Kirjoittelin tuossa heinäkuun loppupuolella eräässä postauksessani puutarhaunelmistani ja kerroin, että olen pikku hiljaa aloittanut oman kierrätyspuutarhan rakentamisen. Tarkoituksena on siis rakentaa tätä puutarhan osaa mahdollisimman pitkälti kierrätystavaroilla. Roskalavalta löytää vaikka mitä kierrätyspuutarhaan sopivaa niin materiaaleja kuin taimiakin.
Meillä oli ennestään varastossa jo yksi lavakaulus, joka muutama viikko sitten miehen avustuksella löysi paikkansa kierrätyspuutarhasta. Siinä vaiheessa en vielä ollut oikein varma, mitä lavaan laittaisin, mutta kun sain apuja ja hyviä neuvoja mieheltäni, niin päätin, että lavan voi asentaa valmiiksi ja sen jälkeen voi sitten pähkäillä, mitä siihen laitetaan. Minulla on tarkoitus ensi keväänä hommata pari lavaa lisää, joten miehen kanssa yhdessä tuumailtiin, mihin tuo ensimmäinen lava olisi järkevintä laittaa. Kun paikka sitten löytyi ja mies hiukan lapion kanssa teki sille paikkaa, asettui lava hyvin paikalleen perennapenkin edustalle. Kun lava oli paikoillaan, levitin lavan pohjalle suojakankaan. Suojakangas on hyvä laittaa muuten niin, että se ylettää lavan reunoille asti. Kun suojakangas oli aseteltu paikoilleen, naputtelin sen nitojalla kiinni lavan reunoihin. Toinen hyvä kateaine on märät sanomalehdet. Niitä vain lavan pohjalle reilu kerros ja mullat päälle. Minulla oli viime kesältä pakka tuota suojakangasta, joten käytin sitä. Multaa tuohon lavaan menikin sitten useampi säkki. Puutarhamyymälästä ostettu kalkittu ja peruslannoitettu puutarhamulta on hyvä valinta.
Muutaman ystäväni luona olen nähnyt, että kasvulavoissa on ollut mansikoita, joten siitä se ajatus sitten lähti. Aluksi mietin kylväisinkö vielä retiisiä, salaattia tms lavaan, mutta sitten uppouduin hetkeksi internetin ihmeelliseen maailmaan ja ajatus mansikkamaan perustamisesta kasvulavaan sai vahvistuksen. Paras aika mansikkamaan perustamiselle on joko kevät (toukokuusta juhannukseen) tai sitten elokuun alusta aina syyskuun puoliväliin asti eli vielä ehtii. Aluksi olin aikeissa ostaa lavaan mansikan taimet puutarhamyymälästä, mutta kun en niitä sieltä enää saanut, asia jäi hetkeksi junnaamaan paikoilleen, kun en vain saanut sitten mentyä etsimään taimia toisesta myymälästä. Ehkä oli ihan hyvä, etten mennyt, koska tänään sain mansikan taimet roskalavaryhmän kautta ilmaiseksi. Kävin siis napsimasta erään eläkeläisrouvan mansikkalavasta pussillisen rönsyjä, jotka sitten istutin omaan lavaani. Tämä on kierrätyspuutarhan perustamista parhaimmillaan.
Mansikkamaan voi siis perustaa mansikan rönsyistäkin eikä aina tarvita kaupan astiataimia. Mansikkamaa pitää vain kastella tosi hyvin ja huolehtia aluksi riittävästä kastelusta muutenkin, että rönsytaimet lähtevät hyvin kasvamaan. Meillä satoi tänään hiukan joten ajattelin alkukosteuden tulleen taivaalta, mutta mitä vielä. Vain mullan pinta oli hiukan kastunut ja kaikki muu multa oli ihan kuivaa. Niinpä pääsin heti kasteluhommiin. Mullan päälle olisi tietenkin ollut hyvä laittaa mansikkakangas, musta muovi tai vaikkapa olkia suojaamaan rikkakasveilta ja pitämään kosteuden hyvin lavassa, mutta kun mitään edellämainituista ei minulla ollut, on mansikkalavan pinta vielä paljaana. Oljet on helppo levittää taimien juurelle vielä jälkeenkin päin. Ehkäpä saan niitä vaikkapa veljeltäni, kun vaan muistan kysyä ja pyytää.
Illalla täytyy kyllä vielä käydä kippaamassa lisää vettä taimien niskaan. Olisi niin kiva, kun mansikat lähtisivät nyt hyvin kasvamaan ja jos en vielä ensi kesänä, niin vaikka sitten seuraavana kesänä saisin poimia kakkumansikat omasta maasta.
Onko sinulla kasvulavoja puutarhassassi? Mitä olet niissä kasvattanut? Onko sinulla kenties mansikkalava tai oletko lisännyt mansikkamaatasi rönsyistä?
Mukavaa alkavaa, uutta viikkoa kaikille ♥
Mansikoita voisin minäkin ensi vuodeksi ajatella laittavani kasvulavaan. Kirjoitit että ostit puutarhamultaa tuohon lavaan. Minäkin ostin keväällä Kekkilän Puutarhamultaa enkä ole siihen ollenkaan tyytyväinen. Sama ilmiö kuin sinulla eli pintamulta kosteaa, mutta pinta ei läpäise vettä helpolla ja niinpä muu multa pysyy kuivana. Haraamalla multaa olen hiukan saanut vettä syvemmällekin. Enpä tiedä mitä multaa ensi vuonna laittaisin. Toivottavasti kompostistani löytyisi jonkin verran että voisi tehdä sekoituksen.
VastaaPoistaMansikkalava olisi varmasti kiva sinullakin. En ajatellut vielä tuota multa-asiaa noin syvällisesti, kun en ollut oikein varma, minkä verran meillä satoi silläaikaa, kun olin hakemassa mansikan rönsyjä. Ajattelin, että oli vain satanut niin vähän, että multa ei ehtinyt vielä kastumaan läpimäräksi. Kiitos kun mainitsit asiasta! Täytyy tarkistaa onko lavan multa kastunut kunnolla pohjia myöden.
PoistaMinulla myös lavakauluksessa kasvaa mansikkaa ekaa kesää. satoakin jo saatu ja kyllä maistuvatkin oman maan mansikat makoisilta!
VastaaPoistaHieno juttu. Minullakin on siis toivoa saada jo ensi kesänä ensimmäiset mansikat omasta lavasta.
PoistaLava on mainio mansikoillle ja muille pienemmille hyötykasveille.
VastaaPoistaTäällä en harrasta kuin yrttejä ruukussa ja nekin kuolevat näin kesällä (paitsi sitkeä rosmariini) kun lämpöila tänäänkin 36C ja paahtava aurinko on armoton.
Suomessa minulla oli yrtit, salaatit ja mansikat lavassa. =)
Mukavaa elokuuta!
Kiitos, Susanna ♥ Näin olen minäkin ymmärtänyt, että lavat ovat hyvä kasvualusta monille kasveille. Teillä on siellä tosiaankin kuumaa enkä ihmettele, jos ei kasvit siellä pysy hengissä. Täytyykin ensi kesänä laittaa rosmariinia, jos se kestää kovimmissakin olosuhteissa. Aloittelen mielelläni sellaisista varmoista lajeista.
PoistaKivaa elokuuta sinnekin ♥
Lavoja ei meidän megapieneen pihaan mahdu, mutta kerrankin voin sanoa, että kyllä, meidänkin pihassa kasvaa mansikkaa. Edellinen asukas oli istuttanut pari mansikan taimea pihalle ja joka vuosi niistä on tullut satoa. Tänä kesänä saatiin kakun verran mansikoita. Toisella puolella meidän pihaa kasvaa villinä metsämansikkaa ja siitäkin päästiin parin kourallisen verran nautiskelemaan :)
VastaaPoistaIhanaa, että käytät kierrätystavaraa puutarhassa <3
Minå meinasin juuri kirjoittaa vielä postaukseeni, että kasvulavat mahtuvat hyvin myös rivitalon pihalle, kun niitäkin on eri kokoisia, mutta... Kiva kuitenkin, että teillä on päästy oman maan mansikan makuun ilman kasvulavaakin.
PoistaMielenkiinnolla seuraan mitä kivaa keksit pihalle :) Meillä mansikoita lisätään juurikin rönsyistä, siksipä en ole enää perillä mitä lajia kasvatetaan ;) mutta hyvältä maistuu! Lavoja on nyt kolme ja yksi on pyhitetty valkosipulille ja muissa seikkailee vaihtelevasti tilli/salaatti/ ruiskaunokki/porkkana valikoimaa tänä kesänä.
VastaaPoistaKiva kuulla, että mun kierrätyspuutarha kiinnostaa. Se valmistuu vähän sen mukaan, mitä matskuja sattuu saamaan. Ideoita on kyllä päässä, mutta niiden toteutumisen aikataulu avoin.
PoistaIhanaa kuulla, että nämä lavaviljelmät on menestyneet teillä kaikilla hyvin.
Oli kiva lukea puutarhapuuhistanne! Meidän puutarhassa on useita kasvulavoja, joissa on kasvamassa erilaisia mansikoita, yrttejä, valkosipulia, salaatteja, vattuja... Mukavaa alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaKiitos, Tarja K ♥ Minullakin siis tarkoitus ensi keväänä laittaa muutama laatikko lisää ja muutenkin laittaa kierrätyspuutarhaa. Ehkä vielä nyt syksylläkin jotain sinne keksin.
PoistaOnpas kiva idea tämmöinen ja ihana että noita saa ilmaiseksikin eikä kaikkea tartte kasvattaa itse. Meillä kun on kerrostalossa asunto jää noi kasvattamiset lähinnä yrttien puolelle.
VastaaPoistaKierrättäminen on lähellä sydäntäni. Minusta on mukava tuunailla tavaroita ja keksiä niille uusia käyttökohteita esimerkiksi puutarhaan. Onneksi kerrostalossakin voi parvekkeella vähän edes viljellä jotain. Kasvusäkki voisi myös olla kiva parvekkeella.
PoistaKokeilin kerran kasvusäkkiä, en kokeile uudelleen :D Sen saaminen biojätteeseen saakka syksyllä oli aikamoinen operaatio. Kyllähän sen suljetun vie vielä ylös, mutta avatun saaminen alas oli aika haaste :D Yrtit onneksi selviää hyvin ruukuissa niin niillä saa jo kivasti itse viljeltyä.
PoistaOkey, no tuota en tullutkaan ajatelleeksi. Yrttitarha kuullostaa kyllä kivalta ja jos hyvin intoutuvat kasvamaan niin niitähän voi vaikka kuivata talven varalle.
PoistaPikkuinen mansikka ”maa’ löytyy täältäkin. Rönsyistä minäkin lisäilen mansikkaa aina näin loppukesästä. Terassin reunaa kiertää meillä mansikkapenkki. Kiva on aamusella kesällä hipsiä syömään tuoreita mansikoita. Kiva idea tuo sinun kierrätysjuttu. Kaikkea ei aina tarvitse ostaa ”uutena”! Mukavaa uutta viikkoa sinulle! ❤️
VastaaPoistaKiitos, Sari ♥ Minäkin ajattelin, että ensi kesänä lisään mansikkamaatani toisen laatikon verran. Mahtavaa, kun noista rönsyistä saa kätevästi uusia taimia. Ostan harvoin mitään isompaa uutena. Kannatan kierrättämistä ja laitan itsekin kiertoon kaiken ylimääräisen.
PoistaMakeet saappaat! Taitavat olla tosi pientä kokoa?
VastaaPoistaMinustakin saappaat ovat tosi hienot. Koko on ihan normi 38 eli ei ihan kauhean pieni.
PoistaMeiltä ei löydy mansikkamaata, mutta oisihan sen kyllä aika ihanaa poimia oman maan mansikoita.
VastaaPoistaKiva, kun kierrätät.
Ihanaa uutta viikkoa sinne <3
Kiitos, Sari ♥ Kierrättäminen on kiva ja hyödyllinen asia. Suosin sitä aina kun se vain on mahdollista. Kierrätyspuutarha idean löysin tänä kesänä. Kivaa viikkoa sinullekin!
PoistaMinulla on muutama kasvulava, mitkä mieheni on jämä puutavarasta rakentanut. Meillä kun on kallioinenpiha, niin nämä lavat ovat pelastukseni. Ja, saahan niissä monennäköistä kasvatettua!
VastaaPoistaMukavaa viikkoa sinulle <3
Kiitos, Kaisa ♥ Meillä on puolestaan niin savinen maa, että esimerkiksi mansikat ei siinä maassa kasva. Yritetty on. Kasvulavat on käteviä ja kiva, kun niillä saa tehtyä sitten omanlaisensa puutarhan.
PoistaMeillä on ihan heinittynyt mansikkamaa, joka tänä kesänä päätettiin muuttaa nurmikoksi. Just samanlaisia kasvulava mansikoita olen suunnitellut tilalle. Kiva lukea sun kokemuksia :)
VastaaPoistaKiitos, Virpi ♥ Nämä kasvulavat on kyllä kivoja monenlaiseen kasvatukseen. Suosittelen kokeilemaan oman mansikkalavan perustamista.
PoistaSuloinen mansikkamaa, toivottavasti saat ensi kesänä sieltä mansikoita.
VastaaPoistaMinun puutarhurini, eli iäkäs isäni, istutti minulla mansikat perennapenkin aukkokohtiin. Ovat oikeastaan tosi veikeät siellä ja muuta mansikka saatiin syötäväksikin.
Kiitos, Rva Kepponen ♥ Minulla on toiveissa saada edes muutama mansikka ensi kesänä omasta maasta. Uskon, että maistuvat makealta. Sinulla onkin ihan paras puutarhuri. Mansikat perennapenkissä ovat varmasti kauniita.
PoistaHei,
VastaaPoistaPerustin mansikkamaani myös muutamaan lavakaulukseen. Laitoin pohjalle rikkaruohoa estävän kankaan ja mullan päälle mansikkakangasta, jonka päälle istutin taimet. Tuo kangas on selkeästi muovipintainen.
Nyt jäin miettimään, että teinkö tässä kuitenkin virheen, jos sadevesi jääkin lavan pinnalle ja homehduttaa taimet/mansikat? Onko teillä kokemusta vastaavasta?
t. Oma maa mansikka :)