Saimme joululahjaksi tyttäreltä ja hänen puolisoltaan lahjakortin Frans&Rose Kouvolaan. Lahjan mukana olleessa kortissa kehoitettiin käymään treffeillä ja muistutettiin rakastamaan myös arjen keskellä niin myötä- kuin vastamäessäkin. Nuo sanat saivat melkein kyyneleet silmiini, koska aina ei ole ollut helppoa, mutta siitäkin huolimatta mennään vielä rintarinnan eteenpäin. Meillä on tammikuussa hääpäivä, joten päätimme käyttää lahjakortin juuri sinä päivänä. Lähdimme siis ihan tavallisen arkipäivän iltana työpäivän jälkeen treffeille ja syömään hyvin.

Meidät on siis vihitty maistraatissa yhdeksän vuotta sitten. Yläpuolella oleva kuva on vihkitilaisuudesta ja kuvan on ottanut tosistajana ollut ystävämme. Toimitus oli lyhyt ja ytimekäs, mutta se oleellinen siinä tuli hoidettua. Tuolloin elin vielä vaaleanpunaiset lasit silmilläni ja olin onnellisen tietämätön kaikista haasteista, joita elämämme toi tullessaan. Jälkeenpäin, kun ajattelen menneitä vuosia ja sen kaikkia tapahtumia voin sanoa, että helppoa ei ole ollut. Voisin jopa ihmetellä, miten olen jaksanut kaiken ryllytyksen pahan äitipuolen roolissa plus elämän kaikki muut haasteet. Joku olisi ehkä jo nostanut kytkintä ja lähtenyt, mutta minä en halunnut luovuttaa ja antaa epäilijöille aihetta sanoa: "No, minähän arvasin, ettei se kestä". 

Mutta paljon on ollut vuosien varrella myös hyviä ja rakkauden täyteisiä hetkiä. Ihania matkoja ja mukavia viikonloppuja poissa kotoa, mutta myös siinä arjen keskellä olemme rakastaneet. Parasta on  tuntea ohimennessä annettu suukko niskassa, pepun puristus tai hiljaa korvaan kuiskatut sanat "Rakastan sinua". Se on juuri sitä, mitä jokainen parisuhde kaipaa ja tarvitsee; rakkautta arjen keskellä. 

Frans&Rosessa otettu  yhteisselfiemme on aika surkea. Mies ei ole koskaan ottanut yhtäkään selfietä ja minä olisin taas voinut hiukan miettiä noita kuvakulmia, mutta siinä me nyt kuitenkin ollaan arkisesti yhdessä työpäivän jälkeen odottamassa ruokaa ja juhlimassa "railakkaasti" vedellä kromihääpäivää. 

Frans&Rose Kouvolassa on ihan parhaat valkosipulietanat, joten otimmekin alkupaloiksi niitä. Emme ole kotona laittaneet etanoita pitkään aikaan, joten roquefort juustolla maustetut valkosipulietanat maistuivat erityisen hyviltä pitkästä aikaa. Pääruoaksi mies valitsi pippuripihvin ja minä grillipihvin. Molemmat perusklassikoita, mutta aina niin hyviä. Ja kun ravintolassa ollaan niin vatsassa on aina myös tilaa jälkiruoalle tai ainakin minun vatsassani. Kahvin rinnalle otin mantelikakkua uuniomenäjäätelöllä. Tästä täytyy sanoa, että vaikka annos oli äärimmäisen kaunis, niin se oli kyllä pieni pettymys, mutta tuli kuitenkin syötyä. Jäätelössä maistui tosi voimakkaasti tuo uuniomena, joka ei sopinut minun makuhermooni lainkaan. En tiedä kuuluuko tuon mantelikakun ollakin hiukan kuivahko, mutta olisin tykännyt siitä enemmän, jos se olisi ollut kosteampi. Kokonaisuudessaan ruoat olivat hyviä ja seura ihan parasta A-luokkaa. Kiitos vielä tyttärelleni ja puolisolleen ihanasta lahjasta ♥

Löytyykö muita, jotka on vihitty maistraatissa? Muistatteko te rakastaa myös arjen keskellä ja miten sen osoitatte? Onko joku muu mennyt naimisiin vaaleanpunaiset lasit silmillään ja havahtunut todellisuuteen vasta myöhemmin vai meneekö se aina niin?

Mukavaa viikonloppua kaikille ♥

Arki on palannut

Arki on vihdoin alkanut meilläkin ja joulu kerätty takaisin laatikoihin odottamaan seuraavaa joulua. Varmasti vielä pitkin kuluvaa kuukautta meiltä löytyy joku jouluinen koriste jostain roikkumasta, vaikka kuinka yritin kerätä kaikki samalla kertaa pois. Ennen joulua tulee aina tipoittain laiteltua noita koristeita ja kun joulun pois keräämisen aika tulee, onkin siinä yllättävän iso työ. Joku koriste jää aina huomaamatta ja koristelaatikot saa ottaa varaston hyllyltä moneen kertaan alas ennekuin koko setti on jälleen takaisin laatikoissa. 

Olen ollut tämän viikonlopun vapaalla ja nauttinut siitä kiireettömästi kotoillen. Eilen kun leipä oli aika vähissä enkä jaksanut laittautua ja lähteä kauppaa, päätin leipoa pitkästä aikaa sämpylöitä. Olen vasta ihan hiljattain opetellut tuon kuivahiivan käytön. Sämpylöissä sain sen ainakin hyvin toimimaan, kun maltoin lämmittää taikinan nesteen sopivan lämpöiseksi. Ei liian kuumaa eikä liian kylmää. Itse sämpylätaikina oli sitten ihan perustaikina. Kohotin taikinan kahteen kertaan eli ensin puoli tuntia itse taikinaa ja sitten sämpylöitä noin vartin verran. Näin sämpylöistä tuli ihanan kuohkeita ja pehmeitä. 

Koska vatsassa jo hiukan kurni eikä kotona ollut mitään valmista ruokaa, päätin tehdä sämpylöiden kaveriksi vielä kasvissosekeittoa. Sosekeitot ovat helppoja ja nopeita tehdä ja mikä parasta niissä voi käyttää juuri niitä juureksia, mitä kaapista sattuu löytymään. Meidän kaapista löytyi porkkanaa, perunaa ja purjoa. Yleensä laitan keittoon kasvisliemikuution, koska en ole erityisen hyvä mausteiden käyttäjä. Nyt kasviliemikuutioita ei ollut, joten sujautin suolan lisäksi kattillaan yhden laakerinlehden kiehumaan juuresten kanssa. Poistin sen sitten ennen soseutusta. Sosoutuksen tein sauvasekoittimella ja siinä vaiheessa lisäsin joukkoon vielä ruokakermaa, jotta sain keitosta sopivan paksuista. Lopuksi pyöräytin vielä muutaman kerran pippuria myllystä joukkoon ja kasvissosekeitto oli valmista. Keiton valmistuessa sämpylät olivat vielä lämpimiä, joten voitte uskoa, että olihan tuo hyvää.

Joulun jälkeen normaali arki tuntuu jotenkin tosi hyvältä. Arkisia askareita on mukava tehdä eivätkä ne ahdista lainkaan, kunhan saan touhuta niitä ilman suurempaa kiirettä. Kiireettömyydestä on iän myötä tullut itselle tosi tärkeä asia. En tykkää yhtää kiireestä. Tulen siitä vain huonolle tuulelle. Arkisten askareiden tekeminen ilman kiirettä on hyvää vastapainoa melko hektiselle työlleni. Päivätkin ovat selkeästi pidentyneet ja lisääntynyt valon määräkin jo piristää mieltä. Niin viikolla kuin nyt viikonloppunakin olen rentoutunut neuloen. Tämä ei varmasti enää yllätä ketään, mutta kun tuo neulominen vaan on niin mukavaa ja siitä tulee niin hyvä olo. Eilen työn alla oli esikoisen JonttuPipo. Tytär pyysi tekemään sellaisen nähtyään tuon joulun välipäivinä neulomani JonttuPipon, joka päätyi pienen kokonsa vuoksi kuopukselle. Väritoiveena oli samat värit kuin hänelle joululahjaksi neulomissani Jonskeissa eli villasukissa.

Miten sinun arkesi on alkanut? Tuntuuko vapauttavalta, kun joulu on ohi? Onko pidentyneet päivät piristäneet sinua vai ahdistaako musta tammikuu? 

Leppoisaa sunnuntaita kaikille ♥

JonttuLätsä ja Jonttuut - neuleilla piristystä arkeen

Sain joululahjaksi ystävältäni, Katilta, ihanan Jonna Nordströmin uutuuskirjan, Villasukkarakkautta. Lahja oli todella mieluinen, vähän jopa toivon, että saisin joltain sen. Jonnan JonSukat olivat minulle jo entuudestaankin tuttuja ja olen niitä jonkin verran neulonut myös itse. Kuulun facebookissa Jonnan neuleryhmään, Villasukkarakkautta by Jonna, josta olen saanut ohjeet niihin. Jonnan ohjeilla tein myös elämäni ensimmäiset kirjoneulesukat, joista postailin myös täällä blogissani viime helmikuussa. Tämä samainen postaus oli siis blogini viime vuoden luetuin postaus, joka sekin varmasti kertoo siitä, että meitä villasukkarakkaudesta "kärsiviä" on paljon. 

Tuossa Jonnan neulekirjassa on paljon ennen julkaisemattomia ohjeita erilaisiin JonTuotteisiin, mutta myös niitä ohjeita, joita on saatavilla tuolla facebook ryhmässä. Kirja on ihanteellinen tälläiselle tuoreelle neuleharrastajalle, koska ohjeet ovat selkeät ja asiat on selitetty niin hyvin, että jokainen sen varmasti ymmärtää. Mitää ei siis ole jätetty arvailujen varaan. Kirjan kuvat ovat myös todella kauniita ja inspiroivia. Kuvien ja niissä olevien neuleiden värit innostavat neulomaan.

Elokuusta lähtien neuloin koko viime syksyn ja loppuvuoden villasukkia joululahjaksi läheisilleni. Osa sukista oli JonSukkia, osa ihan perusvillasukkia. Niinpä heti joulun jälkeen oli ihana valita joululahjakirjasta jotain, mitä neuloa itselleen. Ihan ensiksi neuloin JonPipon, joka oli siis tarkoitettu alkujaan minulle, mutta kun neuloin sen liian pienillä puikoilla tuli siitä lopulta pipo tyttärelleni. Vahingosta viisastuneena hankin isommat puikot ja aloin neulomaan itselleni JonttuLätsää. Malli on hiukan erilainen kuin JonPipossa eli hiukan pidempi ja tuollainen taaksepäin roikkuva malli. Oikean kokoisilla puikoilla piposta tuli omaan päähän sopiva. Tein pipoon tupsun itse, mutta se on ehkä hiukan raskas ja tuntuu, että painaa pipoa liikaa alaspäin eli tekoturkistupsu toimisi varmasti tässä mallissa paremmin. Pipon kaveriksi neuloin vielä samoilla väreillä ja kuoseilla itselleni Jonttuut eli lapaset. Molemmille on oikeasti käyttöä eli tulivat tarpeeseen. En ole mikään pipo- enkä hattuihminen, mutta töissä pipo on päivittäisessä käytössä ja on kiva, että lasten kanssa työskennellessä ulkovaatteissa on hiukan väriä. Lapasia en ole töissä raaskinut pitää, koska tämä suomen talvi on, mitä on, mutta vapaa-ajalla ovat olleet tarpeen, kun olen jotenkin omituisesti hukannut vuosia hyvin palvelleet nahkakäsineeni jonnekin. 

Oletko sinä hattu- ja pipoihmisiä? Käytätkö neulemyssyjä tai pipoja vai tarviiko niitä edes nykysin suomen talvessa? Onko Jonnan JonTuotteet sinulle tuttuja tai oletko itse neulonut niitä?

Mukavaa torstaita sinulle ♥

Vuoden 2019 tykätyimmät kuvat instagramissa

Olen aina pitänyt valokuvista ja niiden katsomisesta todella paljon. Bloggaamisen myötä valokuvaus on saanut ihan uuden merkityksen ja siitä on tullut myös itselle entistä tärkeämpää. Olen aina hyvin tarkka siitä, millaisia kuvia julkaisen niin täällä blogissa kuin sitten tuolla instagramin puolella. Kuvien pitää olla hyvälaatuisia ja riittävän isoja. Toki olen minäkin matkan varrella varmasti kehittynyt valokuvaajana, mutta siitä huolimatta pidän itseäni vielä ihan amatöörinä. Uskon, että valokuvaamisessa ei koskaan voi olla täysin "valmis" ja oppinut, vaan kokoajan voi kehittää itseään ja oppia lisää. Nyt haluan esitellä teille, mitkä olivat viime vuoden eniten tykkäyksiä saanutta instakuvaani. 

Heti joulun jälkeen, kun joulun suklaaövereistä oltiin juuri ja juuri selvitty, leivon ihanan suklaaöverikakun tyttäreni tupareihin. Kakkukuvat saavat yleensä instassa paljon tykkäyksiä, niin tämäkin herkullinen suklaaunelma.

Meillä on tammikuussa hääpäivä ja tämä pian yhdeksän vuotta sitten maistraatissa otettu kuva vihkitilausuudestamme keräsi viime vuonnakin paljon tykkäyksiä. Kuva ei ole minun ottamani, vaan todistajana olleen ystävämme, jonka olen kyllä maininnut instapostauksessa. Tulevana kesänä tulee jo kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun miehen kanssa tavattiin. Meidät vihittiin siis hyvin pian tapaamisemme jälkeen. Matkalle on mahtunut paljon, niin ala- kuin ylämäkiäkin, mutta rakkaus on kaikesta huolimatta ikuista.

Rakastan järjestää juhlia ja se on varmasti tullut hyvin selväksi seuraajilleni niin täällä blogissa kuin tuolla instankin puolella. Tämä kuva on kuopuksen synttäreiltä, kun juhlimme sukulaisten ja ystävien kanssa hänen 20-vuotis päiviään. 

Oma koti on vuosien myötä muodostunut itselle tärkeäksi paikaksi. Olemme yhdessä miehen kanssa remontoineet sitä mieleiseksemme ja sen myötä siitä on tullut meille turvapaikka, jossa viihdymme. Tässä instakuvassa halusin esitellä olohuoneeseen hankkimaani uutta mattoa, joka oli ollut kauan haaveissani. Onnistuin saamaan maton roskalavaryhmän kautta ilmaiseksi. Käytin vain maton pesulassa ja sen jälkeen sain sen lattialle. 

Keväällä elämä siirtyy auringon ja lämpimien säiden ansiosta ulos. Toukokuussa kävimme miehen kanssa puutarhamyymälässä ja ostimme kukat kuormalavasta tehtyyn kukkalavaan. Ne olivatkin sitten viimeiset kukat siihen, koska syksyllä kukkalava otettiin pois, koska se oli vuosien mittaan mennyt jo huonoon kuntoon. Onneksi pihalta löytyy paljon muitakin paikkoja, mihin kesäkukkia saa esille.

Ja taas kuva juhlatarjoiluista. Tämä kuva on helatorstailta, jolloin juhlimme minun valmistujaisiani. Pidän juhlien järjestämisestä ja ystäväni ja sukulaiseni tuntevatkin minut runsaista "sen seitsemän sortin" kahvipöydän antimista erilaisilla kutsuilla ja perhejuhlissamme. Valmistujaisjuhlani oli ihana päivä, joka jäi ehdottomasti sinne muistojen kirjaan ikiajoiksi.

Sitten ollaankin jo syksyssä ja kuva Marimekon Oiva-sarjan ihanasta teesetistä keräsi paljon tykkäyksiä. Kauniit astiat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Olen jo kymmenen vuotta kerännyt muumimukeja ja nyt uusimpana keräilykohteena ovat nämä Marimekon astiat. Tässä kuvassa esittelen Marimekon instagram arvonnasta voittamani teesetin. Niin ihana palkinto ♥

Syksyn tullen aloin taas sytytellä kynttilöitä ja tuikkuja. Niillä saa aina luotua ihanan tunnelman  kotiin, kun ulkona on sateista ja harmaata. Olohuoneen pöydällä olevat Riviera Maisonin tähtikipot ovat ikisuosikkeja, jotka onnistuin saamaan facebook kirppiksen kautta ystävältäni. 

Viimeisenä vaan ei vähäisempänä, vaan aikajärjestyksessä viimeisenä eniten tykkäyksiä saanut instakuvani on kuva juuri lakitetusta tyttärestäni. Tyttären ylppärit olivat ehdottomasti pimeän syksyn suurin valopilkku. Vietimme ihanat juhlat, jotka alkoivat tästä ikimuistoisesta hetkestä.

Kaunis kiitos kaikille instagram kuvistani tykänneille ja niitä kommentoineille ♥ Kiitos menneestä vuodesta 2019 ♥

Olen muutamana vuonna aikaisemminkin tehnyt postauksen, johon olen listannut menneen vuoden luetuimmat postaukset. Itseäkin aina kiinnostaa kovasti se, mitkä aiheet tuovat eniten lukijoita ja seuraajia blogiin, joten niinpä päätin tänäkin vuonna toteuttaa tuon postauksen. Tässä siis vuoden 2019 luetuimmat postaukset.

Kuten vuosikatsauksessani kerroinkin viime vuoden aikana neulomisesta tuli minulle tärkeä ja rakas harrastus. Postailin tänne blogiinkin harrastuksestani ja valmiista tuotoksistani. Tämä aihe on kiinnostanut kovasti myös blogini lukijoita ja se varmasti kertoo myös siitä, että neulominen on todella suosittu harrastus. Viime vuoden kolme suosituinta postausta käsittelevät nimittäin kaikki tätä samaa aihetta; neulomista. Suosituin postaus on viime helmikuulta, jossa esittelen ensimmäiset neulomani kirjoneulesukat.  Toiseksi eniten lukijoita saanut postaus on tammikuulta, jossa kerron neulontapäivästäni ja jaoin postauksessa ohjeen valepalmikon neulomiseen.  Kolmanneksi luetuin postaus on Villasukkarakkautta - Jonna Nordströmin JonSukat koukuttavat. Olen aina tuonut blogissani pyyteettömästi esille ihmisiä, joita ihailen ja joiden aikaansaannoksia arvostan. Neulomisharrastukseni myötä tutustuin Jonnan ihaniin JonSukkiin ja aloin itsekin niitä neulomaan. Tässä yksinkertaisesti syy, miksi halusin kertoa hänestä muillekin. 

Vuoden 2019 neljänneksi luetuin postaus oli marraskuun puoli välissä kirjoitettu postaus Joulu hiipii hiljalleen kuvioihin mukaan. Postaus on aika tyypillinen postaus, jossa kerron kuulumisistani. En tiedä, mikä tässä postauksessa on sitten kiinnostanut eniten. Ehkä se lähestyvä joulu tai kenties juuri saapuneet ylioppilaskirjoitusten tulokset. 

Vuoden 2019 viidenneksi luetuin postaus oli minulle pienoinen yllätys. Se oli nimittäin Sairaudet, jotka kulkevat mukanani koko loppuelämäni ja niiden vaikutus elämääni.  Täytin maaliskuussa 50 vuotta ja ilmeisesti se sai minut miettimään omaa ikääntymistä ja terveyttäni. Minulla on kuitenkin vielä työvuosia reilusti jäljellä ja töissä pitäisi jaksaa olla vielä pitkään. Postauksessa kerron omista pitkäaikaissairauksistani noin yleisesti sekä siitä, miten ne vaikuttavat elämääni. 

