Tällä viikolla olen pohtinut useampaan otteeseen työyhteisön hyvinvointia, työilmapiiriä ja työkavereiden tärkeyttä. Palavereissa olen pohtinut asiaa yhdessä työkavereiden kanssa. Aihe on minulle mieluinen ja osallistun aina palavereissa mielelläni keskuteluihin, jotka käydään tästä aiheesta. Hyvillä työkavereilla ja työilmapiirillä on ihan valtavan suuri merkitys työssä viihtymisen kannalta. Meidän työyhteisössä otetaan ensi viikolla käyttöön uusi käytäntö, Torstai turinat, osana työyhteisön hyvinvoinnin parantamista. Torstai turinat pidetään siis joka torstai iltapäiväkahvin aikaan. Jokaisen on pakko osallistua. Työasioista ei tarvitse jutella vaan voi turista ihan mistä vaan. Kysellä mitä sille työkaverille kuuluu. Torstai turinat on palkallista aikaa ja kestää paristakymmenestä minuutista puoleen tuntiin tilanteen mukaan. Ihan loistava idea ♥

Syy mistä sain idean kirjoittaa työkavereista lähti keskiviikkona mistäs muualtakaan kuin työpaikalta. Eräs työkaverini toisesta tiimistä täytti pyöreitä vuosia. Normaalin käytännön mukaan hän sai viettää merkkipäivänsä palkallisella vapaalla. Se sopi hänelle hyvin, koska hän halusi muutenkin ohittaa synttärinsä hyvin matalla profiililla. Pari työkollegaa halusi kuitenkin yllättää hänet. Hänen palatessaan merkkipäivänsä jälkeisenä aamuna töihin työpisteessä odotti kuvan mukainen kahvikattaus ja taustalla soi Erkki Junkkarisen Nuoruusmuistoja. Aaah, ihan mielettömän ihana idea ♥  Nuo tulppaanit ovat sihteerimme kertoman mukaan juuri niinkuin ennen vanhaan aina merkkipäiväkaffeilla oli tapana eli kolme tulppaania maljakossa ♥

 

Vaikka työkaverini halusi ohittaa syntymäpäivänsä hyvin matalalla profiililla, oli hän tästä yllätyksestä ja kaikista saamistaan muistamista silmin nähden iloinen ja otettu. Itse ainakin tykkäisin tälläisestä yllätyksestä ihan mielettömästi ♥

Tällä viikolla näin myös entistä työkaveriani, kun hän poikkesi tyttönsä kanssa moikkaamassa meitä työpaikalla. Olipa ihana nähdä pitkästä aikaa ♥ Tuli kyllä ihan mielettömän kova ikävä niitä yhteisiä työpäiviä, joita yhdessä vietimme. Onneksi nyt on sovittuna ensi viikolle lounastreffit ja nähdään siis pian uudestaan. Ensi viikolle on luvassa toinenkin tapaaminen kolmen muun entisen työkaverin kanssa. Hyvän ruoan äärellä sekin. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei työkavereiden kanssa pitäisi lähentyä liikaa, mutta minä olen eri mieltä. Minulle työkaverit ovat tärkeitä jo ihan sen työilmapiirinkin vuoksi, mutta myös muuten. Minusta ei ole paha asia, jos työkaverista tulee sinulle ajan kuluessa hyvä ystävä. Itse olen saanut työn kautta monta oikeaa ja hyvää ystävää. Missä muualla sinulla olisi enemmän aikaa ja mahdollisuuksia tutustua ihmisiin kuin töissä? Mitä mieltä te olette?
 

Fiilistelyä

Tälläisiä terveisiä tänään keskimmäiseltä malesiasta ♥ Puolet lomasta mennyt. Olen niin onnellinen tyttäreni puolesta, että pääsi kokemaan tämän kaiken ♥

Missä mennään?

Meillä satoi aamulla lunta tai paremminkin räntää oikein kunnolla. Räystäät tippuu vettä ihan solkenaan ja maisema on tosi harmaa. Auringosta ei tietoakaan. Malesiassa aurinkoa on kuitenkin riittänyt ja keskimmäiseni on saanut nauttia todella lämpimistä, yli 30 asteen lämpötiloista. Eilen reppureissaajilla oli taas matkustuspäivä. Yläkuvassakin näkyvä Langkawin saari sai jäädä taakse ja edessä oli siirtyminen lautalla, veneellä ja bussilla toiselle saarelle. Nyt reissaajat asustelevat seuraavat kaksi viikkoa Perhentian saarella oikeassa pikku paratiisissa ja pikku mökissään meren rannalla. Siellä sielu lepää ja päässä ajatukset menee oikeaan järjestykseen.



Täällä koti-suomen harmauden keskellä on ollut pakko hakea piristystä mm. näistä ihanan oransseista ja mehukkaista appelsiineista. Ukki toi meille melkein täyden muovikassillisen näitä aurinkoja ja tänään otin toiseksi viimeisen mukaan töihin. Hyvin ovat maistuneet lapsillekin ja itsekin olen syönyt vähintään yhden päivässä.



Viikonloppuna minulla oli taas vähän kakkuhommiakin, kun sain tehdä seitsemän vuotta täyttävän pojan synttäreille kakun. Batman on tällä hetkellä kova sana ja se oli kakunkin aiheena. Minusta on mukava välillä tehdä pojillekin kakkuja, kun ihan selkeesti olen tehnyt enemmän noita tyttöjen synttärikakkuja. Kakku onnistui mielestäni ihan kivasti ja kakun tilanneetkin olivat olleet siihen tyytyväisiä. Se onkin kakun tekijälle se paras palkka, kun tilajaa on tyytyväinen ja tykkää.

Kotona en juuri tämän vuoden puolella ole harrastanut mitään sisustusjuttuja. Viikkosiivouksetkin ovat olleet vähän niin ja näin. Sen jälkeen, kun pakkasin joulun laatikkoon, on kaikki ollut vähän kuin tuuliajolla. Sormet kyllä syyhyäis laittamaan jotain keväistä, vaaleanpunaista tms, mutta miten? Siinäpä rahattomalle ongelma. Sama pätee yläkerran lastenhuoneeseen. Sen suhteen olen kuitenkin toiveikas, että vielä koittaa paremmat ajat ja sekin huone saadaan päivitettyä meidännäköiseksemme. Mukavaa viikon jatkoa teille kaikille! Mä lähden hakemaan nyt hiihtolomalaisia leffasta ja sitten nukku matin matkaan. Äiti-ihmisellä on kaikesta huolimatta huomena työpäivä.

Kuukauden kalenterikuva

Joulukuussa voitin Maritan Villejä Lupiineja-blogin arvonnassa ihanan Joel Jyringin vuosikalenterin. Esittelin voittoni täällä. Eräs vakkarilukijoistani toivoi, että esittelisin täällä blogissani aina jokaisen kuukauden kalenterikuvan. Mikäs siinä! Nuo Joel Jyringin kuvathan ovat aivan uskomattoman kauniita. Huomenna alkaa jo helmikuun viimeinen viikko, joten nyt jos koskaan on helmikuun kalenterikuvan aika.

Sittenkin sydän on täällä,

samassa paikassa,

ystävän vieressä.

Vaikka palaisin

maailmaa katsomasta,

en lakkaisi kotia

rakastamasta.

-Joel Jyrinki-

Kiitollinen

Lauantaiaamu. Ihanan kiireetön. Herätys ilman kellon soittoa. Kiireetön kahvihetki suosikkiblogeja lukien. Nauttien miehen laittamasta aamupalasta. Mä niin tykkään.

Perjantai-ilta vietettiin miehen kanssa kahden. Lapset kavereilla. Vain me kaksi. Rauhallinen koti. Hyvää ruokaa. Aurajuustobroileria ja wokvihanneksia. Namskis!

Saunan jälkeen yhdessä sohvalla telkkaria katsellen. Pullo kuohuvaa. Kynttilöitä. Takkatuli. Maailman parasta seuraa. Mitä sitä enää voisi enempää toivoa? Ei mitään.

Mukavaa viikonloppua Kaikille!

Lomalaiset reissaa

Viikko on vierähtänyt taas tosi nopsaan. Huomenna on taas jo perjantai. Ehkäpä viikon paras päivä, kun koko vapaa viikonloppu on silloin vielä edessä päin. Meillä lapset jäävätkin huomenna hiihtolomalle. Tyttö otti jo tänään varaslähdön lomalle ja hyppäsi koulun jälkeen poikakaverin kanssa Kuopioon menevään junaan. Nuortaparia odottaa lasketteluviikonloppu Tahkolla yhdessä poikakaverin muun perheen kanssa. Olen todella iloinen tytön puolesta, että hänelle tarjoutui mahdollisuus päästä taas heidän mukaansa vähän reissun päälle. Erityisen kiitollinen olen meitä ympäröivälle tukiverkostolle, joka mahdollisti tytön matkan ♥

Tyttö ei kuitenkaan ole ainut, joka reissaan. Isosiskonsa (keskimmäiseni) on ollut nyt viikon reppureissulla Malesiassa. Keskimmäisen suuri haave on nyt toteutunut, kun hän pääsee näkemään vähän maailmaa yhdessä kaverinsa kanssa. Kyllä mua oikeesti vähän jännitti, miten kaikki menee, mutta ainakin tähän asti kaikki on mennyt tosi hyvin. Viestejä vaihdellaan melkein päivittäin ja on hän sieltä kaksi kertaa soittanutkin. Nauroinkin miehelle, että kun keskimmäinen on kotona, ei hänestä kuulu piiiitkiin aikoihin mitään, mutta kun hän on kaukana maailmalla, on hän viiden päivän aikana soittanut jo kaksi kertaa, hih... ♥ Kaiken kaikkiaan he reissaavat viisi viikkoa ympäri Malesiaa. Nyt asutelevat pienellä saarella, Langkawissa. Sieltä matka jatkuu Kuahin kautta Perhentian pikku saarelle. Paljon tulee mahtumaan noihin viiteen viikkoon. Upeita maisemia, elämyksiä ja kokemuksia. Olen iloinen, että keskimmäisellä oli rohkeutta lähteä tuohon suureen seikkailuun.

Itse en lomaile ensi viikolla. Oma talvilomani on vasta kuukauden päästä. Silloin on tiedossa äidille vähän omaa aikaa ja kahden keskisiä hetkiä miehen kanssa ♥ Lomaillaanko teillä ensi viikolla vai onko hiihtoloma jo loppusuoralla?

HAASTE: Ilahduta bloggaajakaveria

Haaste on saanut alkunsa Tipulassa blogista, tämä liittyy

Hyvänmielen vuosi 2015 tempaukseen
Käy katsomassa lisää

Tipulassa

 

 

Minut haastoi mukaan Marika Marjakujalta

Kiitos ihanasta haasteesta Marika ♥

 

 

Mielestäni tämä on todella loistava tapa ilahduttaa blogiystäviä ja

mielelläni olen saattamassa tätä hyvänmielen blogihaastetta eteenpäin.

Haluan ilahduttaa ihania blogiystäväni:

 

Anne - Vihdoinkin maalla

 

Taina - Mansikkatilan mailla

 

Säännöt ovat yksinkertaiset:

 

• Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat. Bloggaajien määrän voit itse päättää.

• Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille.

• Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla; esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekoista. Ilahduttaa voit myös vaikka kommenttien tai sähköpostin välityksellä.

• Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakaveria, mutta sillon haastetun ei tarvitse enään itse haastaa mukaan uusia kirjoittajia.

 

Krisse ♥

 

 

Laatuaikaa

Eilen sain taas viettää päivän rakkaiden lastenlasteni kanssa. Suuntasimme aamulla melkein koko perheen voimin heidän luokseen. Mies auttoi siellä makuuhuoneen tapetoinnissa ja minä vietin laatuaikaa pikkuisten kanssa ♥ Apu tapetoinnissa tuli todella tarpeeseen, sillä voitte kuvitella, millaista se olisi kahden pienen lapsen kanssa. Tyttäreni osti miehensä kanssa asunnon muutama vuosi sitten. Pikku hiljaa he ovat tehneet asunnossa pientä pintaremonttia. Nyt olis tosiaan vuorossa makuuhuoneiden seinien tapetointi.

 

Viikonloppuna tapahtui joku ihme notkahdus taas mun jaksamisessani. Mä kun niin jo luulin, että väsymys on hiukan helpottanut, mutta ei. Eilenkin illalla nukuin ensin pari tuntia sohvalla takkatulen loimussa ja sitten siirryinkin siitä suoraan yläkertaan omaan sänkyyn yöunille. Aamulla olo oli kyllä sitten ihan erilainen, mutta tulihan sitä nukuttuakin melkein kellon ympäri.

 

 Päivä on pidentynyt tosi paljon. Valon määrä kasvaa eikä enää ole pelkkää pimeyttä työajan ulkopuolella. Nyt jos koska olisi erittäin hyvä mahdollisuus viimeistään aloittaa ne päivittäiset kävelylenkit. Niin, mä en siis vieläkään ole saanut itseäni liikkeelle. Voihan tuohon mun väsymykseen vaikuttaa varmaankin ainainen sisälläkin olo?!

Eilen olleeseen laskiaiseen otimme pienen varaslähdön jo lauantaina...tai ainakin niihin laskiaisen herkkuihin, mutta niistä taidan kirjoitella ihan oman juttunsa. Tämän postauksen kuvat olen napsinut tuolta vanhimman tyttäreni kodista. Kuvat on otettu kännykälläni eikä niiden laatu ikävä kyllä ole kovinkaan kummoinen, joten pahoitteluni. Aurinkoisen pirteää alkanutta viikkoa teille kaikille ja kiitos jättämistänne Ystävänpäivätoivotuksista ♥ Ne lämmittivät mieltäni ♥
 

Ystävät ♥

Internetissä tutustuu ihmisiin,
joista ajan myötä tulee ystäviä.
Jutellaan keskenämme, kuin olisimme
aina tunteneet toisemme.
Tiedämme välimatkan, joka meidät
erottaa ja saattaa olla,
ettemme edes koskaan tapaa,
mutta silti me kiinnymme
näihin ihmisiin.
Virtuaaliystävyys ei tunne rajoja
ja se voi olla yhtä aitoa
kuin muukin ystävyys.
Hyvää ystävänpäivää kaikille ♥

 

Vuosipäivä

Maanantaina tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun vietin yhden elämäni tärkeimmistä ja ihanimmista päivistä. Tuolloin vietimme Mieheni ja minun hääjuhlaa yhdessä lasten ja kaikkien meille tärkeiden ja rakkaiden läheistemme kanssa. Naimisiin olimme menneet jo kaksi vuotta aikaisemmin maistraatissa, mutta 09.02.2013, avioliittomme vielä siunattiin kotipaikkakuntamme kirkossa.

 

 

 

 

 

Vaikka olemme molemmat olleet aiemminkin naimisissa, minulle oli erityisen tärkeää, että avioliittomme siunattiin kirkossa. En nimittäin koskaan aiemmin ole kävellyt kirkon käytävää alttarille. Nyt olen kokenut senkin ja ihanaahan se oli. Pystyin jopa kävelemään alttarille rauhallisesti ja jännittämättä. Hääjuhlaa vietimme ihan tässä kotimme lähellä Kartano Koskenrannassa. Ihana ja kauniisti remontoitu paikka ja juuri sopivan kokoinen noin 70:lle häävieraallemme.

 

 

 

 



 

Kartanolla oli aivan mielettömän hyvät ruoat. Hääkakkumme halusin tehdä itse.

 

 

 

 

 

Häämme olivat juuri sellaiset kuin itse halusimmekin...meidännäköisemme. Niinkuin puheeni lopussa sanoin/toivoin päivästä muodostui ikimuistoinen, jota on mukava muistella vielä vuosienkin päästä.

 

 

Kuvat: Jukka Rasimus



Ryhtiliike

Kiitos ihan hurjasti kaikille edelliseen päivitykseeni kommentoineet! Olen aivan mykistynyt saamistani kehuista ♥ Kiitos ♥ Mä olen oikeastaan aina panostanut todella vähän itseeni. Ainut asia, minkä teen säännöllisesti on se, että käyn noin viiden viikon välein kampaajalla. Joo, kallista, mutta mun on vaan pakko, kun ei oo pitkiä hiuksia, joiden vois vain antaa kasvaa ja olla. Lyhyen hiusmallin vitsauksia. Meikkauspuolellakin mä oon tosi surkee. Mun meikkipussista löytyy tasan meikkivoide, puuterirasia, ripsari ja huulikiilto. Niillä mennään niin arjessa kuin juhlassakin. Mä aina välillä ihmettelen noiden nuorten tyttösten meikkipusseja, kun ne on niin turvoksissa kaiken maailman putelia ja purnukkaa. Kuka ne ensinnäkin on niille ostanut? En minä ainakaan. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tytöt osaavat kyllä meikata ja laittaa itseään todella kauniisti. Oikeastaan koskaan en ole nähnyt heillä mitään överimeikkejä naamassa. Hyvä niin! Itsekin haluaisin oppia lisää tuolla saralla. 

No, entäpä sitten tuo vaatepuoli? No, sen huonoon panostamiseen on ollut montakin syytä! Yksi suurimmista viittaa tuohon edellisen postaukseni aiheeseen. Ison tytön on vaikea löytää kivoja (lue:muodikkaita) vaatteita. Muutama vuosi sitten löysin ihanan isojen tyttöjen vaatekaupan, Zizzin. Silloin ensimmäisä kertaa ostin itselleni jotain muodikasta. Tuossa liikkessä on vain yksi huono puoli. Se on vaatteiden hinta. Minun kukkarolleni hinnat ovat korkeita, mutta joskus kuitenkin repäisen ja ostan itselleni sieltäkin jotain. Esim. Zizzin farkut ovat aivan ihania ja sopivat mun kropalle hyvin. Ikimaailmassa ennen tuon kaupan rantaumista kotikulmilleni, en olisi voinut kuvitellakaan pulittavani yli 80e yksiin farkkuihin. Nyt teen sen, jos vain saan hyvät, istuvat ja muodikkaat pöksyt. Nykyisin Zizzin vaateita saa myös monista nettikaupoista, kuten Ellokselta, Zalondolta, Stocmanilta ja Sokokselta.

Vaatekaupassa käynti ja varsinkin pukukopissa äheltäminen on minulle ollut aina yhtä tuskaa. Mun on jotenkin tosi vaikea löytää vaaterekeistä mitään itselle sopivaa. Niinpä mieluusti otankin itselleni joko mieheni tai tyttäreni apulaiseksi vaateostoksille. Siltikään lopputulos ei ole taattu. Lopullinen ahdistus, masennus ja itkupotkuraivarit tulee sitten siellä pukukopissa peilin edessä. Ei, ei ja ei...kun ei vaan löydy mieluisia vaatteita, niin ei löydy. Siitäpä on sitten seurannut se joka naisen ongelma, että ei ole mitään päälle laitettavaa. Minun tapauksessani tämä on aivan kirjaimellisesti juuri näin. Mun vaatekaapista ei löydy sitä joka naisen perussettiä, jossa vaatekappaleita yhdistelemällä saa monta eri asukokonaisuutta. Monesti töissä musta tuntuu, että olen jotenkin kauhean epäsiisteissä vaatteissa. Noh, se tunne on varmasti suurelta osin ihan totta! Kun vaatevarasto on pieni ja kun joskus sitten löytyy esim. joku pusero tai housut, jotka mahtuu ja miellyttää, niitä sitten pidetään samoja päivästä,viikosta ja kuukaudesta toiseen. Ihan luonnollistahan silloin on, että vaatteet kuluu todella nopsaan ja varsinkin, kun ne on henkkamaukkaseppälälindex-valikoimaa, niin laatukaan ei silloin aina takaa vaatteille pitkää ikää. Nyt olen kuitenkin päättänyt tehdä itseni kohdalla ryhtiliikkeen. Alan panostaa itseeni ja ulkonäkööni entistä enemmän. Perheemme heikko taloudellinen tilanne tuo siihen hiukan lisähaastetta, mutta en aio luovuttaa. Nettikauppojen alekoodit otetaan nyt käyttöön ja saattaapa sinä sivussa visakin vingahtaa, mutta katsotaan kuinka muijan käy.

No niin! Tänään oli ensimmäisen ostosreissun paikka eikä sieltä sitten ihan tyhjin käsin kotiin tultukaan. Mukaan tarttui ohuet, mustat joustofarkut ja musta perus trikootunika. Molemmat KappAhlista isojen tyttöjen XLNT-mallistosta. Nyt on hyvä alku, mistä jatkaa sen perusvaatesetin kasausta ja mikä parasta, molemmat toimii mulla myös duunivaatteina. Jakun alle pitää vaan löytää joku sopivampi toppi ja mielellään vaikka jonkun muun värinen kuin musta. Kirkkaan punaiset korkkarit löytyi jo aiemmin viikolla prisman alesta. Kuten kuvista näkyy, asukuvien ottaminen ja yleensäkin valokuvissa olo ei ole mulle kovin tuttua puuhaa. Nauruksihan se sitten lopulta meni, mutta olihan meillä tytön kanssa kuitenkin niin kivaa yhdessä ♥

Kauneus lähtee sisältä päin

Heipä hei! Täällä ollaan. Olen edelleen elossa, vaikkei blogissani olekaan tapahtunut mitään ainakaan viikkoon. Tahattoman blogihiljaisuuden syynä oli ihan vaan hiukan pirteämpi mieli, joka on pistänyt mut iltaisin työpäivän jälkeen tekemään muutakin kuin vain istumaan koneella tai telkun ääressä. Olen nyt kuukauden ajan ollut lääkityksellä, joten johan sen pitäisi pikku hiljaa alkaa vaikuttaakin ainakin jollakin tapaa. Päivät ovat kuluneet siis nyt jo taas kaksi viikkoa töissä. Illat eivät enää ole niin unisia eikä mieli enää niin apea. Lääkärikin soitteli alkuviikosta ihan hyviä uutisia, joten mikäs tässä on ollessa. Senkun porskuttaa menemään, heh heh...

Mä olen elämässäni taistellut tosi paljon sen asian kanssa, että miten mä suhtaudun mun omaan kroppaan. Mä olen melkeinpä aina muutamia teinivuosia lukuunottamatta ollut ylipainoinen tai ainakin isokokoinen. Koulussa mua on kiusattu siitä ja siihen ehkä sitten pohjautuukin se, että mun on aina ollut tosi vaikeaa hyväksyä itseäni sellaisena ja varsinkin senkokoisena kuin olen. Vaikka olen monesti onnistunut laihduttamaankin, on peilistä aina katsonut omasta mielestäni lihava ja ruma ihminen.

 Vasta tavattuani nykyisen mieheni olen alkanut ymmärtämään, että sillä peilikuvalla ei oikeesti ole kovinkaan paljon merkitystä. Tärkeintä on se sisin. Mutta mä olen kuitenkin nainen ja haluan näyttää kauniilta ja hyvältä sekä myös pukeutua kauniisti. Mun haaveena on aina ollut pukeutua jopa hiukan seksikkäästi, mutta kuinkas on käynytkään? Mä olen pukeutunut vuosia suuriin kauhtanoihin ja mummovaatteisiin peittääkseni mahamakkarani, joita olen aina vihannut yli kaiken. Mieheni on yrittänyt puhua minulle ns. "järkeä", mutta turhaan. "Mitä sitten, jos sulla on makkaroista ja ne näkyy? Ei se haittaa!", hän on sanonut minulle lukemattomia kertoja ja minä olen vastannut, että "Kyllä se haittaa!".

Viime viikonloppuna löysin täältä internetin ihmeellisestä maailmasta yhden todella hyvän ja mielenkiintoisen blogin. Se on 33-vuotiaan valokuvaajan, Veera Korhosen blogi, Tyyliä metsästämässä. Veera on muotibloggaaja, mutta ei ihan mikä tahansa lajinsa edustaja. Luettuani hänen blogiaan ja katseltuani hänen asukuviaan, olen oivaltanut paljon asioita. Meitä naisia on monenkokoisia ja -näköisiä. Veeran blogin kautta olen vihdoin ymmärtänyt, että olipa ihmisen koko mikä hyvänsä, ihmisellä on oikeus nauttia pukeutumisesta ja etsiä omaa tyyliään. Vaatekoko on kuitenkin asia, joka kertoo hyvin vähän, josko ollenkaan, siitä ihmisestä siellä vaatteiden alla. "Vaikka haaveissa ja kenties suunnitelmissakin siintäisi se hoikempi tulevaisuus, niin elämä on kuitenkin nyt, just tänään. Ja tänäänkin minä haluan näyttää itseltäni ja pukeutua niin kuin haluan ilman että vaikkapa minihameen paljastavat sääreni koetaan jotenkin erityisen rohkeana tai normeja rikkovana vetona, koska olen lihava",mm näin Veera kirjoittaa blogissaan.

Totta kai olisi hienoa, että minäkin pystyisin muuttamaan elämäntapani terveellisemmiksi ja sen kautta laihtumaan. Itselläni, kuten varmasti monella muullakin, kilot ovat vaihdelleet elämän varrella paljonkin. Elämä heittelee ja samassa vartalokin kokee muutoksia. Nyt olenkin ottanut tavoitteekseni opetella katsomaan itseäni vatsamakkaroideni ohitse ja näkemään itseni sieltä peilistä jatkossa ihan eri näköisenä.

Ps. Kuvat viime kesältä.