Lokakuu lähenee loppuaan ja eilen oli päivälleen kaksi kuukautta jouluun. Minusta tuntuu, että tämä lokakuu on mennyt jotenkin supersuurin harppauksin eteenpäin ja loppuu ennenkuin ehdin tajuta, että se edes alkoikaan. Päivät ja viikot kuluvat vauhdikkaasti töissä. Vapaa-ajalla on sitten harrastukset ja sosiaaliset kohtaamiset. Luppoaikaa ei lokakuussa juuri ole ollut, mutta ehkä se on vaan hyvä, koska niinhän vanha kansakin sanoi, että vierivä kivi ei sammaloidu.

Olen tietoisesti lisännyt liikuntaa elämääni ja arkeeni. Viikottainen liikuntasuositus olisi 2,5 tuntia reipasta liikuntaa viikossa. Määrä kuullostaa pieneltä, mutta kun alan miettimään ei se kohdallani ole useinkaan täyttynyt. Pieni puolen tunnin kävelylenkki viitenä päivänä viikossa täyttäisi tuon vaatimuksen ja sillä olisi jo merkittävä vaikutus elinikäennusteeseemme. Lisäksi se pienentäisi riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja aikuisiän diabetekseen. Nyt kun lapset ovat lentäneet pesästä ja on enemmän aikaa vain itselleen, on tullut mietittyä myös ennemmän omaa hyvinvointia ja terveyttä. Myös saavutettu keski-ikä ja mittarissa olevat lukemat vaikuttavat. Olen aina ihastellut niitä vanhuksia, jotka vielä yli 85 vuotiaina puuhastelevat puutarhassa ja liikkuvat ikäänsä nähden hyvin. Minulle on tullut halu olla aikanaan samanlainen, mutta tiedän, että jos en nyt harrasta yhtään liikuntaa, tuo haave jää saavuttamatta. Muistan kuinka jo pikku tyttönä olen miettinyt, että en halua koskaan kuolla. No, kukapa haluaisi ja kyllä tuo ajatus on nytkin käynyt mielessä, vaikka koskaan emme voikaan tietää, milloin on se viimeinen päivä. Siitä huolimatta haluaisin elää vielä pitkään ja kokea kauniin ja hyvän vanhuuden. Nyt on siis korkea aika tehdä voitavansa sen eteen, että tuo haave toteutuisi.

Töissä minulle kertyy helposti paljon askeleita ja ulkoilukin kuuluu jokapäiväiseen ohjeelmaan säällä kuin säällä. Tämä on syy, miksi aina ei sitten kotona tee enää mieli tai ei ole jaksamista lähteä lenkille ja liikkumaan. Minua vaivanneet alaselän vaivat ovat myös rajoittaneet liikkumista työpäivien jälkeen. Esikoiseni on urheiluhieroja ja sain häneltä hyviä venyttelyohjeita vaivoihini. Lisäksi hän suositteli myös kävelyä, vaikka se vähän kipeää tekisikin, koska liikunta on lääke. Kävelyn lisäksi olen nyt ottanut viikko-ohjelmaani vesijuoksun. Vesi on elementti, josta olen aina pitänyt. Pidän vedessä olemisesta, vaikken olekaan kovin hyvä uimari. Vesijuoksu ei vaadi hyvää uimataitoa ja se on myös todella nivelystävällinen liikuntamuoto. Ystäväni Kati on houkutellut minut myös avantoon. En olisi jokunen vuosi sitten voinut kuvitellakaan, että jonain päivänä kävisin avannossa. Mutta kylmävesiuinti yhdistettynä rantasaunan löylyihin on todella rentouttavaa ja mukavaa vesijuoksun jälkeen. Kylmäähän tuo vesi jo on ja minulla tuntuu vielä kipuja nilkoissa vedessä käynnin jälkeen, mutta silti sinne vaan menen kerta toisensa jälkeen uudelleen. 

Se hyvänolontunne avantouinnin ja saunomisen jälkeen on ihan mahtava. Sen vuoksi aion jatkaa kylmävesiuintia säännöllisesti läpi talven. Sunnuntaisin käymme Katin kanssa yhdessä ja viikolla käyn töiden jälkeen yhden kerran yksin. Uintireissun jälkeen on ihana kotona kääriytyä vilttiin ja juoda kuppi kuumaa teetä. Muutenkin avantouinnin jälkeen ja jo sen aikana pitää muistaa juoda tosi paljon. Avantouinti vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja vessassa saakin sitten hypätä normaalia useammin. 

Blogin synttäriarvonta on nyt päättynyt ja Ilona Pietiläisen uuden joulukirjan; Olisipa aina joulu, voitti My Sweet Home-blogin Sari Riekkola. Voittajan arvoin netistä löytyvän arvontakoneen avulla. Onnea Sarille arvontavoitosta ♥ Olen pitkään seurannut Sarin blogia ja Sari on yksi oman blogini aktiivisista seuraajista, joten mieltäni lämmitti todella paljon, että saan lähettää kirjan juuri hänelle. Sari on jo saanut tiedon asiasta ja ensi viikon alkupuolella pääsen käymään postissa ja kirja lähtee matkaan. 

Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille ♥

Ystävät - hyvää vastapainoa työlle

Viime viikko oli töissä suhteellisen raskas, koska minulla oli kuuden päivän työviikko ja vain yksi vapaapäivä. Olin siis pitkästä aikaa myös viikonlopun töissä ja vieläpä iltavuoroissa. Ei siinä mitään iltavuorot ovat omalla tavallaan ihan kivoja, mutta pidemmän päälle aika raskaita kuitenkin, kun niitä on useampia peräkkäin. Tälläisinä hetkinä ja aikoina on tärkeää etsiä vähän vastapainoa työlle ja yksi hyvä keino siihen on viettää aikaa ystävien kanssa ♥

Viikonlopun töiden jälkeen ennen maanantain iltavuoroa sain kutsun ystäväni Katjan luokse. Katja oli laittanut meille ihanan aamiaisen ja keittänyt pannullisen teetä. Oli ihana istua alas keittiön pöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia ja juttelemaan niitä näitä. Yksin kotona en olisi jaksanut panostaa juurikaan aamupalaani, joten kauniisti katettu aamiaispöytä servetteineen oli mukava juttu heti viikon alkuun. 

Katjan kauniissa kodissa on muutenkin ilo vierailla ja viettää aikaa. Kodista löytyy paljon myös silmän ruokaa. Kauniisti sisusteltusta kodista saa myös inspiraatiota tarttua kotona imuriin ja laitella kotia, kunhan vain niiltä töiltä ehtii. On ilo omistaa ystäviä ja heidän kanssaan vietetyllä ajalla on minulle suuri merkitys. 

Yksi huono puoli näissä tapaamisissa on. Aika kuluu aina liian nopeasti. Oletteko huomanneet samaa?

Mukavaa torstai-iltaa kaikille ♥

Syksyn kauneus sekä harvinainen viikkovapaa

Ajellessani viikolla eräänä iltapäivänä töiden jälkeen äitini luo, havahduin huomaamaan, kuinka kaunis syksy meillä tänä vuonna on. Lehtipuut loistivat kauniissa keltaisen, oranssin ja punaisen sävyissä, taivas oli sininen ja aurinko paistoi. Minusta on ihanaa, että meillä on neljä vuodenaikaa ja rakastan jokaista varmasti omalla tavallaan, mutta syksy on kyllä yksi lempivuodenajoistani.

Minua ei ole ahdistanut eikä haitannut lainkaan pimenevät illat. Minusta on ollut ihanaa tunnelmoida kynttilöiden valossa, viritellä valosarjoja kotiin ja nauttia niiden luomasta kauniista tunnelmasta. Itse en henkilökohtaisesti jaksa "vihastua" pimeydestä ja harmaudesta, koska se kuuluu tähän vuodenaikaan eikä sille voi minkään. Elämässä on varmasti suurempiakin huolen ja murheen aiheita kuin pimeä syksy. Yritän siis löytää meneillään olevasta vuodenajastakin aina ne parhaat ja positiiviset puolet. Silloin itsekin vaan voi paremmin ja jaksaa enemmän. 

Tällä viikolla minulla on viikonloppukin töitä eli olen tänäänkin kohta lähdössä töihin. Tästä johtuen minulla oli viikolla yksi vapaapäivä. Viikkovapaat ovat itselleni harvinaisia, koska työviikonloppuja on itselläni vain joka kolmas viikonloppu eli noin kerran kuussa. Viikkovapaat ovat minusta kivoja, koska silloin minulla on aikaa vain itselleni eikä tarvitse miettiä miehen tekemisiä tai mitä tekisimme yhdessä tai muuta. Viikkovapaalla voi tehdä juuri niitä asioita, mistä pidän ja mitä haluan, potematta huonoa omaatuntoa siitä, etten vietä aikaa yhdessä miehen kanssa. Viikkovapaillani jään hurjan helposti vain kotiin neulomaan ja ylipäätään lepäilemään. Nautin yksin kotona olosta ja kiireettömyydestä. Tällä viikolla en kuitenkaan jäänyt kotiin, vaan käänsin auton nokan aamulla kohti Lahtea ja huristelin esikoistyttäreni luokse. 

Kun alkaa oikein tarkasti ajattelemaan, niin tapaamme ja näemme esikoiseni kanssa tosi harvoin. Viestittelemme ja vaihdamme kyllä kuulumisia epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta tapaamme ja näemme toisiamme aika harvoin. Olen tosi huono kyselemään ylipäätään kenenkään läheisen, sukulaisen tai ystävän, kuulumisia ja jotkut ovatkin pitäneet minua sen vuoksi aika sydämettömänä ihmisenä. Sitä en mielestäni kuitenkaan ole, koska kukaan ei näe pääni sisälle ja tiedä, mitä siellä ajattelen ja tunnen. Tässä kohtaa olen myös ajatellut joidenkin ihmisten kohdalla niin, että miksi minun pitäisi aina olla se, joka kyselee kuulumisia. Ihan yhtälailla minultakin voisi kysellä niitä vai mitä? Vai olenko sydämetön ja itsekäs äiti, kun en kysele lasteni kuulumisia lakkaamatta?

Olen halunnut antaa lapsilleni ja heidän perheilleen rauhan elää omaa elämäänsä enkä ole koskaan halunnut puuttua heidän tekemisiinsä. Vastaan ja kerron oman mielipiteeni, jos sitä kysytään, mutta muuten olen hiljaa. He ovat oma tiiminsä, joka tekee omat päätöksensä heidän elämänsä suhteen ja toimivat ja elävät niiden mukaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi kiinnostunut heidän elämästään tai lastenlasteni elämästä. Tottakai olen, he kaikki ovat minulle todella tärkeitä ja rakkaita, mutta en halua olla äiti, anoppi tai mummo, joka on kokoajan sanomassa, miten missäkin tilanteessa pitäisi toimia tai puuttumassa asioihin, jotka eivät minulle kuulu. Jokainen perhe tekee omat päätöksenä ja luo oman tapansa elää sekä vastaa siitä ja sen seurauksista. Niin minäkin olen saanut tehdä omassa elämässäni. 

Tyttäreni tarjosi minulle lounaan Lahden Kauppahallissa, jossa en muuten ole kai koskaan aiemmin käynytkään. Siellä tyttäreni ystävä pitää kahvio Sivuraidetta, josta saa myös lounasta. Tarjolla on  mm. keittolounasta ja erilaisia salaattikulhoja. Me valitsimme molemmat tyttäreni suosikin lohibowlin. Täytyy kyllä sanoa, että oli hyvä lounas ja ennenkaikkea hyvää seuraa. Meillä oli tosi kiva päivä yhdessä ilman sen suurempia tekemisiä. Välillä rento hengailu ja yhdessäolo on ihan parasta. Päivän kruunasi tietenkin lastenlasten tapaaminen iltapäivällä. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Pakkasaamun kauneutta ja syysloma kuulumisia

Syksy on edennyt hurjaa vauhtia. Yöt ovat viilenneet, lämpötila on hiipinyt pakkasen puolelle ja olemme saaneet nähdä jo ensimmäiset lumihiutaleetkin. Ensi viikolla käännämme kalenterista jälleen uuden lehden. Marraskuu alkaa ja ajatukset alkavat pikku hiljaa kääntyä kohti joulua. 

Olen ollut tämän viikon syyslomalla. Työharjoitteluni päättyi juuri sopivasti syyslomaan ja harjoittelun arviointikin hoidettiin samantien pois alta. Olen siis saanut viettää ihan oikeasti lomaa, kun ei ole tarvinut ajatella opiskeluja ja on vain saanut keskittyä kaikkiin omiin juttuihin ja lepäämiseen. Tämä tuntuu hurjan hyvältä, koska olen aiemmin ollut töissä kaikki lomani, mitä minulla on ollut opiskelujeni aikana. En sano, etteikö raha olisi ollut tarpeen nytkin, mutta kaikkea ei vaan voi mitata rahassa. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita.

Olen viettänyt aikaa äidin kanssa, tavannut erästä ystävääni pitkästä aikaa, leiponut, neulonut, katsellut leffoja, polttanut ison kasan tuikkuja, viettänyt päivän lastenlasteni kanssa, ollut hieronnassa ja askarrellut. Mies on ollut reissutöissä, joten olen oikeasti voinut vain keskittyä itseeni. Nautin suunnattomasti omasta ajastani, vaikka aina onkin mukavaa, kun mies palaa kotiin reissuiltaan. Tänään menemme miehen kanssa pitkästä aikaa leffaan. Mukavaa vaihtelua sekin.

Postauksen kuvat ovat muutaman viikon takaa, kun oli ensimmäiset yöpakkaset. Kävelin silloin eräänä aamuna läheiselle joelle kuvaamaan luonnon kauneutta, joka oli sanoin kuvaamaton. Joen yläpuolella leijaileva sumu tekee maisemasta jotenkin niin mystisen. En varmasti koskaan kyllästy näihin maisemiin ♥

Miten sinun syksysi on mennyt? Oletko ollut lomalla vai ahertanut hiki hatussa töissä? Joko joulu alkaa hiipiä sinun ajatuksiisi?

DIY: Käpykranssi

Minulla on ollut jo pitkään suunnitelmissa tehdä käpykranssi. Olen aina pitänyt kaikista erilaisista kransseista ja niitä löytyykin meiltä monia erilaisia. En pidä itseäni minään askartelijana, mutta aina pitää yrittää. Googlasin netistä käpykranssin ohjeita ja kun homma ei vaikuttanut kovinkaan vaikealta, päätin ryhtyä tosi toimiin.

Äidin luona käydessäni keräsin hänen pihaltaan pussillisen männyn käpyjä. Yritin hiukan valkata tasakokoisia käpyjä, että kranssista tulisi mahdollisimman tasainen. Kotona levitin kävyt kodinhoitohuoneen tason päälle kuivumaan. Annoinkin käpyjen kuivua siinä kaikessa rauhassa yli viikon. Jotkut ovat kuivanneet käpyjä myös uunissa miedossa lämmössä tai saunan lauteilla jälkilämmössä. Tapoja on varmasti monia, mutta tärkeää on, että kävyt kuivatetaan ihan kuiviksi.

Kranssin teko on hauskaa puuhaa vapaapäivänä, kun ei ole mihinkään kiire. Tokmannilta ostin tuon styroksisen kranssipohjan ja sitten vaan kuumaliimapistooli lämpiämään. 

Käpyjen liimaaminen kannattaa aloittaa kranssin sisäpinnalta. Laitoin liimaa kävyn pohjaan ja painoin sen kiinni kranssipohjaan. Jos kävyn kannassa oli sellainen pieni "oksa", josta käpy on ollut kiinni puussa, nipsaisin sen poikki sivuleikkureilla. Sitten vaan asettelin käpyjä vieri viereen kerroksittain. Voin kertoa, että sisälläni piileksivä perfektionisti nosti tässä kohtaa päätään. Aika monta kertaa pyörittelin ja mallasin käpyjä kranssipohjaan ennekuin hyväksyin ne ja liimasin paikoilleen. Noh, ehkäpä seuraavaa kranssia tehdessäni osaan ottaa hiukan rennommin!

Pakostakin noiden käpyjen väliin jäi rakoja. Sille ei vaan voinut mitään. Sen vuoksi lainasin mieheltäni nuo sivuleikkurit, joilla sain näppärästi leikattua käpyjä pienemmäksi. Käpyjen paloilla täytin sitten noita aukkoja. Jossain kohden meinasi kyllä jo usko loppua kesken ja mietin, että tuleekohan tästä koskaan valmista, kun välillä kaikki kävyt tuntuivat liian isoilta tai väärän mallisilta. En kuitenkaan antanut periksi, vaan sain kuin sainkin käpykranssini valmiiksi eikä se sitten loppujen lopuksi näyttänyt yhtään hullummalta.

