Kouvolan Asuntomessut - muutama tärppi messuille

3.8.2019

Tänään kävimme miehen kanssa Asuntomessuilla kiertelemässä messualueen kohteet läpi. Itsehän olin käynyt tutustumassa kohteisiin jo aiemmin ennen virallisten messujen alkamista mediapäivänä. Muutama kohde jäi silloin käymättä läpi, joten oli ihan mukava päästä näkemään nyt myös ne kohteet. Joihinkin kohteisiin oli aika pitkä jono, kuten esimerkiksi omaan suosikkikohteeseeni Jukkatalo Ainaan ja Sievitalo Untoon. Onnekseni olin käynyt niissä jo mediapäivänä, joten en jäänyt niistäkään paitsi, koska mies ei innostunut jonottamaan näihin kohteisiin. Sää oli tänään hyvä kohteiden kiertelyyn, koska ei ollut liian kuuma.





Sievitalo Unto on varmasti yksi tämän vuoden Asuntomessujen suosikkikohteista. Se on ajaton, moderni ja lämminhenkinen koti. Tässä yksitasoisessa kodissa on oleskelutiloissa suuret ikkunat ja korotettu katto, jotka luovat avaruutta ja valoisuutta. Asunnon pohja on käytännöllinen, josta kertoo esimerkiksi yhdistetty olohuone- ja ruokailutila sekä avokeittiö, josta on kulku katetulle terassille ja pihalle. Itse pidin erityisesti tämän kohteen valoisuudesta ja avaruudesta.


Itse pidin messuilla tosi paljon kodeista, joiden sisustuksessa oli käytetty värejä. Kuten olen monesti aiemminkin kertonut, värit ovat pikku hiljaa hiipineet elämääni. Nämä kuvat ovat kohteesta 28 Paja-aukion Kotikolmio. Tässä kodissa kotimaisuus, ekologisuus ja luonto olivat vahvasti esillä. 

Aivan Upseerinpäiväkodin vieressä olevista kohteista yksi käymisenarvoinen paikka on Talo Aito. Se ei ollut henkilökohtainen suosikkini, mutta sieltä löytyi kivoja yksityiskohtia ja tuo aivan ihanan värinen sohva. Rakastan petroolin väriä ja olisi ihanaa saada tuotua jotenkin tuota väriä omankin kodin sisustukseen. Talo Aito on nykyaikainen ja laadukas puutalokoti, joka koostuu kolmesta erillisestä rakennuksesta, joita yhdistää suuri terassi. Kannattaa siis käydä tutustumassa.

Talo Aidon naapurissa on ihanan rockhenkinen nuoren perheen koti, jossa ei ole myöskään väreissä säästelty. Punaista, mustaa ja sinistä löytyy seinistä, eteisessä ja keittiössä on upeaa punatiiliseinää ja lisänä paljon huikeita yksityiskohtia ympäri kotia. Desingtalo Airon Neito on yksilöllinen kaksikerroksinen koti, jossa on huomioitu perheen erityistoiveet. Tämä on koti, jossa ei pelätä värejä eikä elämää. Kokonaisilmeeltään koti on hallittu, toimiva ja viihtyisä. Kannattaa siis käydä tutustumassa myös tähän kohteeseen. 

Tämän postauksen viimeisessä kuvassa on jotain huikeaa kauneutta ja värien iloittelua. Kuva on kohteen 30 Kotikompaktin terassilta. Tässä kodissa on vahvasti esillä kierrätys ja sehän on tietenkin minun mieleeni. Toisen roska tai roskis voi olla toisen aarre. Kannattaa siis käydä myös tutustumassa näihin Kouvolan Asunnot Oy:n kohteisiin. 

Kouvolan Asuntomessut Korian Pioneeripuistossa on avoinna vielä ensi viikon, joten hyvin ehtii vielä tutustumaan messualueen kohteisiin. 

4 kommenttia:

  1. Mukavasti näkyy viherkasvejakin sisustuksissa, se on hyvä juttu...niiden värien lisäksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherkasveja näkyi tosiaan useammassa kohteessa. Minustakin ne ovat kauniita.

      Poista
  2. Erityisen ihanalta näyttää tuo viimeinen kuva. Minullekin väri hiipivät sisustukseen pari vuotta sitten. Sitä ennen olin aika mustavalkoinen :)
    Ihanaa sunnuntaita Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Tuo kierrätyskodin terassi oli aivan ihana. Värit ovat kyllä niin ♥ Omaan kotiin niitä yritän pikku hiljaa saada ujutettua.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan