Kotimaisemissa ♥

30.7.2015







 Olen ollut siis tämän viikon lomalla, kun pidin kesäkuussa vain kolme viikkoa lomaa. Niinpä olinkin sitten tänään päivän äidin apuna. Aamusta vein äidin ensin kampaajalle kirkonkylään. Sillä aikaa, kun äiti oli hemmoteltavana kampaajan tuolissa, minä siivosin äidin asunnon. Ennenkuin hain äidin kotiin, ehdin vähän käydä kameran kanssa kävelyllä kotikylällä ♥ Jännää miten jotkut asiat, kuten jotkut puut tai kivet ovat vuosien myötä muuttaneet kokoaan. Muistan yhdenkin lapsuuden iiiison kiven. Nyt se oli kutistunut ihan valtavasti, hih... Olen iloinen, että äiti saa asua vielä eläkepäivilläänkin tuolla kotimaisemissaan ja seurata, kuinka veljeni jatkaa hänen ja isän jalanjäljissä kotitilan pitoa.








Mukavia kesäpäiviä kaikille lukijoille ja tervetuloa mukaan kaikki uudet lukijat ♥


#Husband

29.7.2015

Muutamissa blogeissa olen viimeisen viikon aikana törmännyt hauskaan haasteeseen, jossa mies vastaa kysymyksiin vaimostaan. Näitä on ollut tosi kiva lukea ja halusin itsekin ehdottomasti osallistua tähän haasteeseen. Niinpä pyysin miestä eilen illalla vielä aika myöhään vastaamaan kysymyksiin. Tässä tulee vastuksia, kursivoidut ovat minun kommenttejani, mutta muuten vstaukset ovat juuri niinkuin mies on ne kirjoittanut.


1. Jos Krisse katsoo telkkaria, siellä todennäköisesti pyörii..

Emmerdale 

Oikein. Emmerdalesta on nähtävä kaikki jaksot. Jos ei pysty katsomaan silloin, kun tulee telkusta, katson myöhemmin Katsomosta...ja useammankin jakson peräkkäin. Olen siis suoraansanottuna jäänyt koukkuun tähän sarjaan.

2. Minkä kastikkeen Krisse valitsee salaattiinsa?

Mitä sattuu olemaan, mutta ei balsamicoa

Oikein.

3. Mikä on hänen inhokkiruokansa?

Huono maksakastike 

Oikein ja maksaruoat yleensäkin. Tuo huono maksakastike tulee siitä, että nuorena äitinä tein kerran tytöille sellaista palamaksakastiketta. Sitä ei syönyt kukaan. Jos maksapalan ois heittäny seinää, se olis kimmonnut sieltä aika äkäseen takaisin. Tästä kokemuksesta johtuen tytötkään eivät syö maksaa, hih... (Voi lapsi parat!!)

  4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, Krisse tilaa..

Pihvin

Oikein. Kyllä se pihvin puolelle melkein aina kallistuu! Juomasta mies ei puhunut mitään. Alkumaljaksi lasi kuohuvaa ja ruoan kanssa ihan vettä.

5. Mikä on Krissen kengänkoko?

38

Juu, vähän kengän mallista riippuen, mutta pääsääntöisesti 38.

6. Jos Krisse keräilisi jotakin, se luultavasti olisi.. 

Arabian vanhoja kermanekkoja

Olen aikanaan niitä keräillytkin, mutta siivotessa huitaisin mopin varrella hyllyn alas, jossa kannut olivat. Vain yksi säilyi ehjänä noin kahdestakymmenestä. Se, mikä tippui vesisankoon.

 7. Mitä Krisse voisi syödä päivittäin kyllästymättä?

Mun tekemää ruokaa

Oikein. Mies tekee meillä pääsääntöisesti ruoan ja tekee vieläpä hyvää ruokaa ja mielellään. Arvostan sitä todella paljon, koska olen itse aikoinani niin leipääntynyt koko ruoanlaittoon, kun vastasin siitä yksin perheessä aina kaupassa käynnistä tiskeihin asti. Olen myös melkoinen pullahiiri/herkkupylly ja olenkin sanonut, etä voisin elää pelkällä pullalla ja herkuilla. (Sen ikävä kyllä huomaa)

8. Minkälaista musiikkia Krisse kuuntelee?

Rock

Kuuntelen aika harvoin loppujen lopuksi musiikkia. Autossakin mieluummin suljen radion ja ajelen kaikessa hiljaisuudessa. Musiikkimakuni on aika monipuolinen, mutta rock on kyllä yksi mieluinen laji.

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?

Suomalaiset, mutta ei vanhat

Oikein, mutta kyllä ulkolaisetkin menee. Vihreä Maili, Colorado Avenue, Paistetut Vihreät Tomaatit, Titanic, Haikein terveisin, P.s. Rakastan Sinua...muutamia hyviä mainitakseni.

  10. Minkä väriset silmät hänellä on?

sinivihreät

Mä olen kyllä aina luullut, että mulla on siniset silmät. Mistä se sen vihreä siihen keksi?


11. Kuka on hänen paras ystävänsä?

Viveka 

Minulla on muutama hyvä ystävä ja Viveka on yksi niistä. Minusta on ollut ihanaa löytää vielä aikuisiälläkin uusia, hyviä ystäviä ♥

 12. Asia, jota usein teet, josta hän ei pidä.

Pieraisen 

Ha haa...

 13. Missä hän on syntynyt?

Nastola tai Iitti 

Nastola on oikein, mutta olin vain parin kuukauden ikäinen, kun perheemme muutti Iittiin vanhempieni ostettua äitini lapsuudenkodin.
 
 14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?

Mulkku- tai perhoskakku 

(*nauraa hysteerisesti )

 15. Minkä parissa hän mielellään viettää useita tunteja?

Tietokoneen

Tämä on totta! Oman blogin ylläpitäminen vie jo aikaa ja sitten, kun siihen lisätään toisten blogien lukeminen, niin kyllä se pari tuntia päivässä täyttyy helposti jo pelkästään tästä itselle niin rakkaasta harrastuksesta.
 
 16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?

Pitää järjestystä 

Olin melko varma, että mies vastaa "Leipoa kakkuja". Tykkään kyllä, että tavarat on paikoillaan, mutta esimerkiksi omat vaatteeni ovat suuren epäjärjestyksen vallassa ja mankeloitavien pino on kohta niin korkea, että kaatuu eli parantamisen varaa olisi.
 
17. Mitä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?

Outoja ruokia ei ole olemassa 

Tämä vastaus on ehkä paremminkin mieheni mielipide tästä asiasta. Itse olen vasta viimeisen viiden vuoden aikana opetellut syömään sushia, joten se ehkä on minulle se oudoin ruoka, mistä nykyisin pidän.

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?

Kännykkä, käsilaukku ja ... 

Kyllä. Käsilaukusta löytyy aina kännykän lisäksi avaimet, kynä, pari pikkuhousunsuojaa ja rahapussi.
19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?

Epärehellisyys 

Tämä on juuri näin. Olen itse ehkä vähän liiankin rehellinen, jos niin voi olla. Valehtelua en siedä yhtään. Piste.
 
  20. Entäs piristymään?

Hemmottelu 

Kyllä. Rakkaan ihmisen huomion kohteena oleminen tuntuu hyvälle ja on ihanaa. Rakastan myös yllätyksiä ♥
 21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?

?

Tästä ei varmaankaan ole koskaan kotona puhuttu, mutta olen jo vuosia ihaillut Pirjo Kauppista. Olen myös lukenut hänen kirjansa, joka on minulta aika suuri saavutus.
 
 22. Millainen hän on vaimona?


Tasainen, luotettava, täsmällinen, yllättäväkin

Tasaisen vihainen kokoajan? hih... ihan positiivisia asioita. Tuohon viimeiseen olisi kiva saada vähän tarkennusta...

 24. Mikä on hänen uusin villityksensä?

valokuvaus 

Totta. Bloggailun ja instagramiin liittymisen jälkeen valokuvaaminen ja valokuvat on alkanut kiinnostaa entistä enemmän. Olen saanut harjoitella kuvaamista tytön järkkärillä. Sellaista räpsimistähän se vielä on ja kivojen kuvakulmien etsimistä.
 
 25. Millainen on hänen kotilook?

RENTO!

Apua, miks tää on kirjoitettu oikein isolla?! No, leggarit ja joku trikoopaita yleensä...siis melkein aina!!





Oma rakas ♥

Aika hyvin tuo mies minut tuntee. Tämä oli kyllä tosi kiva haaste ja oli tosi hieno juttu, että mies lähti tähän mukaan. Napatkaahan tästä itsellenne haaste mukaan. Tulen mielelläni sitten lukemaan vastauksia. Laita vaikka tuonne kommenttilootaan vinkkiä ja linkkiä, että tiedän tulla lukemaan.

Neljän tähden illallisella ♥

28.7.2015


Eilen illalla sain taas viettää kaunista kesäiltaa yhdessä ihanaisten blogisiskojen kanssa. Ihme juttu muuten, sää suosii meitä aina, kun kokoonnutaan...niin eilenkin. Tällä kertaa kokoonnuimme Sisustan ja Unelmoin-blogin Jessican kauniiseen kotiin ♥ Kesäaika...ja työt... rajoittaa osallistujien määrää, joten tällä kertaa meitä oli paikalla vain neljä. Se ei kuitenkaan meitä haitannut. Meillä oli tosi kiva ilta jutellen vähän kaikesta maan ja taivaan väliltä (jälleen) herkuista notkuvan kahvipöydän äärellä. Pöydän tarjoilut hoidetaan aina nyyttäriperiaatteella. Itse tein tällä kertaa tarjolle suolaisen feta-pinaattipiirakan.


Ilta aloitettiin tuttuun tapaan poksauttamalla skumppapullo ja skoolaamalla kesälle ja ennenkaikkea meidän ihanalle porukalle ♥ Turvallisuussyistä poksauttaminen tehtiin emännän toimesta ja toiveesta takapihan terassilla, hih... Jessican terassi olikin oikein viihtyisä ja kauniisti laitettu sekin. Tuo kuormalava/heinäseiväsasetelma oli mun ehdoton suosikki ♥




Jessican koti oli todella kaunis ♥ Se oli täynnä ihania yksityiskohtia ja erilaisia asetelmia. Kodista näkee, kuinka emännällä on sisustamisen lisäksi myös taito tuunailla.




Liekö tämän melko viileän kesän aikaansaannosta ja siitä johtuvaa, Jessican kodissa oli myös yllättävän paljon värejä. Pinkki ja turkoosi sopivat sinne pieninä ripauksina erittäin hyvin.


Kuten jo aiemmin mainitsinkin, pöytä notkui jälleen herkuista. Mikäs siinä oli sitten istuessa ja rupatellessa. Ihastusta herätti myös Jessican ihanat Riviera Maisonin astiat ♥ Ne vaan on yksinkertaisesti niin ihania ♥ (*kuolaan). Keittiöstä löytyi toki muitakin kivoja yksityiskohtia, kuten tuo suloinen munakaappi ♥



Illan päätteeksi saimme vielä tavata Jessican suloisen ja niin kohteliaan pojan, Pikku Ronaldon ♥ sekä Jessican iloisen ja mukavan siskon.


Pikku Ronaldo oli vähän ihmetellyt ennen tapaamistamme, mitä ihmeen naisia heille oikein tulee kylään. Jessica oli sitten kertonut, kuinka treffaamme aina vuoronperään jonkun kotona tai välillä vähän muuallakin. Tähän poika oli tuumannut: "Ai, vähän niinkuin neljän tähden illallinen". Ha haa, loistava vertauskuva!! Me vaan ei anneta pisteitä toistemme kodeista. Pikku futarin huoneessa oli muuten ihan huikeen hauskat lentopalloverkoista tehdyt verhot. Tykkäsin ♥

Kiitos Jessica kutsusta ja mukavan illan emännöimisestä! Tällä kertaa paikalla olivat Jessican ja minun lisäksi myös

Heli Kotoisaa arkea-blogista
ja Marika pALaNuTtA SiiRaPpiA jA PuMpErNikKeLiÄ-blogista

Etsivä löytää

27.7.2015

Viime sunnuntain Porvoon reissusta lähtien mulla on ollut jonkin asteinen sisustusvimma päällä. Tällä kertaa se on kohdistunut pääosin keittiöön, mutta vähän ovat tavarat vaihdelleet paikkaa myös olo- ja ruokailuhuoneessa. Hirveästi en vielä jaksa puuhailla tuon kilpparivaivan vuoksi, koska mun lääkitys ei siis ole vielä kohillaan. Mutta asiaan... olen jo kauan haaveillut yksistä RM:n ihanuuksista, joiden hommaaminen itselle on ollut jokseenkin haasteellista, koska niitä ei vain ole yksinkertaisesti ollut sisustusliikkeissä tarjolla. Viime sunnuntaina sitten Sydämellä tehtyä-blogin Katjan kanssa sovittiin, että jos jompi kumpi meistä jostain nuo ihanuudet bongaa, niin sitten molemmille sellaiset ostetaan. No, aika monessa verkkokaupassa piti piipahtaa ennenkuin nämä ihanuudet osui kuin vahingossa kohdalle. Jotenkin vain päädyin facebookissa LinaKaardinan fb-sivuille ja selatessani kuvia alaspäin bongasin kuvan heinäkuun alkupuolelta, jossa nuo ihanuudet olivat. LinaKaardinalla ei ole verkkokauppaa, mutta puhelinnumero löytyi, joten eikun soittamaan. Onnekseni kyseistä tuotetta oli vielä pari settiä jäljellä ja ihana Kirsi lupasi nuo ihanuudet meille postittaa. JEEEE!! Mistä siis nyt on kyse? No, näistä...



Ihanat RM:n sokerikko ja kermakko ♥ Nämä on vaan niin ihanat. Täynnä mielettömiä yksityiskohtia ja kaikenlisäksi vielä ihan sopuhintaiset. Monesti näitä olen siis ihaillut toisten blogeissa, mm. Vaniljahousen Niinalla. Niinan ja Kolmen Tähden Kodin Marikan blogeja on tullut viime päivinä selailtua läpi muutenkin tosi ahkeraan. Tykkään tosi paljon heidän tyylistään sisustaa kotiaan ja ihailen heidän huikeita tuunailujaan. Musta-valkoisuus, harmaa, kaikki tekstit ja liitutaulujutut, tähdet. Ne vaan kolahtaa nyt muhun tosi lujaa.Tällä hetkellä tuntuu, että meidän koti ei edusta mitään tiettyä sisustustyyliä/linjaa. Ehkäpä ei pidäkään? Mä tykkään monenlaisesta ja niitä iloisesti sekoittelen omaan kotiini. Ehkäpä juuri siksi meidän kotimme on just meidännäköinen ♥


Kun tuo pieni sisustusvimma on taas herännyt, pyysinkin miestä tekemään mulle keittiöön tollasen pienen hyllykön, johon voin laittaa mun latet ja kaikkea muuta keittiössä niin tärkeää ja välttämätöntä. Onkohan mies mun kanssa samaa mieltä?



Tänään mulla alkoi loma. Olin kesäkuussa vain kolme viikkoa lomalla, sitten kuukauden töissä ja nyt vietän ihanaa lomaviikkoa tässä kotosalla. Mies on ollut nyt kaksi viikkoa töissä. Sai nyt alkuun sellaisen vajaan kolmen kuukauden pestin, JEEE!!! Tiedä vaikka siitä kehkeytyisi vielä pidempikin työsuhde, kun sai jalan oven väliin. Ei olis yhtään huonompi juttu! Mutta nyt taidan kaivaa ompelukoneen esille. Juu, siis minä! Osaan ommella suoraa saumaa ja se riittää tällä kertaa. Kerron sitten myöhemmin, mitä tein. On se vaan hyvä, että mulla on nyt loma, kun tätä inspistä pukkaa. Illalla treffaan vielä ihanaisia blogikavereita ♥ ja huomenna menen aamuteelle rakkaan ystävän luo ♥ Kuinkahan hirmuinen sisustusinspis mulla sitten onkaan, kun nämä reissut olen heittänyt? Hih...

Vanhaa Arabiaa ♥

26.7.2015






Minulla oli perjantaina nimpparit. En viettänyt niitä juuri mitenkään. Meidät oli miehen kanssa kutsuttu kuitenkin töiden jälkeen anoppilaan kahville. Menimme ja mikä siellä odottikaan. Appivanhempani muistivat minua ihanalla, minulle uudella, Arabian kahvikupilla ♥ Kävimme yhdessä Valkealan Puotimuseolla alkukesästä kahvikuppinäyttelyssä. Silloin hullaannuin lopullisesti näihin 50-70-luvun Arabian kahvikuppeihin. Olin monesti niitä ihaillut netissä ja siitä sainkin idean alkaa keräilemään niitä myös itselleni. Yhden kutakin lajia. Miten ihanaa niillä onkaan kesäisin kattaa kahvipöytä vieraille?! Jokaiselle erilainen kuppi. Yhden ostin kesällä itse kirpparilta ja lauantaina sain sitten vielä yhden rakkaalta kälyltäni, joka ei pitkän matkan vuoksi ehtinyt anoppilaan meidän ollessa siellä. Tämä ihana sitten lauantaina kiikutti lahjansa meille kotiin. Nyt minulla on siis jo kolme kaunista, vanhaa Arabian kahvikuppia. Kaikki erilaisia ♥ Uusi keräilyharrastus on siis alkanut...
 

Muisto Porvoosta ja keittiön uusi asetelma ♥

22.7.2015

Mun oli ihan pakko tulla esittelemään teille mun tuliainen/muisto, jonka ostin itselleni tuolta Vanhasta Porvoosta viime sunnuntaina. Mä olen pitkään ihastellut noita GreenGaten lattemukeja, mutta en ole oikein koskaan raaskinut niitä itselle ostaa. Nyt hurahtaminen on kuitenkin tapahtunut ja omistan tällä hetkellä kolme lattemukia. Kaikki on erilaisia ja niin ajattelinkin, että hommaan aina yhden kutakin, minkä kuviointi ja väri mua miellyttää. Kuten arvata saattaa Porvoon tuliainen/muisto on tuo kolmas lattemukini ♥


Eiks olekin ihana? Tähtihulluna ihmisenä valitsin tietenkin sellaisen mukin, missä on tähtiä. Tämä tumman harmaa vei voiton ja sen sitten kotiutin. Näitä tähtikuvioisia latteja vois kyllä olla useampikin samanlainen, hih... Uudesta lattemukistani intoutuneena teinkin keittiöön ikkunan eteen työpöydälle maanantai-iltana kivan asetelman. Kaapin päällä on vuosia ollut pölyttymässä tuollaisia puutarjottimia. Otin yhden ja rakensin asetelman sen päälle. Mies naureskeli mulle, kun siirtelin ja vaihtelin kippoja alustalla.


Toi ikkunan edusta on ollut mulle muutenkin jotenkin kauheen vaikee kohta meidän keittiössä. Työtaso ikkunan edessä ei ole perinteinen suora, vaan kaareva ja se ei ulotu ihan ikkunaan asti, vaan siihen on jätetty ilmapako patterin vuoksi. Jotenkin kauhean hankala kohta sisustaa.


Vihdoin olen saamassa keittiöön pienen hyllykön, kun mies lupasi sellaisen tehdä. Niin, kun mä vihdoin hoksasin pyytää ja osasin päättää, millaisen haluan. Uskon, että siitä tulee tosi kiva. En malta odottaa, että pääsen taas sisustelemaan nollabudjetilla. Se on muuten tosi kivaa puuhaa. On mulle kyllä postistakin tulossa yksi ihana paketti, jossa mulle ja ystävälle kauan etsityt tarjoiluastiat. Aah, ne on niiiiin ihanat ♥ Niistä kuvia sitten, kun viimeistään ensi viikolla tulevat.

Kesäretkellä Ystävän kanssa ♥

21.7.2015

Minulle tarjoutui viime sunnuntaina mahdollisuus lähteä käymään Vanhassa Porvoossa. Ystäväni Katja, Sydämellä tehtyä-blogista, pyysi minua mukaan, kun oli lähdössä tyttäriensä kanssa tuolla käymään. No, minähän olen aina valmis tuollaisiin retkiin, jos autossa kerta oli tilaa. Päivä valkeni kirkkaana ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kun starttasimme matkaan. Katjan tytöillä oli myös kaveri matkassa mukana, joten pian auton täytti viiden naisen innostunut puheensorina ja naurunpyrskähdykset.

Keväällä kävin ensimmäisen kerran kiertelemässä noilla muhkuraisilla nupulakivikaduilla mieheni kanssa ja silloin päätin, että kesällä tulen vielä uudestaan. Tuossa miljöössä, taloissa, pikku puodeissa ja ihanissa kahviloissa on niin oma tunnelmansa, että tälläinen sisustushörhö ei voi olla tuolla viihtymättä. Keväisestä reissusta voit lukea täältä.
 
 


Retken varmasti yksi parhaista hetkistä oli päästä hiplailemaan ja ihastelemaan sisustuspuotien tarjontaa. Kyllähän niissä oli tarjolla vaikka minkälaista ihanaa ♥ Hintataso oli aika korkea, mutta aina pyrin kutenkin jonkun pienen jutun siitä huolimatta ostamaan itselleni muistoksi mukavasta päivästä ja paikasta. Niin nytkin ♥ Uusia ideoita ja sisustusintoa toimme kotiin sitten huomattavasti enemmän, hih..
 


Tämä musta-valkoisuus on alkanut viehättää mua entistä enemmän...

....samoin noi kaikki tekstiastiat.

 
Toinen hyvin tärkeä asia minulle tälläisellä retkellä on poikkeaminen kahville, johonkin ihanaan ja tunnelmalliseen kahvillaan. Tällä kertaa valitsimme meille entuudestaan tuntemattoman paikan. Kahvila oli sisustettu todella kauniisti vanhaan tyyliin ja ensimmäiset huokaukset kuuluivat heti astuessamme ovesta sisään. Toinen huokaus kuului sitten kai istahtaessa pöytään rutkasti kevyemmän rahapussin kanssa. Hintavat olivat leivokset ja limsat, mutta oli se kuitenkin hintansa arvoista ja eihän tälläisestä pääse joka päivä nauttimaan.
 

Päivä oli kaikin puolin onnistunut ja sadekin alkoi vasta juuri, kun olimme lähdössä kävelemään takaisin autolle. Kiitos Katja, että pyysit minua mukaan ♥ Allekirjoitan nuo oman blogisi puolella lausumasi sanat siitä, kuinka ihanaa on löytää vielä aikuisiällä samanhenkisiä ystäviä, joiden kanssa voi jakaa niin ilot kuin surutkin ja varsinkin nämä sydäntä niin lähellä olevat sisustus- ja blogijutut ♥
 

Ahkeran miehen uusin projekti ja vähän muutakin

19.7.2015

Meillä mies jaksaa ahertaa ja emäntä yrittää suoriutua pakollisista. Mun väsymyksen ja kaikkien mahdollisten oireiden syy on vihdoin puolen vuoden tutkinnan ja seurannan jälkeen selvinnyt. Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Ties kuinka kauan olen sitä jo sairastanut, kun en ole osannut yhdistää oireita tuohon sairauteen, vaan olen oppinut vain pikku hiljaa elämään niiden kanssa. Nyt lääkitys on aloitettu. Sehän tulee sitten kestämään koko loppuelämän. Nyt vain toivon, että annostus saadaan mahdollisimman pian kohdilleen ja oikeaksi, että elämä alkaisi pikku hiljaa voittaa ja jaksaisin töiden jälkeen tehdä muutakin kuin pidellä sohvaa selässäni. 

Mutta nyt siihen, miksi aloin tätä postausta kirjoittamaan eli miehen uusin projekti, roskiskatos. Vielä ei ole valmista, mutta muutaman kuvan myötä vähän esimakua tulevasta.




Kaikki puutavara tähän mennessä on kierrätysmateriaalia eli vanhasta autotallista purettua. Maaliakin oli vanhastaan jäljellä. Valutarpeet (valmispetoni, lattarauta) ja nuo "piikkijalat" on vain nyt ostettu (43e). 

Sadekin on taas yön aikana lakannut eli mies voi jatkaa pihalla puuhastelua tänäänkin, hih...ja emäntä hyppää kohta auton kyytiin ja lähtee viettämään tyttöjen päivää ♥ 

Mukavaa sunnuntaita sinullekin ♥

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan