Kun minulta kysytään, miten voin?, vastaan aina, että ihan hyvin...kai? Elän päivän kerrallaan enkä tällä hetkellä jaksa kantaa huolta tulevasta. Kaikki voimani menevät siihen, että saan tehtyä työni ja vietyä päivän aamusta iltaan. Toki toivon, että korona saataisiin kuriin ja pääsisin jo pian tapaamaan läheisiäni ja ystäviäni. Ikävöin niin kovin niitä yhteisiä hetkiä, kun istumme saman pöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia ja kahvittelemaan. Rupattelua, naurua ja jopa kyyneliä. Sitä kaipaan.

Viihdyn myös hyvin kotona. Kodin merkitys on viimeaikaisten tapahtumien johdosta vain kasvanut. Se on minulle turvasatama, jossa on hyvä olla ja helppo hengittää. Kotona voin olla juuri niin kuin itse haluan. Ajatella vain itseäni ja toimia sen mukaan. Tämä ajattelutapa on minulle vielä vaikeaa, koska en ole koskaan aiemmin asunut ihan yksin. Perheeseeni on aina kuulunut toinen aikuinen tai ainakin ne omat lapset. Nyt olen yksin ja minun on ajateltava ennenkaikkea omaa hyvinvointiani. Sitä, mikä minusta tuntuu hyvältä. Minusta on jopa outoa, kun voi tulla ja mennä niin kuin itse haluaa eikä sitä rajoita tai säätele mitkään asiat. Ehkä tähän vielä oppii, mutta se vaatii vielä hiukan työtä, koska eihän tätä yksin elämistä ole vielä takana kuin reilu kuukausi. Se on lyhyt aika eikä sen aikana ole pystynyt vielä luomaan mitään pysyviä muutoksia. 

Olen aina elänyt niin, että toisten etu on mennyt oman edun edelle. Se on varmasti meille naisille ja varsinkin äideille varsin yleistä. Nuorempana elin vielä niin, että halusin olla kaikkien mieliksi. Tein asioita ja omia valintojani niin, että ne miellyttivät mahdollisimman monia. Kuullostaa tosi naivilta ja jopa tyhmältä, mutta niin vain toimin. Mistä tämä johtui? En tiedä johtuiko siitä, että en silloinkaan tykännyt vihanpidosta tai riitelystä. En siis tiedä liittyvätkö nämä asiat yhteen. Nykyisin teen päätöksiä ja asioita niinkuin minusta tuntuu oikealta ja parhaalta. En anna muiden mielipiteiden vaikuttaa päätöksiini. Voin kysyä neuvoa läheisiltäni, mutta päätökset asioista teen kuitenkin ihan itse. Hiukan vielä saatan miettiä sitä, mitä muut siitä ajattelevat, mutta onneksi olen pikku hiljaa pääsemässä siitäkin piirteestä eroon. Kyseessä on kuitenkin minun elämäni ja minä itse olen oman elämäni herra (tai rouva). Minulla on oikeus tehdä elämästäni juuri sellainen kuin itse haluan ja toimia ja elää niinkuin parhaaksi näen.

Yksi asia, mikä on vuosiin tuntunut hyvältä on ollut liikkuminen tai tarkemmin sanottuna liikunta. Ystäväni teki polkupyörääni pienen keväthuollon ja olen nyt käynyt muutaman kerran pyöräilemässä. Pyöräileminen on ollut parempi vaihtoehto kuin ihan lenkkeily, koska toisessä lonkassani on vähän kulumaa (tämä ikä, huoh...). Nuorena pelatessani sarjassa pesäpalloa pyöräilin tosi paljon harkkoihin ja takaisin, joten kai tämä pyöräily on vähän kuin verissä. Nyt se on taas vaan kaivettu esiin. Kävin jo yhtenä päivänä pyörällä töissäkin. Vitsi, miten hyvä fiilis siitäkin tuli! Työpäivän jälkeen sai kivasti nollattua työasiat pois päästä puoli tuntia kestäneen kotimatkan aikana. 

Alapuolella olevat kuvat ovat viime viikonlopun pyörälenkiltäni. Miten ihania ja kauniita paikkoja voikaan löytyä ihan läheltä kaupungin keskustaa. Tulen jatkossakin varmasti pyöräilemään tuolla monen monta kertaa. Miten kaunista tuolla onkaan, kun luonto alkaa vihertää ja puihin tulee lehdet.

Mitä teille kuuluu? Miten olette saaneet ajan kulumaan kotona? Saatteko liikunnasta lisää energiaa tai käytkö kenties polkupyörällä töissä? 

Mukavaa perjantaita teille kaikille ♥

Aika kuluu vai kuluuko se?

Olen ollut tämän viikon lomalla. Työt ovat vähentyneet ja henkilökuntaa on pyydetty tai vähintäänkin suositeltu pitämään lomia pois. Kukaan kun ei tiedä, millainen kesä meillä on edessä. Voihan olla, että silloin ei lomien pitäminen ole edes mahdollista. Tässä kohdassa loma on tuntunut levolta, kiireettömyydeltä ja omalta ajalta. Ei kuullosta siis lainkaan hullummalta, mutta miten se lopulta on mennyt, kun liikkumista on rajoitettu eikä auki ole kuin kaupat, huoltoasemat ja sairaalat?

Iltaisin nukkumaan käydessäni mieleni on vallannut pieni ahdistus. Jotenkin on tuntunut pelottavalta käydä nukkumaan. Olen toivonut, että yö olisi nopeasti ohi. En tiedä mistä tämä tunne johtuu. koska tälläistä minulla ei ole koskaan aiemmin ollut. Voi olla, että uusi elämäntilanteeni aiheuttaa sen tai sitten alitajuntaisesti nämä poikkeusolot ja koronan vuoksi hämärän peitossa oleva tulevaisuus. Aamulla nousen kuitenkin hyvillä mielin. Keitän aamukahvit vanhaan totuttuun tapaani ja juon ne ilman kiireettä selaillen somea. Tänään en jaksanut heti nousta keittämään kahvia, vaan kuuntelin BookBeatista hetken kirjaa. Hetken päästä havahduin kuitenkin unen rajamailta enkä muistanut pätkääkään kuuntelemastani kirjasta. Ihan kiva keksintö tuo kirjojen kuunteleminen. Latasin sovelluksen muutama päivä sitten ja olen nyt opetellut käyttämään sitä. En ole kova kirjojen lukija, mutta ajattelin, että kuunnellen asia hoituisi ehkä helpommin. En tiedä. Jotenkin on vaikea hakea ja löytää sopivaa ja mielenkiintoista luettavaa. Hyviä kirjavinkkejä otetaan siis vastaan.

Olen tottunut olemaan vapaa-ajallani paljon kotona, joten se ei ole minulle mikään ongelma. Ihmisen mieli on kuitenkin ihmeellinen. Ulkopuolelta tulevat määräykset, jotka rajoittavat omaa liikkumistamme, alkavat ahdistaa koti-ihmistäkin. Silloin kun joudumme olemaan kotona toisen käskystä, vaikka normaalisti kotoilemme mielellämme ja tunnemme kodin turvapaikaksemme, olo alkaa tuntumaan kurjalta ja vähintäänkin yksinäiseltä. Onneksi olen ainakin vielä saanut päivät kulumaan aika nopsaan omien harrastusteni ja kotitöiden lomassa. Asun nyt uudessa kodissa, joka on minun  turvapaikkani. Paikka, missä on helppo hengittää. Muuttolaatikot on purettu ja tavarat ovat löytäneet paikkansa. Jotain juttuja vielä puuttuu, mutta kuten kaikki muutkin huonekalut ja tavarat olen hankkinut käytettynä, odotan kuumeisesti, että pääsisin jälleen kiertelemään kirppiksiä ja tekemään löytöjä. 

Tykkään tehdä lasten kanssa palapelejä ja siitä innostuneena kävin ostamassa itselleni vähän isomman palapelin. Ajattelin, että siinäpä mukavaa puuhaa eristykseen. Ostin sitten heti suoraan tuhannen palan palapelin ja voin sanoa, että onhan niitä, paloja nimittäin, aikamoinen määrä. Hetki voi siis vierähtää ennekuin palapeli on valmis. Tyttäreni vinkkasi minulle palapelimatosta, jonka päälle palapelin voi rakentaa. Se on siitä kätevä, että sen avulla keskeneräisen palapelin voi rullata pois pöydältä ja levittää taas uudelleen, kun jatkaa sen tekemistä. En ollut koskaan aiemmin kuullutkaan tälläisestä, mutta Suomalaisesta kirjakaupasta sen löysin. Nyt, kun etsin linkkiä Suomalaisen kirjakaupan verkkosivuilta tähän postaukseen, huomasin tuotteen olevan loppuunmyyty. Joku muukin on siis innostunut kokoamaan palapelejä. No, en ihmettele, onhan se mukavaa ajanvietettä ja sen parissa hujahtaa helposti tunti tai kaksi!

Kokoaikaa ei kuitenkaan jaksa tehdä samaa puuhaa, joten vaihtelua pitää olla, että viihtyy kotona mahdollisimman hyvin. Työkaverini kutsui minut virkkaamaan isoäidinneliöistä poikkeustilapeittoa. Neulominen olikin juuri sopivasti tauolla, joten kaivoin langat ja koukut kaapista ja aloitin. Pieni hetki oli kulunut edellisestä kerrasta, kun olin neliöitä virkannut, joten piti taas katsoa YouTubesta ohjevideo. Hakuun kun laittaa isoäidinneliö niin löytyy monta hyvää ohjetta. Nyt taas muistan tämän työn ajan, miten se tehdään. Virkkaaminen on kivaa puuhaa telkkarin katsomisen lomassa. Itse olen katsellut tähän asti ohjelmia läppäriltäni, mutta tänään saan pienen telkkarin. Yritän nimittäin säästää tätä läppärivanhustani, että tämä kestäisi vielä jonkin aikaa eikä tarvitsisi ihan vielä ostaa uutta. Ja voihan telkkarista katsella vähän laajemmin ohjelmia kuin läppäriltä. 

Miten te olette saaneet ajan kulumaan eristyksessä? Onko teillä jotain hyviä vinkkejä, mitä voisi puuhastella yksin tai yhdessä, jonkun toisen kanssa? 

Korona ja minä

Korona virus on pistänyt maailman sekaisin. Täällä meillä suomessakin on eletty jo useamman viikon ajan poikkeusoloissa ja koko Uusimaa on eristyksissä muusta maasta. Itselläni olo tämän meille täysin uuden tilanteen kanssa on ollut jotenkin tosi epätodellinen. Kun ei tälläistä ole aiemmin kokenut, ei tätä meinaa tänä päivänä uskoa todeksi nytkään. Joka päivä toivon, että tämä olisi vain pahaa unta, joka on ohi, kun avaan taas aamulla silmäni.

Lukuisat ihmiset ovat sairastuneet ja kuolleetkin tähän ihmeelliseen virukseen. Se tuntuu pelottavalta ja siksi rehellisyyden nimissä olen ajatellut asiaa mahdollisimman vähän. En lue juurikaan lehtikirjoituksia aiheesta enkä katso dokkareita. Joku voi ehkä kummaksua tapaani toimia, mutta uskon, että siitäkin huolimatta saan tietooni väkisinkin sen kaiken tarpeellisen, mitä minun pitää tietää. Käyn kuitenkin töissä entiseen tapaan turvatakseni hätätyössä työskentelevien vanhempien työssäkäynnin hoitamalla heidän lapsiaan.Työpaikalla infoa tulee runsaasti ja käsidesi kuivattaa käteni koppuroiksi. Työtäni ei voi tehdä etänä eikä lapset ymmärrä turvaväliä. 

Omassa elämän tilanteessani suurin menetys on ollut se, että olen joutunut luopumaan ihmiskontakteista. Olen sosiaalinen ihminen. Minulla on ystäviä, joita tapaan melko usein ja joiden kanssa teen vapaa-ajallani meitä kiinnostavia asioita. Tykkään istua kahvilassa neulomassa ja käydä elokuvissa. Kotini ovi on aina avoinna ystävilleni ja ennenkaikkea lapsilleni ja heidän lapsilleen. Nyt ovi pitää pitää kiinni enkä tykkää siitä yhtään. Haluaisin, että ihmiset tulisivat ja menisivät vapaasti mielensä mukaan. Nämä ovat minulle todella tärkeitä asioita ja kun niitä ei ole, elämä tuntuu tosi tyhjältä eikä minua juurikaan lohduta nyt se, että en ole yksin tämän asian kanssa. 

Suurin huolenaiheeni tässä vallitsevassa tilanteessa on kuitenkin sairaanhoitajana työskentelevä tyttäreni. Yhden iltapäivän pikakoulutuksella hän siirtyi tekemään kolmivuorotyötä tehostetun hoidon puolelle. Eniten sydäntä riipaisee tyttäreni ahdistus, epätoivo ja pelko tässä tilanteessa. Kahdeksan tunnin työvuoro täysi suojavarustus päällä. Jatkuva jano, mutta et voi juoda, ettei tarvitse käydä vessassa ja kulkea ns. turhaan puhtaalta puolelta likaiselle puolelle, kun muutenkin on kokoajan huoli siitä tulevatko suojavarusteet riittämään. Joka päivä hän altistaa itsensä coronalle ja pelkää, että jonain päivänä saa itse tartunnan. Mitä siitä sitten seuraa ja miten sen jaksaa ja kestää? Sitä ei kukaan tiedä. Sen kuitenkin itse tiedän, että suurin unelmani tällä hetkellä on, että tämä painajainen olisi pian ohi. 

Uunifetapasta - Helppoa arkiruokaa

Jo reilu vuosi sitten Liemessä-ruokablogin uunifetapasta nousi hetkessä hittipastan maineeseen. Liemessä ruokablogin Jenni loi oman arkensa keskellä arkiruoan, jota kelpaa tarjoilla myös pyhänä. Helppoutensa ja nopeutensa vuoksi nimeän tämän ruoan ehdottomasti hyväksi arkiruoaksi. Itse ainakin kaipaan juuri tälläisiä reseptejä arkeen, kun aikaa ja jaksamista on rajallisesti ruoan valmistukseen.

Itse tein tänään uunifetapastaa ensimmäisen kerran. Jääkaapissa sattui olemaan pala fetajuustoa, joka oli jäänyt syömättä evässalaatissa, toisin kuin olin suunnitellut. Eilen ostin myös kirsikkatomaatteja ja spaghettia minulta löytyy aina kaapista, joten kaikki tarpeet herkulliseen ruokaan löytyi. Tänään minulla on ollut pyykkipäivä, joten aikaa ruoan valmistamiseen ei liiemmin ole eikä ehkä myöskään intoa, joten päätin kokeilla tätä.

UUNIFETAPASTA

250 g  pastaa 

200 g fetajuusto 

1 dl oliiviöljyä

(1/2 punainen chilipalko)

1 rasia kirsikkatomaatteja

pippuria

ripaus suolaa

tarjoiluun:

basilikaa

Lorauta uunivuoan pohjalle tilkka oliiviöljyä. Laita feta kokonaisena vuokaan. (Pieni chili ja laita fetan päälle.) Lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä. Laita kirsikkatomaatit vuokaan ja pyöräytä oliiviöljyssä. Rouhi päälle mustapippuria ja viimeistele ripauksella suolaa.

Paista uunin keskiosassa 200-asteessa 15 minuuttia. Nosta lämpö 225-asteeseen ja käännä uuni grillivastukselle. Nosta vuoka uunin ylätasoon ja paista vielä noin 10 minuuttia. Huom! Tarkkaile paahtumista. Paistoaika riippuu uunista.

Keitä pasta ohjeen mukaan. Jos käytät oksallisia kirsikkatomaatteja, poista oksat ja kannat. Riko uunifetaa hieman ja sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon. Tarjoile basilikan kera.

* ohje kopioitu suoraan Liemessä ruokablogista.

Minä en laittanut uunivuokaan chiliä, koska en juurikaan pidä sen mausta. Valkosipulia oli tarkoitus viipaloida pari kynttä fetapalan päälle, mutta en tiedä, missä ajatukseni taas olivat, kun valkosipulit jäi sitten laittamatta. Noh, muuten pasta onnistui hyvin ja oli maultaan juuri sellainen kuin kuvittelinkin! Joko sinä olet maistanut uunifetapastaa?

Arki on palannut

Arki on vihdoin alkanut meilläkin ja joulu kerätty takaisin laatikoihin odottamaan seuraavaa joulua. Varmasti vielä pitkin kuluvaa kuukautta meiltä löytyy joku jouluinen koriste jostain roikkumasta, vaikka kuinka yritin kerätä kaikki samalla kertaa pois. Ennen joulua tulee aina tipoittain laiteltua noita koristeita ja kun joulun pois keräämisen aika tulee, onkin siinä yllättävän iso työ. Joku koriste jää aina huomaamatta ja koristelaatikot saa ottaa varaston hyllyltä moneen kertaan alas ennekuin koko setti on jälleen takaisin laatikoissa. 

Olen ollut tämän viikonlopun vapaalla ja nauttinut siitä kiireettömästi kotoillen. Eilen kun leipä oli aika vähissä enkä jaksanut laittautua ja lähteä kauppaa, päätin leipoa pitkästä aikaa sämpylöitä. Olen vasta ihan hiljattain opetellut tuon kuivahiivan käytön. Sämpylöissä sain sen ainakin hyvin toimimaan, kun maltoin lämmittää taikinan nesteen sopivan lämpöiseksi. Ei liian kuumaa eikä liian kylmää. Itse sämpylätaikina oli sitten ihan perustaikina. Kohotin taikinan kahteen kertaan eli ensin puoli tuntia itse taikinaa ja sitten sämpylöitä noin vartin verran. Näin sämpylöistä tuli ihanan kuohkeita ja pehmeitä. 

Koska vatsassa jo hiukan kurni eikä kotona ollut mitään valmista ruokaa, päätin tehdä sämpylöiden kaveriksi vielä kasvissosekeittoa. Sosekeitot ovat helppoja ja nopeita tehdä ja mikä parasta niissä voi käyttää juuri niitä juureksia, mitä kaapista sattuu löytymään. Meidän kaapista löytyi porkkanaa, perunaa ja purjoa. Yleensä laitan keittoon kasvisliemikuution, koska en ole erityisen hyvä mausteiden käyttäjä. Nyt kasviliemikuutioita ei ollut, joten sujautin suolan lisäksi kattillaan yhden laakerinlehden kiehumaan juuresten kanssa. Poistin sen sitten ennen soseutusta. Sosoutuksen tein sauvasekoittimella ja siinä vaiheessa lisäsin joukkoon vielä ruokakermaa, jotta sain keitosta sopivan paksuista. Lopuksi pyöräytin vielä muutaman kerran pippuria myllystä joukkoon ja kasvissosekeitto oli valmista. Keiton valmistuessa sämpylät olivat vielä lämpimiä, joten voitte uskoa, että olihan tuo hyvää.

Joulun jälkeen normaali arki tuntuu jotenkin tosi hyvältä. Arkisia askareita on mukava tehdä eivätkä ne ahdista lainkaan, kunhan saan touhuta niitä ilman suurempaa kiirettä. Kiireettömyydestä on iän myötä tullut itselle tosi tärkeä asia. En tykkää yhtää kiireestä. Tulen siitä vain huonolle tuulelle. Arkisten askareiden tekeminen ilman kiirettä on hyvää vastapainoa melko hektiselle työlleni. Päivätkin ovat selkeästi pidentyneet ja lisääntynyt valon määräkin jo piristää mieltä. Niin viikolla kuin nyt viikonloppunakin olen rentoutunut neuloen. Tämä ei varmasti enää yllätä ketään, mutta kun tuo neulominen vaan on niin mukavaa ja siitä tulee niin hyvä olo. Eilen työn alla oli esikoisen JonttuPipo. Tytär pyysi tekemään sellaisen nähtyään tuon joulun välipäivinä neulomani JonttuPipon, joka päätyi pienen kokonsa vuoksi kuopukselle. Väritoiveena oli samat värit kuin hänelle joululahjaksi neulomissani Jonskeissa eli villasukissa.

Miten sinun arkesi on alkanut? Tuntuuko vapauttavalta, kun joulu on ohi? Onko pidentyneet päivät piristäneet sinua vai ahdistaako musta tammikuu? 

Leppoisaa sunnuntaita kaikille ♥

Katsaus vuoteen 2019

Vuosi on jälleen vaihtunut ja viime yönä hyvästelimme päättyneen vuoden. Kaikenkaikkiaan mennyt vuosi oli henkisesti erityisen raskas. Päällimmäisenä oli suuri huoli rakkaasta lapsenlapsestamme sekä huoli hänen vanhempiensa jaksamisesta vakavan sairauden kohdatessa perhettä. Toisinaan tunsin suurta turhautumista, kun en omien opiskelujeni ja töiden vuoksi pystynyt olemaan apuna ja tukena niin paljon kuin olisin halunnut. Varmasti ei ollut päivääkään, ettenkö olisi ajatellut heitä ja sitä, miten he pärjäävät, miten kaikki sujuu ja kuinka tyttö voi. Minusta oli äärimmäisen tuskaisaa olla, kun en tietenkään voinut olla jatkuvasti kyselemässä heidän kuulumisiaan, koska tiedän, että jatkuva kysely myös rasittaa vanhempia tilanteessa, jossa he itsekin varmasti tunsivat monesti olevansa ihan kädettömiä. 

Näiden kokemusten myötä olen alkanut keskittymään entistä enemmän itselleni tärkeisiin asioihin. En enää surffaile ihmisten välillä miellyttääkseni kaikkia, vaan teen asioita ja päätöksiä, jotka tuntuvat minusta oikeilta ja omien arvojeni mukaisilta. Tämän vuoksi elämästäni on poistunut muutamia ihmisiä, koska ajatusmaailmamme ei kohtaa eikä naamatauluni selvästikään miellytä. Mutta olen sitä mieltä, että pärjään aivan loistavasti ilman näitäkin ihmisiä, jopa paremmin kuin ennen. Tälläiset ihmissuhteet ovat todella kuluttavia ja vievät aivan liian paljon energiaa eli olen vain hyvilläni siitä, että tälläiset energiasyöpöt ovat poistuneet elämästäni. Lapsen sairauden kautta oppii paljon ja en voi kuin ihailla lapsenlapsemme reippautta, rohkeutta ja asennetta, mikä hänellä on kaikesta huolimatta ollut koko ajan. Meistä aikuisista moni voisi ottaa mallia hänestä. 

Alkuvuoden aikana sain suoritettua opintoni loppuun ja valmistuin lähihoitajaksi. Minulla oli hyvää onnea matkassa ja työllistyin heti valmistumiseni jälkeen. Vakituista työpaikkaa en saanut, mutta pitkä sijaisuuskin on ollut ihan hyvä vaihtoehto. Tosin olen ollut työstä johtuen monesti melko väsynyt, kun enhän ole enää mikään nuori tyttönen. Maaliskuussa siirryin ihan uudelle vuosikymmenelle, kun 50 pamahti mittariin. Viime vuosi olikin oikea synttärivuosi, kun kuopukseni täytti 20, esikoiseni täytti 30 ja me miehen kanssa molemmat 50. Jos olisimme pitäneet yhdet yhteiset juhlat olisimme voineet juhlia 150 vuotisjuhlia. 

Viime vuoden aikana neulomisesta tuli minulle ihan ykkösharrastus. Suoraansanottuna hurahdin ihan täysin tuohon hommaan. Neulominen on ollut hyvää vastapainoa työlle ja erittäin hyvä rentoutumismuoto. Helmikuussa neuloin elämäni ensimmäiset kirjoneulesukat Jonna Nordströmin ihanilla ohjeilla. Tämän onnistuneen suorituksen jälkeen on Jonnan JonSukkia valmistunut ainakin yhdeksät lisää, joista suurin osa päätyin nyt jouluna lahjaksi jollekin itselleni tärkeälle henkilölle. Tämän lisäksi neuloin kymmenkunta paria ihan perusvillasukkia. Neulominen on siis tullut jäädäkseen elämääni.

Vaikka viime vuosi oli hyvin työntäyteinen ja sen vuoksi kiireinen, mahtui vuoteen myös mukavia pikku reissuja, tapahtumia ja kohtaamisia. Helmikuussa kävin Kädentaitomessuilla Helsingin Wanhassa Satamassa ja huhtikuussa Kevätmessuilla Messukeskuksessa. Asuntomessut olivat viime vuonna täällä Kouvolassa, joten messualueeseen tuli tutustuttua peräti kahteen kertaan. Helsingissä tuli käytyä viikonloppureissulla pariinkin otteesseen. Heinäkuussa vietin siellä kivan viikonlopun siskoni kanssa ja syksyllä miehen kanssa. Elokuussa vierailin blogiystäväni, Tainan, kotona, kävin tutustumassa Loviisan Wanhoihin taloihin ja vietin kivan päivän Katin kanssa Tuusulassa, kun kävimme kalkkimaaliostoksilla Onnionstoressa ja samalla myös tutustumassa Koiramäen Pajutalliin. Marraskuussa kävimme Katin kanssa vielä Lahdessa Kätevä&Tekevä kädentaitotapahtumassa ja isänpäivänaikaan sai osallistua vielä instabloggaajien tapaamiseen Millan Putiikilla Lahdessa. Helatorstaina juhlimme valmistujaisiani ja pian niiden jälkeen lastenlasten synttäreitä puutarhajuhlien merkeissä. 

Syksy oli synkkä ja pimeni pimenemistään loppu vuotta kohden. Elämä oli pelkkää kulkemista kodin  ja työpaikan välillä. Voimat olivat vähissä ja töissä kaupungin säästötoimien vuoksi meistä työntekijöistä otettiin kaikki irti. Onnekseni sain voimaa ja tukea ystäviltäni ♥ Aika ja jaksaminen riitti ihan liian harvoin yhteisiin hetkiin ja tapaamisiin lastenlasten kanssa. Mieltä piristi kuitenkin  lapsenlapsemme hyvin alkanut koulutaival ja huomattavasti parempi terveydentila sekä kuopuksen hyvin menneet ylioppilaskirjoitukset. Henkistä taakkaa ei kuitenkaan helpottanut yhtään äidin voinnin heikkeneminen ja huoli hänen pärjäämisestään. Itsenäisyyspäivänä juhlimme kuitenkin kaikkien rakkaiden läheisten kanssa tyttäreni ylioppilaaksi pääsyä. Juhlien jälkeen alkoikin laskeutuminen jouluun.

Vuoteen 2019 mahtui paljon ja toivon, että nyt alkanut uusi vuosi olisi meille hiukan lempeämpi. Toivon, että se antaisi meille kaikille paljon iloa ja onnea sekä elämänmakuisia hetkiä. Toivon kuopukselle menestystä ammattiopintoihin ja kaikille lapsilleni sekä läheisilleni jaksamista työhön ja arkeen. Toivon, että miehen ja minun työt, joista molemmat kovasti pidämme, jatkuisivat myös tämän vuoden loppuun asti ja pidempäänkin. Lisäksi toivon kaikille terveyttä ja hyvää oloa ♥

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2020 myös sinulle ♥

Onko pakko, jos ei haluu?

Tänään on maanantai, joulu aatonaatto. Monella tänään on vielä työpäivä, mutta minä saan hörppiä aamukahviani muumimukista kaikessa rauhassa joulukuusen katveessa yöpaita päällä ja töppöset jalassa. Juuri tätä olen kaivannut niin paljon. Rauhaa, kiireettömyyttä ja ihanaa joulun tunnelmaa. Jostain tämä saattaa kuulostaa tosi siirappiselta, mutta sellaisesta joulusta minä pidän ja sellaisen joulun minä haluan meille luoda. 

Yritän viimeiseen asti välttää sitä, että joulustressi iskisi päälle. Yritän kitkeä joulustani pois pakkotekemisen. Minusta mitään ei ole pakko tehdä, jos ei halua. Jokainen voi tehdä sellaisia asioita, joista oikeasti ja aidosti tykkää ja haluaa tehdä. Sellaisia asioita, jotka itselle tekevät joulun tai jos ei halua tehdä mitään, sekin on ihan fine. Niin minäkin teen, vain sen olennaisen ja ihan vapaaehtoisesti. En pese saunaa, jos en jaksa tai ehdi, mutta en anna sen asian pilata jouluani. En todellakaan. Joulua ei pidä ottaa liian vakavasti. Pidän joulun perinteistä, mutta ne eivät kuitenkaan ole kiveen kirjoitettuja, vaan niitä voi toteuttaa omassa joulussaan sen mukaan kuin juuri sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Joulu tuntuu ihan yhtä joululta, vaikka perunalaatikko olisikin saarioisten äitien tekemää niinkuin meillä nyt sattuneista syistä tänä vuonna on.

Eilen olimme melkein koko päivän liikenteessä, kun kävimme hoitamassa pukin asioita Lahdessa. Lahjat olisivat menneet perjantaina tyttärenikin mukana sinne, mutta halusin itse mennä käymään lastenlasten luona, koska näemme muutenkin aivan liian harvoin. Oli ihana viettää parituntinen tyttären kodissa, katsella videolta lapsenlapseni joulujuhlaesitystä, juoda yhdessä joulukahvit ja vain olla yhdessä. Ihan parasta. 

Tänään heräsin taas tosi varhain, vaikka vapailla voisin nukkua paljon pidempään. Tulin alakertaan, sytytin joulukuuseen valot ja keitin kahvit. Tunnin päästä mies tuli alas ja hetki sitten kinkku kuului sujahtavan uuniin. Pikku hiljaa, askel kerrallaan menemme lähemmäs joulua ja siinä matkalla puuhastelemme kiireettä viimeisiä jouluaskareita. Katsotaan sitten illalla, mitä olemme saaneet aikaan. 

Mites siellä vaivaako joulustressi vai nautitko jouluaskareista? Onko jouluksi pakko tehdä jotain juttuja vai menetkö fiiliksen mukaan?

Harmittaa, mutta ystävät pelastaa

Joulu on aina vaan lähempänä. Eilen oli jouluvapaiden ensimmäinen päivä, jonka kulutin pääosin keittiössä.  Olin saanut töissä esimieheni mummin ohjeella leivottua maustekakkua, joka oli ihanan pehmeää ja maukasta. Sain tuon ohjeen ja päätin tehdä sitä myös itse, mutta kaikki ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Kakku ei nimittäin irronnut kunnolla vuokasta ja lopputulos ei esteettisesti ole kovinkaan kaunis. Kakussa itsessään ei ole muuten mitään vikaa. Harmitti. Kyseinen kakkuvuoka menee siis poistoon, koska luulen, että vika oli ehkäpä juuri siinä, että pinta oli jo hiukan naarmiutunut tms. Sitten paistelin kilon taikinan joulupipareita. Aina pitää yksi pellillinen polttaa. Se on kai ihan must, niin nytkin. Harmitti. Illalla leivoin vielä saaristolaisleipää, koska muutama vuosi sitten onnistuin joulun alla sen tekemisessä tosi hyvin. En tietenkään muista enää, millä ohjeella silloin leipiä tein, joten etsin uuden ohjeen. Käytin leipien tekoon kuivahiivaa, jota en ole hieveästi koskaan käyttänyt ja niinhän siinä sitten kävi, ettei se lähtenyt toimimaan. Leivät eivät juurikaan kohonneet. Eivät vuokassa kohotettaessa eikä uunissakaan. En siis vie tänään anopille saaristolaisleipää joulukukkana, vaan marsiin kukkakauppaan ja pulitan 30 euroa kauniiiseen kukkakimppuun. Harmittaa. 

Onneksi eilen tapahtui jotain mukavaakin, vaikka leipomiset eivät onnistuneetkaan. Kaksi ystävääni nimittäin sattuivat tulemaan meille yhtäaikaa vaihtamaan joulupaketteja ♥  Keitin kahvit, leikkasin maustekakun ehjästä kohdasta siivuja, tarjoilin ei palaneita joulupipareita ja tietenkin suklaata ja pähkinöitä vierailleni. Oli ihana istahtaa hetkeksi yhdessä saman pöydän ääreen ja rupatella hetki yhdessä ♥ Tänään suuntaamme esikoisen luo iltapäivällä pukin asioita hoitamaan. Ihanaa nähdä lapsenlapsiakin pitkästä aikaa ♥

Miten sinun jouluvalmistelusi ovat sujuneet? Onko kaikki mennyt suunnitelmien mukaan vai onko tullut vastoinkäymisiä vastaan? 

Hyvää 4. Adventtia kaikille ♥

Kuuluvatko lahjat jouluun?

Kolme yötä jouluun... Minulla alkoi eilen jouluvapaat. En oikein meinaa edes uskoa tätä todeksi, että saan laskeutua ja valmistautua jouluun ihan kaikessa rauhassa eikä joulun pyhinäkään tarvitse lähteä välillä töihin, vaan voin nauttia kiireettömästä ja tunnelmallisesta joulun ajasta yhdessä läheisteni kanssa. Loma tulee kyllä tarpeeseen, koska sitä ei ole ollut liki vuoteen tai ei siis koko yhdeksän kuukauden aikana, mitä olen ollut nykyisessä työpaikassani. Siitä johtuen eilinen ilta menikin ihan vain ollessa, kun väsymys painoi eikä oikein jaksanut tehdä mitään. Muutaman lahjan kuitenkin taas paketoin jo valmiiksi.

Lahjat ja joulun kaupallisuus puhuttavat varmasti joka vuosi. Itse vuosia kaupan alalla työskennellessäni näin sen ostohysterian, mikä valtasi ihmiset joulun alla. Kauppojen joulu alkaa jo varhain syksyllä eikä sille vaan voi minkään. Se vaan menee niin. Jokainen voi kuitenkin itse vaikuttaa omaan ostokäyttäytymiseensä ja siihen lähteekö mukaan ostohysteriaan. Oma suunnitelmani on joka vuosi se, että hankin lahjat riittävän ajoissa enkä jätä niiden hankintaa viime tippaan, jolloin vältyn myös pakko-ostoksilta, kun ei tarvitse ostaa vain jotain ostamisen pakosta. Minulla ostopakkoa ei lahjoihin kuulu, koska mietin jo kotona ennakkoon hyvissä ajoin, mitä kellekin ostan ja sitten vain marssin kauppaan ja teen ostokseni. Minä en siis lähde koskaan niinsanotuille jouluostoksille kiertelemään ja pähkäilemään, mitä jollekin sattuisi löytymään. 

Kuuluvatko lahjat sitten edes ylipäätään jouluun? Minun mielestäni kuuluvat. Koska pidän yllätyksistä, pidän myös lahjoista. Tottakai lahjoja on ihana saada itsekin, mutta minusta lahjoja on myös erityisen ihana antaa muille. Meillä myös aikuiset saavat lahjoja. Minusta se on yksi tapa osoittaa itselle tärkeille ihmisille, että välittää. Se on myös hyvä tapa kiittää näitä ihmisiä, jotka ovat auttaneet meitä arjessa, pelastaneet pulasta tai muuten vaan tehneet meidän arjestamme astetta helpompaa kulkea. Minulle tulee äärimmäisen hyvä olo, kun saan ja pystyn muistamaan läheisiäni. Lahjan ei tarvitse olla kallis tai jotain hienoa, vaan se voi olla myös itsetehty, kunhan se on hankittu ajatuksella. Moni saa meiltä tänäkin jouluna neulomani villasukat lahjaksi. Tiedän jo neuloessani, mitkä sukat menevät kenellekin. Villakukkia neuloessani ajattelen aina lämmöllä villasukkien saajaa. 

Kuuluuko sinun mielestäsi lahjat jouluun? Ostatteko te lahjoja vain lapsille vai myös aikuisille? Kärsitkö joulustressistä lahjojen vuoksi vai hankitko lahjat jo hyvissä ajoin?

Tunnelmallisia joulun aluspäiviä sinulle ♥

Näin minä tein meille joulun

Hyvää 3.adventtia sinne kaikille ♥ Tänä vuonna joulu lähestyy nopeammin kuin ehkä koskaan. Tuntuu, etten millään meinaa ehtiä mukaan, mutta ehkäpä se joulu sitten joulun pyhinä tuntuu entistäkin jouluisemmalta, kun jouluttelun on aloittanut vähän myöhemmin kuin normaalisti. 

Itsenäisyyspäivän jälkeen sain miehen avustamana kuitenkin koristeltua jo joulukuusen. Meillä on ollut tekokuusi jo varmaankin viisi vuotta, vaikka aiemmin olin täysin vannoutunut aidon kuusen kannattaja. Aikanaan aina isän kanssa haettiin kuusi omasta metsästä ja lapsuudenkodissani oli siis aina aito kuusi ja niin oli omassakin kodissani vielä pitkään. Sitten tuli joulu, kun kuusen hankinta jäi miehen reissutöiden vuoksi viime tippaan ja tuloksena oli rumin joulukuusi ikinä. Muistan kuinka lapsetkin (jo aikuiset lapset) nauroivat kuuselle ja täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että kyllä minua harmitti. Sinä jouluna päätin, ettei meillä enää ikinä ole rumaa joulukuusta ja seuraavana jouluna marssin prismaan ja ostin ison, vihreän tekokuusen. Kuusessa on valot valmiina, joten niidenkään kanssa ei tarvitse rimpuilla. Ripustelee vain koristeet kuusen oksille. Nauhoista luovuin muutama joulu sitten, kun minusta joulukuusi on kaunis ilman niitäkin, kunhan koristeita on riittävästi. Vuosien varrella palloja on kertynyt jo ihan kivasti eikä uusia välttämättä tarvitse, ellei satu löytämään jotain erilaista koristetta edulliseen hintaan. 

Myös tonttulaatikkoni on täyttynyt ääriään myöden täyteen vuosien varrella. Joka joulu ostan yhden tai kaksi uutta tonttua lisää. Monesti hyödynnän joulukoristeiden alemyynnit ja ostan tonttuja ja muitakin koristeita alennusmyynneistä, jotka alkavat jo hyvissä ajoin ennen joulua. Tällä viikolla ostin ikkunoihin uudet tähdet Honkkarista, kun siellä oli kaikki joulutähdet puoleen hintaan. Ei enää jäänyt montaa euroa tähdille hintaa. Nyt tontut ovat hyppineet hyllyille ja pöydille ympäri kotiamme. Joulu ei siis vaadi välttämättä suuria summia rahaa, jos ei niin halua. Vanhat joulukoristeet käyvät mainioisti jouluisen ilmeen luomiseen vuodesta toiseen. Joulutonttujen tyyli, kun ei muutu miksikään. Tonttu on tonttu ja pysyy.

Vuosien varrella on tullut hankittua myös muutamia led-kynttilöitä. Niitä minulla on kuistilla lyhdyissä sekä olohuoneessa ja kuistilla ihan tavallisten kynttilänjalkojen päällä. Led-kynttilät toimivat pattereilla ja niitä toki tarvitsee sitten olla aina varastossa. Mutta aito tuli on aina kaunis ja siitä tuleva valo. Aitoja pilarikynttilöitä en juurikaan käytä, mutta tuikkuja poltan sitten sitäkin enemmän. Erilaisia tuikkusomisteita on myös kertynyt vuosien varrella useita ja onkin kiva, kun niitäkin riittää joka puolelle kotia. Alimmassa kuvassa näkyvä Perfect Homen Winter lights somiste on tämän syksyn uutuus, jonka sain emännän lahjana pidettyäni syksyllä sisustuskutsut. Olen aina ihaillut tätä somistetta Sydämellä tehtyä-blogin Katjan kodissa ja olen nyt niin iloinen, kun minullakin on tämä kaunis somiste. Sopii minusta ihan täydellisesti meidän vaalean eteisen tunnelmaan. 

Eilen tein pitkästä aikaa vähän suuremman ja paremman siivouksen. Heti tuntui koti paljon mukavammalta olla, kun tietää, että ainakin suurimmat pölyt ja liat ovat poissa. Minä en siivoa kaappeja jouluksi enkä vaihda puhtaita mattoja lattialle, kuten nuorempana tuli tehtyä. Keittiön ikkunaan  minulla on olemassa jouluinen rullakappa, mutta en vielä tiedä viitsinkö vaihtaa sitä tänä vuonna ikkunaan. Ruokailuhuoneen pöydälle silitän jouluisen kaitaliinan lähempänä joulua ja siinä alkaakin sitten olemaan meidän joulu kasassa. Tuikut, kynttilät ja valosarjat päälle, joululaulut hiljaa soimaan taustalle ja voin istahtaa nojatuoliin neulomaan joulukuusen katveeseen. Joulu saa siis tulla.

Miten teillä on valmistauduttu jouluun tai miten sinä luot joulun kotiinne? Siivoatko myös keittiön kaapit jouluksi? vaihdatko lattialle joulumatot ja ikkunoihin jouluverhot? Onko teillä aito vai tekokuusi? 

Välillä on pakko pysähtyä

Marraskuun viimeinen viikko on menossa. Aika kuluu sukkelaan ja ensi viikolla juhlitaan jo tyttären ylioppilasjuhlia, iiks! Sormet jo syyhyää päästä laittamaan juhlia. Joitain valmisteluja olen jo tehnyt, kuten leiponut täytekakkupohjat ja kahvikakun pakkaseen sekä yhden erän lusikkaleipiä, joita tytär toivoi juhliin. Pöytäliinat on viety anopille mankeloitavaksi, kuohuvat on ostettu samoin osa leivontatarvikkeista. Vähän siis jo jännittää, miten saan kaikki tehtyä ja hoidettua, mutta onneksi tytär auttaa, minkä ehtii töiltään ja koululla pitää käydä itse lakitustilaisuuden harjoituksissakin. 

Viime viikonloppu meni ihan lepäillessä tässä kotona. Lastenlasten piti tulla meille viikonlopuksi, mutta sovimme lasten äidin kanssa, että perutaan pienten tulo ja mummo lepäilee rauhassa kotona ja keräilee voimia pitkän työputken ja henkisesti raskaiden viikkojen jälkeen. Kurja päätös sen vuoksi, että emme päässeet viettämään aikaa lastenlasten kanssa, mutta fiksu päätös sen vuoksi, että olin perjantaina aika rikki ihan kaikesta. Hiljakseen puuhastelin sitten jotain tässä kotosalla ja vain olin. Neuloin ja katselin telkkua ja YouTube videoita. 

Maanantaina palasin sitten normisti töihin, mutta sitten iskikin päivällä kova flunssa, jonka kourissa makoilen nyt täällä kotona. Eilen oli pakko luovuttaa, kun nenä vuoti kaikenaikaa, aivastutti ja paleli.  Halusin myös tarkistuttaa poskionteloni, jotka olivat jo kerran aiemmin tänä syksynä tulehtuneet. Noh, nyt niissä ei ainakaan vielä ollut mitään; onneksi. Olen nyt loppuviikon sairaslomalla, että saan itseni kuntoon ensi viikoksi enkä tartuta töissä muita pärskiessäni. Eli ihan kovin vahvasti ei täällä nyt mene, mutta niinhän se vaan on, että välillä on vaan pakko pysähtyä pystyäkseen taas jatkamaan matkaa entistä vanhvempana. 

Mites sinä; oletko ollut terveenä vai onko syysflunssa kaatanut petiin? Väsyttääkö vuoden pimein aika vai porskutatko eteenpäin tontun kuvat silmissä? 

Mukavaa viikon jatkoa kaikille ♥