Neljän tähden illallisella ♥

28.7.2015


Eilen illalla sain taas viettää kaunista kesäiltaa yhdessä ihanaisten blogisiskojen kanssa. Ihme juttu muuten, sää suosii meitä aina, kun kokoonnutaan...niin eilenkin. Tällä kertaa kokoonnuimme Sisustan ja Unelmoin-blogin Jessican kauniiseen kotiin ♥ Kesäaika...ja työt... rajoittaa osallistujien määrää, joten tällä kertaa meitä oli paikalla vain neljä. Se ei kuitenkaan meitä haitannut. Meillä oli tosi kiva ilta jutellen vähän kaikesta maan ja taivaan väliltä (jälleen) herkuista notkuvan kahvipöydän äärellä. Pöydän tarjoilut hoidetaan aina nyyttäriperiaatteella. Itse tein tällä kertaa tarjolle suolaisen feta-pinaattipiirakan.


Ilta aloitettiin tuttuun tapaan poksauttamalla skumppapullo ja skoolaamalla kesälle ja ennenkaikkea meidän ihanalle porukalle ♥ Turvallisuussyistä poksauttaminen tehtiin emännän toimesta ja toiveesta takapihan terassilla, hih... Jessican terassi olikin oikein viihtyisä ja kauniisti laitettu sekin. Tuo kuormalava/heinäseiväsasetelma oli mun ehdoton suosikki ♥




Jessican koti oli todella kaunis ♥ Se oli täynnä ihania yksityiskohtia ja erilaisia asetelmia. Kodista näkee, kuinka emännällä on sisustamisen lisäksi myös taito tuunailla.




Liekö tämän melko viileän kesän aikaansaannosta ja siitä johtuvaa, Jessican kodissa oli myös yllättävän paljon värejä. Pinkki ja turkoosi sopivat sinne pieninä ripauksina erittäin hyvin.


Kuten jo aiemmin mainitsinkin, pöytä notkui jälleen herkuista. Mikäs siinä oli sitten istuessa ja rupatellessa. Ihastusta herätti myös Jessican ihanat Riviera Maisonin astiat ♥ Ne vaan on yksinkertaisesti niin ihania ♥ (*kuolaan). Keittiöstä löytyi toki muitakin kivoja yksityiskohtia, kuten tuo suloinen munakaappi ♥



Illan päätteeksi saimme vielä tavata Jessican suloisen ja niin kohteliaan pojan, Pikku Ronaldon ♥ sekä Jessican iloisen ja mukavan siskon.


Pikku Ronaldo oli vähän ihmetellyt ennen tapaamistamme, mitä ihmeen naisia heille oikein tulee kylään. Jessica oli sitten kertonut, kuinka treffaamme aina vuoronperään jonkun kotona tai välillä vähän muuallakin. Tähän poika oli tuumannut: "Ai, vähän niinkuin neljän tähden illallinen". Ha haa, loistava vertauskuva!! Me vaan ei anneta pisteitä toistemme kodeista. Pikku futarin huoneessa oli muuten ihan huikeen hauskat lentopalloverkoista tehdyt verhot. Tykkäsin ♥

Kiitos Jessica kutsusta ja mukavan illan emännöimisestä! Tällä kertaa paikalla olivat Jessican ja minun lisäksi myös

Heli Kotoisaa arkea-blogista
ja Marika pALaNuTtA SiiRaPpiA jA PuMpErNikKeLiÄ-blogista

13 kommenttia:

  1. Oli taas niin kiva nähdä teitä kaikkia, ihan huippis-ilta jälleen! :) Ja Jessican koti!! Vitsit miten nätisti sisustettu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli! Meillä on kyllä niin hyvä porukka, että ei kai voi muuta olla kuin kivoja tapaamisia :)) ja Jessican koti oli ihana ♥

      Poista
  2. Teillä on ollut kyllä hauska ilta herkkujen ääressä.Kaunis koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!! Ihania herkkuja päästiin taas maistelemaan. Kuvia tuli otettua tosi paljon, kuten postauksestakin näkee ja voi arvata. Paljon kauniita asetelmia ja kivoja yksityiskohtia. Nuo pojan huoneen verhot esimerkiksi oli tosi hauskat.

      Poista
    2. Lentopalloverkkoverhot!!! Mahtava idea!

      Poista
    3. Niin on. Idea taitaa olla alkujaan Marikalta Kolmen Tähden Koti-blogista :))

      Poista
  3. Hei Krisse, kiitos sydämellisestä kommentista tänään Minäkö keski-ikäinen blogiin. Laitoin kommenttisi eteenpäin nelkytplus yhteisön vetäjälle. Koska olen samaa mieltä, että vastata aina kuuluu ja täytyy. Uskon että tässä on väärinkäsitys kyseessä matkan varrella tai jonkinlainen viestikatkos tai vaikka hakusuma. En tiedä mutta haluan osalta auttaa, jotta ansaitsemasi vastauksen ainakin saat asiaan. <3

    Kiva kun tulit käymään blogissani ja oikein ihanaa kesän loppua sinulle ja toivotaan että saat pian vastauksenkin nelkytplussalta. <3

    Lämpimin terkuin Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Tiia ♥ avustasi ja ystävällisyydestäsi! Olisihan tuo ihan kiva kuulla, mistä homma kiikastaa ja onko koskaan mahkuja päästä mukaan. Tuo mies vastaa kysymyksiin vaimostaan oli osi hauska. Nappasin haasteen mukaani. Päivitys tulossa piakkoin. Poikkeahan lukemaan :)) ja oikein hyvää kesän jatkoa Sinullekin, Tiia ♥

      Poista
  4. Hei Krissa taasen, ilo on auttaa ja hienoa että kommentoit sinne asiasta. Heli on käynyt tänä aamuna kaikki sähköpostit läpi, eikä löytynyt viestiä. Tämä ei tarkoita todellakaan sitä, että et olisi lähettänyt vaan 40plus yhteisön alussa on ollut nimenvaihdosta ym. Eli nyt on käynyt niin, että sähköpostisi on varmaankin mennyt nelkyt plus osoitteeseen, kun uuden yhteisön nimi on nelkyt plus blogit. Eli tässä tuli useita muutoksia alussa, mm.koko itse blogiyhteisön sivusto muuttui eriksi jne. Eli Heli toivoisi että viitsisit vielä kerran lähettää hakemuksen uudelleen ja pahoittelee sekaannusta. <3 Vastauksen tulet varmasti saamaan. Heli on niin sydämellinen ihminen eli tahalleen ei ikinä jättäisi vastaamatta.

    Hienoa että nappasit haasteen mukaan, ehdottomasti tulen kurkkimaan!

    Oikein aurinkoista viikkoa Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Minäpä kirjoittelen uudemmankerran :)

      Poista
  5. Harmitti kun en päässyt tällä kertaa mukaan, mutta ihana juttu kun saan teidän muiden blogeista kuitenkin nähdä kuvia ja kuulla tunnelmiakin. :)

    Mukavaa päivää ja hauska tosiaan tuo mies vastaa, aion sen joskus vielä toteuttaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on aina tosi kiva lukea näitä treffipostauksia ja katsella, millaisia kuvia kaveri on ottanut samasta kohteesta kuin itsekin. Kiva, jos otat mieshaasteen vastaan! Niitä on tosiaankin kiva lukea. Mukavaa torstai-iltaa Sinulle, Laura ♥

      Poista
  6. Melkoista haipakkaa ollut tämä elokuun alku, nyt vasta bongasin tämän postauksen, pahoittelen. Aivan ihania kuvia olet ottanut ja kiitos kauniista sanoistasi <3 Oli aivan mielettömä kiva, kun kävitte :)

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan