Tapasin eilen pitkästä aikaa erästä ystävääni. Yleensä treffaamme kahvitellen jomman kumman luona, mutta tällä kertaa teimme yhdessä jotakin aivan muuta. Tapasimme nimittäin uimahallin parkkiksella. Kun ajattelen tarkemmin, vesi on minulle aika tärkeä elementti. En ole hyvä uimari, mutta osaan kyllä uida ja olen myös joskus harrastanut vesijuoksua. Pidän tosi paljon vedessä olemisesta ja kesän kohokohta on ehdottomasti se, jos pääsen johonkin rantasaunalle uimaan ja saunomaan tai vain istumaan laiturille ja katselemaan järvelle.

Eilen  menimme siis ystäväni kanssa ensin uimahalliin. Alkurituaalien jälkeen löimme pipot päähän, sujautimme tossut jalkaan, nappasimme vesipullot mukaan ja lähdimme laskeutumaan jäisiä rappusia pitkin alas rantaan. Astuessani ovesta ulos, tuuli pölläytti hennon lumisuihkun päälleni ja ajattelin, että mihin ihmeeseen olin taas lupautunut. Ulkona oli -13 astetta pakkasta ja tuuli oli aika kovaa. Tuuli lisää pakkasen purevuutta, mutta suomalaisella sisulla lähdin laskeutumaan rappuja alas ystäväni perässä. Ensin menimme rantasaunan lauteille lämmittelemään yhdessä muutaman muun pipopään kanssa. Kunnon lämmittelyn jälkeen karu totuus oli edessäni todempana kuin koskaan. Olin siis lupautunut menemään avantoon. Koskaan aiemmin en ole avannossa käynyt, mutta olin kuullut puhuttavan siitä, kuinka ihana kokemus se on.

Tuntiessani jäätävän kylmän veden jaloissani, en voinut olla samaa mieltä. Hetken päästä totesin, että eihän se laskeutuminen veteen ollutkaan vielä mitään. Avannosta ylösnoustessa kylmyys iski täysillä päälle. Portaiden kaiteet olivat jäiset enkä tiennyt voinko ottaa niistä kiinni. Päästyäni kuitenkin raput ylös, tuntui kuin vesi olisi jäätynyt ohueksi jääkerrokseksi jalkojeni iholle. Jännä tunne. Tämän lisäksi säärissäni tuntui sanoinkuvaamattoman kova kipu. Tuota kipua kesti muutaman minuutin, jonka jälkeen olo alkoi parantumaan. Heti avannosta nousun jälkeen ei voi mennä suoraan kuumaan saunaan, vaan hetki pitää istua terassin penkillä tasaamassa lämpöä. Muutaman minuutin jälkeen kaikki kylmyys oli tosiaan poissa ja olo oli hyvä. Kaiken kaikkiaan kävimme viisi kertaa avannossa. Pikku hiljaa, kerta toisensa jälkeen kipu jaloissa hellitti, mutta vielä viimeiselläkin kerralla se iski valtavana nilkkoihini. Siinä penkillä istuessani ja mutistessani ihmisen hullutta kiusata itseään tällä tavoin, juttelin samalla yhden avantokonkarin kanssa. "Kyllä sinä totut tähän 10 vuoden päästä", hän sanoi. Kiva, miten lohduttavaa. Sitten kun olen eläkkeellä, voin kivutta käydä avannossa ja nauttia tästä.

Yhteenvetona tämän ensimmäisen kerran jälkeen voin sanoa, että avantouinti oli jäätävän ihana kokemus. Kaikesta kivusta ja kylmyydestä huolimatta minä tykkäsin ja aion mennä uudestaan vielä tänä talvena. Ensimmäisen avantokokemuksen jälkeen ymmärrän, miksi ihmiset jää tähän koukkuun.  Olo avantouinnin jälkeen oli ihanan raukea. Onneksi illalla ei enää tarvinut tehdä mitään pakollista, vaan pystyin vain nauttimaan olostani sohvan nurkassa viltin alla siemaillen kuuma teetä. Avantouinnin kerrotaan olevan hyväksi nivelille. Lisäksi se kiihdyttää aineenvaihduntaa (huomasin) ja verenkiertoa.

Löytyykö täältä muita avantouimareita? Onko sinulla kokemusta tästä jäätävästä ihanuudesta? Mitä pidit? Onko avantouinti sun juttu vai sanotko sille ehdottomasti ei?

