Vähän pääsiäisestä

14.4.2017

Hyvää pitkäperjantain aamua kaikille! Pääsiäinen on muodostunut vuosien mittaan itselle entistä tärkeämmäksi juhlaksi, vaikkei se ehkä niin hirveästi näy meillä esimerkiksi koristelujen suhteen. Kevät on yksi lempivuodenajoistani ja siksi varmasti myös pääsiäisestä on tullut minulle entistä tärkeämpi juhla. Meillä ei juurikaan käy palmusunnuntaina virpojia, mikä on mielestäni vähän harmillista. Itse olen lapsena tottunut tähän perinteeseen ja omat lapsetkin aikanaan kävivät aina virpomassa. Nyt kun omat lapset eivät enää virvo olisi kiva saada kylän ja naapureiden lapsia ovelle kauniiden vitsojen kanssa.


Vaikka pääsiäisestä pidänkin ei meillä ole kummempia perinteitä. Ainoat niistä taitavat olla suklaamunat ja pääsiäisruoho. Pääsiäisruohon kanssa meinasi tänä vuonna tulla kiire, mutta onnekseni kylvökseni ehti kuin ehtikin juuri parahiksi. Eilen töiden jälkeen kävin ruokakaupassa ja täytyy kyllä sanoa, että oli aikalailla maailmanlopun meininki ainakin tuolla prismassa. Ostoskärrit kukkurallaan olevat ihmiset parveilivat hyllyjen välissä ja olivat silminnähden aika tuskastuneita. Tottahan se on, että ei siellä kovin kiva ollut ostoksia tehdä, kun hyllyjen välissä ei meinannut mahtua kulkemaan. Ostokset tuli kuitenkin pääosin tehtyä ja mies voi paikata puutteita, kun kuitenkin on parina päivänä pääsiäisen aikaan töissä. 



Palmusunnuntaina kaivoin kellarista esille vanhan maitokannun ja mies haki minulle siihen ison kimpun pajunkissoja. Pajunkissat ovat myös yksi joka vuotinen perinne pääsiäisenä. Nyt kun pääsiäinen sijoittuu kalenterivuodessa huhtikuun loppupuolelle ovat kissatkin ehtineet jo puhkeamaan. Tuo maitokannu on minulle tosi tärkeä, sillä tuolla kannulla haimme naapurista maitoa, kun olin pieni. Minäkin muistan, kuinka siskoni kanssa olemme kävelleet maantien laitaa kannu keikkuen naapuriin maidon hakuun. Se se oli vasta jännää. Tuo vanha kahvipannu on myös peräisin lapsuudenkodistani ja varmasti todella vanha. Äiti taisi käyttää sitä kukkien kastelukannuna ja me lapset ja minunkin lapseni olemme pitäneet sitä mukana virpomareissuillamme.


Minulla itselläni on koko pääsiäinen vapaata ja voin sanoa, että neljän päivän miniloma tulee enemmän kuin tarpeeseen. Töissä on menossa henkisesti todella raskas kausi ja pieni huili on nyt paikallaan. Olen ajatellut viettää rennon ja mukavan pääsiäisen. En ota mistään paineita ja teen, mitä mieleen juolahtaa ja mikä hyvältä tuntuu. Niinhän sen pitäisi aina mennäkin. Nyt alan tästä hiukan kaunistautumaan, koska saan tänään rakkaan kälyni meille kylään. Palaan varmasti tänne blogin puolelle vielä kuluvan pääsiäisen aikana, joten pysykäähän kuulolla. Hugs ♥

16 kommenttia:

  1. Ihania Pääsiäisjuttuja! Meilläkään ei tänäkään vuonna käynyt virpojia, harmi - no jäipähän suklaamunat itselle syötäväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Noorapauliina ♥ Muutamia pääsiäiskoristeita meiltäkin löytyy, vaikka hankin niitä nykyisin todella harkitusti. Tämän vuoden uusi hankinta on tuo valkoinen pieni lammas, jonka löysin eilen kirpparilta.

      Poista
  2. Mukavan rento pääsiäistunnelma siellä, täälläkin vapaat otetaan ilolla vastaan, lepäillään ja ollaan vain, en ota stressiä edes lenkkeilystä :)
    Pienesti meilläkin laiteltu pääsiäistä, mutta mukava keväänjuhla ja odotettu kyllä on.

    Mukavia ja rentoja pääsiäispäiviä sulle Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ ja rentouttavaa pääsiäistä Sinullekin!

      Poista
  3. Kivoja pääsiäiskoristeita🐣 Meilläkin koko pääsiäinen vapaa, tekee hyvää huilia. Mukavaa pääsiäistä 🍃🐣🍃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiccu ♥ Nämä vapaat tuli kyllä niin tarpeeseen. Neljä päivää, jes!

      Poista
  4. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta tuollainen rento pääsiäinen!
    Kivaa pääsiäistä🐣🐤🐓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kotoilu on kyllä niin kivaa, kun ei ole mitään sovittua ja voi vaan touhuilla oman mielen mukaan.

      Poista
  5. Ihanan rento tunnelma teillä siellä! Pääsiäisen pyhinä on mukava ottaa rauhallisesti voimia keräten.

    Kaunista pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaaru ♥ Voimia tsiaan tarvittaan, kun taas tiistaina palaa töihin. Onneksi ensi viikollakin pätkäviikko töissä :))

      Poista
  6. Ihania noi puput, pajunoksat kannussa ja kaikki muutkin, kauniita pääsiäiskoristeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija ♥ Puput on PartyLiten mallistosta muutaman vuoden takaa. Minustakin tosi suloiset ♥

      Poista
  7. Mukava pääsiäistunnelma siellä teillä!
    Minäkään en ymmärrä sitä ruokakauppapanikointia aina pyhien alla. Ihmiset ostavat valtavat kukkurakärrylliset ruokaa, vaikka kauppaan pääsee taas parin päivän päästä ihan normaalisti. Itse olin kyllä vähän hajamielinen torstaina kaupassa käydessäni (en tiedä johtuiko tungoksesta vai normaalista harvapäisyydestäni), mutta jotenkin kummasti unohdin ostaa sekä lammasta että mämmiä :) Noh, lauantaina sitten uusi yritys...
    Hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Nykyisin ainakin täällä meillä esimerkiksi prisma on joka päivä auki, ihan joka päivä vuodesta. Ihan hullua, mutta sitäkin suuremmin en enää ymmärrä ihmisten hamstrausta. Ruoka ei lopu, se on varmaa. No, kukin tyylillään!

      Poista
  8. Kauniita pääsiäisjuttu ja erityisesti tuo vanha maitotonkka pajunkissojen kera on söpö ♥
    Rairuohoa en istuttanut ollenkaan tänä vuotta kun olin monta päivää työreissussa ja se olisi varmaan kuivunut sinä aikana. Pajunkissoja (siis aitoja) en uskalla sisälle enää tuoda allergiani takia mutta parvekkeelle ole niitä muutaman ottanut. Narsissit pääsivät myös tuomaa väriä parvekelaatikkoihin.

    Kauppojen aukiolosta sen verran, että itse en tule kauppoihin pääsiäispyhinä menemään. Jos ostan ruokaa torstaina ja seuraavaksi lauantaina uskon, että jääkaapin ja pakastimen avulla minulla on sitä myös tiistaina vielä jäljellä. En ymmärrä miksi Pitkänäperjantaina piti kauppojen olla auki 23 saakka. Kenen pitää silloin mennä shoppailemaan? Viime vuonna kirjoitin tästä omassa blogissani enkä vieläkään käsitä meidän intoamme shopata aina?

    Mukavaa pääsiäisen jatkoa Krisse ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ En minäkään ymmärrä noita kauppojen aukioloja. Tuntuu, että mikään ei enää ole pyhää. Ihmisillä riittää varmasti ruokaa ja syötävää, vaikka kaupat olisivatkin pyhäpäivinä kiinni.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan