Toukokuun viimeinen

27.5.2015

Eletään toukokuun viimeistä viikkoa. Kuinka nopeasti tämä kuukausi onkaan mennyt?! Kesä on ihan ovella. Lapsilla loppuu koulu ja alkaa loma, ainakin koulutyöstä. Tyttöä onnisti, kun pääsi kesäksi kuudeksi viikoksi kesätöihin. Hieno suoritus! Itselläkin kolmen viikon kesäloma koputtelee jo ovella. Tulevana viikonloppuna juhlitaan myös uusia ylioppilaita. Se tietää minulle, kakkuharrastajalle, töitä. Olen luvannut tehdä muutaman kakun työkavereiden lasten ylioppilasjuhliin. Koristeet ovat viimeistelyä vaille valmiita ja ensimmäiset kakkupohjat on paistettu. Huomenna vauhti vain kiihtyy.


Vihdoin meilläkin on ollut pari sateetonta päivää. Nurmikko on hieman kuivunut ja puut puhjenneet täyteen lehteensä. Norjanangervo kukkii, omenapuukin ihan kohta. 



Kuten aiemmin on jo tullut kaikille varmasti selväksi, en ole mikään puutarhaihminen eikä meidän pihalta löydy hienoja kukkapenkkejä. Muutama perenna meiltäkin kuitenkin löytyy. Vanhan saunarakennuksen päässä on pionipenkki ja talon päädystä löytyy pitkä penkillinen kuunliljoja.


Kesäkukkia en ole vieläkään juuri ostanut, kun ilmat ovat olleet niin viileitä eikä oikein ole ollut varaakaan. Sunnuntaina poikkesimme kylään mennessä prisman puutarhamyymälässä, josta nappasin kesähuoneeseen kaksi pelargoniaa. Valkoisen ja vaaleanpunaisen.


Nyt blogini hiljenee loppuviikoksi, kun huomeniltana töiden jälkeen alkaa noiden yo-kakkujen teko ihan tosissaan. Lauantaina sitten kakkujen luovutuksen jälkeen menen tytön kevätjuhlaan ja sen jälkeen lähdemme miehen kanssa ajelemaan Leppävirralle miehen serkun tytön ylppäreihin. Yritän kuitenkin laitella kuvia loppuviikon touhuista tuonne fb-sivuille ja instagram tilini päivittyy lähes päivittäin. Mukavaa viikon jatkoa kaikille ja ihania valmistujaisia ja ylppäreitä kaikille!

Ps. Muistakaa nessut, kun suvivirsi soi!

Puutarhamietteitä

24.5.2015

Mies on siistinyt tänä keväänä oikein urakalla meidän pihapiiriä. Itsehän, kuten olen aiemmin kertonutkin (TÄÄLLÄ), en ole mikään puutarhaihminen. Tykkään kukista ja kaikesta kauniista, mutta en jaksa enkä osaa hoitaa puutarhaa. Meillä, kuten kaikki meillä käyneet tietävätkin, on todella suuri piha. Onneksi siitä suuri osa on nurmikkoa ja sen ansiosta ihan siistiä aluetta. Meiltä löytyy kuitenkin myös sitä ei niin siistiä pihaa. Se on nimenomaan ollut nyt se alue, minkä kimpussa mies on ahertanut lukemattomia tunteja tämän kevään aikana. Lopullisen purkutuomion on saanut romahtanut, vanha autotalli. Sieltä ja sen ympäristöstä on ajettu kaatopaikalle monia peräkärryllisiä tavaraa (*lue:rojua). Aiemmin tuon ison autotallirakennuksen taakse oli hyvä viedä ns. piiloon kaikenlaista, mutta nyt nekin arteet on sijoitettava uudelleen pois ihmisten silmistä.


Tuosta edesmenneen autotallirakennuksen takana olevasta alueesta olisi tarkoitus tehdä jonkinlainen hyötypuutarha. Tänä aamuna hipsuttelin sinne yöpaita päällä ja reinot jalassa katsomaan oikeastaan ensimmäisen kerran tänä keväänä, miltä siellä näyttää. Kaiken rojun keskellä siellä kasvaa pari raparperipuskaa. Ihan eivät ole parhaimmassa iskussa nuo meidän puskat. Kaipaavat selvästikin vähän lannoitetta juurilleen. Pitänee ottaa kottikärryt ja suunnata naapurin hevostallille paskan hakuun. Tai siis enhän mä mene, vaan kyllä sekin jää miehen hommaksi.


Kuvassa näkyy tonttimme perimmäinen kulma komposteineen ja maakuoppineen. Tuohon ruohottomalle alueelle pitäisi siirtää noin 6-7 viinimarjapensasta. Pensaat ovat vanhoja eikä niiden siirto taida onnistua ihan käsipelillä. Voikohan niitä pensaita edes näin toukokuussa siirtää? 


Niissä, kun on jo noita kukkia vai mitä nuo nyt ovat nimeltään? Iiks, en mä tiedä! No kuitenkin...pensaat olisi tarkoitus siirtää tuonne, koska ovat nyt ihan liian lähekkäin toisiaan. Pensaissa on sekä punaista että mustaa viinimarjaa, joten menuainekset olisi omasta takaa, jos sadon vaan pääsisi poimimaan vaivattomasti syksyllä. Nyt nimittäin poimiminen on tosi hankalaa, kun pensaat ovat liian lähellä toisiaan.


Sitten on nämä. Ruohosipuli ja valkosipuliruohosipuli. Näistä se idea sitten oikeastaan lähti. Mies pelasti nämä tuolta ryteiköstä ja laittoi vaan noihin kippoihin turvaan. Eräänä päivänä, kun pojalla ei ollut mitään tekemistä, mies purkasi pojan kanssa vanhan puumajan. Puumaja on tehty kuormalavan laudoista, joten mies sitten kyseli haluaisinko niistä harmaantuneista laudoista jotakin. En oikein äkkiseltään osannut sanoa mitään, joten hän sitten itse ehdotti kasvilavan tekoa. Siihen saisi nuo ruohosipulit turvaan ja vähän muitakin yrttejä...basilikaa, persiljaa...?? Meillä mies käyttää tosi paljon yrttejä ruoanlaitossa, joten ihan hyvä idea sinänsä. Olen kyllä ihastellut noita kasvilavoja monissa blogeissa ja miettinyt, että se voisi olla sellainen viljelymuoto, joka sopisi minulle tai meille. Mutta onko minusta kuitenkaan viljelijäksi ja kasvimaan hoitajaksi? Minulta kun tuppaa unohtumaan noiden kesäkukkienkin kastelu.

Hyvän mielen lauantai ♥

20.5.2015


Mies oli koko viikonlopun Ahveniston Moottoriradalla Rata-autojen SM-kisoissa. Niinpä minä suunnistin lauantaina prisman kautta äitini luo maalle. Olin luvannut tehdä äidin luona kevätsiivouksen. Matot ulos ja moppi heilumaan. Ai, kuinka itselle tulikin hyvä mieli siitä, kun pystyi auttamaan toista ja kun huomasi, kuinka hyvä mieli siitä tuli äidillekin. Omaatuntoani on monesti kolkuttanut, kun ihan liian harvoin olen ehtinyt siivoamaan äidin luo. Nyt se kuitenkin tuli tehtyä. Hyvä niin! Siivoilun lomasaa napsin muutamia kuvia äidin kauniista kodista ♥


 

Äitini pitää todella paljon kukista. Äitienpäivänä hän olikin saanut tuon ihan mahtavan hortensian. Itsellänikin oli viime kesänä kesähuoneessa kaksi valkoista hortensiaa. Viihtyivät siellä tosi hyvin koko kesän, joten tänäkin vuonna aion ostaa sinne ainakin yhden hortensian. Vaaleanpunainen voisi olla mun tämän kesän väri.
 
Mennessä ostin prisman puutarhamyymälästä äidille jo muutaman kesäkukan, jotka sitten istutin kahvihetken jälkeen ruukkuihin. Prismasta löytyi myös tuo ihana sinkkimalja noille pelargonioille sekä tuo suloinen enkeli. Lähteissä nostin pelargoniat kuitenkin vielä sisälle keittiön ikkunalle, etteivät palellu. Täällä meillä, kun on vielä ollut noita yöpakkasia. Joko sinä olet ostanut kesäkukkia vai hankitko niitä yleensä ollenkaan? Itselläni ei vielä ole kotona kuin orvokkeja.



Toivotaan, että ilmat alkavat nyt jo viimein vähän lämpiämään, jotta päästäisiin oikein kunnolla nauttimaan tuosta niin ihanasti vihertyneestä luonnosta ♥ Lapsillakin loppuu jo ensi viikolla koulu ja alkaa kesäloma eikä omaankaan kesälomaan ole enää pitkä aika.

 

Perjantai päiväni pelastus

17.5.2015

Perjantai alkoi ihan tosi surkeasti. Tietotekniikka kenkkuili niin kotona kuin töissäkin ja siitä seurasi auttamatta kiirettä, josta en hirveästi kyllä tykkää...tai ainakaan sellaisesta "turhasta" kiireestä. Esim. kiireellä töihin lähtö on ihan kauheeta. En tykkää. Päivä meni kuitenkin töissä nopsaan ja päivä vain parani loppuaan kohden. Ilta olikin sitten jo ihan huippu ihana ♥


Perjantai-iltana sain nimittäin neljä muuta paikallista sisustus- ja lifestylebloggaria luokseni vierailulle. Kanelia ja Kardemummaa-blogin Maria kutsui porukan koolle vähän ennen joulua ja nyt tapasimme jo viidennen kerran. Porukkaamme kuuluu kaikenkaikkiaan yhdeksän paikallista bloggaria ja niinkuin kaikki muutkin ovat todenneet meidän porukka on ihan mahtava. Vieläkin jaksan ihmetellä, kuinka entuudestaan toisilleen täysin vieraat ihmiset voivatkaan tulla keskenään niin hyvin toimeen ja viihtyvät yhdessä niin hyvin kuin me viihdymme. Nytkin oli ihanaa huomata, että kenelläkään ei ollut kiire mihinkään, vaan istuimme iltaa kaikessa rauhassa jutellen ja nauraen aina illan hämärään asti ♥


Tapaamisiimme kuuluu aina myös ruoka ja herkuttelu. Niin nytkin. Toimimme nyyttäriperiaatteella  ja aikas ihania herkkuja pöydälle kertyi. Ihana muuten tuo muumikattila, jolla sydämellinen Katja toi mukanaan hedelmärahkaa ♥ Mä haluun ehdottomasti myös noita muumikattiloita muumi fani kun olen...aivan ihania ♥ Ihana oli myös koko ilta ♥ Olen niin iloinen, että saan olla osa tätä naisporukkaa. Näistä naisista on tullut minulle tämän vajaan puolen vuoden aikana oikeita ystäviä. Minullakin on paljon kavereita, mutta oikeiksi ystäviksi lasken vain harvat. Nämä ihanat naiset ovat kuitenkin ystäviäni. Vaikka illan aikana naurettiin paljon, osasimme välillä myös vakavoitua, kun puheidemme aiheet siirtyivät muutamaa astetta henkisemmälle puolelle. Minusta se, että pystyimme puhumaan myös hyvinkin aroista ja henkilökohtaisista asioista kertoo siitä, millainen luottamus meidän porukan naisten välille on syntynyt.


Illasta pääset lukemaan myös muiden paikalla olleiden blogeista. Jännityksellä odotin noita päivityksiä. Minusta oli varsin mielenkiintoista nähdä myös heidän ottamiaan kuvia kodistani. Kuvistä näkee, kuinka eri tavalla tai tyylillä me kuvia otamme. Itse en ole mikään hyvä valokuvaaja. Minulta puuttuu tietynlainen rohkeus ja mielikuvitus tässäkin asiassa. Nuo toisten ottamat kuvat kyllä opettivat minua näkemään erilaisia kuvakulmia kodistani. 

Kiitos kaikille mukanaolleille. Olette ihan parhaita ♥


Nyt mä jatkan vielä herkuttelua juustokakulla. Nimittäin loppu Marikan tuomasta ihanasta juustokakusta jäi mulle ja sitä mä olen täällä nyt herkutellut oikein urakalla, mums mums...

Aurinkoista Sunnuntaita kaikille!

♥ Äitienpäivä ja 3v.-synttärit ♥

11.5.2015

Meillä vietettiin eilen tänään 3-vuotta täyttävän lapsenlapseni syntymäpäiviä perheen kesken ♥ Sain siis kaikki rakkaat (kälyäni lukuunottamatta) luokseni äitienpäivänä. Tyttäreni, äitini, anoppini ja muun tukiverkoston. Meillä oli siis ukin kanssa taas suuri kunnia saada järjestää juhlat. Arvostan sitä niin paljon ♥
 
 

 
Mummon rakas tyttönen oli kovasti jo odottanut syntymäpäiväjuhliaan. Mekkoa oli sovitettu moneen kertaan, synttärikakusta oli esitetty melkeinpä joka päivä vaihtuvia toiveita ja loppumetreillä jännitys kävi jo melkeinpä sietämättömäksi. Onneksi vieraat saapuivat ajallaan ja juhlat pääsivät käyntiin. Sain siis viettää ihanan äitienpäiväiltapäivän rakkaiden ihmisten ja tuon niin suloisen ja rakkaan lapsenlapseni kanssa ♥ Oi, mä niin rakastan juhlia!


♥ Ei ole suurempaa rakkauden valaa kuin se, että lapses sua halaa ja se, että pienessä sydämessä sinulle juuri, varattu paikka niin valtavan suuri ♥


Toteutin juhlien tarjoilut tyttäreni toiveiden mukaan. Tarjolla oli mummon (siis mun) leipomaa pullaa, kinkkuhyrriä, rieskarullia, mokkapalamuffineita ja tyttärelleni gluteenittomat sänpylät sekä poppareita...sankarin herkkua. Täytekakusta en laita nyt tänne kuvaa, kun teen siitä päivityksen tuonne leivontablogini puolelle. Voitte sitten käydä sieltä kurkkimassa, millaisen kakun sain aikaiseksi.

Loppuun vielä kuva mun tyttötriostani ♥ ♥ ♥
 

Kohti uusia keväisiä juhlia

7.5.2015

Luonto alkaa pikku hiljaa vihertää. Minusta se on yksi kauneimmista ja ihanammista asioista, mitä maa voi päällään kantaa. Kukat alkavat pikku hiljaa työntyä esiin mullasta...tai meillä puskista. Meillähän ei siis ole mitään hienoja sipulikukkapenkkejä, kun mä olen ne kaikki kaivanut ylös. Hoidettuna ne ovat tosi kauniita. En kiellä. Mutta meillä ne hoitamattomina olivat villiintyneet kauheiksi ryteiköiksi, joten oli parempi, että kaikki kaivettiin ylös ja kylvettiin nurmeksi. Vapuksi ostettiin siis jo ensimmäiset orvokit, jotka ovat kuitenkin saaneet vielä asustaa tuolla kesähuoneella. Eilen saavutettiin meidän kulmilla kevään lämpöennätys, mutta tänään sitten taas jo sataakin vettä. Eilisestä lämpimästä päivästä minä en oikein tiedä mitään, koska olin töissä eikä mun työhuoneesta ole edes ikkunaa ulos. Sateen kohinan kyllä kuulen sinne. Saisi jo loppua nämä sateet. Meidän nurmikon jokainen monttu ja notkelma on täynnä vettä. Savimaa imee vähän huononlaisesti vielä vettä, joten nurmikko on tosi huonossa kunnossa. Toivotaan, että viikonlopusta tulee lämmin ja aurinkoinen.


Viikonloppuna on monissa perheissä aihetta suureen juhlaan. Meillä juhlimiseen on toinenkin todella hyvä syy. Vietämme nimittäin sukulaisten kesken sunnuntaina meillä vanhimman lapsenlapseni syntymäpäiviä. Kolme vuotta täyttävä pikku-neiti odottaa jo kovasti juhliaan. Tänään viimeksi on äitinsä kanssa pitänyt taas mallata juhlamekkoa. Mekko on kuulema tosi hyvä tanssia  Ukillekin oli mekkoa moneen kertaan tiistaina esitellyt, kun ukki oli päivän hoitamassa pikkuisia heidän kotonaan. Olen mummona todella iloinen ja otettu, että saamme ukin kanssa jälleen järjestää yhdessä vanhempien kanssa synttärijuhlat. Lauantaina on siis luvassa leipomista ja siivoilua. Seuraavasta kuvasta ei ole vaikea arvata, mistä F tykkään ja mikä on synttärikakun aiheena.


Mä olen nyt hullaantunut aika kovin tuohon Instagramiin ja yleensäkin kuvien katseluun. Voisin katsella kuvia vaikka kuinka kauan...loputtomiin...toinen toistaan kauniimpia kuvia. Itse en voi juurikaan kehuskella omien kuvieni laadulla. Olen sinne kuitenkin muutamia kuvia lisäillyt tutustuakseni ja oppiakseni käyttämään palvelua. Mutta nyt arki-illan kohokohta, Emmerdale ja illemmalla sitten suomen peliä. Oletteko te seuranneet MM-jääkiekkoa?

Vappu tunnelmia

1.5.2015

Hyvää Vapun päivää kaikille!Miten teidän vappunne on mennyt? Olin eilen neljään asti töissä, joten en juuri ehtinyt osallistumaan meidän vappuvalmistelujen tekoon. Mies hoiti mallikkaasti kaiken yksin aina orvokkien istutuksesta ilmapalloihin ja serpentiineihin. 



Meille on pikku hiljaa viimeisen kolmen vuoden aikana rakentunut tuonne pation päälle grillikatos/huvimaja. Aluksi oli tosiaan ihan vaan pelkkä kyllästetystä laudasta tehty patio, sitten tuli kaiteet ja kattorakenteet, sitten peltikatto ja lopuksi viime kesänä ikkunat ja ovi. En oikein tiedä, mikä olisi oikea nimi tuolle tilalle? Meillä on siellä tuo kaasugrilli eli siellä grillataan ja syödään, mutta vietetään myös muuten aikaa. Ehkä se on kesähuone eli kesähuoneen sisustaminen on vielä ihan alkutekijöissään. Yritin tuossa äsken vähän googletella erilaisia sisustuksia,josko niistä löytyisi jotain vinkkejä/ideoita. Tarvii varmaankin vielä sukeltaa tuonne Pinterestin ihmeellisen maailmaan.


Naapuripariskunta tuli siis eilen istumaan kanssamme iltaa ja viettämään vappua. Avasimme samalla grillikauden. Mies toimi grillimestarina ja hoitikin homman mallikkaasti. Possua, täytettyjä herkkusieniä, kesäkurpitsaa, juustokastiketta ja patonkia. Naapurit toivat vielä tullessaan ihanaa mozzarellasalaattia, mums mums... Ihan superherkullista oli... Jälkkäriksi keitettiin munkkikahvit. Simaakin oli, mutta sen tekeminen epäonnistui tällä kertaa ihan täysin. Laitoimme ilmeisesti liian vähän hiivaa, joten sima ei ollut lähtenyt lainkaan käymään. Harmi! Täytyy varmaan kokeilla tehdä uusi erä äitienpäiväksi. Kahvien jälkeen pelattiin yhdessä melkein puolille öin. Mukava ilta mukavien ihmisten kanssa!


Tänään käytiin sitten aamupäivällä ulkoiluttamassa ylioppilaslakkeja. Ajettiin keskustaan vähän kävelemään kaupungille. Syötiin muuten tän kesän ekat tötteröjätskit, namskis ♥ Nyt vain olla möllötellään miehen kanssa kaksin kotona. Mä varmaan jatkan niiden kesähuoneen sisustusideoiden metsästystä ja sitten illalla käydään saunassa, kun eilen jäi käymättä.

MUKAVAA VAPPUPÄIVÄN ILTAA KAIKILLE!

Ps. Joko olet käynyt tutustumassa Arjen Helmiä-blogin fb-sivuihin? Pääset sinne tästä.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan