Yksi asia, mistä Suomi tunnetaan maailmallakin, on Marimekko. Marimekon tarina alkaa Helsingistä vuonna 1949, kun Viljo Ratia perusti pienen kangaspainon, Pritexin. Viljon vaimo, Armi Ratia, keräsi joukon nuoria, lupaavia taiteilijoita ja pyysi heitä suunnittelemaan uudenlaisia ja rohkeita kuvioita. Yksi nuorista oli Maija Isola, jonka suunnittelema Amfora oli ensimmäisiä Pritexissä painettuja kankaita. Kankaat saivat paljon ihailua, mutta ostajia niille ei alkuun meinannut löytyä, kunnes Armi piti vuonna 1951 muotinäytöksen Kalastajatorpalla. Armin ajatuksena oli näyttää ihmisille, että kankaista voi tehdä vaikka vaatteita. Toukokuisen muotinäytöksen vaatteet suunnitteli kaikille nykyisin tuttu nimi, ateljeemuotitaiteilija Riitta Immonen. Muotinäytös oli menestys ja vaatteet myytiin lähes suoraan mallien päältä. Muutama päivä muotinäytöksen jälkeen Marimekko Oy merkittiin kaupparekisteriin.

Riitta Immosen jälkeen vaatesuunnittelijaksi tuli tunnetun Jokapoika-paidan suunnitellut Vuokko Eskolin-Nurmesniemi. Vuokko vapautti naiset kiristävistä korseteista ja suunnitteli naisille väljiä mekkoja, joissa pystyi liikkumaan vapaasti. 50-luvulla syntyi myös Maija Isolan suosittu Kivet-kuosi. Vuonna 1954 syntyi ajaton ja yksinkertainen Marimekko logo. 

1960-luvulla Marimekosta tuli ilmiö ja elämäntapa. Jo 50-luvun lopussa Marimekko lähti maailmalle; ensin Ruotsiin ja sitten Yhdysvaltoihin. 60-luvulla yritys kasvoi ja valikoima laajeni. Uusia suunnittelijoita olivat vaatesuunnittelija Liisa Suvanto ja taiteilija Annika Rimala. 1968 Annika loi Marimekon ensimmäiset trikoovaatteet, yhä tuotannossa olevan Tasaraita-malliston. Muistan kuinka itsekin olen lukioaikana ensimmäisillä kesätienisteilläni ostanut sinivalkoraidallisen Tasaraita teepparin. Harmi, että paita ei enää ole tallessa. Samaan aikaan syntyivät myös Marimekon tunnetut kuosit Lokki ja Kaivo sekä vastalauseena Armi Ratialle suunniteltu Unikko-kuosi. Maija Isola suunnitteli siis vuonna 1964 Unikon, vaikka Armi oli sanonut, ettei Marimekossa paineta kukkakuoseja.

1970-luvulla Marimekkoon tuli lisää uusia suunnittelijoita, joiden suunnittelemina syntyivät mm.  autokuvio Bo Boo sekä Pentti Rinnan suunnittelemat paitapuvut ja unisex-vaatteet. Annika Isolan suunnittelemana syntyi suosittu Pallo-kuosi. 70-luvulla Marimekon vaatteista tuli koko perheen vaatteita. Mieheni muistaa aina, kuinka heidänkin perheen lapset puettiin tasaraitaisiin tai pallokuvioisiin paitoihin. Armin pojan, Risto-Matin tuottamana syntyi uusia tuotteita, markiisikangaslaukkuja, joista on vieläkin kysyttyjä Olkalaukku ja Matkuri. Itseltäkin löytyy tuo Olkalaukku, joka on muuten kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin käytännöllinen ja mukava laukku jokapäiväiseen arkikäyttöön. Laukkua on saatavilla monissa eri väreissä. Lukioaikoina minulla oli kirkkaan punainen olkalaukku ja nyt käytössäni on klassinen musta. Vuonna 1973 Helsingin Herttoniemeen valmistui uusi tehdasrakennus, ja Marimekko hankki ensimmäisen laakapainokoneensa.

3 lokakuuta 1979 Armi Ratia kuoli ja jätti jälkeensä suuren tyhjiön. Armi Ratian kuolemasta alkoi yli kymmenen vuotta kestänyt epävarmuuden ja muutosten aika. Vuoden 1985 alussa Armin perikunta myi Marimekon Amer-yhtymälle. 80-luvulla syntyi yksi tunnetuimmista lisenssituotteista, Heikki Orvolan suunnittelema Kivi-kynttilälyhty. Näitä kynttilälyhtyjä löytyy varmasti lähes joka kodista. Itsellänikin niitä on ollut useita, mutta koska mieheni ei ikävä kyllä ole suuri Marimekko fani, kuten itse olen, olen myynyt omat Kivi-kynttilälyhtyni pois. 

Marimekon uusi nousu alkoi 1991, kun Kirsti Paakkanen osti Marimekon. Kirsti Paakkasen myötä Marimekko uudisti ilmettään ja uusia suunnittelijoita tuli taloon. Marimekko kiinnosti nuoren polven suunnittelijoita entistä enemmän, ja muun muassa Mika Piirainen ja Erja Hirvi liittyivät suunnittelijakaartiin.

2000-luvulla alkoi suuri, maailmanlaajuinen Unikko-buumi. Minullakin oli keittiön verhokapat ja pöytäliinat Unikko kuvioisia ja kahvi juotiin Unikko mukeista. Aika aikansa kutakin, sanotaan. Lisää uusia kangassuunnittelijoita tuli taloon, kuten Maija Louenkari. 2000-luvulla syntyi myös lisää uusia kuoseja; Lumimarja, Juhannustaika ja Bottna. Sami Ruotsalaisen muotoilemat Oiva-astiat ilmestyivät kauppoihin vuonna 2009 ja saivat välittömästi suuren joukon ihailijoita. Ensimmäiset kuviot astioihin piirsi juurikin Maija Louekari. Marimekon Oiva-sarja täyttää siis tänä vuonna 10 vuotta ja on itseasiassa juuri syy, miksi lähdin tutkimaan tarkemmin Marimekon historiaa. Pidän nimittäin todella paljon tuon Oiva-sarjan astioista ja kävinkin  niitä eilen taas kerran ihastelemassa Sokoksella.

2010-luvulla Marimekko on kansainvälistynyt vauhdilla. Useita uusia markkinoita on avautunut Aasiassa, ja Marimekko-myymälöiden määrä maailmalla on yli kaksinkertaistunut.  New Yorkissa ja Sydneyssä Marimekko on avannut omat lippulaivamyymälät. Marimekon muotinäytöksiä on pidetty niin Tokion, New Yorkin, Tukholman kuin Kööpenhaminankin muotiviikoilla. Shanghain People's Parkissa Marimekko järjesti ennennäkemättömän näytöksen yhdessä maailmankuulun kiinalaisen Jin Xing Dance Theatren kanssa vuonna 2012. Teemu Muurimäen Unikon 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi suunnittelemia uniikkeja mekkoja on esitelty muotilehdissä ympäri maailmaa. 

Kodintuotevalikoiman uusia tulokkaita ovat Anu Penttisen muotoilema Sukat makkaralla -lasisarja, Mari Isopahkalan Konkkaronkka-aterimet sekä Harri Koskisen käsialaa olevat Hehkuva-lyhty ja Valoisa-valaisin. Maailmanlaajuista näkyvyyttä Marimekolle on tuonut yhteistyöt kahden tunnetun kansainvälisen brändin, Conversen ja Banana Republicin kanssa. 

Vuonna 2012 Marimekko ja Finnair aloittivat yhteistyön. Helsingistä lentää Finnairin kaukoliikennekohteisiin kaksi unikko-kuosista matkustajakonetta. Lisäksi kaikissa Finnairin koneissa on Marimekon klassikkokuosein kuvioidut astiat ja tekstiilit. Kangaspainon tuotantokapasiteetti kolminkertaistui vuonna 2011, kun laakapainokoneen rinnalle asennettiin uusi rotaatiopainokone. 

Marimekko on pukenut suomalaisia ja tehnyt Suomi-designia tunnetuksia maailmalla jo kohta 70 vuoden ajan. Marimekko, jos mikä, on suomalainen yritys ja 1960-luvulla Marimekon käyttäjiä luonnehdittiin muun muassa itsevarmoiksi, iättömiksi ja riippumattomiksi. Löytyykö sinun kodistasi tai vaatekaapistasi Marimekon tuotteita vai sanotko niille kohteliaasti kiitos ei?

Suurin osa kuvista on lainattu netistä.

Jonsukat - Ensimmäiset kirjoneulesukat

Viime syksynä alkanut neulomisharrastukseni on siirtynyt ihan uudelle levelille. Koko loppuvuoden neuloin perusvillasukkia Novitan värikkäistä langoista. Sama jatkui vielä vuodenvaihteen jälkeenkin, mutta sitten halusin jotain enemmän ja tässä ne nyt ovat; ensimmäiset neulomani kirjoneulesukat. En olisi kuuna päivänä uskonut koskaan osaavani neuloa sellaisia, mutta kun neulomisharrastus vie mennessään voi näköjään pystyä ihan mihin vaan. 

Liityin jokin aika sitten facebookissa villasukkaryhmään, josta löysin juuri itselleni, omaan pohkeeseeni sopivan pitkän villasukan mallin. Koska en ole koskaan aiemmin neulonut pitkiä villasukkia, oli minulle tosi tärkeää, että minulla oli ohje jonka mukaan neulon. Näin kaikki kavennukset varressa tulevat oikein ja järkevästi. Olen muutenkin esimerkiksi leipomisessa todella reseptin orja. Tarvitsen aina ohjeen, minkä mukaan toimin ja työskentelen. koska minulta puuttuu totaalisesti kyky luoda jotain ihan itsenäisesti. Mutta onneksi on myös niitä luovia ihmisiä, jotka osaavat ja kykenevät luomaan uutta ja vieläpä niin ihania ja ystävällisiä ihmisä, että haluavat jakaa omaa osaamistaan myös muille. Yksi tälläinen ihminen on neulomieni pitkien villasukkien "äiti", Jonna Nordström.

Näitä JonSukkia oli tosi kiva neuloa. Selkeän mallikuvan avulla kuvioneulettakin oli helppo neuloa, kun kaikki kuviot olivat sellaisia, että niissä ei tullut pitkiä langanjuoksuja. Näin kaikki langat kulkivat helposti mukana ja nurjastakin puolesta tuli siisti. Täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että näiden sukkien neulominen oli todella koukuttavaa. Kun huomasin osaavani neuloa myös kuvioita, en enää meinannut malttaa lopettaa neulomista ollenkaan. Halusin aina vaan neuloa vielä yhden kerroksen ja vielä yhden. Nytkin mietin jo mielessäni, millaisia JonSukkia alan seuraavaksi neulomaan ja millä väreillä.

Minulla on aika paksut pohkeet ja oli aika haastavaa löytää omalle pohkeelle sopivaa ohjetta. Onnekseni Jonnan facebook-ryhmästä löytyi villasukkamalli, joka on suunniteltu vähän kehittyneemmälle pohkeelle. Siinä silmukkamäärät olivat juuri oikeat ja kuin tehdyt minun jalkaani. Tottakai oma käsiala vaikuttaa myös villasukan kokoon, mutta minun melko tiukalla käsialallani sain  tällä ohjeella itselleni juuri oikeankokoiset pitkät villasukat. Kaikki kavennukset ylhäältä aina nilkkaan asti menevät juuri oikein ja varsi kapenee oikeasta kohdasta koko matkan. Kyllä nyt kelpaa mennä työharjoitteluun, kun on näin ihanat villasukat. 

Lanka: Novitan Seitsemän veljestä Polaris

Puikot: 3,5 mm

Ohje: Jonna Nordström

Asukuvien vaikeus ja arvontamuistutus

Missäpä sitä ihminen tapaa enemmän sukulaisiaan kuin hautajaisissa. Itselläni on todella pieni suku, mutta sitäkin läheisempi ja tiiviimpi. Miehelläni on juuri päinvastoin; valtava suku ja pelkkiä serkkujakin on jo monta kymmentä. Eilen minulla oli mahdollisuus tavata tuota mieheni laajaa sukua, kun mieheni isotäti saatettiin viimeiselle matkalleen. Pieni kappeli, jossa isotäti siunattiin, oli ääriään myöden täynnä. Kappeli oli kaunis ja jotenkin tosi kotoisa juurikin tuon kokonsa vuoksi. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli tosi hyvä valinta suorittaa siunaaminen juuri tuossa kappelissa. Saattoväki saatii vieläkin tiiviimmin yhteen, lähelle toisiaan.

Minulle oli suuri kunnia saada olla mukana tässä tilaisuudessa. Katselin tuota väkijoukkoa hiukan kadehtien. He olivat kuin yhtä perhettä; niin lähellä toisiaan, vaikka jotkut heistä tapasivatkin eilen vuosien tauon jälkeen. Suuri suku on voimavara, jonka voimaa kannattaa vaalia ja kuten eräs mieheni serkuista sanoi puheessaan; "Käykää niiden ihmisten luona silloin, kun he vielä elävät". Miten viisaasti sanottu. Kuinka moni onkaan joskus kuullut ihmisten harmittelevan sitä, että kun ei käynyt katsomassa  esimerkiksi suvun vanhusta vielä hänen eläessään. Tämä päteee ihan keneen tahansa, sillä koskaan emme voi tietää, milloin on liian myöhäistä.

Itse harmittelen usein sitä, etten ehdi käydä rakkaan äitini luona riittävän usein; niin usein kuin haluaisin. Oma elämä on tällä hetkellä hektistä, vaikka lapset ovatkin jo kaikki maailmalla. Onko opiskelujen aiheuttama kiire elämässä kuitenkin vain tekosyy? Ehkäpä menen nyt hiukan itseeni, mietin asiaa ja otan jatkossa useammin aikaa tavatakseni äitiäni ja viettääkseni enemmän aikaa hänen kanssaan.

Juhlapukeutuminen on aina tälläiselle farkku- ja trikoopöksytyypille haasteellista. Tällä kertaa kolttu löytyi onneksi kaapista eikä se edes ollut siellä kutistunut, kuten monille vaatteilleni yleensä tapaa käydä. Tosin en ole kovinkaan tottunut pitämään tuon mallisia melko vartalonmyötäisiä mekkoja niiden paljastavuuden vuoksi. Minä kun en vielä oikein ole ymmärtänyt sitä, etten suurilla paidoilla tai jakuilla pysty peittämään muotojani tai suurta kokoani. Päinvastoin. Tämä mekko paljasti hyvinkin selkeästi vuoren kokoisen takamukseni, mutta nyt en antanut sen häiritä. Enhän onnekseni nähnyt sitä itse. 

Mies nappasi ennen lähtöä minusta pari asukuvaa. Poseeraaminen kameran edessä ei sitten olekaan minulle ihan helppoa. Joissain kuvissa seisoin kuin mottimies ja joissain ilmeeni oli kuin puusta pudonneella. Ihailen suuresti teitä kaikkia bloggareita, jotka osaatte olla niin luonnollisesti kuvissanne. Miten ihmeessä te sen teette? Parhaat vinkit onnistuneisiin asukuviin saa nyt jakaa tämän postauksen kommenttilootaan, kiitos ♥

Olettehan huomanneet Sekaisin kesästä-kirja arvonnan? Vielä on muutama päivä aikaa osallistua, joten käy jättämässä kommenttisi arvontapostaukseen, jos et ole sitä vielä tehnyt. Postaukseen pääset TÄSTÄ. Onnellinen voittaja arvotaan jo ensi viikolla. 

Talven parhaimmat kengät

Olen aina ollut huono hankkimaan itselleni mitään vaatteita tai kenkiä muutoin kuin pakon edessä. Omat tarpeet ovat aina jääneet taka-alalle  ja perheet muut hankinnat ja tietenkin myös laskut ovat menneet omien tarpeideni edelle. Omistan aina vain yhdet farkut, yhdet kengät jne. Niitä sitten pidän niinkauan, kunnes ne suurinpiirtein hajoavat päälleni. Niin kävi nytkin talvikenkien kanssa. Olen jopa hiukan kateellisena lukenut kavereiden shoppailupäivityksiä ja salaa mielessäni toivonut, että olisipa minullakin tai löytäisimpä minäkin kaupoista noin kivoja vaatteita ja kenkiä.

Olen vuosia ihastellut ihanan lämpöisen näköisiä Uggeja, mutten ole niitä koskaan kuitenkaan itselleni hankkinut. Aidot Uggit ovat minulle aivan liian kalliita, mutta onneksi markkinoille on viime vuosien aikana tuollut myös hyviä ja kivoja ns. halppisversioita. Loppuvuodesta talvikenkäni sanoivat siis sopimuksen kanssani irti ja kun eräänä kouluaamuna päädyin koululle sukat märkinä, päätin vihdoin ostaa itselleni uudet kengät. Talvikengät ovat aika kalliita tai ainakin minulla oli sellainen mielikuva. Niinpä päätin hankkia itselleni lämpöiset "halppisuggit", koska ne olisivat hyvät myös ulkoillessa esimerkiksi tulevassa harjoittelussani.

Niinpä lähdin sitten joulun jälkeen vähän shoppailemaan aikomuksenani ostaa itselleni ne uudet talvikengät. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Kauppojen kenkähyllyt ammottivat tyhjyyttään eikä hakemiani kenkiä löytynyt enää mistään. Ilmeisesti kukaan ei enää tähän aikaan talvea osta uusia talvikenkiä tai sitten pitää osata jo syksyllä ennakoida asia ja ostaa tarvitsemansa talvikamppeet silloin tietämättä tuleeko kunnon talvea sinä vuonna vai ei. Minä olin kuitenkin päättänyt, että juuri tuollaiset kengät haluan enkä sitten edes sovittanut muunlaisia kenkiä. Niinpä palasin kotiin tyhjin käsin. Olin melkein luovuttanut tämän kenkäasian suhteen, kunnes päädyin lukemaan Pinkit korkokengät blogin Maijun postausta Rohkeutta on olla erilainen. Huutoni oli kuultu. Tästä postauksesta löytyi apu ongelmaani. Maijun postaus oli tehty yhteistyössä Fashion at Home-myymälän kanssa. Postauksessa Maijulla on jalassaan ihan supersöpöt talvikengät. Klikkailin pikinmiten itseni Fashion at Homen verkkokauppaan ja da daaa...siellä ne olivat, minun tulevat talvikenkäni. 

Minulla ei kai ole koskaan ollut tämän värisiä kenkiä, ei ainakaan aikuisena, mutta nyt on. Roosat rusetti kengät sulattivat sydämeni heti ensinäkemältä. Nämä olivat juuri sellaiset kuin mistä olin haaveillutkin. Juuri sopivan mittainen varsi, ei liian pitkä eikä liian lyhytkään ja lämmin karvavuori. Sivuilla olevat kauniit rusetit ovat sitten jo ihan extraa. Hintaa kengillä oli 39e eikä se siinä kohdassa, kun näin kengät, tuntunut yhtään pahalta. Niinpä klikkasin kengät ostoskoriin ja laitoin tilauksen menemään. Ilokseni vielä huomasin, että tilaukseen ei tullut lainkaan toimituskuluja. Positiiviset ylläykset jatkuivat vielä kenkien tultua, sillä Fashion at Homen toimitus oli todella nopea. Tilasin kengät perjantaina illan edellä ja jo seuraavana tiistaina kengät olivat minulla. Loistavaa palvelua. Ainut miinus, jos sitä nyt edes siksi voi kutsua, on se, että kengät on hiukan hankalat laittaa jalkaan ilman kenkälusikkaan. Niinkuin Maijukin omassa postauksessaan kertoi, kenkälusikalla kengät sujahtavat kuitenkin helposti jalkaan.

Kengät Fashion at Home / Farkut Zizzi / Huppari Zalondo / Tumput Cubus / 

Tässä kuussa olen tehnyt harvinaisen paljon vaatehankintoja itselleni. Kenkien lisäksi olen ostanut itselleni uudet farkut, hupparin, collegemekon, t-paitoja ja alkkareita. Farkut olivat myös pakko-osto, kuten taisin viime viikolla jo kertoakin. Nuorena collegepaidat ja -hupparit olivat ihan lempparivaatteitani ja niitä oli monenlaisia. Jossain vaiheessa niiden käyttö loppui ja viime aikoina olen kuvitellut, ettei sellaisia enää edes tälläiselle pluskokoiselle löydy tai jos löytyy, niistä pitää pulittaa huokea summa rahaa. Olin kuitenkin väärässä, koska löysin kuin löysinkin itselleni kivan perushupparin Zalondon valikoimasta. Olen niin iloinen, kun voin jälleen pukeutua haluamallani rennolla tyylillä vaatteisiin, joissa viihdyn ja missä on mukava olla. Collegemekon löysin puolestaan Zizzin ale-rekistä, kuten ostamani uudet t-paidatkin. 

Oletteko te käyneet alennusmyynneissä? Oletteko tehneet löytöjä? Käyttekö ylipäätään usein vaateostoksilla vai teettekö mieluummin ostoksia verkkokaupoissa?

Juhlat takana ja kesäloma edessä

Nyt on rippijuhlat juhlittu ja kaikki meni lopulta hyvin, vaikka se uskonpuute ja epätoivo iski kuitenkin jossakin vaiheessa loppuviikolla. Olin aivan varma, etten millään ehdi ja saa tehtyä kaikkea, mitä pitäisi. Joka päivä tein valmisteluja, lähinnä siivouksia, järjestelyjä ja loppuviikosta sitten myös leipomuksia. Väsymys painoi myös ajoittain niskassa, joten itkupotkuraivareiltakaan ei säästytty. Lauantaina meillä oli muutenkin epäonni päivässä mukana, kun autosta poksahti takalasi, ruohonleikkurista katkesi hihna (kaupat jo kiinni) ja astianpesukonetta tyhjentäessä yksi juomalasi hajosi keittiön laattalattialle tuhannen sirpaleiksi. Sirpaleita siis oikein sateli sinä päivänä, joten kyllä nyt pitäisi onnea riittämän tuleviin vuosiin. 

Juhlapäivänä kaikki oli kuitenkin valmista, kun vieraita alkoi pikkuhiljaa saapua kirkosta tänne meille. Itse en tällä kertaa kirkkoon ehtinyt tai sitten olisi pitänyt herätä vielä aiemmin kuin viideltä. Koristelin nimittäin kaikki kakut vasta sunnuntai aamuna ja täytin tuulihatut, joten touhua ja puuhaa oli kyllä yhdelle aamulle ihan riittämiin. Myös talon emäntä oli kuosissa juhlaväen saapuessa. Tukka hyvin ja kulmat kunnossa. Oma päivän outfit oli mustat pillifarkut ja Zizzin pusero, jossa mustalla pohjalla isoja, erivärisiä kukkia. Kuinka yllättävää minusta ei ole kuvia. 

Juhlat menivät siis hyvin. Tarjoilut onnistuivat hyvin ja niitä oli riittävästi. Tunnelma oli mukavan rento eikä muutamat sadekuurotkaan onnistuneet latistamaan sitä. Rentoudesta kertoo ehkä myös se, että vedin koko päivän paljain jaloin. Mihinkäs niitä kenkiä nyt olisi tarvinut? Turhaan olisi vaan jalat turvonneet :)) Miehelläni on todella suuri suku ja koskaan ei ole mahdollista kutsua kaikkia, joita haluaisi. Tällä kertaa saimme iloksemme kuitenkin aika monta sellaista vierasta, jotka eivät olleet vielä koskaan aiemmin käyneet meidän yhteisessä kodissamme ♥ Mutta nyt on juhlat juhlittu ja minulla alkaa ihan oikeasti kesäloma. Taidankin ottaa sen kunniaksi palan kakkua.

Vähän erilainen vapaapäivä

Minulla oli tänään, keskellä viikkoa, normaalista poiketen vapaapäivä. Ystäväni pyysi minua mukaan Zizzin kanta-asiakkaille suunnattuun ilmaiseen stailaustilaisuuteen. Minulla oli kellokortille kertynyt hiukan ylitöitä, joten miksikäs ei. Telkkarista olenkin monesti katsellut erilaisia muuttumisleikkiohjelmia ja ihastellut, kuinka huikeisiin muutoksiin sitä ammatti-ihmisten käsissä voikaan päästä. Hiljaa mielessäni olen salaa myös toivonut itse pääseväni joskus tälläiseen. Nyt ei ihan muuttumisleikistä voi puhua, mutta stailauksesta kylläkin. Eilen kävin jo Zizzissä sovittelemassa/valitsemassa itselleni asukokonaisuuden, josta pidän ja jossa viihdyn. Farkku- ja tennarityttönä valinta oli lopulta aika helppo. Tänään kävin sitten ensin aamulla kampaajalla (sinne olisin mennyt muutenkin) siistimässä taas hiukseni. Sitten vain meikittömänä Zizziin maskeeraajan tuoliin.

Täytyy kyllä sanoa, että siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun meikki pohjistuksineen oli valmis. Meikki oli minusta ihan kiva. Täytyisi kai itsekin opetella laittamaan vähän muutakin kuin sitä ripsaria, hih... Sitten olikin vaatteiden vaihdon aika ja eikun kuvauksiin. Kuvaaja oli saksasta ja tiesi kyllä, mitä teki. Hän opasti koko ajan, mihin asentoon menen. Miten seison. Missä kädet on ja missä katse...ja smile. Voi että on vaikeaa hymyillä kauniisti ja luonnollisesti! Mies oli myös mukana ja otti itse kuvaustilanteesta muutamia kuvia. Hirveästi ei voinut ottaa, ettei häirinnyt itse kuvaajaa työssään.

Kaikista valokuvaajan ottamista kuvista sai valita itselleen parhaat. Yhden sai ilmaiseksi ja loput kuvat olivat sitten maksullisia. Itselleni otin kaksi meistä parasta kuvaa.

Mukava kokemus, jota suosittelen kyllä kaikille, joilla on mahdollisuus osallistua tälläiseen.

Ryhtiliike

Kiitos ihan hurjasti kaikille edelliseen päivitykseeni kommentoineet! Olen aivan mykistynyt saamistani kehuista ♥ Kiitos ♥ Mä olen oikeastaan aina panostanut todella vähän itseeni. Ainut asia, minkä teen säännöllisesti on se, että käyn noin viiden viikon välein kampaajalla. Joo, kallista, mutta mun on vaan pakko, kun ei oo pitkiä hiuksia, joiden vois vain antaa kasvaa ja olla. Lyhyen hiusmallin vitsauksia. Meikkauspuolellakin mä oon tosi surkee. Mun meikkipussista löytyy tasan meikkivoide, puuterirasia, ripsari ja huulikiilto. Niillä mennään niin arjessa kuin juhlassakin. Mä aina välillä ihmettelen noiden nuorten tyttösten meikkipusseja, kun ne on niin turvoksissa kaiken maailman putelia ja purnukkaa. Kuka ne ensinnäkin on niille ostanut? En minä ainakaan. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tytöt osaavat kyllä meikata ja laittaa itseään todella kauniisti. Oikeastaan koskaan en ole nähnyt heillä mitään överimeikkejä naamassa. Hyvä niin! Itsekin haluaisin oppia lisää tuolla saralla. 

No, entäpä sitten tuo vaatepuoli? No, sen huonoon panostamiseen on ollut montakin syytä! Yksi suurimmista viittaa tuohon edellisen postaukseni aiheeseen. Ison tytön on vaikea löytää kivoja (lue:muodikkaita) vaatteita. Muutama vuosi sitten löysin ihanan isojen tyttöjen vaatekaupan, Zizzin. Silloin ensimmäisä kertaa ostin itselleni jotain muodikasta. Tuossa liikkessä on vain yksi huono puoli. Se on vaatteiden hinta. Minun kukkarolleni hinnat ovat korkeita, mutta joskus kuitenkin repäisen ja ostan itselleni sieltäkin jotain. Esim. Zizzin farkut ovat aivan ihania ja sopivat mun kropalle hyvin. Ikimaailmassa ennen tuon kaupan rantaumista kotikulmilleni, en olisi voinut kuvitellakaan pulittavani yli 80e yksiin farkkuihin. Nyt teen sen, jos vain saan hyvät, istuvat ja muodikkaat pöksyt. Nykyisin Zizzin vaateita saa myös monista nettikaupoista, kuten Ellokselta, Zalondolta, Stocmanilta ja Sokokselta.

Vaatekaupassa käynti ja varsinkin pukukopissa äheltäminen on minulle ollut aina yhtä tuskaa. Mun on jotenkin tosi vaikea löytää vaaterekeistä mitään itselle sopivaa. Niinpä mieluusti otankin itselleni joko mieheni tai tyttäreni apulaiseksi vaateostoksille. Siltikään lopputulos ei ole taattu. Lopullinen ahdistus, masennus ja itkupotkuraivarit tulee sitten siellä pukukopissa peilin edessä. Ei, ei ja ei...kun ei vaan löydy mieluisia vaatteita, niin ei löydy. Siitäpä on sitten seurannut se joka naisen ongelma, että ei ole mitään päälle laitettavaa. Minun tapauksessani tämä on aivan kirjaimellisesti juuri näin. Mun vaatekaapista ei löydy sitä joka naisen perussettiä, jossa vaatekappaleita yhdistelemällä saa monta eri asukokonaisuutta. Monesti töissä musta tuntuu, että olen jotenkin kauhean epäsiisteissä vaatteissa. Noh, se tunne on varmasti suurelta osin ihan totta! Kun vaatevarasto on pieni ja kun joskus sitten löytyy esim. joku pusero tai housut, jotka mahtuu ja miellyttää, niitä sitten pidetään samoja päivästä,viikosta ja kuukaudesta toiseen. Ihan luonnollistahan silloin on, että vaatteet kuluu todella nopsaan ja varsinkin, kun ne on henkkamaukkaseppälälindex-valikoimaa, niin laatukaan ei silloin aina takaa vaatteille pitkää ikää. Nyt olen kuitenkin päättänyt tehdä itseni kohdalla ryhtiliikkeen. Alan panostaa itseeni ja ulkonäkööni entistä enemmän. Perheemme heikko taloudellinen tilanne tuo siihen hiukan lisähaastetta, mutta en aio luovuttaa. Nettikauppojen alekoodit otetaan nyt käyttöön ja saattaapa sinä sivussa visakin vingahtaa, mutta katsotaan kuinka muijan käy.

No niin! Tänään oli ensimmäisen ostosreissun paikka eikä sieltä sitten ihan tyhjin käsin kotiin tultukaan. Mukaan tarttui ohuet, mustat joustofarkut ja musta perus trikootunika. Molemmat KappAhlista isojen tyttöjen XLNT-mallistosta. Nyt on hyvä alku, mistä jatkaa sen perusvaatesetin kasausta ja mikä parasta, molemmat toimii mulla myös duunivaatteina. Jakun alle pitää vaan löytää joku sopivampi toppi ja mielellään vaikka jonkun muun värinen kuin musta. Kirkkaan punaiset korkkarit löytyi jo aiemmin viikolla prisman alesta. Kuten kuvista näkyy, asukuvien ottaminen ja yleensäkin valokuvissa olo ei ole mulle kovin tuttua puuhaa. Nauruksihan se sitten lopulta meni, mutta olihan meillä tytön kanssa kuitenkin niin kivaa yhdessä ♥

Kauneus lähtee sisältä päin

Heipä hei! Täällä ollaan. Olen edelleen elossa, vaikkei blogissani olekaan tapahtunut mitään ainakaan viikkoon. Tahattoman blogihiljaisuuden syynä oli ihan vaan hiukan pirteämpi mieli, joka on pistänyt mut iltaisin työpäivän jälkeen tekemään muutakin kuin vain istumaan koneella tai telkun ääressä. Olen nyt kuukauden ajan ollut lääkityksellä, joten johan sen pitäisi pikku hiljaa alkaa vaikuttaakin ainakin jollakin tapaa. Päivät ovat kuluneet siis nyt jo taas kaksi viikkoa töissä. Illat eivät enää ole niin unisia eikä mieli enää niin apea. Lääkärikin soitteli alkuviikosta ihan hyviä uutisia, joten mikäs tässä on ollessa. Senkun porskuttaa menemään, heh heh...

Mä olen elämässäni taistellut tosi paljon sen asian kanssa, että miten mä suhtaudun mun omaan kroppaan. Mä olen melkeinpä aina muutamia teinivuosia lukuunottamatta ollut ylipainoinen tai ainakin isokokoinen. Koulussa mua on kiusattu siitä ja siihen ehkä sitten pohjautuukin se, että mun on aina ollut tosi vaikeaa hyväksyä itseäni sellaisena ja varsinkin senkokoisena kuin olen. Vaikka olen monesti onnistunut laihduttamaankin, on peilistä aina katsonut omasta mielestäni lihava ja ruma ihminen.

 Vasta tavattuani nykyisen mieheni olen alkanut ymmärtämään, että sillä peilikuvalla ei oikeesti ole kovinkaan paljon merkitystä. Tärkeintä on se sisin. Mutta mä olen kuitenkin nainen ja haluan näyttää kauniilta ja hyvältä sekä myös pukeutua kauniisti. Mun haaveena on aina ollut pukeutua jopa hiukan seksikkäästi, mutta kuinkas on käynytkään? Mä olen pukeutunut vuosia suuriin kauhtanoihin ja mummovaatteisiin peittääkseni mahamakkarani, joita olen aina vihannut yli kaiken. Mieheni on yrittänyt puhua minulle ns. "järkeä", mutta turhaan. "Mitä sitten, jos sulla on makkaroista ja ne näkyy? Ei se haittaa!", hän on sanonut minulle lukemattomia kertoja ja minä olen vastannut, että "Kyllä se haittaa!".

Viime viikonloppuna löysin täältä internetin ihmeellisestä maailmasta yhden todella hyvän ja mielenkiintoisen blogin. Se on 33-vuotiaan valokuvaajan, Veera Korhosen blogi, Tyyliä metsästämässä. Veera on muotibloggaaja, mutta ei ihan mikä tahansa lajinsa edustaja. Luettuani hänen blogiaan ja katseltuani hänen asukuviaan, olen oivaltanut paljon asioita. Meitä naisia on monenkokoisia ja -näköisiä. Veeran blogin kautta olen vihdoin ymmärtänyt, että olipa ihmisen koko mikä hyvänsä, ihmisellä on oikeus nauttia pukeutumisesta ja etsiä omaa tyyliään. Vaatekoko on kuitenkin asia, joka kertoo hyvin vähän, josko ollenkaan, siitä ihmisestä siellä vaatteiden alla. "Vaikka haaveissa ja kenties suunnitelmissakin siintäisi se hoikempi tulevaisuus, niin elämä on kuitenkin nyt, just tänään. Ja tänäänkin minä haluan näyttää itseltäni ja pukeutua niin kuin haluan ilman että vaikkapa minihameen paljastavat sääreni koetaan jotenkin erityisen rohkeana tai normeja rikkovana vetona, koska olen lihava",mm näin Veera kirjoittaa blogissaan.

Totta kai olisi hienoa, että minäkin pystyisin muuttamaan elämäntapani terveellisemmiksi ja sen kautta laihtumaan. Itselläni, kuten varmasti monella muullakin, kilot ovat vaihdelleet elämän varrella paljonkin. Elämä heittelee ja samassa vartalokin kokee muutoksia. Nyt olenkin ottanut tavoitteekseni opetella katsomaan itseäni vatsamakkaroideni ohitse ja näkemään itseni sieltä peilistä jatkossa ihan eri näköisenä.

Ps. Kuvat viime kesältä.