Pieniä vieraita mummolassa ja hiihtolomasuunnitelmia

Niin on taas uusi viikko pärähtänyt käyntiin ja samalla täällä Kaakonkulmalla myös hiihtoloma. Itsekin saan pitkän tauon jälkeen vähän lomailla, vaikkei omat lapset enää asukaan kotona. Sain viikonloppuna toiseen harjoitteluun kuuluvan näytön päätökseen ja nyt voi sitten hyvillä mielin nauttia hiihtolomasta. Perjantaina saimme lapsenlapset pitkästä aikaa tänne mummolaan viikonlopun viettoon. Mikä voisikaan olla parempi tapa aloittaa hiihtolomaa?!

Kylläpä olikin jo ikävä taas noita pikkuisia, kun ei mummo ollut opiskelujen vuoksi pystynyt ottamaan noita pikkuisia tänne mummolaan vielä kertaakaan aiemmin tänä vuonna. Ikävä oli tainnut olla noilla mummon muruillakin, koska malttoivat katsella perjantai-iltana mummon kainalossa telkusta Risto Räppääjä elokuvaa ihan leffan alusta loppuun asti. Toinen toisessa ja toinen toisessa kainalossa katseltiin Riston seikkailuja ennen yöunille menoa. Lauantaina sitten lapsenlepset saivat viettää aamupäivän ukin kanssa, kun itse olin tuolla harjoittelupaikassa päättämässä jo mainitsemaani näyttöviikkoa. Tärkeä homma tuokin niin ukille kuin lapsillekin.

Monenlaista puuhaa mahtui taas viikonloppuun eikä ikävän hellitettyä vauhtiakaan puuttunut tästä viikonlopusta. Kylmä sää hiukan rajoitti ulkoiluja, mutta onneksi sisältäkin löytyy paljon mukavaa puuhastelua lasten kanssa. Minusta oli mukava myös huomata, kuinka lapset osasivat jo leikkiä keskenäänkin. Kotileikki oli nyt suosituin yhdessä leikittävä leikki. Hymyssä suin sai kuunnella noiden pienten leikkiä ja varsinkin jutustelua leikin lomassa. Samalla tuli todistetuksi se tosiasia, kunka tarkkaan lapset meidän aikuisten puheita kuuntelevat ja painavat mieleen meidän aikuisten puheet. Lasten suusta kuultuina nuo lauseet kuullostivat niin hauskoilta. Lasten toiveena ruokalistalla oli spaghettia ja tämä toive sitten toteutettiin ukin toimesta lauantaina. Onneksi ukki teki ruokaa niin suuren annoksen, että saimme lasten kanssa syödä sitä vielä sunnuntain lounallakin. Spaghetti kun maistuu hyvin myös meille aikuisille.

Tänään lapset jatkavat lomailua oman perheensä kanssa lumisen Rukan maisemissa. Olen niin iloinen lasten puolesta, että heillä on mahdollisuus viettää hiihtolomaansa noissa lumoavan kauniissa ja lumisissa maisemissa. Itse vietän lomaa kotosalla, mutta hekstisen arjen vuoksi osaan nauttia siitä. Ohjelmassa on mm. läheisten ihmisten tapaamista ja liikuntaa eri muodoissa, mutta niistä lisää myöhemmin tällä viikolla. 

Oletko sinä tämän viikon lomalla vai joko hiihtolomasi on ohi? Miten aiot lomasi viettää tai mitä tuli lomalla tehtyä, jos loma on jo ohi?

Ei niin perinteinen vanhojen päivä

Torstaina abiturientit kulkivat pitkin kaupunkien katuja, huusivat nollaa ja heittelivät karamellejä ohikulkijoille. Tämän jälkeen lukion kakkosista tuli koulun vanhimpia ja oli tanssien aika. Monissa blogeissa on viikonlopun aikana ollut paljon kuvia ja postauksia upeista mekoista ja kauniista kampauksista. Moni lukiolaistyttö vietti yhden elämänsä prinsessapäivistä. Minun kuopukseni on nyt myös yksi lukionsa vanhimmista. Me emme kuitenkaan viettäneet viikolla prinsessapäivää emmekä käyneet katsomassa tansseja.

Viime vuosien aikana lukiolaistyttojen päällä on nähty entistä kauniimpia ja upeampia pukuja. Moni käy myös ennen tanssiaisia kampaajalla teettämässä upean kampauksen ja jopa meikin. Lisäksi on hankittava kunnon kengät, pikkulaukku, pukuun sopiva ulkotakki, korut ja muut asusteet. Lista on pitkä ja loputon. Ihan pikkurahalla ei näitä juhlia kustanneta. Muistan kuinka omana koulu- ja lukioaikanani wanhat pukeutuivat oikeasti vanhoihin pukuihin. Silloin kaiveltiin omat ja naapurin vintit ja etsittiin päälle mummojen kirkkokoltut ja vaarien pussihousut. Hiukset kiedottiin ihan itse nutturalle ja päähän laitettiin lieri- tai pillerihattu, jos sellainen sattui vain jonkun kätköistä löytymään. Jalassa oli vanhat nahkakengät ja puvun päällä mummon vanha turkki. Kaikki tarvittava löytyi omasta takaa eikä rahaa tarvinut laittaa kiinni sen enempää pukuun kuin kampaukseenkaan toisin kuin tänä päivänä. Milloin tanssiaiset ovat muuttaneet muotoaan? Voidaanko siis puhua jopa vanhojen tanssien kaupallistumisesta? 

Tiedän, että monissa perheissä vanhojen tanssit tuovat paineita varsinkin tyttöjen kohdalla, kun pitäisi osallistua, mutta ei ole varaa kustantaa tätä vuosi vuodelta hullummaksi mennyttä touhua. Monessa perheessä on varmasti pyyhitty hikikarpaloita otsalta ja pyyhitty jopa kyyneliä silmäkulmasta, kun on mietitty, miten kaikki saadaan järjestettyä, jotta se oma lapsi saisi viettää juuri sellaisen päivän kuin haluaa. Meillä kuopukseni teki päätöksen, ettei hän osallistu lainkaan tanssiaisiin. En tiedä tyttäreni perimmäistä syytä, miksi hän ei halunnut osallistua, mutta me muut kunnioitimme hänen päätöstään. Luulenpa vain, että hän tunsi, ettei nämä tanssiaiset vaan olleet hänen juttunsa.

Tytön kertoessa päätöksestään meille, päätin, että jotenkin kuitenkin haluan juhlistaa tytön hyvin sujunutta lukiotaivalta. Niinpä sitten vain sanoin hänelle, että järjestän jotakin kivaa tuolle päivälle. Tarkemmin en asiaa hänelle avannut, vaan suunnittelin ja järjestin pienen yllätyksen tytölle. Keräsin nimittäin lähipiiristä porukan, varasin uudistuneesta Frans&Rosesta pöydän ja pyysin muita menemään ravintolaan ennen meitä. Tytölle vain ilmoitin, että tulemme hakemaan hänet ja menemme sitten yhdessä "jonnekin". Tyttöä kai hiukan jännitti, mitä äiti oli taas keksinyt, mutta saapuessamme Frans&Rose Kouvolaan jännitys laukesi, kun pöydässä odotti joukko rakkaita. Itkuhan tytöltä pääsi heidät nähdessään ♥

Yllätys onnistui täydellisesti ja vietimme yhdessä mukavan illan hyvän ruoan ja seuran äärellä. Vanhin tyttäristäni oli juuri reissussa Espanjassa ystäväperheen luona, mutta oli yhteydessä meihin somen välityksellä ja hengessä mukana. Pienetkin jaksoivat hyvin ja osasivat käyttäytyä ihan mallikkaasti. Kuvassa näkyvä pieni mies onkin kuopuksen kummipoika, joten oli tosi kiva, että hekin pääsivät paikalle juhlistamaan tytön vanhojen päivää.

Löytyykö muita, joiden lapset eivät osallistuneet vanhojen tansseihin? Mitä mielttä sinä olet nykyisistä vanhojen tansseista? Onko sinulla kenties vinkkejä tuleville vanhoille, miten tanssiaisista selviäisi vähän edullisemmin?

Töitä ja käsilaukun sisältö

Kolme viikkoa työharjoittelua takana. Aika on mennyt ihan hurjan nopeasti. Tänään huomasin jo miettäväni, että enää tämä ja ensi viikko ja sitten tämä on ohi enkä tiedä, koska pääsen seuraavan kerran tuonne töihin tai pääsenkö enää koskaan. Eniten jään kaipamaan tietenkin tuon asumisyksikön asukkaita, joista on tullut minulle tärkeitä ja läheisiä. Viikonloppuna sain kuitenkin pari lisäpäivää tuolla harjoittelupaikassani, kun minut pyydettiin viikonlopuksi ihan palkkatöihin. Tuntui kyllä hyvältä, kun työnantaja ja muut ohjaajat luottivat minuun niin paljon, että pyysivät minua paikkaamaan viikonlopun työntekijävajautta. Ehkä olen kuitenkin pystynyt jo jotain osaamistani näyttämään heille, vaikka jännääkin jännempi näyttöviikko on vielä edessäpäin. Totta kai olen oppinut myös paljon uuttakin asiaa. Tämä toinen harjoittelupaikka on kuitenkin aivan erilainen kuin ensimmäinen. Täällä työ on enemmänkin ohjaamista eikä niinkään hoitamista. Tässä harjoittelu/työpaikassa pitää muistaa, että me ohjaajat olemme töissä asumisyksikön asukkaiden kotona eikä toisinpäin. 

Viime viikolla Minäkö keski-ikäinen blogin Tiia haastoi kanssabloggaajat esittelemään oman käsilaukkunsa sisällön. Päätin ottaa haasteen vastaan ja rohkeasti esitellä teille koko komeuden (kauheuden). Tiian postauksen kommenteissa jo kerroinkin, että olen aikamoinen laukkufriikki ja vaihdan melko usein käsilaukkua vähän niinkuin tilanteen mukaan. Näiden käsilaukun vaihtojen yhteydessä tulee sitten heiteltyä yleensä kaikki turhat kuitit ja roinat pois laukusta. Tästähän voi siis vetää johtopäätöksen, että kaikki käsilaukusta löytyvä on ehdottoman tarpeellista ja tärkeää. No, siitä varmasti voidaan olla montaa mieltä, mutta tässä kuitenkin käsilaukkuni sisältö, olkaa hyvä!

Ollessani aiemmin töissä kaupan kassalla näin päivittäin vanhempia naisihmisiä, joilla oli kauppakassin sisällä pienempi laukku tai pussukka, jonka sisältä löytyi vielä pienempi pussukka ja hyvällä tuurilla jo sen sisältä löytyi sitten rahapussi, josta kaivettiin sitten rahaa ostosten maksamiseen. Nyt ollessani itse mummo ja kai sitten myös mummoikäinen huomaan, että käsilaukustani löytyy myös pussukka, jossa on kaikenlaista tärkeää. Kuvaan kippasin tuon Marimekon pussukan surutta näytille. Huulikiiltoja, huulirasvoja, käsidesiä, tamponeja, silmälasien puhdistusliinoja ja tietenkin myös ne 1.90 maksaneet +1:sen lukulasit. Laukkuna minulla on tällä kertaa ystävältäni kympillä ostettu Guessin laukku, jonka kaikki sisällä olevat lokerot ja vetoketjutasku ovat mummotyylin mukaisesti kovassa käytössä. Vetoketjutaskusta löytyy lisää hygieniavälineitä pahan päivän varalle ja lokeroista tikkuaski, muistitikku, lisää silmälasien puhdistuspyyhkeitä, avainnippu sekä kärripoletti. Itse laukun pohjalta löytyy sitten vajaa nessupaketti, rahapussi, käsineet ja avainnauha. 

Mitä sinun käsilaukustasi löytyy? Onko se pohjaton vai täysin hallitusti pakattu? Mikä on hauskin tai hulluin asia, mitä käsilaukustasi on koskaan löytynyt? 

10 kuvaa häistä

Päivälleen viisi vuotta sitten oli minun prinsessapäiväni. Päivä, jolloin hiuksiini suihkutettiin kimalletta ja luomille laitettiin lilaa. Päivä, jolloin sain pukeutua kauniiseen, pitkään pukuun ja liihotella se päällä koko pitkän päivän myöhään yöhön. Tuona päivänä teemana oli rakkaus ja vierellä ihminen, jonka kanssa halusin elää onnellisena koko loppuelämäni.

Tänään, viisi vuotta myöhemmin, tuo sama ihminen kulkee edelleenkin rinnallani ja tiedän, että hän on tullut jäädäkseen. Hän pysyy rinnallani eikä lähde pois. Paljon mahtuu ylä- ja alamäkeä viiteenkin vuoteen, mutta sitähän se elämä juuri on. Muistan aina appeni sanat tuolta päivältä, kun hän puhui meille, juuri avioliittomme siunanneille. "Rakasta häntä eniten silloin, kun hän vähiten sitä ansaitsee". Viisaita sanoja.

