Vuosi on jälleen vaihtunut ja viime yönä hyvästelimme päättyneen vuoden. Kaikenkaikkiaan mennyt vuosi oli henkisesti erityisen raskas. Päällimmäisenä oli suuri huoli rakkaasta lapsenlapsestamme sekä huoli hänen vanhempiensa jaksamisesta vakavan sairauden kohdatessa perhettä. Toisinaan tunsin suurta turhautumista, kun en omien opiskelujeni ja töiden vuoksi pystynyt olemaan apuna ja tukena niin paljon kuin olisin halunnut. Varmasti ei ollut päivääkään, ettenkö olisi ajatellut heitä ja sitä, miten he pärjäävät, miten kaikki sujuu ja kuinka tyttö voi. Minusta oli äärimmäisen tuskaisaa olla, kun en tietenkään voinut olla jatkuvasti kyselemässä heidän kuulumisiaan, koska tiedän, että jatkuva kysely myös rasittaa vanhempia tilanteessa, jossa he itsekin varmasti tunsivat monesti olevansa ihan kädettömiä. 

Näiden kokemusten myötä olen alkanut keskittymään entistä enemmän itselleni tärkeisiin asioihin. En enää surffaile ihmisten välillä miellyttääkseni kaikkia, vaan teen asioita ja päätöksiä, jotka tuntuvat minusta oikeilta ja omien arvojeni mukaisilta. Tämän vuoksi elämästäni on poistunut muutamia ihmisiä, koska ajatusmaailmamme ei kohtaa eikä naamatauluni selvästikään miellytä. Mutta olen sitä mieltä, että pärjään aivan loistavasti ilman näitäkin ihmisiä, jopa paremmin kuin ennen. Tälläiset ihmissuhteet ovat todella kuluttavia ja vievät aivan liian paljon energiaa eli olen vain hyvilläni siitä, että tälläiset energiasyöpöt ovat poistuneet elämästäni. Lapsen sairauden kautta oppii paljon ja en voi kuin ihailla lapsenlapsemme reippautta, rohkeutta ja asennetta, mikä hänellä on kaikesta huolimatta ollut koko ajan. Meistä aikuisista moni voisi ottaa mallia hänestä. 

Alkuvuoden aikana sain suoritettua opintoni loppuun ja valmistuin lähihoitajaksi. Minulla oli hyvää onnea matkassa ja työllistyin heti valmistumiseni jälkeen. Vakituista työpaikkaa en saanut, mutta pitkä sijaisuuskin on ollut ihan hyvä vaihtoehto. Tosin olen ollut työstä johtuen monesti melko väsynyt, kun enhän ole enää mikään nuori tyttönen. Maaliskuussa siirryin ihan uudelle vuosikymmenelle, kun 50 pamahti mittariin. Viime vuosi olikin oikea synttärivuosi, kun kuopukseni täytti 20, esikoiseni täytti 30 ja me miehen kanssa molemmat 50. Jos olisimme pitäneet yhdet yhteiset juhlat olisimme voineet juhlia 150 vuotisjuhlia. 

Viime vuoden aikana neulomisesta tuli minulle ihan ykkösharrastus. Suoraansanottuna hurahdin ihan täysin tuohon hommaan. Neulominen on ollut hyvää vastapainoa työlle ja erittäin hyvä rentoutumismuoto. Helmikuussa neuloin elämäni ensimmäiset kirjoneulesukat Jonna Nordströmin ihanilla ohjeilla. Tämän onnistuneen suorituksen jälkeen on Jonnan JonSukkia valmistunut ainakin yhdeksät lisää, joista suurin osa päätyin nyt jouluna lahjaksi jollekin itselleni tärkeälle henkilölle. Tämän lisäksi neuloin kymmenkunta paria ihan perusvillasukkia. Neulominen on siis tullut jäädäkseen elämääni.

Vaikka viime vuosi oli hyvin työntäyteinen ja sen vuoksi kiireinen, mahtui vuoteen myös mukavia pikku reissuja, tapahtumia ja kohtaamisia. Helmikuussa kävin Kädentaitomessuilla Helsingin Wanhassa Satamassa ja huhtikuussa Kevätmessuilla Messukeskuksessa. Asuntomessut olivat viime vuonna täällä Kouvolassa, joten messualueeseen tuli tutustuttua peräti kahteen kertaan. Helsingissä tuli käytyä viikonloppureissulla pariinkin otteesseen. Heinäkuussa vietin siellä kivan viikonlopun siskoni kanssa ja syksyllä miehen kanssa. Elokuussa vierailin blogiystäväni, Tainan, kotona, kävin tutustumassa Loviisan Wanhoihin taloihin ja vietin kivan päivän Katin kanssa Tuusulassa, kun kävimme kalkkimaaliostoksilla Onnionstoressa ja samalla myös tutustumassa Koiramäen Pajutalliin. Marraskuussa kävimme Katin kanssa vielä Lahdessa Kätevä&Tekevä kädentaitotapahtumassa ja isänpäivänaikaan sai osallistua vielä instabloggaajien tapaamiseen Millan Putiikilla Lahdessa. Helatorstaina juhlimme valmistujaisiani ja pian niiden jälkeen lastenlasten synttäreitä puutarhajuhlien merkeissä. 

Syksy oli synkkä ja pimeni pimenemistään loppu vuotta kohden. Elämä oli pelkkää kulkemista kodin  ja työpaikan välillä. Voimat olivat vähissä ja töissä kaupungin säästötoimien vuoksi meistä työntekijöistä otettiin kaikki irti. Onnekseni sain voimaa ja tukea ystäviltäni ♥ Aika ja jaksaminen riitti ihan liian harvoin yhteisiin hetkiin ja tapaamisiin lastenlasten kanssa. Mieltä piristi kuitenkin  lapsenlapsemme hyvin alkanut koulutaival ja huomattavasti parempi terveydentila sekä kuopuksen hyvin menneet ylioppilaskirjoitukset. Henkistä taakkaa ei kuitenkaan helpottanut yhtään äidin voinnin heikkeneminen ja huoli hänen pärjäämisestään. Itsenäisyyspäivänä juhlimme kuitenkin kaikkien rakkaiden läheisten kanssa tyttäreni ylioppilaaksi pääsyä. Juhlien jälkeen alkoikin laskeutuminen jouluun.

Vuoteen 2019 mahtui paljon ja toivon, että nyt alkanut uusi vuosi olisi meille hiukan lempeämpi. Toivon, että se antaisi meille kaikille paljon iloa ja onnea sekä elämänmakuisia hetkiä. Toivon kuopukselle menestystä ammattiopintoihin ja kaikille lapsilleni sekä läheisilleni jaksamista työhön ja arkeen. Toivon, että miehen ja minun työt, joista molemmat kovasti pidämme, jatkuisivat myös tämän vuoden loppuun asti ja pidempäänkin. Lisäksi toivon kaikille terveyttä ja hyvää oloa ♥

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2020 myös sinulle ♥

Valmistujaiset - sinetti kahden vuoden opinnoille

Tänään vietetään monissa kodeissa ylioppilasjuhlia ja valmistujaisia. Koulunsa päättäminen on aina hieno saavutus ja ansaitsee arvoisensa juhlan. Itse sinetöin oman kahden vuoden opiskeluni Kouvolan seudun ammattiopistossa viime keskiviikkona ja Helatorstaina sain juhlia opintojen päättymistäni sukulaisten, perhetuttujen ja muutaman ystäväni kanssa.

Olin jo kauan sitten päättänyt, että pidän juhlat, kun valmistun. Minusta uuteen ammattiin opiskeleminen ja koulusta valmistuminen on senverran suuri saavutus, että sitä kelpaa kyllä juhlia. Minulle oli myös itsestäänselvyys, että menin mukaan koulun järjestämään valmistumisjuhlaan. Istuessani muiden valmistuneiden kanssa Kuusankoskitalon penkissä kuuntelemassa rehtorin puhetta ajattelin hiljaa mielessäni, että olipa hyvä, että tulin. Virallinen valmistumisjuhla puheineen, todistusten ja stipendien jakoineen realisoi ainakin minulle sen, että nyt ihan oikeasti koulu on ohi ja olen valmis, ammattitaitoinen lähihoitaja ja lastenhoitaja. 

Juhlia aloin suunnittelemaan jo hyvissä ajoin kevättalvella. Niinhän sitä sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, vaikka puuhaa riitti kyllä ihan juhlien viime metreille asti. Juhlissa on aina monen monta hommaa ja paljon tekemistä ennekuin pääsee kilistelemään vieraiden kanssa kuohuvaa. Jossain vaiheessa meinasi ehkä usko hiukan loppua kesken ja mietin, että mitä ihmettä olen mennyt tekemään, kun olen itselleni tälläisen homman järjestänyt. Mutta hyvällä suunnitelulla ja aikataulutuksella sain kaikki tehtyä määräaikaan mennessä niinkuin olin suunnitellutkin ja itse juhla palkitsi moninkertaisesti kaiken puurtamisen.

Vähän ennen juhlia alkoi sitten pienoinen jännitys. Olen järjestänyt paljon juhlia, mutta aina muille. Itse en ole ollut juhlien sankari juuri koskaan, ainakaan yksin. Mietin, kuinka pystyn huomioimaan kaikki vieraat tasapuolisesti ja miten juttu luistaa. Paras päätös näiden juhlien järjestämisessä oli se, että pyysin erään ystäväni avukseni keittiöön. Voin sanoa, että ilman häntä olisin ollut pulassa ja juhlat olisivat olleet osaltani aivan toisenlaiset. Ystäväni kielsi minulta kokonaan keittiöön menon ja ihmeekseni pystyin noudattamaan tätä käskyä oiken hyvin.

Tarjoilut tein pääosin kaikki itse tuulihattujen kuoria ja macaronseja lukuunottamatta. Tein kaikki tarjottavat gluteenittomana ja laktoosittomana, jos se vain suinkin oli mahdollista. Valmiina ostin kaupasta coctailpiirakat, jotka sulatettiin ja lämmitettiin mikrossa juuri ennen tarjoilua. Tarjoilut noudattivat jo tutuksi tullutta kaavaa; voileipäkakkuja, suolaista piirakkaa ja coctailpiirakoita munavoilla sekä täytekakku, hyydykekakut, tuulihatut, macaronsit ja kahvikakku. Aina pitää kuitenkin olla mukana myös jotakin uutta. Tällä kertaa se oli omena-kuohuviinikakku, josta sain vihiä Mansikkatilan mailla-blogista. Ohje kakkuun löytyy Kodin Kuvalehdestä 9/2019. Juhlissa minulle on aina tärkeää, että tarjottavat eivät lopu kesken. Tälläkin kertaa tarjoilut riittivät hyvin ja makeita tarjottavia riitti vielä perjantaina töihinkin vietäväksi. 

Yksi elinehto onnistuneille juhlille oli aurinkoinen ja ennenkaikkea poutainen sää. Tilasin hyvän juhlasään jo hyvissä ajoin ja onnekseni se ehti ajoissa perille. Meillä sisätilat ovat rajalliset, vaikka omakotitalossa asummekin. Niinpä kesäisessä säässä terassit, kesähuone ja piha täyttyi iloisesta juhlaväestä. Minusta oli mukava istua vieraiden kanssa ulkona vaihtamassa kuulumisia. Sää kruunasi juhlat ja aurinko hymyili kilpaa kanssani.

Juhlat onnistuivat yliodotusten kaikin puolin. Oli ihanaa nähdä sukulaisia, perhetuttuja ja ystäviä. Vieraat viihtyivät hyvin ja tarjottavat maistuivat kaikille. Sain ihan hurjan paljon ihania lahjoja, ruusuja ja muitakin kukkia. Lähisukulaiset olivat mieheni avustuksella hommanneet minulle yhdessä ihan huikean valmistujaislahjan. He nimittäin ostivat minulle uuden polkupyörän. Työmatkani on tällä hetkellä aika tarkalleen seitsemän kilometriä ja kyllä nyt kelpaa kulkea uudella fillarilla töihin. Kiitos vielä tätäkin kautta kaikille saamistani lahjoista ja suurkiitos ihan parhaalle keittiöapulaiselleni ♥ Te kaikki teitte päivästäni juhlan, kun saavuitte paikalle. Tuosta päivästä jäi ihanat muistot, joita on mukava muistella vielä vuosienkin päästä.

Onnea kaikille ammattiin valmistuneille, uusille ylioppilaille ja koulunsa päättäneille ♥

Lomalla viimeinkin voin ottaa iisimmin

Olen ollut nyt kaksi päivää kotona ja viettänyt vapaapäiviä. Olo on jotenkin todella epätodellinen. Keskiviikkona oli nimittäin viimeisen työssäoppimisjakson arviointikeskustelu, joka meni hyväksytysti läpi ihan huipulla arvosanalla. Tämähän siis tarkoittaa, että nyt olen suorittanut kaikki opintoni ja olen valmis lähihoitaja. 

Tuntuu ihan uskomattomalta, että nyt ei enää tarvitse miettiä mitään esseitä, referaatteja eikä osaamiskansioita. Puolentoista vuoden tiivis opiskelu on nyt päättynyt. Koko opiskeluajan olin todella sitoutunut opiskeluun ja luonnollisestikin se oli tärkein asia tuon ajan elämässäni. Vielä muutama vuosi sitten en uskonut koskaan voivani opiskella lähihoitajaksi ihan pelkästään jo taloudellisista syistä, mutta kyllä sitä ihminen pystyy mihin vaan, kun on pakko. Välillä elämä sanoittaa meidän elämänkulkua niin, että on vaan oltava rohkea ja astuttava kohti tuntematonta. Uskon, että en olisi koskaan rohjennut irrottautua vakituisesta työstäni ja lähteä opiskelemaan täysipäiväisesti ellei minua olisi irtisanottu työstäni kuudentoista muun kolleegan kanssa. Näin jälkikäteen täytyy kyllä todeta, että tuo irtisanominen oli minulle paljon parempi kuin hyvä vaihtoehto. 

Olen täysin vakuuttunut siitä, että lähihoitajan ammatin valitseminen oli minulle täysin oikea valinta. Olin pitkään jo miettinyt tälle alalle siirtymistä ja tunnustellut, että se olisi työtä, jota haluaisin tehdä. Haave oli aina vain jäänyt toteutumatta juurikin sen vuoksi, että en nähnyt sen olevan taloudellisesti mahdollista. Nyt olen valmis lähihoitaja ja pääsen tekemään työtä, mikä on opintojeni aikana osoittautunut minulle oikeaksi ammatiksi. Lähihoitajan tutkinto avaa mahdollisuudet työskennellä monella eri sektorilla ja se tekeekin tästä entistä paremman ja kiinnostavamman ammatin.

Nyt edessä on kuitenkin viikon mittainen hengähdystauko ja loma ennen töiden alkamista. Nyt viimeinkin voin ottaa vähän iisimmin ja rennommin, jos vain osaisin. Se ei nimittäin tämän tiivin opiskeluajan jälkeen ole ihan helppoa. Päässä pitäisi oikeasti saada joku nappula nyt käännettyä toiseen asentoon, että ymmärtäisin, että ihan oikeasti nyt voin vain olla, katsella telkkua, neuloa, treffata kavereita tai vaikka siivota tuntematta huonoa omaa tuntoa siitä, että en tee koulutehtäviä. No, ehkäpä mä jonain päivänä hoksaan sen! Nämä pari ensimmäistä vapaapäivää ovat ainakin vain menneet enkä ole osannut oikein tehdä mitään. 

Mites teillä? Onko teillä hiihtoloma vai onko se jo pidetty? Millaisia lomasuunnitelmia teillä on, jos olette vasta aloittelemassa lomaa, kuten minä vai menettekö loman ilman aikatauluja ja suurempia suunnitelmia? Ihanaa lomaa kaikille hiihtolomalaisille ja tsemppiä töihin niille, joilla loma on jo ohi tai sitä ei ole ollenkaan ♥

Tänään on hyvä päivä

Aamuinen lumipyry on lakannut ja nyt ulkona paistaa aurinko. Maisema on runsaan luminen ja niin kaunis. Pihalla odottaa lumityöt, mutta en jaksa nyt stressata niistä. Helppohan minun on olla niistä stressaamatta, kun tiedän, että mies tekee ne oman työpäivänsä jälkeen. Meillä on niin jättimäisen kokoinen lumikola, että minä en yksinkertaisesti jaksa sillä tehdä lumitöitä. Tekisin niitä ihan mielelläni, mutta minun olisi saatava kyllä oma, pienempi kola. Eikös niitä ole eri kokoisia? Ja olisikohan niitä vaaleanpunaisena, Roosan nauha värityksellä? 

Tänään menin työharjoitteluun kukon laulun aikaan ja kun oli vielä lyhennetty työpäivä, pääsin hyvissä ajoin kotiin. Kaupassakin käytiin eilen, joten sitäkään hommaa ei ole tälle päivälle. Mies ehkä pitää hakea muutaman kilometrin päästä, kun tulee töistä, mutta sekään ei haittaa. Tänään on hyvä päivä. Työharjoittelun viimeinen viikko ennen näyttöä on menossa. Viimeinenkin näyttösuunnitelma meni kerrasta läpi; hyväksytty. Olen itsekin yllättynyt, kuinka hyvin olen viihtynyt tuolla harjoittelupaikassani. Olin samassa paikassa jo viime keväänä yhden harjoittelun ja nyt tämän toisen ns. syventävän harjoittelun. Elän siis opintojeni viimeisiä hetkiä. Toisaalta tuntuu äärettömän hyvältä, että tämä aherrus on pian ohi, mutta toisaalta vähän haikealtakin. Opiskeluaika on ollut mukavaa ja täysin oikea valinta minulle. Paremmin en olisi voinut uudelleenkouluttautua. 

Mitä sitten harjoittelun jälkeen? Harjoittelun jälkeen pitäisi sitten työllistyä. Olen opetellut irti vanhakantaisesta ajattelutavasta, että valmistumisen jälkeen pitäisi saada heti vakituinen työ. Ei, ei tarvitse. Pidemmät sijaisuudet antavat minulle vielä mahdollisuuden kokeilla ja pohtia, mikä on minun tulevaisuuden työpaikkani. Myös työyhteisöllä ja ilmapiirillä on suuri merkitys, mihin lopulta asettaudun. Uskon nimittäin, että töitä tällä alalla kuitenkin on, koska jo nyt olen päässyt valitsemaan, missä työpaikassa aloitan heti valmistumiseni jälkeen. Tämä tuntuu äärimmäisen hyvälle, kun homma menee niin päin, että sinulle tarjotaan töitä eikä sinun tarvitse niitä kysellä mistään. 

Nyt lähden keittämään itselleni päiväkahvit ja odottelen miehen viestiä pitääkö hänet hakea vai ei. Kuvissa näkyvät tulppaanit sain viikonloppuna appivanhemmiltani. Ne ovat niin ihania, kun joukossa on tuollaisia vähän erikoisempiakin tulppaaneja. Tulppaanit kuuluvat kevääseen ja tänään minusta tuntui ensimmäisen kerran, että kevät on tulossa. Aurinko oli jo sulattanut lumet auton takalasilta. Se oli lupaus siitä, että kevät tulee ja aurinkokin hymyili kilpaa kanssani.

Paluu arkeen

Niin se hurahti taas viisi päivää tuolla keikkatöissä. Töissä oli mukava olla, kun sain työskennellä samojen mukavien työkavereiden kanssa kuin kesälläkin ja paikka oli ennestään tuttu. Pääsi jatkamaan työtä ja oppimista siitä, mihin kesällä jäi. Tuossa kyseisessä työssä pidän erityisesti työn vastuullisuudesta ja merkityksellisyydestä. Olen sen aiemminkin sanonut, että minulle on äärimmäisen suuri merkitys sillä, että työllä on oikeasti merkitystä, työpanostani tarvitaan ja että työ on vastuullista. Tuo työviikko pisti kyllä ajatukset taas kerran tulevaisuuden osalta sekaisin. En osaa yhtään sanoa, mihin työllistyn tai haluan töihin valmistumiseni jälkeen. 

Nyt on päättynyt myös ihanan pitkä joululoma opinnoista ja viimeinen puristus opintojen osalta on alkanut tämän viikon maanantaina. Sain siis ennen joulua kaikki teoriaopintoni suoritettua ja nyt on jäljellä enää viimeinen seitsemän viikon työharjoittelu. Omalta osaltani työharjoittelu alkoi vähän kehnosti, kun ehdin olla vain päivän harjoittelussa, kun sairastuin taas. Tällä kertaa sairastuin vatsatautiin ja sain viettää yhden yön meidän vessan lattialla. Kauhea tauti, joka todellakin tyhjentää niin sisukset kuin olonkin ihan täysin. Itse sairauden jälkeen pitää olla kaksi tervettä päivää kotona, joten tällä hetkellä vietän kotipäiviä ja yritän palautua jälleen normaalikuntoon.

Tuollainen vatsatauti vie kyllä voimat ihan täysin ja olo on vielä pitkään kovin tyhjä, mutta pikku hiljaa yritän päästä taas normiarkeen kiinni. Olen katsellut Cmoresta muutaman leffan sängystä käsin ja vähän olen myös taas jo neulonutkin. Ihan perussukkia on vielä tuloillaan ja tytölle ne pitkät sukat tallisukiksi. Olen katsellut netistä paljon erilaisia kirjoneulesukkia ja niiden ohjeita. Tosi ihania sukkia ihmiset ovat kyllä neuloneet ja en voi kuin ihailla niitä. Itse olen alkanut haaveilemaan marisukista ja sellaisiin löytyisi langatkin jo kotoa. Näin Kun äiti kelaa-blogissa ihanat marisukat ja siitä se idea sitten lähti. Minähän en ole sitten kouluvuosien neulonut mitään kuvioneuleita, joten pikku hiljaa opetellen nämä sukat tulisivat etenemään ja toivottavasti lopulta myös valmistumaan. Ainakin aion kokeilla niiden tekoa, kunhan saan ensin puikoille tilaa.

Kahvi ei vielä tänään oikein maistunut, mutta ajattelin keittää itselleni nyt kupin teetä ja juoda sen tuosta uudesta muumimukista, Hento lumisade, jonka onnistuimme löytämään vielä joulun jälkeen. Samalla saimme hyödynnettyä joululahjaksi saamaamme lahjakorttia, jolla tuo muki siis maksettiin. Lahjakortti on kyllä hyvä joululahja, koska silloin lahjan saaja voi ostaa itselleen juuri sitä, mitä oikeasti tarvitsee. 

Miten arki on lähtenyt käyntiin pitkien pyhien jälkeen? Oletko ollut terveenä vai onko flunssa tai kurjaakin kurjempi vatsatauti kaatanut petiin? 

Mukavan talvista torstaita teille kaikille!

Kiireetöntä joulun odotusta

Minulla alkoi eilen joululoma. En muista olisinko oikeasti koskaan aikuisena ollut joulun aikaan lomalla ja varsinkaan näin, että lomapäiviä on sekä ennen että jälkeen joulunpyhien. Erityisen ihanan tästä lomasta tekee se, että pystyin jäämään lomalle siinä tilanteessa, että minulla on kaikki opintojeni teoriaopinnot nyt suoritettuna. Tämä tuntuu aivan uskomattomalta. Aika on mennyt ihan hurjan nopeasti ja siksi tuntuukin ihan käsittämättömältä, että en enää palaa koululle joulun jälkeen. 

Nyt kun kaikki kirjalliset työt on tehty voin hyvällä omallatunnolla laitella pikku hiljaa kotia joulukuntoon ja samalla itsekin virittäytyä joulun tunnelmaan. Kiireettömyys on asia, jota rakastan ylikaiken. Iän myötä sen merkitys on vain korostunut entisestään. Kiire saa minut kärttyisäksi eikä se olotila tunnu minusta ollenkaan mukavalta. 

Pikku hiljaa siis touhuilen täällä kotona jouluaskareita sukan kutomisen lomassa. Tänään ajattelin kauppareissun jälkeen kasata ja koristella joulukuusen, jos jaksan. Jos en jaksa, teen sen huomenna. Tänä vuonna jouluaatto on kivasti viikonlopun jatkona, joten aikaa on vielä.  Suunnitelmissa on myös leipoa ainakin maustekakku niin itselle kuin äidillekin. Jouluinen rocky road houkuttelee myös. Mies kävi eilen töistä tullessaan ostamassa meille joulukinkun, joka jäikin suoraan sulamaan jääkaappiin. Huomenna ajattelin tehdä normaalin viikkosiivouksen, joka riittää joulusiivoukseksi meille. Pikku hiljaa joulu hiipii siis meillekin. 

Postauksen kuvat ovat Sisustuskahvila Wanha Justiinasta Lahdesta, jossa poikkesin kahvilla viime sunnuntaina. Olen aivan hullaantunut tuosta paikasta ja käynkin aina kuin mahdollista siellä Lahdessa ollessani. Pikkuinen myymälä on nyt täynnä toinen toistaan kauniimpia joulukoristeita, servettejä ja kynttilöitä sekä aina myynnissä olevia vanhoja huonekaluja sekä sisustusesineitä ja astioita. Paikan ihanuuden kruunaa pikkuinen kahvila, jonka vitriini on aina täynnä ihania niin makeita kuin suolaisiakin herkkuja. Kahvila on auki vielä ennen joulua ainakin tänään ja huomenna, joten kannattaa ehdottomasti poiketa sinne vaikkapa kahville jouluaskareiden lomassa, jos tuolla päin liikkuu. Seuraamalla Wanha Justiinan fb-sivuja saat tiedon, jos kahvila on auki myös sunnuntaina, kuten viime viikolla. Normaalisti kahvila on sunnuntaisin kiinni, mutta joulun aikaan heillä on ollut muutamia poikkeamia aukioloajoissa. 

Mukavia joulunaluspäiviä kaikille!