Asukuvien vaikeus ja arvontamuistutus

Missäpä sitä ihminen tapaa enemmän sukulaisiaan kuin hautajaisissa. Itselläni on todella pieni suku, mutta sitäkin läheisempi ja tiiviimpi. Miehelläni on juuri päinvastoin; valtava suku ja pelkkiä serkkujakin on jo monta kymmentä. Eilen minulla oli mahdollisuus tavata tuota mieheni laajaa sukua, kun mieheni isotäti saatettiin viimeiselle matkalleen. Pieni kappeli, jossa isotäti siunattiin, oli ääriään myöden täynnä. Kappeli oli kaunis ja jotenkin tosi kotoisa juurikin tuon kokonsa vuoksi. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli tosi hyvä valinta suorittaa siunaaminen juuri tuossa kappelissa. Saattoväki saatii vieläkin tiiviimmin yhteen, lähelle toisiaan.

Minulle oli suuri kunnia saada olla mukana tässä tilaisuudessa. Katselin tuota väkijoukkoa hiukan kadehtien. He olivat kuin yhtä perhettä; niin lähellä toisiaan, vaikka jotkut heistä tapasivatkin eilen vuosien tauon jälkeen. Suuri suku on voimavara, jonka voimaa kannattaa vaalia ja kuten eräs mieheni serkuista sanoi puheessaan; "Käykää niiden ihmisten luona silloin, kun he vielä elävät". Miten viisaasti sanottu. Kuinka moni onkaan joskus kuullut ihmisten harmittelevan sitä, että kun ei käynyt katsomassa  esimerkiksi suvun vanhusta vielä hänen eläessään. Tämä päteee ihan keneen tahansa, sillä koskaan emme voi tietää, milloin on liian myöhäistä.

Itse harmittelen usein sitä, etten ehdi käydä rakkaan äitini luona riittävän usein; niin usein kuin haluaisin. Oma elämä on tällä hetkellä hektistä, vaikka lapset ovatkin jo kaikki maailmalla. Onko opiskelujen aiheuttama kiire elämässä kuitenkin vain tekosyy? Ehkäpä menen nyt hiukan itseeni, mietin asiaa ja otan jatkossa useammin aikaa tavatakseni äitiäni ja viettääkseni enemmän aikaa hänen kanssaan.

Juhlapukeutuminen on aina tälläiselle farkku- ja trikoopöksytyypille haasteellista. Tällä kertaa kolttu löytyi onneksi kaapista eikä se edes ollut siellä kutistunut, kuten monille vaatteilleni yleensä tapaa käydä. Tosin en ole kovinkaan tottunut pitämään tuon mallisia melko vartalonmyötäisiä mekkoja niiden paljastavuuden vuoksi. Minä kun en vielä oikein ole ymmärtänyt sitä, etten suurilla paidoilla tai jakuilla pysty peittämään muotojani tai suurta kokoani. Päinvastoin. Tämä mekko paljasti hyvinkin selkeästi vuoren kokoisen takamukseni, mutta nyt en antanut sen häiritä. Enhän onnekseni nähnyt sitä itse. 

Mies nappasi ennen lähtöä minusta pari asukuvaa. Poseeraaminen kameran edessä ei sitten olekaan minulle ihan helppoa. Joissain kuvissa seisoin kuin mottimies ja joissain ilmeeni oli kuin puusta pudonneella. Ihailen suuresti teitä kaikkia bloggareita, jotka osaatte olla niin luonnollisesti kuvissanne. Miten ihmeessä te sen teette? Parhaat vinkit onnistuneisiin asukuviin saa nyt jakaa tämän postauksen kommenttilootaan, kiitos ♥

Olettehan huomanneet Sekaisin kesästä-kirja arvonnan? Vielä on muutama päivä aikaa osallistua, joten käy jättämässä kommenttisi arvontapostaukseen, jos et ole sitä vielä tehnyt. Postaukseen pääset TÄSTÄ. Onnellinen voittaja arvotaan jo ensi viikolla.