Kun minulta kysytään, miten voin?, vastaan aina, että ihan hyvin...kai? Elän päivän kerrallaan enkä tällä hetkellä jaksa kantaa huolta tulevasta. Kaikki voimani menevät siihen, että saan tehtyä työni ja vietyä päivän aamusta iltaan. Toki toivon, että korona saataisiin kuriin ja pääsisin jo pian tapaamaan läheisiäni ja ystäviäni. Ikävöin niin kovin niitä yhteisiä hetkiä, kun istumme saman pöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia ja kahvittelemaan. Rupattelua, naurua ja jopa kyyneliä. Sitä kaipaan.

Viihdyn myös hyvin kotona. Kodin merkitys on viimeaikaisten tapahtumien johdosta vain kasvanut. Se on minulle turvasatama, jossa on hyvä olla ja helppo hengittää. Kotona voin olla juuri niin kuin itse haluan. Ajatella vain itseäni ja toimia sen mukaan. Tämä ajattelutapa on minulle vielä vaikeaa, koska en ole koskaan aiemmin asunut ihan yksin. Perheeseeni on aina kuulunut toinen aikuinen tai ainakin ne omat lapset. Nyt olen yksin ja minun on ajateltava ennenkaikkea omaa hyvinvointiani. Sitä, mikä minusta tuntuu hyvältä. Minusta on jopa outoa, kun voi tulla ja mennä niin kuin itse haluaa eikä sitä rajoita tai säätele mitkään asiat. Ehkä tähän vielä oppii, mutta se vaatii vielä hiukan työtä, koska eihän tätä yksin elämistä ole vielä takana kuin reilu kuukausi. Se on lyhyt aika eikä sen aikana ole pystynyt vielä luomaan mitään pysyviä muutoksia. 

Olen aina elänyt niin, että toisten etu on mennyt oman edun edelle. Se on varmasti meille naisille ja varsinkin äideille varsin yleistä. Nuorempana elin vielä niin, että halusin olla kaikkien mieliksi. Tein asioita ja omia valintojani niin, että ne miellyttivät mahdollisimman monia. Kuullostaa tosi naivilta ja jopa tyhmältä, mutta niin vain toimin. Mistä tämä johtui? En tiedä johtuiko siitä, että en silloinkaan tykännyt vihanpidosta tai riitelystä. En siis tiedä liittyvätkö nämä asiat yhteen. Nykyisin teen päätöksiä ja asioita niinkuin minusta tuntuu oikealta ja parhaalta. En anna muiden mielipiteiden vaikuttaa päätöksiini. Voin kysyä neuvoa läheisiltäni, mutta päätökset asioista teen kuitenkin ihan itse. Hiukan vielä saatan miettiä sitä, mitä muut siitä ajattelevat, mutta onneksi olen pikku hiljaa pääsemässä siitäkin piirteestä eroon. Kyseessä on kuitenkin minun elämäni ja minä itse olen oman elämäni herra (tai rouva). Minulla on oikeus tehdä elämästäni juuri sellainen kuin itse haluan ja toimia ja elää niinkuin parhaaksi näen.

Yksi asia, mikä on vuosiin tuntunut hyvältä on ollut liikkuminen tai tarkemmin sanottuna liikunta. Ystäväni teki polkupyörääni pienen keväthuollon ja olen nyt käynyt muutaman kerran pyöräilemässä. Pyöräileminen on ollut parempi vaihtoehto kuin ihan lenkkeily, koska toisessä lonkassani on vähän kulumaa (tämä ikä, huoh...). Nuorena pelatessani sarjassa pesäpalloa pyöräilin tosi paljon harkkoihin ja takaisin, joten kai tämä pyöräily on vähän kuin verissä. Nyt se on taas vaan kaivettu esiin. Kävin jo yhtenä päivänä pyörällä töissäkin. Vitsi, miten hyvä fiilis siitäkin tuli! Työpäivän jälkeen sai kivasti nollattua työasiat pois päästä puoli tuntia kestäneen kotimatkan aikana. 

Alapuolella olevat kuvat ovat viime viikonlopun pyörälenkiltäni. Miten ihania ja kauniita paikkoja voikaan löytyä ihan läheltä kaupungin keskustaa. Tulen jatkossakin varmasti pyöräilemään tuolla monen monta kertaa. Miten kaunista tuolla onkaan, kun luonto alkaa vihertää ja puihin tulee lehdet.

Mitä teille kuuluu? Miten olette saaneet ajan kulumaan kotona? Saatteko liikunnasta lisää energiaa tai käytkö kenties polkupyörällä töissä? 

Mukavaa perjantaita teille kaikille ♥

Työmatkapyöräily - hyötyliikuntaa parhaimmillaan

Olen elämäni aikana pyöräillyt tosi paljon. Jo ala-asteikäisenä koululaisena pyöräilin usein sulan maan aikaan kouluun yhdessä naapurin tytön kanssa. Koulumatka oli silloin viisi kilometriä, joka oli oikein sopiva matka kuljettavaksi pyörällä. Myöhemmin nuoruusiässä pyöräilin jo pidempiäkin matkoja, kun harrastin pesäpalloa ja harjoitukset olivat vähän kauempana. Silloin kunto oli hyvä ja liki kahdenkymmenen kilometrin matka harjoituksiin ja takaisin ei tuntunut missään. Lasten ja perhe-elämän alettua pyöräilykin jäi, vaikka into pyöräilyä kohtaan ei ollutkaan kadonnut. 

Nyt aikuis-iällä olen vuosia haaveillut uudesta polkupyörästä, jolla voisin kulkea työmatkoja ja vapaa-ajalla käydä pyöräilemässä. Usein matkan varrelle osuu hyviä kuvauskohteita ja polkupyörällä kulkiessa on paljon helpompi pysähtyä valokuvaamaan. Autolla ajellessa pysähtyminen on haasteellisempaa, kun ihan mihin vaan ei voi auton kanssa pysähtyä ja monesti kuvauskohde onkin jo kaukana, kun autolle lopulta löytyy sopiva parkki. Miehelle olen monesti puhunut polkupyörähaaveistani ja hän olikin sitten laittanut asian korvan taakse. Lasteni ja sukulaisteni miettiessä minulle yhteistä valmistujaislahjaa, mieheni oli ehdottanut polkupyörää, jonka he sitten olivat porukalla minulle ostaneet. Lahja oli todella toivottu ja mieluinen. 

Minulla on tällähetkellä seitsemän kilometriä matkaa töihin, joka on oikein sopiva työmatka kuljettavaksi pyörällä. Pyöräillessä voi nauttia kauniista maisemista, haistella kesän tuoksuja ja antaa pään tyhjetä kaikesta ylimääräisestä. Pyöräillessä tulee tosi hyvä olo ja pikku hiljaa varmasti kuntokin nousee, kun vaan valitsee aamuisin polkupyörän auton sijaan. En tee pyöräilystä itselleni kuitenkaan mitään pakonomaista asiaa, vaan tämäkin asia hoituu parhaiten fiiliksen mukaan., koska haluan, että into työmatkapyöräilyyn säilyy. Niinpä en ole vielä mennyt ihan aikaisiin aamu- ja myöhäisiin iltavuoroihin pyörällä, vaan suon silloin itselleni ihan luvan kanssa autokyydin. 

Työmatkapyöräilyn suosio on koko ajan kovassa kasvussa. Työpaikoilla on erilaisia kampanjoita, joiden avulla kannustetaan työntekijöitä kulkemaan työmatkoja pyörällä. Oma hyvinvointi, kunnon kohottaminen, laihduttaminen, ekologisuus ja rahan säästäminen ovat esimerkkejä työmatkapyöräilyn hyödyistä. Pyöräily on myös mukava tapa aloittaa päivä. Pyöräilykypärän käyttö on suositeltavaa ihan kaikille pyöräilijöille, koska onhan se ihan tosi halpa henkivakuutus, jos tien päällä joutuu auton töytäisemäksi, tieltä ulosajoon tai muuhun onnettomuuteen. Niinpä minäkin kävin viime sunnuntaina ostamassa itselleni pyöräilykypärän. Tämä lisäksi ajattelin vielä ostaa pyörään korin tarakalle, ettei tarvitse pitää reppua selässä pyöräilyn aikana. Reppu nimittäin hiostaa ikävästi selkää. Minulla työmatkaan kuluu aikaa vajaa puoli tuntia. Jos ilma on oikein lämmin, pääsen työpaikalla käymään suihkussa ennen töiden alkua ja pystyn vaihtamaan kuivat ja puhtaat vaatteet päälle. Tällöin kotona ei tarvitse käydä suihkussa ennen lähtöä, vaan voi heti aamupalan jälkeen hypätä pyörän päälle ja lähteä matkaan. Aikaa ei pyöräillessä siis kulu yhtään sen enempää kuin autollakaan kulkiessa, koska se aika, mikä pyöräilyyn menee enemmän, kuluisi minulta aamuisin kahvin juontiin kotona. 

Harrastatko sinä työmatkapyöräilyä tai pyöräiletkö vapaa-ajalla? Oletko sinä suojannut pääsi kypärällä vai saako pyöräilykypärä jäädä sinun puolestasi kaupan hyllylle?

Valmistujaiset - sinetti kahden vuoden opinnoille

Tänään vietetään monissa kodeissa ylioppilasjuhlia ja valmistujaisia. Koulunsa päättäminen on aina hieno saavutus ja ansaitsee arvoisensa juhlan. Itse sinetöin oman kahden vuoden opiskeluni Kouvolan seudun ammattiopistossa viime keskiviikkona ja Helatorstaina sain juhlia opintojen päättymistäni sukulaisten, perhetuttujen ja muutaman ystäväni kanssa.

Olin jo kauan sitten päättänyt, että pidän juhlat, kun valmistun. Minusta uuteen ammattiin opiskeleminen ja koulusta valmistuminen on senverran suuri saavutus, että sitä kelpaa kyllä juhlia. Minulle oli myös itsestäänselvyys, että menin mukaan koulun järjestämään valmistumisjuhlaan. Istuessani muiden valmistuneiden kanssa Kuusankoskitalon penkissä kuuntelemassa rehtorin puhetta ajattelin hiljaa mielessäni, että olipa hyvä, että tulin. Virallinen valmistumisjuhla puheineen, todistusten ja stipendien jakoineen realisoi ainakin minulle sen, että nyt ihan oikeasti koulu on ohi ja olen valmis, ammattitaitoinen lähihoitaja ja lastenhoitaja. 

Juhlia aloin suunnittelemaan jo hyvissä ajoin kevättalvella. Niinhän sitä sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, vaikka puuhaa riitti kyllä ihan juhlien viime metreille asti. Juhlissa on aina monen monta hommaa ja paljon tekemistä ennekuin pääsee kilistelemään vieraiden kanssa kuohuvaa. Jossain vaiheessa meinasi ehkä usko hiukan loppua kesken ja mietin, että mitä ihmettä olen mennyt tekemään, kun olen itselleni tälläisen homman järjestänyt. Mutta hyvällä suunnitelulla ja aikataulutuksella sain kaikki tehtyä määräaikaan mennessä niinkuin olin suunnitellutkin ja itse juhla palkitsi moninkertaisesti kaiken puurtamisen.

Vähän ennen juhlia alkoi sitten pienoinen jännitys. Olen järjestänyt paljon juhlia, mutta aina muille. Itse en ole ollut juhlien sankari juuri koskaan, ainakaan yksin. Mietin, kuinka pystyn huomioimaan kaikki vieraat tasapuolisesti ja miten juttu luistaa. Paras päätös näiden juhlien järjestämisessä oli se, että pyysin erään ystäväni avukseni keittiöön. Voin sanoa, että ilman häntä olisin ollut pulassa ja juhlat olisivat olleet osaltani aivan toisenlaiset. Ystäväni kielsi minulta kokonaan keittiöön menon ja ihmeekseni pystyin noudattamaan tätä käskyä oiken hyvin.

Tarjoilut tein pääosin kaikki itse tuulihattujen kuoria ja macaronseja lukuunottamatta. Tein kaikki tarjottavat gluteenittomana ja laktoosittomana, jos se vain suinkin oli mahdollista. Valmiina ostin kaupasta coctailpiirakat, jotka sulatettiin ja lämmitettiin mikrossa juuri ennen tarjoilua. Tarjoilut noudattivat jo tutuksi tullutta kaavaa; voileipäkakkuja, suolaista piirakkaa ja coctailpiirakoita munavoilla sekä täytekakku, hyydykekakut, tuulihatut, macaronsit ja kahvikakku. Aina pitää kuitenkin olla mukana myös jotakin uutta. Tällä kertaa se oli omena-kuohuviinikakku, josta sain vihiä Mansikkatilan mailla-blogista. Ohje kakkuun löytyy Kodin Kuvalehdestä 9/2019. Juhlissa minulle on aina tärkeää, että tarjottavat eivät lopu kesken. Tälläkin kertaa tarjoilut riittivät hyvin ja makeita tarjottavia riitti vielä perjantaina töihinkin vietäväksi. 

Yksi elinehto onnistuneille juhlille oli aurinkoinen ja ennenkaikkea poutainen sää. Tilasin hyvän juhlasään jo hyvissä ajoin ja onnekseni se ehti ajoissa perille. Meillä sisätilat ovat rajalliset, vaikka omakotitalossa asummekin. Niinpä kesäisessä säässä terassit, kesähuone ja piha täyttyi iloisesta juhlaväestä. Minusta oli mukava istua vieraiden kanssa ulkona vaihtamassa kuulumisia. Sää kruunasi juhlat ja aurinko hymyili kilpaa kanssani.

Juhlat onnistuivat yliodotusten kaikin puolin. Oli ihanaa nähdä sukulaisia, perhetuttuja ja ystäviä. Vieraat viihtyivät hyvin ja tarjottavat maistuivat kaikille. Sain ihan hurjan paljon ihania lahjoja, ruusuja ja muitakin kukkia. Lähisukulaiset olivat mieheni avustuksella hommanneet minulle yhdessä ihan huikean valmistujaislahjan. He nimittäin ostivat minulle uuden polkupyörän. Työmatkani on tällä hetkellä aika tarkalleen seitsemän kilometriä ja kyllä nyt kelpaa kulkea uudella fillarilla töihin. Kiitos vielä tätäkin kautta kaikille saamistani lahjoista ja suurkiitos ihan parhaalle keittiöapulaiselleni ♥ Te kaikki teitte päivästäni juhlan, kun saavuitte paikalle. Tuosta päivästä jäi ihanat muistot, joita on mukava muistella vielä vuosienkin päästä.

Onnea kaikille ammattiin valmistuneille, uusille ylioppilaille ja koulunsa päättäneille ♥

Ilon aiheita

Mun ilot elämässä on aika pieniä. Ne löytyy ihan tästä jokapäiväisestä arjesta. Sekin on sinänsä taito oppia löytämään ja nauttimaan noista arjen pienistä iloista. Tällä kertaa minut tekee iloiseksi kirppikseltä saatu hyvä tilitys. Saaduilla rahoilla saimme ostettua viikonlopun ruoat ja tankattua vähän autoa. Tarviihan se autokin "janojuomaa"...ikävä kyllä. Bensa on nykyään ihan ökykallista. Meilläkin koulujen alettua nuo päivittäiset ajot ovat kasvaneet ihan  älyttömästi. Meillä on tällä hetkellä vain yksi auto käytössä, joten vaatii pientä kikkailua, että kaikki ajot saadaan hoidettua. Edestakaisin ajoa tulee ihan liian paljon. Niinpä olen nyt itsekin aloittanut työmatkapyöräilyn ihan vain säästösyistä (toki myös kuntoilumielessä). Samalla yritän olla lapsille esimerkkinä, ettei se autokyyti aina ole itsestäänselvyys. Ilmat ovat olleet nyt tosi hyvät pyöräilyyn ja itse ainakin suorastaan nautin työpäivän jälkeen tuosta 40 minuutin liikuntatuokiosta. Siinä pyöräillessä työasiat unohtuu ja päivän liikunta tulee suoritettua. Illalla ei enää välttämättä tarvitse lähteä mihinkään liikuntaharrastukseen, vaan voi käyttää ajan johonkin muuhun, vaikkapa sitten vain lepäämiseen, jos ei muuta jaksa.

Yksi tärkeimmistä ilon aiheista minulle on yhdessä tekeminen. Viikonloppusin meillä on miehen kanssa hyvin aikaa touhuta yhdessä kaikenlaista. Yleensäkin ne ovat ihan niitä arkisia kodin askareita, mitä tehdään. Se luo mieletöntä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja juuri siitä minä saan ihan mielettömästi voimaa. Näiden touhuilujen jälkeen jaksaa taas paljon paremmin. Viime viikonloppuna  sain kokea tuon hyvän fiiliksen esimerkiksi silloin, kun mies leipoi omenapiirakkaa samaan aikaan, kun minä keittelin omppuhilloa. Siinä puuhastelun lomassa suunniteltiin maakellarin remppaa. Arkista, mutta niin palkitsevaa.

Mä iloitsen myös todella paljon siitä tukiverkostosta, joka on meidän perheen ympärillä. Se muodostuu niin ystävistä kuin sukulaistakin. Lapsiperheellisenä olemme siitä onnekkaassa asemassa, että miehen vanhemmat asuvat lähellä ja ovat vielä sen verran hyvissä voimissa, että jaksavat auttaa meitä lasten kanssa. Tiedän, että kaikilla lapsiperheillä ei tätä mahdolllisuutta ole ja juuri siksi olenkin tästä niin äärimmäisen kiitollinen. Eilen saimme vielä nauttia yhdessä heidän kanssaan tuota miehen leipomaa omenapiirakkaa. Parhautta.

Yksi ihan todella tärkeä ja suuri ilon aihe minulle tällä hetkellä on se, että tämä blogini on saanut ensimmäiset lukijansa ja kommentit. Blogin pidon alussa tulee aina väistämättäkin sellainen tunne, ettei kukaan löydä omaan blogiin eikä kukaan ainakaan halua kommentoida tai jäädä lukijaksi. Melkein riemusta kiljuin, kun huomasin ensimmäisten lukijoiden klikanneen itsensä blogini lukijoiksi. Kiitos siitä teille blogiystäväni ja suurkiitos myös jättämistänne kommenteista! Kommenttien saaminen on äärimmäisen palkitsevaa ja tärkeä osa blogin pitoa. Kommentit motivoivat ja kannustavat jatkamaan, kun tietää ettei tarvitse ihan tyhjille seinille höpistä omia juttujaan.

Tämän päivän yksi ilonaiheistani on uusi Talo&Koti-lehti. Tuo on ehdottomasti tällä hetkellä suosikkilehteni. Uusi numero oli ilmestynyt, joten olihan se "pakko" taas ostaa. Lehden parissa on ihana rentoutua. Voi oikaista jalat sohvalle, kietoutua huopaan ja lueskella kynttilöiden valossa tai takkatulen loimutessa. Samalla pääsee näkemään ihmisten koteja. Uusimmassa numerossa niitä onkin esitelty oikein roppakaupalla. Samalla lehdestä saa monesti hyviä ideoita omankin kodin sisustamiseen. Rentouttavaan lukuhetkeen on mukava päättää onnistunut viikonloppu ja hyvillä mielin aloittaa uusi viikko.

Nähdään taas!