Uusi viikko on jo puolessa välissä. Nämä päivät vain juoksee eteenpäin. Viikonloppu meni pääosin ihan kotosalla. Sain perjantaina rakkaan lapsenlapseni meille viikonlopun viettoon. Tällä kertaa isosisko tulikin vieraisille ihan yksin, koska halusi olla hetken rauhassa pikku veljestä ja silloinhan mummola on ihan paras paikka tähän huilitaukoon. Ha haa, niin ihania nuo pienet ♥ Yhteistä viikonloppua oli odotettu kuumeisesti puolin ja toisin ja mietitty mukavaa yhteistä tekemistä. Olin luvannut viedä tytön elokuviin ja lupaukseni myös pidin. Kävimme katsomassa Veturin Kino 123:ssa Smurffi-elokuvan Kadonnut kylä. Ihanaa kun mummokin pääsee noiden lasten varjolla katsomaan piirrettyjä. Mä niin tykkään ja voin kyllä suositellla tätä Smurffi-elokuvaa kaikille (oli hyvä). Lapset ovat muuten erittäin hyvämuistisia. Jatkossa ei ehkä kannata kertoa tälläisistä harvemmin tapahtuvista menoista lapselle paljonkaan aikaisemmin, koska tuo odottaminen on niin kovin tuskallista. Elokuviin kuitenkin lopulta päästiin pienen shoppailureissun jälkeen. Pitkä ja piinallinen odotus siis palkittiin. Harmillisesti vaan elokuvan jälkeen tytölle nousi kuume ja loppu yhteinen aika sitten sairastettiin. Noh, näille jutuille ei vaan voi minkään, vaikka ne harmittavatkin!
Kesä alkaa vihdoin rantautua tänne meillekin. Ilma on lämmennyt ja auringon vaikutuksesta mielikin piristyy. Töissä vaan viimeinen viikko ennen kesälomaa on ollut henkisesti raskas ja voin kertoa, että entistä raskaammaksi taitaa vain nämä viimeiset päivät muuttua. Perjantaina jäädessäni lomalle nimittäin luovutan avaimeni ja puhelimeni pois ja painan viimeisen kerran työpaikan oven kiinni. Yksi aikakausi elämässäni siis päättyy.
Rippijuhlajärjestelyt eivät ole suurista suunnitelmistani huolimatta juurikaan edistyneet kuin ajatuksen tasolla. Ilmoittautumisia tippuu hiljalleen ja tarjottava menu alkaa selkeytyä. Suunnitelmistani huolimatta en ole iltaisin kuitenkaan saanut tehtyä niin paljon kuin olin suunnitellut, mutta eiköhän nämäkin juhlat saada kuitenkin vanhalla rutiinilla järjestettyä. Asioilla kun on tapana järjestyä. Onneksi.
Aurinkoisia kesäpäiviä teille!
VastaaPoistaKiitos, Kaisa ♥
PoistaIhana mummi olet ❤️
VastaaPoistaAurinkoista keskiviikkoa sinulle Krisse!
Kiitos, Outi ♥
PoistaSinäpä sen sanoit, asioilla on tapana järjestyä! <3 Paljon tsemppiä viimeisiin työpäiviin ja juhlien järjestelyihin! Ne varmasti ottavat veronsa jossakin kohtaa, joten muista levätä jokaisessa mahdollisessa välissä <3 :)
VastaaPoistaKiitos, Marika ♥ Yritän tehdä pakollisia valmisteluja rennolla otteella ja levätä aina kuin mahdollista. Ainakin kunnon yöunet aion nukkua.
PoistaKyllä ne rippijuhlat siitä tekeytyä, se on ihan varma. Niin kauniita kuvia Krisse ja niin mieletöntä, että olet mummi ja mahtava sellainen <3 Aurinkoisia kesäpäiviä <3
VastaaPoistaKiitos, Tiia ♥ Mummoksi tuleminen on yksi elämäni ihanimmista asioista. Lisäksi olemme mieheni kanssa siitä onnellisessa asemassa, että olemme saaneet alusta asti olla osa näiden lasten elämää ♥
PoistaKiitos, Satu ♥ Uskon, että kaikki kääntyy vielä hyväksi ja saamme viettää kivat juhlatkin.
VastaaPoistaOi miten ihanaa varmasti olla mummo. Mulla vielä toivottavasti edessä. Kesäiloa!
VastaaPoistaKiitos, Taru ♥ Mummous on ihanaa ♥ Toivon, että sinäkin saat sen vielä kokea.
PoistaTsemppiä valmisteluihin ja muutenkin! :) Koita nauttia kesästä vaikka onkin tuo varjoisampi puoli myös häilymässä.
VastaaPoistaKiitos, Laura ♥ Yllättävän rankkaa tämä on henkisesti, mutta positiivisuuden kautta kun vie asioita niin jaksaa ja selviää.
PoistaTsemppiä valmisteluihin ja muutenkin Krisse. <3 Toinen ovi kun menee kiinni, niin toinen aukeaa. Näin ajattelen, vaikka täytyy sanoa, että vaikeimpina hetkinä tuohon on vaikea uskoa. Mutta asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Elämä menee niin kuin sen pitääkin mennä, sanoi kerran viisas ystäväni. :) Täälläkin vihdoin vähän kukkii puutarhassa. Iloa viikkoon sinne! <3
VastaaPoistaKiitos, Outi ♥ Sinulla on fiksuja ystäviä. Kyllä asiat järjestyy. Tämä välivaihe vaan on aika raskasta kulkea. Huomisen jälkeen toivottavasti helpottaa, kun saa yhden oven suljettua.
PoistaKivat kesäiset kuvat! Teidän terassi on niin kiva, ja piha niin siisti... Meidän ruohonleikkuri on rikki, ja piha rehottaa täyttä päätä!! Kun taas omenapuussa ei ole mielestäni kukan kukkaa, toisin kuin teillä. Terassin tekelekin hukkuu tonne heinikkoon, nyt mä tahtoisin siirtää sen sieltä muualle... *huoh*
VastaaPoistaNyt Krisse koita ottaa rennosti tämä kohdalle tullut asia työn suhteen. Jotain tulee kyllä eteen, mutta ensin rentoudu ja nauti kesästä! ♥ Ne juhlatkin onnistuu ihan varmasti vähemmilläkin laittamisilla, vaikka ymmärränkin sun paineet asian suhteen. Tsemppiä loppuviikkoon ja sitten kun se on ohi, ei muuta kuin hetkeksi korkkarit kattoon ja asioiden nollaus, ja sitten täysillä nauttimaan kesästä! Minä ajattelen, että sinä onnellinen, koko kesä vapaata!! ♥
Kiitos kauniista sanoistasi, Heli ♥ Olen tosi iloinen pitkästä kesälomasta. Yritän käyttää sen järkevästi tekemällä mukavia juttuja ja samalla leväten ja keräten voimia uuteen. Juhlat ovat ihania ja tykkään valmistella niitä, mutta pientä kisajännitystä on kuitenkin tällä kertaa ilmassa :))
PoistaIhanan kesäistä tunnelmaa kuvissa. Tarttiskin hankkia angervoa kotipihaan, se jotenkin niin kuuluu alkukesän maisemaan :) Onnea uusiin tuuliin ja tsemppiä rippijuhlavalmisteluihin!
VastaaPoistaKiitos, Minna-Liisa ♥ Angervo on tosi kiva ja kaunis kukkiessaan. Tosi tuo kukinta aika on vaan niin kovin lyhyt.
Poista