Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet todella työntäyteisiä ja sen vuoksi myös melko raskaita. Päivät ovat siis olleet vain töihin lähtöjä ja töistä kotiin paluita eikä paljon muuta. Iltaisin en oikein jaksa puuhailla kotona mitään kummempaa ja nykyään, kun lapset eivät enää asu kotona, ei oikeastaan edes ole pakko tehdä mitään, jos ei jaksa tai viitsi. Ehkä olen tullut myös hiukan mukavuudenhaluiseksi enkä siksi enää edes häiriinny niin pahasti lattialla pyörivistä villakoiristakaan.
Varsinaista kesälomaahan minulla ei tänä kesänä ole lainkaan. Kevättalvelta minulle kertyi kolme kokonaista lomapäivää, joista yksi meni valmistujaisjuhliini ja kaksi pidin heinäkuun alkupuolella. Niinpä viime viikon alussa olleet kolme vapaapäivää tuntuivat ruhtinaallisilta. Olihan se vapaa pidempi kuin kesälomani pidempi jakso. Tiesin suostuessani tuohon kolmen päivän vapaaseen, että se tietää pitkää työputkea, mutta niin ihanan houkuttelevalta se tuntui, että suostuin siihen. Vapaat olivat minulle kuin miniloma.
Mies oli ollut juuri silloin edeltävänä viikonloppuna ystävänsä häissä ja toi sieltä tullessaan ison täytekakun. Niinpä kokoonnuimmekin sitten maanantai-iltana veljeni ja kahden vanhimman tyttäreni perheiden kanssa meille kahvittelemaan ja syömään kakkua. Pitkästä aikaa oli ihan mukava taas kokoontua yhteen ja vaihdella kuulumisia ilman, että oli mitkään juhlat tms. Kakkukin maistui hyvin kaikille ja se oli oikein kesäisen raikas.
Seuraavana päivänä kävin aamupalalla ystäväni terassilla. Ruuhkavuosia elävän ystävän kanssa ei aikataulut ihan helpolla satu yksiin, mutta aina välillä onneksi natsaa. Syötyäni ihanan aamiaisen ystävän luona käänsin auton nokan kohti Villähteä ja ajelin blogiystäväni, Tainan, luo kylään. Kävimme pari viikkoa aiemmin Tainan kanssa Asuntomessujen mediapäivässä ja silloin Taina muistutti minua, että kahvikutsu hänen luokseen on edelleen voimassa. Kun sain sitten tietää tästä minilomastani, laitoin heti Tainalle viestiä ja sovimme treffit. Tainan kanssa on aina tosi helppo olla ja keskustella ihan mistä vaan maan ja taivaan välillä.
Olen seurannut Tainan blogia Mansikkatilan mailla jo usean vuoden ajan ja nyt olikin tosi kiva päästä näkemään ihan livenä Tainan koti ja ennenkaikkea ihana kesähuone, josta olen hänen blogissaan nähnyt paljon kuvia ja tietenkin seurasin aikanaan myös sen valmistumista. Ja kyllä, kuvat eivät valehtele, Tainan kesähuone oli juuri niin ihana kuin sen kuvittelinkin olevan.
Kaivelipa Taina minulle puutarhastaan muutaman malvikin alunkin mukaan, jotka sitten illalla heti istutin tuonne kierrätyspuutarhaani. Puutarhaprismasta hain vielä niiden seuraksi muutaman muun perennan, että sain penkin täyteen. Ostin palavaa rakkautta, harjaneilikkaa ja kurjenpolvea. Nyt vaan pitää toivoa, että lähtevät hyvin kasvamaan ja saan ensi kesänä nauttia upeasta kukkaloistosta. Ostin myös yhden jaloangervon, jonka istutin ihan omaan pikku penkkiinsä. Olenkin ajatellut vihdoin panostaa jatkossa enemmän noihin monivuotisiin kukkiin ihan vaan sen vuoksi, että minulta menee joka vuosi ihan hurja määrä rahaa kesäkukkiin, jotka kesän jälkeen päätyvät tunkioon. Olen aina kuvitellut, että en osaa kasvattaa perennoja, mutta ei kai se nyt niin vaikeaa voi olla, ettenkö siitä jotenkin suoriutuisi. Aika näyttää, kuinka käy.
Huomenna työt taas kutsuvat. Viikonloput menevät kyllä ihan hurjan nopeasti ja tuntuu, ettei näiden aikana meinaa millään ehtiä palautumaan kunnolla työviikosta. Tänä viikonloppuna alkoi myös taas kirppispöydän pito paikallisella kivijalkapirppiksellä, joten sekin työllistää hiukan, kun käy siistimässä ja täydentämässä kirppispöytää. Huomenna on taas töiden jälkeen heti ajettava sinne.
Mukavaa alkavaa, uutta viikkoa Sinullekin ♥
Kaikki postauksen kuvat ovat Tainan luona otettuja.
Niin se on välillä, ettei töiden jälkeen jaksa muuta kuin pakolliset kuviot. Viikonloppuina sitten muita juttuja. Ihania kuvia upeasta Tainan Mansikkatilan mailta <3 Kauniita elokuun päiviä teille molemmille!
VastaaPoistaKiitos, Tarja K ♥ Tainan koti ja kesähuone olivat tosi ihanat. Silmä lepäsi ja löysi kokoajan jotain kaunista katseltavaa.
PoistaOnneksi en enää nykyisin suorita elämääni ja siksi pystyn töiden jälkeen ottamaan vähän rennommin ja lepäämään. Yritän huolehtia, että nukun joka yö riittävän paljon.
Sinulla onkin ollut ihanat kolme lomapäivää. Onpa kaunis paikka tuo Mansikkatila. Mukavia elokuun päiviä!
VastaaPoistaKyllä. Ihana miniloma ja paljon jälleen ihania kohtaamisia ja mukavia hetkiä läheisten kanssa ♥
PoistaIhana piristävä miniloma kaiken uurastuksen keskellä. Mukavaa uutta viikkoa!
VastaaPoistaKiitos, AnniK ♥ Saan aina ystäviltä ja läheisiltäni paljon voimia arkeen, kun tapaan heitä. Ystävät ovat niitä arkipäivän enkeleitä, joiden tapaaminen todellakin piristää.
PoistaIhana kun sait järjestymään muutaman vapaapäivän ja oi miten mukavaa ohjelmaa sinulla onkaan ollut! <3
VastaaPoistaVapaat tulivat kyllä taroeeseen ja tuntuivat niin hyvältä varsinkin, kun niiden ajaksi järjestyi näin kivaa ohjelmaa.
PoistaKauniit kuvat. Varmasti kiva vierailu. Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaKiitos ♥ Vierailu oli tosi mukava ja Tainan kukat niin kauniita ♥
PoistaPitkät työviikot ilman vapaita ovat kyllä raskaita. Toivottavasti nyt kertyy fiksut lomat ja pääset oikeasti huilaamaankin sitten keväällä viimeistään kunnolla.
VastaaPoistaIhanaa viikkoa!
Kiitos, Satu ♥ Pitkä työputki oli tosiaankin rankka eikä siitä toipuminen käy ihan hetkessä. Nyt lomaa kertyy normaaliin malliin ja ensi vuonna pääsen sitten nauttimaan pitkän tauon jälkeen kunnon lomasta.
PoistaTainan kesähuone on kuin unelma <3
VastaaPoistaViikonlopuista pitäisi saada kolme päiväisiä, silloin saisi kunnolla jo levättyä.
Kyllä, Tainan kesähuone on niin kaunis ♥ oikea unelma tosiaankin. Viikonloput hurahtavat aina ihan liian nopeasti eikä levolle meinaa jäädä riittävästi aikaa.
PoistaHuh huh - onpa sinulle ollut pitkä työputki! Onneksi ihania lomapäiviä sitten helpottamassa.
VastaaPoistaTainan kesähuone näyttää ihanalta. Kaikka kaunista ja luonnonkukkia maljakoissa. Ihanaa, että sait täältä myös kotiinviemisiä omaan puutarhaan. Kivaa ja aurinkoista päivää Krisse <3
Kiitos, Marjo ♥ Vaikka olen asennoitunut jo alkujaankin, että olen koko kesän töissä, on työ välillä tuntunut tosi raskaalta. Aikaiset heräämiset ja myöhäiset iltavuorot antavat vielä oman lisänsä tähän.
PoistaTainan kesähuone on kyllä niin kaunis ja aina jaksan ihailla noita Tainan kukka-asetelmia ♥ Nyt vaan toivotaan, että mun tuliaiset lähtevät hyvin kasvamaan. Harmaamalvikki on niin kaunis kukka.
Miniloma tuli varmasti tarpeeseen ja aivan ihastuttavia kesäisiä kuvia ♥
VastaaPoistaKiitos, Maikku ♥ Vapaat ovat aina tervetulleita ja tulevat kyllä tarpeeseen.
PoistaVälillä on kiva kokoontua vaikka ei olis mitkään pippalot menneillä.
VastaaPoistaMulla käy samoin kesäkukkien kanssa. En sitten millään saa niitä elävänä yli talven. Tunkioon munkin kesäkukkani heitän.
Ystävien luona on aina mukava käydä ja tavata heitä eikä siihen tosiaankaan tarvita mitään kemuja, että voi tavata heitä.
PoistaMukavia elokuun kesäpäiviä Sinulle ♥️
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle ❤️
PoistaOnpas ihana kesähuone! Ihania kukkia :)
VastaaPoistaOnneksi sait sentään pienen vapaan, niin jaksat syksyä.
Kesähuone on tosi ihana ja niin kauniisti sisustettu. Siellä oli kiva kahvitella ystävän kanssa ja vaihtaa kuulumisia. Lomaa hiukan kyllä kaipaan, mutta sitä olisi luvassa vasta ensi vuoden puolella. Täytyy vain yrittää pitää itsestään parempaa huolta, josko sitten jaksaisi paremmin.
Poista