Yksi asia, mistä Suomi tunnetaan maailmallakin, on Marimekko. Marimekon tarina alkaa Helsingistä vuonna 1949, kun Viljo Ratia perusti pienen kangaspainon, Pritexin. Viljon vaimo, Armi Ratia, keräsi joukon nuoria, lupaavia taiteilijoita ja pyysi heitä suunnittelemaan uudenlaisia ja rohkeita kuvioita. Yksi nuorista oli Maija Isola, jonka suunnittelema Amfora oli ensimmäisiä Pritexissä painettuja kankaita. Kankaat saivat paljon ihailua, mutta ostajia niille ei alkuun meinannut löytyä, kunnes Armi piti vuonna 1951 muotinäytöksen Kalastajatorpalla. Armin ajatuksena oli näyttää ihmisille, että kankaista voi tehdä vaikka vaatteita. Toukokuisen muotinäytöksen vaatteet suunnitteli kaikille nykyisin tuttu nimi, ateljeemuotitaiteilija Riitta Immonen. Muotinäytös oli menestys ja vaatteet myytiin lähes suoraan mallien päältä. Muutama päivä muotinäytöksen jälkeen Marimekko Oy merkittiin kaupparekisteriin.

Riitta Immosen jälkeen vaatesuunnittelijaksi tuli tunnetun Jokapoika-paidan suunnitellut Vuokko Eskolin-Nurmesniemi. Vuokko vapautti naiset kiristävistä korseteista ja suunnitteli naisille väljiä mekkoja, joissa pystyi liikkumaan vapaasti. 50-luvulla syntyi myös Maija Isolan suosittu Kivet-kuosi. Vuonna 1954 syntyi ajaton ja yksinkertainen Marimekko logo. 

1960-luvulla Marimekosta tuli ilmiö ja elämäntapa. Jo 50-luvun lopussa Marimekko lähti maailmalle; ensin Ruotsiin ja sitten Yhdysvaltoihin. 60-luvulla yritys kasvoi ja valikoima laajeni. Uusia suunnittelijoita olivat vaatesuunnittelija Liisa Suvanto ja taiteilija Annika Rimala. 1968 Annika loi Marimekon ensimmäiset trikoovaatteet, yhä tuotannossa olevan Tasaraita-malliston. Muistan kuinka itsekin olen lukioaikana ensimmäisillä kesätienisteilläni ostanut sinivalkoraidallisen Tasaraita teepparin. Harmi, että paita ei enää ole tallessa. Samaan aikaan syntyivät myös Marimekon tunnetut kuosit Lokki ja Kaivo sekä vastalauseena Armi Ratialle suunniteltu Unikko-kuosi. Maija Isola suunnitteli siis vuonna 1964 Unikon, vaikka Armi oli sanonut, ettei Marimekossa paineta kukkakuoseja.

1970-luvulla Marimekkoon tuli lisää uusia suunnittelijoita, joiden suunnittelemina syntyivät mm.  autokuvio Bo Boo sekä Pentti Rinnan suunnittelemat paitapuvut ja unisex-vaatteet. Annika Isolan suunnittelemana syntyi suosittu Pallo-kuosi. 70-luvulla Marimekon vaatteista tuli koko perheen vaatteita. Mieheni muistaa aina, kuinka heidänkin perheen lapset puettiin tasaraitaisiin tai pallokuvioisiin paitoihin. Armin pojan, Risto-Matin tuottamana syntyi uusia tuotteita, markiisikangaslaukkuja, joista on vieläkin kysyttyjä Olkalaukku ja Matkuri. Itseltäkin löytyy tuo Olkalaukku, joka on muuten kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin käytännöllinen ja mukava laukku jokapäiväiseen arkikäyttöön. Laukkua on saatavilla monissa eri väreissä. Lukioaikoina minulla oli kirkkaan punainen olkalaukku ja nyt käytössäni on klassinen musta. Vuonna 1973 Helsingin Herttoniemeen valmistui uusi tehdasrakennus, ja Marimekko hankki ensimmäisen laakapainokoneensa.

3 lokakuuta 1979 Armi Ratia kuoli ja jätti jälkeensä suuren tyhjiön. Armi Ratian kuolemasta alkoi yli kymmenen vuotta kestänyt epävarmuuden ja muutosten aika. Vuoden 1985 alussa Armin perikunta myi Marimekon Amer-yhtymälle. 80-luvulla syntyi yksi tunnetuimmista lisenssituotteista, Heikki Orvolan suunnittelema Kivi-kynttilälyhty. Näitä kynttilälyhtyjä löytyy varmasti lähes joka kodista. Itsellänikin niitä on ollut useita, mutta koska mieheni ei ikävä kyllä ole suuri Marimekko fani, kuten itse olen, olen myynyt omat Kivi-kynttilälyhtyni pois. 

Marimekon uusi nousu alkoi 1991, kun Kirsti Paakkanen osti Marimekon. Kirsti Paakkasen myötä Marimekko uudisti ilmettään ja uusia suunnittelijoita tuli taloon. Marimekko kiinnosti nuoren polven suunnittelijoita entistä enemmän, ja muun muassa Mika Piirainen ja Erja Hirvi liittyivät suunnittelijakaartiin.

2000-luvulla alkoi suuri, maailmanlaajuinen Unikko-buumi. Minullakin oli keittiön verhokapat ja pöytäliinat Unikko kuvioisia ja kahvi juotiin Unikko mukeista. Aika aikansa kutakin, sanotaan. Lisää uusia kangassuunnittelijoita tuli taloon, kuten Maija Louenkari. 2000-luvulla syntyi myös lisää uusia kuoseja; Lumimarja, Juhannustaika ja Bottna. Sami Ruotsalaisen muotoilemat Oiva-astiat ilmestyivät kauppoihin vuonna 2009 ja saivat välittömästi suuren joukon ihailijoita. Ensimmäiset kuviot astioihin piirsi juurikin Maija Louekari. Marimekon Oiva-sarja täyttää siis tänä vuonna 10 vuotta ja on itseasiassa juuri syy, miksi lähdin tutkimaan tarkemmin Marimekon historiaa. Pidän nimittäin todella paljon tuon Oiva-sarjan astioista ja kävinkin  niitä eilen taas kerran ihastelemassa Sokoksella.

2010-luvulla Marimekko on kansainvälistynyt vauhdilla. Useita uusia markkinoita on avautunut Aasiassa, ja Marimekko-myymälöiden määrä maailmalla on yli kaksinkertaistunut.  New Yorkissa ja Sydneyssä Marimekko on avannut omat lippulaivamyymälät. Marimekon muotinäytöksiä on pidetty niin Tokion, New Yorkin, Tukholman kuin Kööpenhaminankin muotiviikoilla. Shanghain People's Parkissa Marimekko järjesti ennennäkemättömän näytöksen yhdessä maailmankuulun kiinalaisen Jin Xing Dance Theatren kanssa vuonna 2012. Teemu Muurimäen Unikon 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi suunnittelemia uniikkeja mekkoja on esitelty muotilehdissä ympäri maailmaa. 

Kodintuotevalikoiman uusia tulokkaita ovat Anu Penttisen muotoilema Sukat makkaralla -lasisarja, Mari Isopahkalan Konkkaronkka-aterimet sekä Harri Koskisen käsialaa olevat Hehkuva-lyhty ja Valoisa-valaisin. Maailmanlaajuista näkyvyyttä Marimekolle on tuonut yhteistyöt kahden tunnetun kansainvälisen brändin, Conversen ja Banana Republicin kanssa. 

Vuonna 2012 Marimekko ja Finnair aloittivat yhteistyön. Helsingistä lentää Finnairin kaukoliikennekohteisiin kaksi unikko-kuosista matkustajakonetta. Lisäksi kaikissa Finnairin koneissa on Marimekon klassikkokuosein kuvioidut astiat ja tekstiilit. Kangaspainon tuotantokapasiteetti kolminkertaistui vuonna 2011, kun laakapainokoneen rinnalle asennettiin uusi rotaatiopainokone. 

Marimekko on pukenut suomalaisia ja tehnyt Suomi-designia tunnetuksia maailmalla jo kohta 70 vuoden ajan. Marimekko, jos mikä, on suomalainen yritys ja 1960-luvulla Marimekon käyttäjiä luonnehdittiin muun muassa itsevarmoiksi, iättömiksi ja riippumattomiksi. Löytyykö sinun kodistasi tai vaatekaapistasi Marimekon tuotteita vai sanotko niille kohteliaasti kiitos ei?

Suurin osa kuvista on lainattu netistä.

Pilkanmaa Vintage-tapahtuma hurmasi entisaikojen estetiikalla ja ihanalla miljööllään

Eilen järjestettiin tässä meidän lähistöllä vintagetapahtuma kauniissa maalaismaisemissa. Kyseessä oli ensimmäistä kertaa järjestetty Pilkanmaa Vintage-tapahtuma. Hyvän markkinoinnin ansiosta tapahtuma tavoitti myös minut ja lähdimme miehen kanssa käymään tapahtumassa ennen minun iltavuoroani. 

Kuva @katja juurikko, Kouvolan Sanomat

Marttilan tilan navetan vintti oli mitä parhain paikka tällaisen vintagetapahtuman järjestämiselle. Navetan on rakentanut 1930-luvulla tilan nykyisen isännän isoisoisä. Se on osa Marttilan tilaa ja sen nykyinen isäntäpari on remontoinut navetan joitakin vuosia sitten omia häitään varten. Nykyisin he vuokraavat tilaa kesäaikaan juhla- ja kokoontumistilaksi. Eilen navetan yliset oli somistettu yhdeksi suureksi kaupaksi, jossa oli myynnissä paljon erilaista vintege-tyylistä vanhaa tavaraa menneiltä vuosikymmeniltä. Myynnissä oli monenlaista tavaraa aina vaatteista huonekaluihin. Tapahtumassa pääsi halutessaan myös meikattavaksi ja tehtiinpä siellä myös pikakampauksia vintagetyyliin. 

Kuva @katja juurikko, Kouvolan Sanomat

Navetan ylisiltä löytyi myös makeispuoti ja kahvila. Kahvilat ovat yksi heikkouksistani. Niinpä joimmekin miehen kanssa kahvit kauniista ruusukupeista. Mies ei perusta makeista herkuista, joten hän valitsi kahvin kanssa suolaisenpiirakan ja minä tyylilleni uskollisena mahtavan suuren palan mokkahyydykekakkua. Meistä oli todella mukavaa istuskella kahvikupin ääressä, jutella muiden kahvittelijoiden kanssa ja seurailla siinä samalla paikalle saapuneita ihmisiä. Tapahtumalle oli selkeästi kysyntää täällä Kouvolassa ja sen saama suosio varmasti myös yllätti tapahtuman järjestäjät. Ihmiset saapuivat nimittäin tapahtumaan sankoin joukoin ja tien pientareetkin täyttyivät autoista monien kymmenien metrien matkalta. 

Mietin myös siinä kahvipöydässä istuessani, miten ihanaa tuolla navetan ylisillä olisi viettää häitä ♥ Pidin tapahtumasta ja sen tunnelmasta tosi paljon. Olimme miehen kanssa paikan päällä heti ensimmäisten joukossa, joka oli kyllä toisaalta tosi hyvä juttu. Ehdimme kiertää navettapuodin läpi kertaalleen ennenkuin navetan yliset alkoivat täyttyä ihmisistä. Toivottavasti tapahtuma saa jatkoa ja joku taisikin jo vinkata, että josko joulun aikaan jo järjestettäisiin seuraava tapahtuma. Jään mielenkiinnolla odottamaan toteutuuko tämä toive.

Parasta just nyt

Olen törmännyt monissa blogeissa näihin viikon kohokohdat tai parasta just nyt-postauksiin. Itse en ole sellaisia koskaan (muistaakseni) tehnyt, mutta koska niitä on kiva lukea niin ajattelin, että jospas minäkin kokeilisin.

Tänään voin pomppia ilosta, sillä toisen opiskeluvuoteni ensimmäinen teoriaosuus alkaa olla suoritettu. Olen tehnyt kaikki vaaditut tehtävät, suorittanut kaikki tentit ja ryhmätyöt. Lisäksi  niiden vaatimat esitykset on tänään viety päätökseen. Olo on suoraan sanottuna helpottunut. Huomenna on vielä aamupäivä koulua ja ensi maanantaina alkaa sitten kuuden viikon mittainen työssäoppimisjakso. Pääsen taas näkemään ja kokemaan aivan erilaisen ja minulle entuudestaan vieraan osa-alueen, missä tulevaisuudessa mahdollisesti voisin työskennellä. Odotan todella paljon tuolta jaksolta.

Ylemmässä kuvassa päälläni on Zizzin hauska collagemekko, jonka ostin viime viikolla Zizzin klubipäiviltä -20% alennuksella. Mekko on aivan täydellinen työasu tulevaan harjoitteluun. Mukavan rento, mutta kuitenkin siisti ja mikä parasta juuri minun tyyliseni. Leggarit vaan kaveriksi ja villasukat jalkaan, niin työlookkini on valmis.

Juhlistin tänään opiskelujeni etenemistä krysanteemikimpulla. Kauniin punertavat krysanteemit ilahduttavat nyt olohuoneessa ja niiden kaveriksi on kiva iltasella sytyttää kynttilöitä luomaan tunnelmaa. Rakastan syksyssä näitä pimeneviä iltoja. Pallovalot ovat jo palaneet useampana iltana, samoin kynttilät ja tuikut. Niin kaunista. Ihan parasta just nyt ♥

Asukuvien vaikeus ja arvontamuistutus

Missäpä sitä ihminen tapaa enemmän sukulaisiaan kuin hautajaisissa. Itselläni on todella pieni suku, mutta sitäkin läheisempi ja tiiviimpi. Miehelläni on juuri päinvastoin; valtava suku ja pelkkiä serkkujakin on jo monta kymmentä. Eilen minulla oli mahdollisuus tavata tuota mieheni laajaa sukua, kun mieheni isotäti saatettiin viimeiselle matkalleen. Pieni kappeli, jossa isotäti siunattiin, oli ääriään myöden täynnä. Kappeli oli kaunis ja jotenkin tosi kotoisa juurikin tuon kokonsa vuoksi. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli tosi hyvä valinta suorittaa siunaaminen juuri tuossa kappelissa. Saattoväki saatii vieläkin tiiviimmin yhteen, lähelle toisiaan.

Minulle oli suuri kunnia saada olla mukana tässä tilaisuudessa. Katselin tuota väkijoukkoa hiukan kadehtien. He olivat kuin yhtä perhettä; niin lähellä toisiaan, vaikka jotkut heistä tapasivatkin eilen vuosien tauon jälkeen. Suuri suku on voimavara, jonka voimaa kannattaa vaalia ja kuten eräs mieheni serkuista sanoi puheessaan; "Käykää niiden ihmisten luona silloin, kun he vielä elävät". Miten viisaasti sanottu. Kuinka moni onkaan joskus kuullut ihmisten harmittelevan sitä, että kun ei käynyt katsomassa  esimerkiksi suvun vanhusta vielä hänen eläessään. Tämä päteee ihan keneen tahansa, sillä koskaan emme voi tietää, milloin on liian myöhäistä.

Itse harmittelen usein sitä, etten ehdi käydä rakkaan äitini luona riittävän usein; niin usein kuin haluaisin. Oma elämä on tällä hetkellä hektistä, vaikka lapset ovatkin jo kaikki maailmalla. Onko opiskelujen aiheuttama kiire elämässä kuitenkin vain tekosyy? Ehkäpä menen nyt hiukan itseeni, mietin asiaa ja otan jatkossa useammin aikaa tavatakseni äitiäni ja viettääkseni enemmän aikaa hänen kanssaan.

Juhlapukeutuminen on aina tälläiselle farkku- ja trikoopöksytyypille haasteellista. Tällä kertaa kolttu löytyi onneksi kaapista eikä se edes ollut siellä kutistunut, kuten monille vaatteilleni yleensä tapaa käydä. Tosin en ole kovinkaan tottunut pitämään tuon mallisia melko vartalonmyötäisiä mekkoja niiden paljastavuuden vuoksi. Minä kun en vielä oikein ole ymmärtänyt sitä, etten suurilla paidoilla tai jakuilla pysty peittämään muotojani tai suurta kokoani. Päinvastoin. Tämä mekko paljasti hyvinkin selkeästi vuoren kokoisen takamukseni, mutta nyt en antanut sen häiritä. Enhän onnekseni nähnyt sitä itse. 

Mies nappasi ennen lähtöä minusta pari asukuvaa. Poseeraaminen kameran edessä ei sitten olekaan minulle ihan helppoa. Joissain kuvissa seisoin kuin mottimies ja joissain ilmeeni oli kuin puusta pudonneella. Ihailen suuresti teitä kaikkia bloggareita, jotka osaatte olla niin luonnollisesti kuvissanne. Miten ihmeessä te sen teette? Parhaat vinkit onnistuneisiin asukuviin saa nyt jakaa tämän postauksen kommenttilootaan, kiitos ♥

Olettehan huomanneet Sekaisin kesästä-kirja arvonnan? Vielä on muutama päivä aikaa osallistua, joten käy jättämässä kommenttisi arvontapostaukseen, jos et ole sitä vielä tehnyt. Postaukseen pääset TÄSTÄ. Onnellinen voittaja arvotaan jo ensi viikolla. 

Vaaleanpunainen unelma ♥

Loman aikana on tullut kierreltyä useampaan otteeseen paikallisia kirppiksiä. Nyt kun on ollut enemmän aikaa eikä ole ollut kiire mihinkään, on ehtinyt tutkimaan myyntipöytiä vähän tarkemmin. Se on myöskin tuottanut tulosta. Olen tehnyt monenlaisia edullisia löytöjä. Ihanan virkatun pitsipeiton jo esittelinkin teille jokin aika sitten täällä. Lastenlasten mummolavaatekorit on saatu päivitettyä kirpparien ansiosta taas ajantasalle. Nyt löytyy oikeankokoisia vaihtovaahteita mummolasta eikä tarvitse kotoa välttämättä tuoda niin paljon vaatetta mukana. Lisäksi löysin vitosella rakkaalle pikku-neidilleni suloisen vaaleanpunaisen unelman ♥ Ihana, nilkkapituinen kesämekko ja tyllitkin helmassa ♥ Mä tykkään...

Vähän erilainen vapaapäivä

Minulla oli tänään, keskellä viikkoa, normaalista poiketen vapaapäivä. Ystäväni pyysi minua mukaan Zizzin kanta-asiakkaille suunnattuun ilmaiseen stailaustilaisuuteen. Minulla oli kellokortille kertynyt hiukan ylitöitä, joten miksikäs ei. Telkkarista olenkin monesti katsellut erilaisia muuttumisleikkiohjelmia ja ihastellut, kuinka huikeisiin muutoksiin sitä ammatti-ihmisten käsissä voikaan päästä. Hiljaa mielessäni olen salaa myös toivonut itse pääseväni joskus tälläiseen. Nyt ei ihan muuttumisleikistä voi puhua, mutta stailauksesta kylläkin. Eilen kävin jo Zizzissä sovittelemassa/valitsemassa itselleni asukokonaisuuden, josta pidän ja jossa viihdyn. Farkku- ja tennarityttönä valinta oli lopulta aika helppo. Tänään kävin sitten ensin aamulla kampaajalla (sinne olisin mennyt muutenkin) siistimässä taas hiukseni. Sitten vain meikittömänä Zizziin maskeeraajan tuoliin.

Täytyy kyllä sanoa, että siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun meikki pohjistuksineen oli valmis. Meikki oli minusta ihan kiva. Täytyisi kai itsekin opetella laittamaan vähän muutakin kuin sitä ripsaria, hih... Sitten olikin vaatteiden vaihdon aika ja eikun kuvauksiin. Kuvaaja oli saksasta ja tiesi kyllä, mitä teki. Hän opasti koko ajan, mihin asentoon menen. Miten seison. Missä kädet on ja missä katse...ja smile. Voi että on vaikeaa hymyillä kauniisti ja luonnollisesti! Mies oli myös mukana ja otti itse kuvaustilanteesta muutamia kuvia. Hirveästi ei voinut ottaa, ettei häirinnyt itse kuvaajaa työssään.

Kaikista valokuvaajan ottamista kuvista sai valita itselleen parhaat. Yhden sai ilmaiseksi ja loput kuvat olivat sitten maksullisia. Itselleni otin kaksi meistä parasta kuvaa.

Mukava kokemus, jota suosittelen kyllä kaikille, joilla on mahdollisuus osallistua tälläiseen.

Ryhtiliike

Kiitos ihan hurjasti kaikille edelliseen päivitykseeni kommentoineet! Olen aivan mykistynyt saamistani kehuista ♥ Kiitos ♥ Mä olen oikeastaan aina panostanut todella vähän itseeni. Ainut asia, minkä teen säännöllisesti on se, että käyn noin viiden viikon välein kampaajalla. Joo, kallista, mutta mun on vaan pakko, kun ei oo pitkiä hiuksia, joiden vois vain antaa kasvaa ja olla. Lyhyen hiusmallin vitsauksia. Meikkauspuolellakin mä oon tosi surkee. Mun meikkipussista löytyy tasan meikkivoide, puuterirasia, ripsari ja huulikiilto. Niillä mennään niin arjessa kuin juhlassakin. Mä aina välillä ihmettelen noiden nuorten tyttösten meikkipusseja, kun ne on niin turvoksissa kaiken maailman putelia ja purnukkaa. Kuka ne ensinnäkin on niille ostanut? En minä ainakaan. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tytöt osaavat kyllä meikata ja laittaa itseään todella kauniisti. Oikeastaan koskaan en ole nähnyt heillä mitään överimeikkejä naamassa. Hyvä niin! Itsekin haluaisin oppia lisää tuolla saralla. 

No, entäpä sitten tuo vaatepuoli? No, sen huonoon panostamiseen on ollut montakin syytä! Yksi suurimmista viittaa tuohon edellisen postaukseni aiheeseen. Ison tytön on vaikea löytää kivoja (lue:muodikkaita) vaatteita. Muutama vuosi sitten löysin ihanan isojen tyttöjen vaatekaupan, Zizzin. Silloin ensimmäisä kertaa ostin itselleni jotain muodikasta. Tuossa liikkessä on vain yksi huono puoli. Se on vaatteiden hinta. Minun kukkarolleni hinnat ovat korkeita, mutta joskus kuitenkin repäisen ja ostan itselleni sieltäkin jotain. Esim. Zizzin farkut ovat aivan ihania ja sopivat mun kropalle hyvin. Ikimaailmassa ennen tuon kaupan rantaumista kotikulmilleni, en olisi voinut kuvitellakaan pulittavani yli 80e yksiin farkkuihin. Nyt teen sen, jos vain saan hyvät, istuvat ja muodikkaat pöksyt. Nykyisin Zizzin vaateita saa myös monista nettikaupoista, kuten Ellokselta, Zalondolta, Stocmanilta ja Sokokselta.

Vaatekaupassa käynti ja varsinkin pukukopissa äheltäminen on minulle ollut aina yhtä tuskaa. Mun on jotenkin tosi vaikea löytää vaaterekeistä mitään itselle sopivaa. Niinpä mieluusti otankin itselleni joko mieheni tai tyttäreni apulaiseksi vaateostoksille. Siltikään lopputulos ei ole taattu. Lopullinen ahdistus, masennus ja itkupotkuraivarit tulee sitten siellä pukukopissa peilin edessä. Ei, ei ja ei...kun ei vaan löydy mieluisia vaatteita, niin ei löydy. Siitäpä on sitten seurannut se joka naisen ongelma, että ei ole mitään päälle laitettavaa. Minun tapauksessani tämä on aivan kirjaimellisesti juuri näin. Mun vaatekaapista ei löydy sitä joka naisen perussettiä, jossa vaatekappaleita yhdistelemällä saa monta eri asukokonaisuutta. Monesti töissä musta tuntuu, että olen jotenkin kauhean epäsiisteissä vaatteissa. Noh, se tunne on varmasti suurelta osin ihan totta! Kun vaatevarasto on pieni ja kun joskus sitten löytyy esim. joku pusero tai housut, jotka mahtuu ja miellyttää, niitä sitten pidetään samoja päivästä,viikosta ja kuukaudesta toiseen. Ihan luonnollistahan silloin on, että vaatteet kuluu todella nopsaan ja varsinkin, kun ne on henkkamaukkaseppälälindex-valikoimaa, niin laatukaan ei silloin aina takaa vaatteille pitkää ikää. Nyt olen kuitenkin päättänyt tehdä itseni kohdalla ryhtiliikkeen. Alan panostaa itseeni ja ulkonäkööni entistä enemmän. Perheemme heikko taloudellinen tilanne tuo siihen hiukan lisähaastetta, mutta en aio luovuttaa. Nettikauppojen alekoodit otetaan nyt käyttöön ja saattaapa sinä sivussa visakin vingahtaa, mutta katsotaan kuinka muijan käy.

No niin! Tänään oli ensimmäisen ostosreissun paikka eikä sieltä sitten ihan tyhjin käsin kotiin tultukaan. Mukaan tarttui ohuet, mustat joustofarkut ja musta perus trikootunika. Molemmat KappAhlista isojen tyttöjen XLNT-mallistosta. Nyt on hyvä alku, mistä jatkaa sen perusvaatesetin kasausta ja mikä parasta, molemmat toimii mulla myös duunivaatteina. Jakun alle pitää vaan löytää joku sopivampi toppi ja mielellään vaikka jonkun muun värinen kuin musta. Kirkkaan punaiset korkkarit löytyi jo aiemmin viikolla prisman alesta. Kuten kuvista näkyy, asukuvien ottaminen ja yleensäkin valokuvissa olo ei ole mulle kovin tuttua puuhaa. Nauruksihan se sitten lopulta meni, mutta olihan meillä tytön kanssa kuitenkin niin kivaa yhdessä ♥