Syksyn kauneus sekä harvinainen viikkovapaa

Ajellessani viikolla eräänä iltapäivänä töiden jälkeen äitini luo, havahduin huomaamaan, kuinka kaunis syksy meillä tänä vuonna on. Lehtipuut loistivat kauniissa keltaisen, oranssin ja punaisen sävyissä, taivas oli sininen ja aurinko paistoi. Minusta on ihanaa, että meillä on neljä vuodenaikaa ja rakastan jokaista varmasti omalla tavallaan, mutta syksy on kyllä yksi lempivuodenajoistani.

Minua ei ole ahdistanut eikä haitannut lainkaan pimenevät illat. Minusta on ollut ihanaa tunnelmoida kynttilöiden valossa, viritellä valosarjoja kotiin ja nauttia niiden luomasta kauniista tunnelmasta. Itse en henkilökohtaisesti jaksa "vihastua" pimeydestä ja harmaudesta, koska se kuuluu tähän vuodenaikaan eikä sille voi minkään. Elämässä on varmasti suurempiakin huolen ja murheen aiheita kuin pimeä syksy. Yritän siis löytää meneillään olevasta vuodenajastakin aina ne parhaat ja positiiviset puolet. Silloin itsekin vaan voi paremmin ja jaksaa enemmän. 

Tällä viikolla minulla on viikonloppukin töitä eli olen tänäänkin kohta lähdössä töihin. Tästä johtuen minulla oli viikolla yksi vapaapäivä. Viikkovapaat ovat itselleni harvinaisia, koska työviikonloppuja on itselläni vain joka kolmas viikonloppu eli noin kerran kuussa. Viikkovapaat ovat minusta kivoja, koska silloin minulla on aikaa vain itselleni eikä tarvitse miettiä miehen tekemisiä tai mitä tekisimme yhdessä tai muuta. Viikkovapaalla voi tehdä juuri niitä asioita, mistä pidän ja mitä haluan, potematta huonoa omaatuntoa siitä, etten vietä aikaa yhdessä miehen kanssa. Viikkovapaillani jään hurjan helposti vain kotiin neulomaan ja ylipäätään lepäilemään. Nautin yksin kotona olosta ja kiireettömyydestä. Tällä viikolla en kuitenkaan jäänyt kotiin, vaan käänsin auton nokan aamulla kohti Lahtea ja huristelin esikoistyttäreni luokse. 

Kun alkaa oikein tarkasti ajattelemaan, niin tapaamme ja näemme esikoiseni kanssa tosi harvoin. Viestittelemme ja vaihdamme kyllä kuulumisia epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta tapaamme ja näemme toisiamme aika harvoin. Olen tosi huono kyselemään ylipäätään kenenkään läheisen, sukulaisen tai ystävän, kuulumisia ja jotkut ovatkin pitäneet minua sen vuoksi aika sydämettömänä ihmisenä. Sitä en mielestäni kuitenkaan ole, koska kukaan ei näe pääni sisälle ja tiedä, mitä siellä ajattelen ja tunnen. Tässä kohtaa olen myös ajatellut joidenkin ihmisten kohdalla niin, että miksi minun pitäisi aina olla se, joka kyselee kuulumisia. Ihan yhtälailla minultakin voisi kysellä niitä vai mitä? Vai olenko sydämetön ja itsekäs äiti, kun en kysele lasteni kuulumisia lakkaamatta?

Olen halunnut antaa lapsilleni ja heidän perheilleen rauhan elää omaa elämäänsä enkä ole koskaan halunnut puuttua heidän tekemisiinsä. Vastaan ja kerron oman mielipiteeni, jos sitä kysytään, mutta muuten olen hiljaa. He ovat oma tiiminsä, joka tekee omat päätöksensä heidän elämänsä suhteen ja toimivat ja elävät niiden mukaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi kiinnostunut heidän elämästään tai lastenlasteni elämästä. Tottakai olen, he kaikki ovat minulle todella tärkeitä ja rakkaita, mutta en halua olla äiti, anoppi tai mummo, joka on kokoajan sanomassa, miten missäkin tilanteessa pitäisi toimia tai puuttumassa asioihin, jotka eivät minulle kuulu. Jokainen perhe tekee omat päätöksenä ja luo oman tapansa elää sekä vastaa siitä ja sen seurauksista. Niin minäkin olen saanut tehdä omassa elämässäni. 

Tyttäreni tarjosi minulle lounaan Lahden Kauppahallissa, jossa en muuten ole kai koskaan aiemmin käynytkään. Siellä tyttäreni ystävä pitää kahvio Sivuraidetta, josta saa myös lounasta. Tarjolla on  mm. keittolounasta ja erilaisia salaattikulhoja. Me valitsimme molemmat tyttäreni suosikin lohibowlin. Täytyy kyllä sanoa, että oli hyvä lounas ja ennenkaikkea hyvää seuraa. Meillä oli tosi kiva päivä yhdessä ilman sen suurempia tekemisiä. Välillä rento hengailu ja yhdessäolo on ihan parasta. Päivän kruunasi tietenkin lastenlasten tapaaminen iltapäivällä. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!