinen siinä tuli hoidettua. Tuolloin elin vielä vaaleanpunaiset lasit silmilläni ja olin onnellisen tietämätön kaikista haasteista, joita elämämme toi tullessaan. Jälkeenpäin, kun ajattelen menneitä vuosia ja sen kaikkia tapahtumia voin sanoa, että helppoa ei ole ollut. Voisin jopa ihmetellä, miten olen jaksanut kaiken ryllytyksen pahan äitipuolen roolissa plus elämän kaikki muut haasteet. Joku olisi ehkä jo nostanut kytkintä ja lähtenyt, mutta minä en halunnut luovuttaa ja antaa epäilijöille aihetta sanoa: "No, minähän arvasin, ettei se kestä". 

Mutta paljon on ollut vuosien varrella myös hyviä ja rakkauden täyteisiä hetkiä. Ihania matkoja ja mukavia viikonloppuja poissa kotoa, mutta myös siinä arjen keskellä olemme rakastaneet. Parasta on  tuntea ohimennessä annettu suukko niskassa, pepun puristus tai hiljaa korvaan kuiskatut sanat "Rakastan sinua". Se on juuri sitä, mitä jokainen parisuhde kaipaa ja tarvitsee; rakkautta arjen keskellä. 

Frans&Rosessa otettu  yhteisselfiemme on aika surkea. Mies ei ole koskaan ottanut yhtäkään selfietä ja minä olisin taas voinut hiukan miettiä noita kuvakulmia, mutta siinä me nyt kuitenkin ollaan arkisesti yhdessä työpäivän jälkeen odottamassa ruokaa ja juhlimassa "railakkaasti" vedellä kromihääpäivää. 

Frans&Rose Kouvolassa on ihan parhaat valkosipulietanat, joten otimmekin alkupaloiksi niitä. Emme ole kotona laittaneet etanoita pitkään aikaan, joten roquefort juustolla maustetut valkosipulietanat maistuivat erityisen hyviltä pitkästä aikaa. Pääruoaksi mies valitsi pippuripihvin ja minä grillipihvin. Molemmat perusklassikoita, mutta aina niin hyviä. Ja kun ravintolassa ollaan niin vatsassa on aina myös tilaa jälkiruoalle tai ainakin minun vatsassani. Kahvin rinnalle otin mantelikakkua uuniomenäjäätelöllä. Tästä täytyy sanoa, että vaikka annos oli äärimmäisen kaunis, niin se oli kyllä pieni pettymys, mutta tuli kuitenkin syötyä. Jäätelössä maistui tosi voimakkaasti tuo uuniomena, joka ei sopinut minun makuhermooni lainkaan. En tiedä kuuluuko tuon mantelikakun ollakin hiukan kuivahko, mutta olisin tykännyt siitä enemmän, jos se olisi ollut kosteampi. Kokonaisuudessaan ruoat olivat hyviä ja seura ihan parasta A-luokkaa. Kiitos vielä tyttärelleni ja puolisolleen ihanasta lahjasta ♥

Löytyykö muita, jotka on vihitty maistraatissa? Muistatteko te rakastaa myös arjen keskellä ja miten sen osoitatte? Onko joku muu mennyt naimisiin vaaleanpunaiset lasit silmillään ja havahtunut todellisuuteen vasta myöhemmin vai meneekö se aina niin?

Mukavaa viikonloppua kaikille ♥

Arki on palannut

Arki on vihdoin alkanut meilläkin ja joulu kerätty takaisin laatikoihin odottamaan seuraavaa joulua. Varmasti vielä pitkin kuluvaa kuukautta meiltä löytyy joku jouluinen koriste jostain roikkumasta, vaikka kuinka yritin kerätä kaikki samalla kertaa pois. Ennen joulua tulee aina tipoittain laiteltua noita koristeita ja kun joulun pois keräämisen aika tulee, onkin siinä yllättävän iso työ. Joku koriste jää aina huomaamatta ja koristelaatikot saa ottaa varaston hyllyltä moneen kertaan alas ennekuin koko setti on jälleen takaisin laatikoissa. 

Olen ollut tämän viikonlopun vapaalla ja nauttinut siitä kiireettömästi kotoillen. Eilen kun leipä oli aika vähissä enkä jaksanut laittautua ja lähteä kauppaa, päätin leipoa pitkästä aikaa sämpylöitä. Olen vasta ihan hiljattain opetellut tuon kuivahiivan käytön. Sämpylöissä sain sen ainakin hyvin toimimaan, kun maltoin lämmittää taikinan nesteen sopivan lämpöiseksi. Ei liian kuumaa eikä liian kylmää. Itse sämpylätaikina oli sitten ihan perustaikina. Kohotin taikinan kahteen kertaan eli ensin puoli tuntia itse taikinaa ja sitten sämpylöitä noin vartin verran. Näin sämpylöistä tuli ihanan kuohkeita ja pehmeitä. 

Koska vatsassa jo hiukan kurni eikä kotona ollut mitään valmista ruokaa, päätin tehdä sämpylöiden kaveriksi vielä kasvissosekeittoa. Sosekeitot ovat helppoja ja nopeita tehdä ja mikä parasta niissä voi käyttää juuri niitä juureksia, mitä kaapista sattuu löytymään. Meidän kaapista löytyi porkkanaa, perunaa ja purjoa. Yleensä laitan keittoon kasvisliemikuution, koska en ole erityisen hyvä mausteiden käyttäjä. Nyt kasviliemikuutioita ei ollut, joten sujautin suolan lisäksi kattillaan yhden laakerinlehden kiehumaan juuresten kanssa. Poistin sen sitten ennen soseutusta. Sosoutuksen tein sauvasekoittimella ja siinä vaiheessa lisäsin joukkoon vielä ruokakermaa, jotta sain keitosta sopivan paksuista. Lopuksi pyöräytin vielä muutaman kerran pippuria myllystä joukkoon ja kasvissosekeitto oli valmista. Keiton valmistuessa sämpylät olivat vielä lämpimiä, joten voitte uskoa, että olihan tuo hyvää.

Joulun jälkeen normaali arki tuntuu jotenkin tosi hyvältä. Arkisia askareita on mukava tehdä eivätkä ne ahdista lainkaan, kunhan saan touhuta niitä ilman suurempaa kiirettä. Kiireettömyydestä on iän myötä tullut itselle tosi tärkeä asia. En tykkää yhtää kiireestä. Tulen siitä vain huonolle tuulelle. Arkisten askareiden tekeminen ilman kiirettä on hyvää vastapainoa melko hektiselle työlleni. Päivätkin ovat selkeästi pidentyneet ja lisääntynyt valon määräkin jo piristää mieltä. Niin viikolla kuin nyt viikonloppunakin olen rentoutunut neuloen. Tämä ei varmasti enää yllätä ketään, mutta kun tuo neulominen vaan on niin mukavaa ja siitä tulee niin hyvä olo. Eilen työn alla oli esikoisen JonttuPipo. Tytär pyysi tekemään sellaisen nähtyään tuon joulun välipäivinä neulomani JonttuPipon, joka päätyi pienen kokonsa vuoksi kuopukselle. Väritoiveena oli samat värit kuin hänelle joululahjaksi neulomissani Jonskeissa eli villasukissa.

Miten sinun arkesi on alkanut? Tuntuuko vapauttavalta, kun joulu on ohi? Onko pidentyneet päivät piristäneet sinua vai ahdistaako musta tammikuu? 

Leppoisaa sunnuntaita kaikille ♥

JonttuLätsä ja Jonttuut - neuleilla piristystä arkeen

Sain joululahjaksi ystävältäni, Katilta, ihanan Jonna Nordströmin uutuuskirjan, Villasukkarakkautta. Lahja oli todella mieluinen, vähän jopa toivon, että saisin joltain sen. Jonnan JonSukat olivat minulle jo entuudestaankin tuttuja ja olen niitä jonkin verran neulonut myös itse. Kuulun facebookissa Jonnan neuleryhmään, Villasukkarakkautta by Jonna, josta olen saanut ohjeet niihin. Jonnan ohjeilla tein myös elämäni ensimmäiset kirjoneulesukat, joista postailin myös täällä blogissani viime helmikuussa. Tämä samainen postaus oli siis blogini viime vuoden luetuin postaus, joka sekin varmasti kertoo siitä, että meitä villasukkarakkaudesta "kärsiviä" on paljon. 

Tuossa Jonnan neulekirjassa on paljon ennen julkaisemattomia ohjeita erilaisiin JonTuotteisiin, mutta myös niitä ohjeita, joita on saatavilla tuolla facebook ryhmässä. Kirja on ihanteellinen tälläiselle tuoreelle neuleharrastajalle, koska ohjeet ovat selkeät ja asiat on selitetty niin hyvin, että jokainen sen varmasti ymmärtää. Mitää ei siis ole jätetty arvailujen varaan. Kirjan kuvat ovat myös todella kauniita ja inspiroivia. Kuvien ja niissä olevien neuleiden värit innostavat neulomaan.

Elokuusta lähtien neuloin koko viime syksyn ja loppuvuoden villasukkia joululahjaksi läheisilleni. Osa sukista oli JonSukkia, osa ihan perusvillasukkia. Niinpä heti joulun jälkeen oli ihana valita joululahjakirjasta jotain, mitä neuloa itselleen. Ihan ensiksi neuloin JonPipon, joka oli siis tarkoitettu alkujaan minulle, mutta kun neuloin sen liian pienillä puikoilla tuli siitä lopulta pipo tyttärelleni. Vahingosta viisastuneena hankin isommat puikot ja aloin neulomaan itselleni JonttuLätsää. Malli on hiukan erilainen kuin JonPipossa eli hiukan pidempi ja tuollainen taaksepäin roikkuva malli. Oikean kokoisilla puikoilla piposta tuli omaan päähän sopiva. Tein pipoon tupsun itse, mutta se on ehkä hiukan raskas ja tuntuu, että painaa pipoa liikaa alaspäin eli tekoturkistupsu toimisi varmasti tässä mallissa paremmin. Pipon kaveriksi neuloin vielä samoilla väreillä ja kuoseilla itselleni Jonttuut eli lapaset. Molemmille on oikeasti käyttöä eli tulivat tarpeeseen. En ole mikään pipo- enkä hattuihminen, mutta töissä pipo on päivittäisessä käytössä ja on kiva, että lasten kanssa työskennellessä ulkovaatteissa on hiukan väriä. Lapasia en ole töissä raaskinut pitää, koska tämä suomen talvi on, mitä on, mutta vapaa-ajalla ovat olleet tarpeen, kun olen jotenkin omituisesti hukannut vuosia hyvin palvelleet nahkakäsineeni jonnekin. 

Oletko sinä hattu- ja pipoihmisiä? Käytätkö neulemyssyjä tai pipoja vai tarviiko niitä edes nykysin suomen talvessa? Onko Jonnan JonTuotteet sinulle tuttuja tai oletko itse neulonut niitä?

Mukavaa torstaita sinulle ♥

Vuoden 2019 tykätyimmät kuvat instagramissa

Olen aina pitänyt valokuvista ja niiden katsomisesta todella paljon. Bloggaamisen myötä valokuvaus on saanut ihan uuden merkityksen ja siitä on tullut myös itselle entistä tärkeämpää. Olen aina hyvin tarkka siitä, millaisia kuvia julkaisen niin täällä blogissa kuin sitten tuolla instagramin puolella. Kuvien pitää olla hyvälaatuisia ja riittävän isoja. Toki olen minäkin matkan varrella varmasti kehittynyt valokuvaajana, mutta siitä huolimatta pidän itseäni vielä ihan amatöörinä. Uskon, että valokuvaamisessa ei koskaan voi olla täysin "valmis" ja oppinut, vaan kokoajan voi kehittää itseään ja oppia lisää. Nyt haluan esitellä teille, mitkä olivat viime vuoden eniten tykkäyksiä saanutta instakuvaani. 

Heti joulun jälkeen, kun joulun suklaaövereistä oltiin juuri ja juuri selvitty, leivon ihanan suklaaöverikakun tyttäreni tupareihin. Kakkukuvat saavat yleensä instassa paljon tykkäyksiä, niin tämäkin herkullinen suklaaunelma.

Meillä on tammikuussa hääpäivä ja tämä pian yhdeksän vuotta sitten maistraatissa otettu kuva vihkitilausuudestamme keräsi viime vuonnakin paljon tykkäyksiä. Kuva ei ole minun ottamani, vaan todistajana olleen ystävämme, jonka olen kyllä maininnut instapostauksessa. Tulevana kesänä tulee jo kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun miehen kanssa tavattiin. Meidät vihittiin siis hyvin pian tapaamisemme jälkeen. Matkalle on mahtunut paljon, niin ala- kuin ylämäkiäkin, mutta rakkaus on kaikesta huolimatta ikuista.

Rakastan järjestää juhlia ja se on varmasti tullut hyvin selväksi seuraajilleni niin täällä blogissa kuin tuolla instankin puolella. Tämä kuva on kuopuksen synttäreiltä, kun juhlimme sukulaisten ja ystävien kanssa hänen 20-vuotis päiviään. 

Oma koti on vuosien myötä muodostunut itselle tärkeäksi paikaksi. Olemme yhdessä miehen kanssa remontoineet sitä mieleiseksemme ja sen myötä siitä on tullut meille turvapaikka, jossa viihdymme. Tässä instakuvassa halusin esitellä olohuoneeseen hankkimaani uutta mattoa, joka oli ollut kauan haaveissani. Onnistuin saamaan maton roskalavaryhmän kautta ilmaiseksi. Käytin vain maton pesulassa ja sen jälkeen sain sen lattialle. 

Keväällä elämä siirtyy auringon ja lämpimien säiden ansiosta ulos. Toukokuussa kävimme miehen kanssa puutarhamyymälässä ja ostimme kukat kuormalavasta tehtyyn kukkalavaan. Ne olivatkin sitten viimeiset kukat siihen, koska syksyllä kukkalava otettiin pois, koska se oli vuosien mittaan mennyt jo huonoon kuntoon. Onneksi pihalta löytyy paljon muitakin paikkoja, mihin kesäkukkia saa esille.

Ja taas kuva juhlatarjoiluista. Tämä kuva on helatorstailta, jolloin juhlimme minun valmistujaisiani. Pidän juhlien järjestämisestä ja ystäväni ja sukulaiseni tuntevatkin minut runsaista "sen seitsemän sortin" kahvipöydän antimista erilaisilla kutsuilla ja perhejuhlissamme. Valmistujaisjuhlani oli ihana päivä, joka jäi ehdottomasti sinne muistojen kirjaan ikiajoiksi.

Sitten ollaankin jo syksyssä ja kuva Marimekon Oiva-sarjan ihanasta teesetistä keräsi paljon tykkäyksiä. Kauniit astiat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Olen jo kymmenen vuotta kerännyt muumimukeja ja nyt uusimpana keräilykohteena ovat nämä Marimekon astiat. Tässä kuvassa esittelen Marimekon instagram arvonnasta voittamani teesetin. Niin ihana palkinto ♥

Syksyn tullen aloin taas sytytellä kynttilöitä ja tuikkuja. Niillä saa aina luotua ihanan tunnelman  kotiin, kun ulkona on sateista ja harmaata. Olohuoneen pöydällä olevat Riviera Maisonin tähtikipot ovat ikisuosikkeja, jotka onnistuin saamaan facebook kirppiksen kautta ystävältäni. 

Viimeisenä vaan ei vähäisempänä, vaan aikajärjestyksessä viimeisenä eniten tykkäyksiä saanut instakuvani on kuva juuri lakitetusta tyttärestäni. Tyttären ylppärit olivat ehdottomasti pimeän syksyn suurin valopilkku. Vietimme ihanat juhlat, jotka alkoivat tästä ikimuistoisesta hetkestä.

Kaunis kiitos kaikille instagram kuvistani tykänneille ja niitä kommentoineille ♥ Kiitos menneestä vuodesta 2019 ♥

Olen muutamana vuonna aikaisemminkin tehnyt postauksen, johon olen listannut menneen vuoden luetuimmat postaukset. Itseäkin aina kiinnostaa kovasti se, mitkä aiheet tuovat eniten lukijoita ja seuraajia blogiin, joten niinpä päätin tänäkin vuonna toteuttaa tuon postauksen. Tässä siis vuoden 2019 luetuimmat postaukset.

Kuten vuosikatsauksessani kerroinkin viime vuoden aikana neulomisesta tuli minulle tärkeä ja rakas harrastus. Postailin tänne blogiinkin harrastuksestani ja valmiista tuotoksistani. Tämä aihe on kiinnostanut kovasti myös blogini lukijoita ja se varmasti kertoo myös siitä, että neulominen on todella suosittu harrastus. Viime vuoden kolme suosituinta postausta käsittelevät nimittäin kaikki tätä samaa aihetta; neulomista. Suosituin postaus on viime helmikuulta, jossa esittelen ensimmäiset neulomani kirjoneulesukat.  Toiseksi eniten lukijoita saanut postaus on tammikuulta, jossa kerron neulontapäivästäni ja jaoin postauksessa ohjeen valepalmikon neulomiseen.  Kolmanneksi luetuin postaus on Villasukkarakkautta - Jonna Nordströmin JonSukat koukuttavat. Olen aina tuonut blogissani pyyteettömästi esille ihmisiä, joita ihailen ja joiden aikaansaannoksia arvostan. Neulomisharrastukseni myötä tutustuin Jonnan ihaniin JonSukkiin ja aloin itsekin niitä neulomaan. Tässä yksinkertaisesti syy, miksi halusin kertoa hänestä muillekin. 

Vuoden 2019 neljänneksi luetuin postaus oli marraskuun puoli välissä kirjoitettu postaus Joulu hiipii hiljalleen kuvioihin mukaan. Postaus on aika tyypillinen postaus, jossa kerron kuulumisistani. En tiedä, mikä tässä postauksessa on sitten kiinnostanut eniten. Ehkä se lähestyvä joulu tai kenties juuri saapuneet ylioppilaskirjoitusten tulokset. 

Vuoden 2019 viidenneksi luetuin postaus oli minulle pienoinen yllätys. Se oli nimittäin Sairaudet, jotka kulkevat mukanani koko loppuelämäni ja niiden vaikutus elämääni.  Täytin maaliskuussa 50 vuotta ja ilmeisesti se sai minut miettimään omaa ikääntymistä ja terveyttäni. Minulla on kuitenkin vielä työvuosia reilusti jäljellä ja töissä pitäisi jaksaa olla vielä pitkään. Postauksessa kerron omista pitkäaikaissairauksistani noin yleisesti sekä siitä, miten ne vaikuttavat elämääni. 

Siinä olivat siinä viisi suosituinta ja eniten lukijoita saanutta viime vuoden aikana kirjoitettua postausta. Yksi postaus on kuitenkin vielä pakko nostaa esille ja se on DIY: Suodatinpussikranssi. Tämän postauksen olen tehnyt marraskuun lopussa 2015 ja se on koko blogihistoriani eniten klikattu postaus. Se on saanut lukijoita selkeästi ja todella paljon enemmän kuin mikään muu postaus. Voisiko tästä siis yhteenvetona tulla siihen lopputulokseen, että blogini seuraajia kiinnostaa eniten kädentaidot?!

Millaiset postaukset kiinnostavat sinua eniten blogissani ja mitkä aihealueet? Millaisia postauksia et toivo blogiini? Olisiko sinulla jotain parannusehdotuksia minulle? Sana on nyt vapaa ja otan mielelläni rakentavaa palautetta vastaan.