En halunnut kuitenkaan jättää käpykranssiani ruskeaksi, vaan kaivelin kaapista valkoista spraymaalia ja suihkuttelin ulkona kranssiin vähän väriä. Varovasti lisäsin väriä ja voi vitsi, miten paljon näköä tuo valkoinen väri antoi kranssille. Nyt kranssi näyttää ihan siltä kuin se olisi pakkasen jäljiltä kuurassa. Mietin ennenkuin aloitin kranssin tekoa, että laittaisin sitten valmiiseen kranssiin valkoisen silkkinauharusetin ja ehkä jotain huopakoristeita, mutta nyt en olekaan enää ihan varma niistä. Pienet rautalankavalot ajattelin kuitenkin siihen laittaa, koska ne luovat sitten ihanaa tunnelmaa kotiin läpi talven. Ulos tälläistä käpykranssia ei kannata viedä, vaikka olisikin kivannäköinen esimerkiksi ulko-ovessa. Ilman kosteus saa kävyt nimittäin menemään taas takaisin suppuun eikä kranssi olisi sen jälkeen enää kovinkaan kaunis. 

Mitäs tykkäätte? Riittääkö sinusta pelkät valot tähän somisteeksi vai kaipaako jotain muuta? Oletko itse tehnyt koskaan käpykransseja vai oletko jo kenties kokeillut käpyhyasintin tekoa?

Syksyinen metsäretki

Saimme viikonloppuna lapsenlapset meille yökylään ja koska sää oli mitä parhain, päätimme lähteä heti lauantaina retkelle läheiselle laavulle. Niinpä pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme matkaan. Otimme tietenkin mukaan myös sienikorit, koska miehenihän on tunnetusti ihan sienifriikki eikä sieniä vaan voi koskaan olla säilöttynä liikaa. Lapsenlapsemme ovat tottuneita liikkumaan luonnossa, joten niin itse retki kuin sienestäminenkin oli heille mieluista puuhaa. 

Laavulle saavuttuamme lapset keksivät heti itselleen tekemistä eikä mennyt aikaakaan, kun heillä oli laavun nurkalla jo leikit pystyssä. Risuja, käpyjä, puun lehtiä ja hyvä leikkikaveri. Siinä kaikki, mitä tarvittiin hyvään leikkiin. Mies teki tulen nuotioon ja pian savu tuoksuikin jo nenässä. Itse voisin vain istua nuotiolla ja tuijottaa tulta. Jotenkin se vaan on niin rauhoittavaa. Se on muuten aivan totta, että metsään mennessä stressi ja pulssi laskevat. Menkää siis ihmiset metsään aina kun vain voitte.

Tällaisen metsäretken yksi tärkeimmistä asioista on tietenkin eväät. Tein kotona meille mukaan kolmioleipiä, joita syötiinkin melkein heti laavulle päästyämme. Myös makkaran paistaminen nuotiolla on ihan huippu juttu. Kunnon hiillosta odotellessa mies kävi lastenlasten kanssa kävelemässä metsässä pienen lenkin ja katsastamassa josko niitä sieniä löytyisi. Nyt taitaa olla suppilovahvero aika ihan parhaimmillaan ja niitähän sinne koriin sitten löytyikin. Mustia torvisieniäkin löytyi, mutta ikävä kyllä muutamana yönä olleet yöpakkaset olivat jo palelluttaneet ne. Mies rakastaa mustia torvisieniä ja oli kyllä vähän harmissaan asiasta. Miehen ja lasten saavuttua takaisin laavulle pääsimme sitten makkaranpaistoon ja kylläpä nuotiomakkara maistuikin hyvälle pitkästä aikaa.

Metsäretkemme oli kaikin puolin onnistunut. Aika kului metsässä kuin siivillä eikä lapsenlapset kertaakaan valittaneet, että olisi tylsää tai ei olisi mitään tekemistä. Nyt on myös otollinen aika kerätä metsästä materiaaleja syysaskarteluja varten. Itse löysin läheltä laavua keloittuneen puun oksan, jonka toin mukanani kotiin. Minulla on ollut jo monta vuotta haaveena saada oksa roikkumaan katosta. Siihen olen ajatellut laittaa valot ja joitain koristeita roikkumaan. Nyt oksa on kuivumassa ja kun se on kuivunut, ajattelin suhauttaa sen spraymaalilla valkoiseksi. En meinaa malttaa odottaa, että pääsen koristelemaan sitä. 

Käytkö sinä usein metsässä? Oletko sienestäjä tyyppiä vai tykkäätkö kulkea metsäpolkuja muutenvain?