Päivälleen viisi vuotta sitten kaksi vuotta kestänyt avioliittomme siunattiin ja minä sain astella pitkin kirkon käytävää alttarille sanomaan tahdon. Tuona päivänä sain viettää ihan oikeat häät, joista olin aina haaveillut. Tuo päivä oli minun, mieheni ja rakkauden päivä ♥

Kuvat: Jukka Rasimus

Minun naisluolani ja harjoittelun alku

Otin tähän postaukseen kuvat jo reilu kaksi viikkoa sitten, mutta aikaa (ja voimia) postauksen kirjoittamiseen ei vaan ole ollut. Aloitin kaksi viikkoa sitten toisen harjoitteluni ja sen jälkeen aika on kuin lentänyt siivillään. Alkujännityksestä selvittyäni olen viihtynyt hyvin harjoittelussa ja työvuorojen jälkeen aika on mennyt erinäisten koulutehtävien parissa. Olen luonteeltani sellainen, että haluan tehdä kaikki tehtävät hyvissä ajoin välttääkseni ahdistumista. Se onkin sitten se syy, miksi en ehdi työvuorojen jälkeen tekemään mitään muuta, mutta aika aikansa kutakin. Nyt eletään tälläistä vaihetta ja onnekseni myös lähipiirini hyväksyy sen.

Joulukuussa kirjoittelin teille tyhjilleen jääneestä huoneesta. Kuopuksen muutettua pois kotoa alakerrasta jäi siis yksi huone tyhjilleen. Hetken aikaa myös äidin mieli ja pää olivat aivan tyhjiä ja oli aika vaikeaa sisäistää sitä asiaa, että kaikki lapseni olivat nyt lentäneet pesästä. Päivien ja viikkojen kuluessa aloin tottua ajatukseen ja pystyin myös suomaan muutaman ajatuksen sille, mikä olisi tyhjän huoneen kohtalo. Olen aina vähän "kärsinyt" siitä, että talossamme ei ole ollut lainkaan vierashuonetta. Olin myös haaveillut omasta rauhallisesta paikasta, missä voisin tehdä juuri noita koulutehtäviäni kaikessa rauhassa ja levittää paperit, kirjat ja kansiot pöydälle eikä niitä tarvitsisi hetken päästä kerätä pois, kun aletaan esimerkiksi syömään. 

Näiden ajatusten siivittämänä lähdin sitten suunnittelemaan huoneeseen uutta sisustusta. Selailin toria ja nettikirppiksiä ja mietin, millaisen sängyn tai sohvan hankkisin. Olen aina ihastellut rautasänkyjä/sohvia ja muutamia sellaisia oli ihan edullisestikin tarjolla. Jokin järjen ääni kuitenkin sanoi, että se ei toimisi kovinkan hyvin nukkumapaikkana mahdollisille yövieraille. Niinpä päätin hommata huoneeseen pienen (120cm leveän) parisängyn. Sänky löytyikin melko pian ja vieläpä tosi edulliseen hintaan. Olin muutenkin päättänyt, että sisustan huoneen jo ennestään olemassa olevilla tavaroilla ja kalusteilla tai sitten juuri käyttäen kirppisten aarteita hyväkseni. Verhot huoneessa jo olikin ja huoneessa olevan vaatehuonesyvennyksen oviaukkoon löytyi omista varastoista juuri sopivat pitsiverhot. Mattoa minulta ei huoneeseen löytynyt, mutta löysin senkin pian paikalliselta nettikirpparilta. Muita hankintoja en vielä ole huoneeseen tehnyt. Ikkunan eteen olen suunnitellut itselleni kirjoituspöytää ja tuolia kouluhommien tekemistä varten, mutta en halua hätäillä niiden kanssa. Uskon, etä nekin löytyvät aikanaan jostain käytettynä. 

Pikku hiljaa huone alkaa siis saamaan uutta ilmettä ja sen uusi käyttötarkoituskin alkaa muodostua. Huoneesta tulee oma naisluolani, jonka sisustus on minunnäköiseni ja johon voin paeta, kun siltä tuntuu. Vielä en oikein ole osannut vietää siellä aikaa, koska jotenkin vain mielessäni on edelleenkin ajatus, että se on tytön huone. Lisäksi huone kaipaa vielä tauluja, valokuvia ja hyllyjä seinilleen. tekemään huoneesta viihtyisämmän. Kattolampunkin voisin myös uusia johonkin vähän romanttisempaan ♥ Ostinkin muuten yhden vanhan ikkunapokan, josta saisi esimerkiksi tehtyä kivan vitriinin kauniille tavaroille. Pitää vain puhua miehelle, jos hän vaikka ehtisi tekemään sellaisen minulle. Kunhan huone valmistuu, postailen sitten lisää, millainen naisluolastani lopulta tuli.

Onko sinulla omaa nais- tai miesluolaa tai onko sinulla sellainen suunnitteilla?  Mitä sinun omassa luolassasi olisi tärkeintä? Millainen siitä tulisi?