Ylioppilasjuhlat - jälleen yhtä muistoa rikkaampana

10.12.2019

Meidän itsenäisyyspäivä meni tänä vuonna erityisen juhlallisissa tunnelmissa. Meillä oli, kuten aiemmin olen jo blogissani kertonutkin, nuorimman tyttäreni ylioppilasjuhlat. Meillä oli ihan mielettömän ihanat juhlat ja ihana päivä. Rakastan järjestää juhlia, vaikka niissä aina onkin paljon työtä, mutta se ilo, minkä se juhlien sankarille tuottaa, on aina kaiken vaivan arvoista. Niin nytkin. Tällä kertaa juhlat pidettiin lapsuudenkodissani, jossa veljeni nykyisin asuu. Siellä on enemmän tilaa vieraille kuin rintamamiestalon pienissä huoneissa. Kaunis kiitos siis vielä tätäkin kautta veljelleni ja hänen avovaimolleen siitä, että saimme pitää juhlat heidän luonaan maalla ♥

Juhlallisuudet alkoivat jo torstaina, jolloin sain olla mukana koulun ylioppilasjuhlassa todistamassa, kun tyttäreni lakitettiin ylioppilaaksi. Tuleva itsenäisyyspäivä sinivalkoisine kukka-asetelmineen ja siniristilippuineen teki tilaisuudesta erityisen juhlavan. Torstai, itsenäisyyspäivän aatto, oli vielä normaali työpäivä suurimmalle osalle lähipiiristämme ja kutsuja lähetettäessä oli vielä hiukan epäselvää, mihin aikaan päivästä iltalukion lakitustilaisuus on, joten päätimme pitää ylioppilasjuhlat suosiolla itsenäisyyspäivänä. 

Olimme kutsuneet vieraita kolmessa erässä juhliin. Ensin saapuivat sukulaiset, sitten perhetutut ja viimeisenä vielä muutama tyttären ystävistä. Odotimme kaikki sukulaiset paikalle, jonka jälkeen pidin maljapuheen. Puheen lopuksi kohotimme yhdessä maljan uudelle ylioppilaalle. Puheen pitäminen hiukan jännitti, koska minusta puheiden kirjoittaminen on paljon helpompaa kuin niiden pitäminen. Kun aloin kirjoittaa puhetta, sanat vain tippuivat näppäimistölle toinen toisensa jälkeen. Puheeni meni kuitenkin lopulta ihan hyvin ja sain myös pidettyä itseni kasassa enkä alkanut itkemään, vaikka sitä hiukan pelkäsinkin. Puheeni sai paljon kiitoksia, joka tietysti tuntui hyvältä ja taisi se hiukan herkistää vieraita, kun niin moni kaiveli nenäliinoja taskuistaan puheen aikana. Myös vanhin vävyistäni ja keskimmäinen tyttäristäni piti omat puheensa uudelle ylioppilaalle. Ihanaa, kun nuoretkin haluavat pitää puheita. Arvostan sitä todella paljon.


Ylioppilasjuhlissa oli ensin tarjolla keittoruoka, joka on ollut aiemminkin meillä tapana ylioppilasjuhlissa ja valmistujaisissa. Tällä kertaa tarjolla oli lohikeittoa, jonka mieheni keitti aamupäivällä juhlapaikalla. Keiton kanssa oli tarjolla aitoa ruisleipää, voita ja juustoa. Ruokajuomina oli maitoa, mehua ja vettä. Jälkiruoaksi oli sitten kakkukahvit. Keiton määrän osasimme arvioida melkeinpä täydellisesti nappiin. Sitä ei nimittäin juurikaan jäänyt yli, mutta se riitti hyvin kaikille vieraille. Kahvin ja teen kanssa oli tarjolla niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja. Tarjottavia suunnitellessani olin pyrkinyt toteuttamaan tyttäreni toiveita. Tarjottavat riittivät hyvin ja niitä riitti vielä kotiin vietäväksikin. 

Itsenäisyyspäivä 2019 jää varmasti meidän kaikkien mieleen ja erityisesti tyttärelleni se oli ikimuistoinen päivä. Kaikki sujui juhlissa ongelmitta ja vieraat viihtyivät. Suuri kiitos juhlien hyvästä sujuvuudesta kuuluu rakkaalle ystävälleni, joka hoiti kaikki keittiöhommat mallikkaasti, että minä sain vain olla ja seurustella vieraiden kanssa. Juhlapäivä meni nopeasti, mutta onneksi meillä on siitä ihanat muistot ♥

Kiitos kaikille juhlissa mukana olleille ja uutta ylioppilasta muistaneille sekä järjestelyihin osallistuneille. Teitte yhdessä kanssamme tuosta päivästä niin onnistuneen ja ihanan kuin se oli ♥ 

23 kommenttia:

  1. Paljon onnea tyttärellesi ja sinulle! <3
    Teillä on ollut ikimuistoinen itsenäisyyspäivä!
    Ihanat tarjoilut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Tämän itsenäisyyspäivän tulemme varmasti muistamaan aina. Niin ihana päivä ja juhlat ♥

      Poista
  2. Niin ihanan näköiset juhlat teillä on ollut ja niin on kyllä kaunis ylioppilaskin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Ylioppilas oli kyllä joka kuvassa niin kaunis. Juhlat olivat onnistuneet ja sankari oli tyytyväinen juhliinsa sekä onnellinen, että sellaiset hänelle pidettiin.

      Poista
  3. Hienot ja tunnelmalliset juhlat! Meillä on keväällä vanhimman lapsenlapsen vastaavat juhlat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina ♥️ Teilläkin tulossa ihanat juhlat.

      Poista
  4. Paljon onnea ylioppilaalle ja vanhemmille!❤️
    Upeat tarjoilut!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Sari ♥️ Meidän juhlat tunnetaan runsaista tarjoiluista, koska tykkään leipoa ja laittaa juhlia. En myöskään halua, että tarjottavat loppuvat kesken.

      Poista
  5. Paljonnea ylioppilaalle sekä tietenkin ylioppilaan äidille!
    Hienot juhlat ja upeat tarjoilut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rva Kepponen ♥ Juhlat ovat aina mukavia ja niitä on kiva laittaa.

      Poista
  6. Onnea ylioppilaalle sekä äidille! Minullakin oli lusikkaleipiä yo-juhlissa itsenäisyyspäivänä vuonna 2001. Parhaita! <3 Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Katja ❤️ Olin hiukan yllättynyt tästä tyttären toiveesta, kun lusikkaleivät eivät aiemmin ole kuuluneet meidän kahvipöytään. Nyt kyllä jatkossa taitavat kuulua.

      Ihanaa loppuviikkoa sinullekin ❤️

      Poista
  7. Paljon onnea kauniille tyttärellesi ja sinulle myös Krisse <3
    Ihanan näköiset juhlat ja voi mitä herkkuja!
    Ihania ja rakkaita muistoja saa tuollaisista päivistä, niitä on mukavaa sitten aina välillä muistella.

    Lepposaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Itselle tulee niin hyvä ja onnellinen olo, kun onnistuu luomaan lapsilleen hyviä muistoja.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin, Sari ♥

      Poista
  8. Lämpimät onnittelut koko perheelle ♥

    VastaaPoista
  9. Vielä kerran onnea tyttärellesi valkolakista - upea suoritus ♥
    Onpas teillä ollut herkkuja notkuja pöytä. Tulee ihan vesi kielelle
    kun katseleekin kuvia. Lusikkaleipiä on aina kahvipöydässä isoäidillä
    kun olin pikkutyttö. Olivat kyllä hyviä.
    Hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Minulle on aina tärkeää, että juhlissa, joita järjestän, on tarjolla riittävästi kastamista. Tyttären toiveita nyt toteutin ja lusikkaleivät olivat minulle itsetehtynä uusi tuttavuus.

      Hyvää viikonloppua sinullekin, Marjo ♥

      Poista
  10. Onnea äidille ja tyttärelle! Upeaa, että pidit puheen. Minä olen sellainen vetistelijä, että oma tyttäreni kielsi juuri 18v juhlissaan pitämästä puhetta "kun sä alat kuitenkin vollottaa". Tyydyin siis lyhyeen onnitteluun ja maljojen nostoon😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Virpi ♥ Kyllä mun piti kovettaa itseni ja harjoitella aika paljon tuota puhetta, että pystyin sen pitämään. Olen itse myös aikamoinen vollottaja ja tunteet nousee herkästi pintaan. Välillä lyhyet onnittelut ja maljan nosto on ihan ok.

      Poista
  11. Aivan ihanat tunnelmat ja mitkä herkut, lusikkaleipiä oikein katsoin himoiten. Tyttäresi on niin kaunis. <3 Kovasti onnea vielä teidän perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Tiia ♥️ Juhlat onnistuivat kyllä todella hyvin. Kaikki sujui ongelmitta ja vieraat viihtyivät. Tyttö oli onnellinen ja iloinen juhlistaan ja saamastaan huomiosta. Äitinä se tietysti tuntuu hyvältä.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan