Luin toukokuun (6/2015) Unelmien Talo&Koti-lehdestä jutun Sisustusliikkeestä nimeltä Villa Amaraada. Se miksi juttu erityisesti kolahti minuun oli heidän liikeideansa. Kesäpaikan yhteydessä toimiva vain viikonloppuisin auki oleva sisustusliike, jossa myydään sisustustuotteita sekä oikeasti vanhaa ja siitä jatkojalostettuja esineitä. Samassa yhteydessä on mahdollista nauttia vielä kuppi kahviakin. Tämä olisi juuri meillekin sopiva toimintamalli miehen kanssa. Päätyön ohella saisimme toteuttaa unelmaamme omasta pikku puodista ♥
Juttua lukiessani minulle pian selvisi, että Villa Amaraadahan sijaitsee melko lähellä meitä. Sillä hetkellä syntyi päätös siitä, että jonain päivänä menen käymään ja tutustumaan tuohon paikkaan. Viime sunnuntaina sitten teimme miehen kanssa eväät, keitimme kahvit termariin ja lähdimme kesäretkelle ♥
Vanha kivinavetta on kunnostettu ja sisustusliike toimii sen toisessa päädyssä kahdessa kerroksessa. Navetan toisessa päässä on sitten ainakin isännän verstas, jossa hän sitten kunnostaa ja tuunaillee kaikenlaisia vanhoja maalaisromanttisia esineitä. Myynnissä on paljon erilaisia tuotteita tekstiileistä ja pienistä sisustustavaroista aina huonekaluihin asti. Osa on siis ihan uutta, mutta valikoimasta löytyy myös paljon oikeasti vanhoja tai vanhasta itse kunnostettuja ja tuunailtuja esineitä ♥
Hauska lamppu |
Nämä ois aika kivat tuolit |
Perheen kesäpaikkana toimiva päärakennus on 1800-luvulta. Sitä on kunnostettu myös vuosien varrella. Talon vanha tillikatto, ruutuikkunat ja lasitetut verannat tekevät siitä juurikin niin viihtyisän ja tunnelmallisen kuin se oikeastikin on. Paikka on todella kaunis ja viihtyisä. Jos vain liikutte jonain viikonloppuna Nastolassa, suosittelen teitä käymään myös täällä. Ihana paikka ♥
Asiakaskäytössäkin oleva ulkohuussi |
Piha on todella iso ja jatkuu vielä talon päätyyn ja navetankin taakse. Lavaviljely on tuttua puuhaa tässäkin perheessä.
Mun oli ihan pakko kuvata tämä pihalla oleva vaahtera. En ole eläissäni nähnyt näin suurta vaahteraa. Sen suojassa on tosiaankin mukava vaikka istahtaa tuohon ihanaan keinuun. Lapsille puuhun oli laitettu mm. köysitikkaat.
Lopuksi on vielä pakko kertoa teille hauska yhteensattuma liittyen tähän paikkaan. Kun tulimme Villa Amaraadaan ja lähdimme kävelemään parkkipaikalta pihaan, mies pysähtyi yht'äkkiä nähtyään tämän viimeisessä kuvassa olevan maiseman. "Mä olen käynyt täällä ennenkin", hän sanoi. Samassa hän myös muisti miksi?! Tämä paikka oli myynnissä vuonna 1999. Samana vuonna, kun mieheni etsi ostettavaksi itselleen kunnostettavaa omakotitaloa maalta. Mieheni oli siis käynyt katsomassa myös tätä paikkaa ostotarkoituksella. Aika hauska yhteensattuma, vai mitä?
No jopas olet saanut ihania kuvia ihanasta paikasta.
VastaaPoistaKiitos Anne ♥ Kuvia tuli otettua todella paljon ja oli tosi vaikeaa päättää, mitkä julkaisen tässä postauksessa.
PoistaEtsivä löytää...retkillä löytää iloa niin silmille kuin sielulle....Te olette selkeästi - kuvista ja tekstistä päätellen - tehneet niin....
VastaaPoistaNiinpä! Tämä oli todella käymisen arvoinen paikka, varsinkin meille ♥
PoistaVoi, kuinka ihanan näkönen putiikki, oisimpa lähempänä, niin syöksyisin myös tuonne:)
VastaaPoistaKaikenlaista kivaa tavaraa näyttää olevan...
Kyllä, tosi kiva paikka oli ♥ Valikoima oli tosi laaja ja uskon, että olisi ollut paljon esineitä sinunkin makuusi.
PoistaOlipa ihana kesäretki paikka <3 Tuolla täytyy käydä niinkuin samaten finnmarilla taas lahdessa ja ja ja onhan näitä missä vois pyörähdellä :) Ja olipas sattuma miehesi muiston kanssa!! Ihana haave teillä, muistahan että ne unelmat on luotu toteutettaviksi, täällä ensimmäinen asiakas ilmoittautuu ;) Muksaa keskiviikkoa Krisse!!!
VastaaPoistaOli kyllä tosi kiva päivä, kun sitten vielä ajeltiin kippuraisia maalaisteitä pitkin kotiin ja pysähdyttiin syömään eväitä. Kahvit termarista, voileivät ja mustikkapiirakkaa ♥ Haaveitahan on, mutta on vielä niin huonossa hapessa nuo meidän "liiketilat", että ei ihan lähitulevaisuudessa ole tämän unelman toteutuminen. Muksaa keskiviikkoa Sinullekin, Katja ♥
PoistaOih, mikä putiikki. Pitää nimi laittaa mieleen, jos vielä joskus eksyis sinne. :) Ku niin houkutteleva on!!
VastaaPoistaKannataa käydä :)
PoistaKuulostaa ihanalta paikalta! <3 Kumpa olis vaan lähempänä niin heti suuntaisin tuonne! Kivaa viikon jatkoa Krisse! <3
VastaaPoistaJoo, uskoisin, että varmasti löytäisit jotain kivaa sieltä!! Nimi vain muistiin ja jos josks kesäaikaan täälläpäin liikut, niin sitten on yksi paikka jo muistissa, missä kannatta poiketa. Kivaa ja aurinkoista viikkoa Sinullekin, Heli ♥
PoistaJaiks miten ihanan näköinen paikka. Uskaltaako tuonne mennäkään ettei ihan höpsähdä :D <3
VastaaPoistaTotta paikka on ihana ja koko tuo miljöö ♥ Jos silleen ihan varovasti pujahtais ovesta sisään.... hih...
PoistaKiitos vinkistä, tuohan on oikea aarreaitta! Varmasti tulee joskus käytyä. Aikamoinen sattuma tuo miehesi oivallus :)
VastaaPoistaKyllä on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Suosittelen. Se oli aika jännä tilanne, kun mies hoksasi miksi paikka tuntui niin tutulta :)
PoistaOnpa ihastuttavan näköinen paikka ja aikamoinen yhteensattuma tuo paikan tuttuus. Taidan olla blogissasikin ensimmäistä kertaa, joten jatkanpa seikkailuani täällä:)
VastaaPoistaTerkkuja SisustEllen-blogista<3
Ompa kiva saada uusia vieraita tänne blogiini! Toivottavasti viihdyit ja tulet joskus toistekin vierailulle.
PoistaIhanan näköinen paikka. Voi kunpa olisi lähempänä.
VastaaPoistaKyllä, toivotaan, että siellä teidänkin kulmilla olisi joku vastaava paikka! Näissä kun on niin ihana käydä ♥
Poista