Siinä olivat siinä viisi suosituinta ja eniten lukijoita saanutta viime vuoden aikana kirjoitettua postausta. Yksi postaus on kuitenkin vielä pakko nostaa esille ja se on DIY: Suodatinpussikranssi. Tämän postauksen olen tehnyt marraskuun lopussa 2015 ja se on koko blogihistoriani eniten klikattu postaus. Se on saanut lukijoita selkeästi ja todella paljon enemmän kuin mikään muu postaus. Voisiko tästä siis yhteenvetona tulla siihen lopputulokseen, että blogini seuraajia kiinnostaa eniten kädentaidot?!

Millaiset postaukset kiinnostavat sinua eniten blogissani ja mitkä aihealueet? Millaisia postauksia et toivo blogiini? Olisiko sinulla jotain parannusehdotuksia minulle? Sana on nyt vapaa ja otan mielelläni rakentavaa palautetta vastaan.

Katsaus vuoteen 2019

Vuosi on jälleen vaihtunut ja viime yönä hyvästelimme päättyneen vuoden. Kaikenkaikkiaan mennyt vuosi oli henkisesti erityisen raskas. Päällimmäisenä oli suuri huoli rakkaasta lapsenlapsestamme sekä huoli hänen vanhempiensa jaksamisesta vakavan sairauden kohdatessa perhettä. Toisinaan tunsin suurta turhautumista, kun en omien opiskelujeni ja töiden vuoksi pystynyt olemaan apuna ja tukena niin paljon kuin olisin halunnut. Varmasti ei ollut päivääkään, ettenkö olisi ajatellut heitä ja sitä, miten he pärjäävät, miten kaikki sujuu ja kuinka tyttö voi. Minusta oli äärimmäisen tuskaisaa olla, kun en tietenkään voinut olla jatkuvasti kyselemässä heidän kuulumisiaan, koska tiedän, että jatkuva kysely myös rasittaa vanhempia tilanteessa, jossa he itsekin varmasti tunsivat monesti olevansa ihan kädettömiä. 

Näiden kokemusten myötä olen alkanut keskittymään entistä enemmän itselleni tärkeisiin asioihin. En enää surffaile ihmisten välillä miellyttääkseni kaikkia, vaan teen asioita ja päätöksiä, jotka tuntuvat minusta oikeilta ja omien arvojeni mukaisilta. Tämän vuoksi elämästäni on poistunut muutamia ihmisiä, koska ajatusmaailmamme ei kohtaa eikä naamatauluni selvästikään miellytä. Mutta olen sitä mieltä, että pärjään aivan loistavasti ilman näitäkin ihmisiä, jopa paremmin kuin ennen. Tälläiset ihmissuhteet ovat todella kuluttavia ja vievät aivan liian paljon energiaa eli olen vain hyvilläni siitä, että tälläiset energiasyöpöt ovat poistuneet elämästäni. Lapsen sairauden kautta oppii paljon ja en voi kuin ihailla lapsenlapsemme reippautta, rohkeutta ja asennetta, mikä hänellä on kaikesta huolimatta ollut koko ajan. Meistä aikuisista moni voisi ottaa mallia hänestä. 

Alkuvuoden aikana sain suoritettua opintoni loppuun ja valmistuin lähihoitajaksi. Minulla oli hyvää onnea matkassa ja työllistyin heti valmistumiseni jälkeen. Vakituista työpaikkaa en saanut, mutta pitkä sijaisuuskin on ollut ihan hyvä vaihtoehto. Tosin olen ollut työstä johtuen monesti melko väsynyt, kun enhän ole enää mikään nuori tyttönen. Maaliskuussa siirryin ihan uudelle vuosikymmenelle, kun 50 pamahti mittariin. Viime vuosi olikin oikea synttärivuosi, kun kuopukseni täytti 20, esikoiseni täytti 30 ja me miehen kanssa molemmat 50. Jos olisimme pitäneet yhdet yhteiset juhlat olisimme voineet juhlia 150 vuotisjuhlia. 

Viime vuoden aikana neulomisesta tuli minulle ihan ykkösharrastus. Suoraansanottuna hurahdin ihan täysin tuohon hommaan. Neulominen on ollut hyvää vastapainoa työlle ja erittäin hyvä rentoutumismuoto. Helmikuussa neuloin elämäni ensimmäiset kirjoneulesukat Jonna Nordströmin ihanilla ohjeilla. Tämän onnistuneen suorituksen jälkeen on Jonnan JonSukkia valmistunut ainakin yhdeksät lisää, joista suurin osa päätyin nyt jouluna lahjaksi jollekin itselleni tärkeälle henkilölle. Tämän lisäksi neuloin kymmenkunta paria ihan perusvillasukkia. Neulominen on siis tullut jäädäkseen elämääni.

Vaikka viime vuosi oli hyvin työntäyteinen ja sen vuoksi kiireinen, mahtui vuoteen myös mukavia pikku reissuja, tapahtumia ja kohtaamisia. Helmikuussa kävin Kädentaitomessuilla Helsingin Wanhassa Satamassa ja huhtikuussa Kevätmessuilla Messukeskuksessa. Asuntomessut olivat viime vuonna täällä Kouvolassa, joten messualueeseen tuli tutustuttua peräti kahteen kertaan. Helsingissä tuli käytyä viikonloppureissulla pariinkin otteesseen. Heinäkuussa vietin siellä kivan viikonlopun siskoni kanssa ja syksyllä miehen kanssa. Elokuussa vierailin blogiystäväni, Tainan, kotona, kävin tutustumassa Loviisan Wanhoihin taloihin ja vietin kivan päivän Katin kanssa Tuusulassa, kun kävimme kalkkimaaliostoksilla Onnionstoressa ja samalla myös tutustumassa Koiramäen Pajutalliin. Marraskuussa kävimme Katin kanssa vielä Lahdessa Kätevä&Tekevä kädentaitotapahtumassa ja isänpäivänaikaan sai osallistua vielä instabloggaajien tapaamiseen Millan Putiikilla Lahdessa. Helatorstaina juhlimme valmistujaisiani ja pian niiden jälkeen lastenlasten synttäreitä puutarhajuhlien merkeissä. 

Syksy oli synkkä ja pimeni pimenemistään loppu vuotta kohden. Elämä oli pelkkää kulkemista kodin  ja työpaikan välillä. Voimat olivat vähissä ja töissä kaupungin säästötoimien vuoksi meistä työntekijöistä otettiin kaikki irti. Onnekseni sain voimaa ja tukea ystäviltäni ♥ Aika ja jaksaminen riitti ihan liian harvoin yhteisiin hetkiin ja tapaamisiin lastenlasten kanssa. Mieltä piristi kuitenkin  lapsenlapsemme hyvin alkanut koulutaival ja huomattavasti parempi terveydentila sekä kuopuksen hyvin menneet ylioppilaskirjoitukset. Henkistä taakkaa ei kuitenkaan helpottanut yhtään äidin voinnin heikkeneminen ja huoli hänen pärjäämisestään. Itsenäisyyspäivänä juhlimme kuitenkin kaikkien rakkaiden läheisten kanssa tyttäreni ylioppilaaksi pääsyä. Juhlien jälkeen alkoikin laskeutuminen jouluun.

Vuoteen 2019 mahtui paljon ja toivon, että nyt alkanut uusi vuosi olisi meille hiukan lempeämpi. Toivon, että se antaisi meille kaikille paljon iloa ja onnea sekä elämänmakuisia hetkiä. Toivon kuopukselle menestystä ammattiopintoihin ja kaikille lapsilleni sekä läheisilleni jaksamista työhön ja arkeen. Toivon, että miehen ja minun työt, joista molemmat kovasti pidämme, jatkuisivat myös tämän vuoden loppuun asti ja pidempäänkin. Lisäksi toivon kaikille terveyttä ja hyvää oloa ♥

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2020 myös sinulle ♥