JonSäärystimet - lämmikettä pakkaspäiviin

7.2.2020

Arki rullaa täyttä vauhtia. Päivät ja viikot täyttyvät työstä eikä työpäivien jälkeen ole oikein jaksanut tehdä hurjasti mitään. Kun iltaisin ei kuitenkaan viitsi vain istua telkan ääressä, olen neulonut siinä samalla. Neulominen on siitä ihana harrastus, että sitä pystyy tekemään väsyneenäkin ja sillä on tutkitustikin suuri vaikutus omaan mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Allekirjoitan tämän tutkimustuloksen täysin. Omien kätten jälkiä ja tuotoksia on kiva nähdä ja katsoa, kun aina sieltä puikoilta tippuu jotakin uutta.


Näin alkuvuodesta on paremmin aikaa neuloa myös jotain itselle. Yksi itselle neulomani asuste on nämä säärystimet, jotka tein JonDesigns Jonnan ohjeella. Ohje löytyy Jonnan ihan super hyväksi osoittautuneesta neulekirjasta. Tehosteväriksi valitsin oranssin pitkälti sen vuoksi, että pidän töissä kuviollista tunikaa, jonka värimaailmaan säärystimet sopivat oikein hyvin. Nyt olen kuitenkin kuljettanut näitä monena päivänä myös kotiin, koska nämä ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi ja ihanan lämpimiksi pitää myös kotona. Vanhassa talossa kun asutaan, niin aina ei todellakaan ole sisälläkään lämmin. Lisäksi käytän usein joko farkkuja tai mustia housuja/leggareita, joiden kanssa nämä sopivat myös hyvin yhteen. 

Aika paljon olen siis neulonut nyt alkuvuoden aikana ja tammikuussa valmistuikin kolme pipoa, kolmet lapaset, nämä säärystimet ja yksi polvipituinen kuvioneulesukka (sen pari puuttuu vielä). Nyt puikoilla on siksak-kuvioiset polvisukat ystävälle ja mielessä on jo monta neuletyötä, mitkä haluaisin ja pitäisi saada neulottua. Minulla siis tuskin tulee olemaan vapaa-ajan ongelmia lähiaikoina. Kevätaurinko on kuitenkin jo kutitellut hiukan minuakin säteillään ja houkutellut ulkoilemaan ja tekemään kevätsiivousta. Onneksi kahden viikon päästä on loma, niin ehtii tekemään kaiken tai sitten vajoan entistä syvemmälle nojatuoliini neulomaan.

Miten sinun alkuvuotesi on sujunut? Joko kevätaurinko on kutitellut sinua ja herätellyt toimimaan? Harrastatko sinä neulomista ja onko se vienyt sinut mennessään, kuten minut?

JonttuLätsä ja Jonttuut - neuleilla piristystä arkeen

9.1.2020

Sain joululahjaksi ystävältäni, Katilta, ihanan Jonna Nordströmin uutuuskirjan, Villasukkarakkautta. Lahja oli todella mieluinen, vähän jopa toivon, että saisin joltain sen. Jonnan JonSukat olivat minulle jo entuudestaankin tuttuja ja olen niitä jonkin verran neulonut myös itse. Kuulun facebookissa Jonnan neuleryhmään, Villasukkarakkautta by Jonna, josta olen saanut ohjeet niihin. Jonnan ohjeilla tein myös elämäni ensimmäiset kirjoneulesukat, joista postailin myös täällä blogissani viime helmikuussa. Tämä samainen postaus oli siis blogini viime vuoden luetuin postaus, joka sekin varmasti kertoo siitä, että meitä villasukkarakkaudesta "kärsiviä" on paljon. 









Tuossa Jonnan neulekirjassa on paljon ennen julkaisemattomia ohjeita erilaisiin JonTuotteisiin, mutta myös niitä ohjeita, joita on saatavilla tuolla facebook ryhmässä. Kirja on ihanteellinen tälläiselle tuoreelle neuleharrastajalle, koska ohjeet ovat selkeät ja asiat on selitetty niin hyvin, että jokainen sen varmasti ymmärtää. Mitää ei siis ole jätetty arvailujen varaan. Kirjan kuvat ovat myös todella kauniita ja inspiroivia. Kuvien ja niissä olevien neuleiden värit innostavat neulomaan.

Elokuusta lähtien neuloin koko viime syksyn ja loppuvuoden villasukkia joululahjaksi läheisilleni. Osa sukista oli JonSukkia, osa ihan perusvillasukkia. Niinpä heti joulun jälkeen oli ihana valita joululahjakirjasta jotain, mitä neuloa itselleen. Ihan ensiksi neuloin JonPipon, joka oli siis tarkoitettu alkujaan minulle, mutta kun neuloin sen liian pienillä puikoilla tuli siitä lopulta pipo tyttärelleni. Vahingosta viisastuneena hankin isommat puikot ja aloin neulomaan itselleni JonttuLätsää. Malli on hiukan erilainen kuin JonPipossa eli hiukan pidempi ja tuollainen taaksepäin roikkuva malli. Oikean kokoisilla puikoilla piposta tuli omaan päähän sopiva. Tein pipoon tupsun itse, mutta se on ehkä hiukan raskas ja tuntuu, että painaa pipoa liikaa alaspäin eli tekoturkistupsu toimisi varmasti tässä mallissa paremmin. Pipon kaveriksi neuloin vielä samoilla väreillä ja kuoseilla itselleni Jonttuut eli lapaset. Molemmille on oikeasti käyttöä eli tulivat tarpeeseen. En ole mikään pipo- enkä hattuihminen, mutta töissä pipo on päivittäisessä käytössä ja on kiva, että lasten kanssa työskennellessä ulkovaatteissa on hiukan väriä. Lapasia en ole töissä raaskinut pitää, koska tämä suomen talvi on, mitä on, mutta vapaa-ajalla ovat olleet tarpeen, kun olen jotenkin omituisesti hukannut vuosia hyvin palvelleet nahkakäsineeni jonnekin. 










Oletko sinä hattu- ja pipoihmisiä? Käytätkö neulemyssyjä tai pipoja vai tarviiko niitä edes nykysin suomen talvessa? Onko Jonnan JonTuotteet sinulle tuttuja tai oletko itse neulonut niitä?

Mukavaa torstaita sinulle ♥

Katsaus vuoteen 2019

1.1.2020


Vuosi on jälleen vaihtunut ja viime yönä hyvästelimme päättyneen vuoden. Kaikenkaikkiaan mennyt vuosi oli henkisesti erityisen raskas. Päällimmäisenä oli suuri huoli rakkaasta lapsenlapsestamme sekä huoli hänen vanhempiensa jaksamisesta vakavan sairauden kohdatessa perhettä. Toisinaan tunsin suurta turhautumista, kun en omien opiskelujeni ja töiden vuoksi pystynyt olemaan apuna ja tukena niin paljon kuin olisin halunnut. Varmasti ei ollut päivääkään, ettenkö olisi ajatellut heitä ja sitä, miten he pärjäävät, miten kaikki sujuu ja kuinka tyttö voi. Minusta oli äärimmäisen tuskaisaa olla, kun en tietenkään voinut olla jatkuvasti kyselemässä heidän kuulumisiaan, koska tiedän, että jatkuva kysely myös rasittaa vanhempia tilanteessa, jossa he itsekin varmasti tunsivat monesti olevansa ihan kädettömiä. 


Näiden kokemusten myötä olen alkanut keskittymään entistä enemmän itselleni tärkeisiin asioihin. En enää surffaile ihmisten välillä miellyttääkseni kaikkia, vaan teen asioita ja päätöksiä, jotka tuntuvat minusta oikeilta ja omien arvojeni mukaisilta. Tämän vuoksi elämästäni on poistunut muutamia ihmisiä, koska ajatusmaailmamme ei kohtaa eikä naamatauluni selvästikään miellytä. Mutta olen sitä mieltä, että pärjään aivan loistavasti ilman näitäkin ihmisiä, jopa paremmin kuin ennen. Tälläiset ihmissuhteet ovat todella kuluttavia ja vievät aivan liian paljon energiaa eli olen vain hyvilläni siitä, että tälläiset energiasyöpöt ovat poistuneet elämästäni. Lapsen sairauden kautta oppii paljon ja en voi kuin ihailla lapsenlapsemme reippautta, rohkeutta ja asennetta, mikä hänellä on kaikesta huolimatta ollut koko ajan. Meistä aikuisista moni voisi ottaa mallia hänestä. 


Alkuvuoden aikana sain suoritettua opintoni loppuun ja valmistuin lähihoitajaksi. Minulla oli hyvää onnea matkassa ja työllistyin heti valmistumiseni jälkeen. Vakituista työpaikkaa en saanut, mutta pitkä sijaisuuskin on ollut ihan hyvä vaihtoehto. Tosin olen ollut työstä johtuen monesti melko väsynyt, kun enhän ole enää mikään nuori tyttönen. Maaliskuussa siirryin ihan uudelle vuosikymmenelle, kun 50 pamahti mittariin. Viime vuosi olikin oikea synttärivuosi, kun kuopukseni täytti 20, esikoiseni täytti 30 ja me miehen kanssa molemmat 50. Jos olisimme pitäneet yhdet yhteiset juhlat olisimme voineet juhlia 150 vuotisjuhlia. 




Viime vuoden aikana neulomisesta tuli minulle ihan ykkösharrastus. Suoraansanottuna hurahdin ihan täysin tuohon hommaan. Neulominen on ollut hyvää vastapainoa työlle ja erittäin hyvä rentoutumismuoto. Helmikuussa neuloin elämäni ensimmäiset kirjoneulesukat Jonna Nordströmin ihanilla ohjeilla. Tämän onnistuneen suorituksen jälkeen on Jonnan JonSukkia valmistunut ainakin yhdeksät lisää, joista suurin osa päätyin nyt jouluna lahjaksi jollekin itselleni tärkeälle henkilölle. Tämän lisäksi neuloin kymmenkunta paria ihan perusvillasukkia. Neulominen on siis tullut jäädäkseen elämääni.


Vaikka viime vuosi oli hyvin työntäyteinen ja sen vuoksi kiireinen, mahtui vuoteen myös mukavia pikku reissuja, tapahtumia ja kohtaamisia. Helmikuussa kävin Kädentaitomessuilla Helsingin Wanhassa Satamassa ja huhtikuussa Kevätmessuilla Messukeskuksessa. Asuntomessut olivat viime vuonna täällä Kouvolassa, joten messualueeseen tuli tutustuttua peräti kahteen kertaan. Helsingissä tuli käytyä viikonloppureissulla pariinkin otteesseen. Heinäkuussa vietin siellä kivan viikonlopun siskoni kanssa ja syksyllä miehen kanssa. Elokuussa vierailin blogiystäväni, Tainan, kotona, kävin tutustumassa Loviisan Wanhoihin taloihin ja vietin kivan päivän Katin kanssa Tuusulassa, kun kävimme kalkkimaaliostoksilla Onnionstoressa ja samalla myös tutustumassa Koiramäen Pajutalliin. Marraskuussa kävimme Katin kanssa vielä Lahdessa Kätevä&Tekevä kädentaitotapahtumassa ja isänpäivänaikaan sai osallistua vielä instabloggaajien tapaamiseen Millan Putiikilla Lahdessa. Helatorstaina juhlimme valmistujaisiani ja pian niiden jälkeen lastenlasten synttäreitä puutarhajuhlien merkeissä. 






Syksy oli synkkä ja pimeni pimenemistään loppu vuotta kohden. Elämä oli pelkkää kulkemista kodin  ja työpaikan välillä. Voimat olivat vähissä ja töissä kaupungin säästötoimien vuoksi meistä työntekijöistä otettiin kaikki irti. Onnekseni sain voimaa ja tukea ystäviltäni ♥ Aika ja jaksaminen riitti ihan liian harvoin yhteisiin hetkiin ja tapaamisiin lastenlasten kanssa. Mieltä piristi kuitenkin  lapsenlapsemme hyvin alkanut koulutaival ja huomattavasti parempi terveydentila sekä kuopuksen hyvin menneet ylioppilaskirjoitukset. Henkistä taakkaa ei kuitenkaan helpottanut yhtään äidin voinnin heikkeneminen ja huoli hänen pärjäämisestään. Itsenäisyyspäivänä juhlimme kuitenkin kaikkien rakkaiden läheisten kanssa tyttäreni ylioppilaaksi pääsyä. Juhlien jälkeen alkoikin laskeutuminen jouluun.





Vuoteen 2019 mahtui paljon ja toivon, että nyt alkanut uusi vuosi olisi meille hiukan lempeämpi. Toivon, että se antaisi meille kaikille paljon iloa ja onnea sekä elämänmakuisia hetkiä. Toivon kuopukselle menestystä ammattiopintoihin ja kaikille lapsilleni sekä läheisilleni jaksamista työhön ja arkeen. Toivon, että miehen ja minun työt, joista molemmat kovasti pidämme, jatkuisivat myös tämän vuoden loppuun asti ja pidempäänkin. Lisäksi toivon kaikille terveyttä ja hyvää oloa ♥

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2020 myös sinulle ♥

Välipäivien puuhasteluja

31.12.2019

Vuoden viimeinen päivä on aluillaan ja eilen alkoi jälleen arkinen aherrus töissä. Meillä toki on töissä vielä paljon niin lapsia kuin aikuisiakin lomalla, joten toiminta on sellaista hyvin joulun välipäiviin sopivaa rentoa meininkiä. Kotona joulun välipäivät ovat menneet myös hyvin rennosti ja olemme miehen kanssa puuhastelleet molemmat itselle tärkeitä asioita. Mies on lukenut ja minä olen neulonut.

Sain joululahjaksi Jonna Nordströmin uuden neulekirjan Villasukkarakkautta. Kirja on ilmestynyt juuri joulun alla ja se on saanut kovan suosion meidän neuleharrastajien joukossa. Kirjaa on kai jo neljäs vai peräti viides painos tulossa myyntiin. Olen viime talvena neulonut muutamia villasukkia Jonnan ohjeilla ja tätä kautta rakkaus JonSukkiin on syntynyt. JonSukat ovat kivoja neulottavia ja tälläinen aloittelevakin neuloja osaa niitä tehdä. Lisäksi nyt tässä kirjassa on hyvät ja selkeät sanalliset ohjeet, joista ymmärtää helposti, mitä milloinkin pitää tehdä. Voin siis lämpimästi suositella tätä kirjaa kaikille neuleharrastajille. 

Koska minulla ei ollut mitään neuletta jouluna puikoilla, aloitin heti tapaninpäivänä neulomisen. Olen pitkään ja monesti ihaillut instagramissa kauniita pipoja, mutta en ole koskaan rohjennut niitä itse neuloa. Nyt päätin kuitenkin tarttua härkää sarvista ja valitsin kirjasta JonttuPipon, jota lähdin sitten neulomaan. Langaksi valitsin tuttuun tapaani Novitan seiska veikan, mitäs muutakaan. Puikkojen koon pidin samana kuin villasukkia neuloessani ja sehän olikin sitten virhe. En ollut lukenut ohjeistusta huolella ja muihin kuin villasukkiin suositellaan tuolle langalle nelosen puikkoja. Pipo tuli kuitenkin tehtyä noilla pienemmillä puikoilla, kun ei muitakaan kotona ollut. Minulla on sen verran tiukka käsiala, että pipon koko ei vastannut ohjeen kokoa ja oli siis minulle vähän liian tiukka. Noh, ei hätää. JonttuPipo oli juuri sopiva tyttärelleni ja hän sai siitä itselleen uuden pipon. 


Perjantai-illaksi sain kutsun Katin luo marttailemaan eli kudin mukaan ja niinhän me sitten neulottiin yhdessä. Paikalla oli vielä kolmaskin ystävämme, joka myös aloitteli villasukkien neulomista kummitytölleen. Samalla Kati neuvoi minulle tuon tupsun teon pipoon, kun minulla ei ollut ihan tuoreessa muistissa sen tekeminen. Tupsukehikon avulla homma onnistui kätevästi ja sunnuntaina olikin sitten pakko ostaa itselle oma, kun kävimme miehen kanssa prismassa. Itseasiassa sain sen myöhäisenä joululahjana mieheltäni yhdessä uusien puikkojen ja valitsemieni lankojen kanssa. Mies ei ollut keksinyt minulle mitään lahjaa jouluksi (on vähän huono näissä) ja itsekin keksin tämän lankalahjaidean vasta joulun jälkeen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt on nelosen puikot ja lisää lankaa tulevia neuleprojekteja varten. 

Miten teidän joulun välipäivät ovat sujuneet? Oletteko jo palanneet töihin vai oletteko vielä lomalla? Mitä olette siis puuhailleet? 

Oikein hyvää uudenvuodenaattoa teille kaikille ♥
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan