Katselin juuri seitsemän uutisia ja ensi yöksi luvattiin runsasta lumisadetta valtaosaan Suomea. Nähtäväksi jää yltääkö tuo lumisadealue tänne Kaakonkulmille asti. Viime sunnuntaina saimme kuitenkin mekin täällä jo ohuen lumipeitteen, kun iltapäivällä satoi ensilumi. Maisema muuttui heti valoisammaksi ja niin kauniiksi. Lumiset puut olivat kuin joulukorteista.
Syksy on siis kääntynyt kohti talvea ja ainakin täällä meillä tien päällä on ollut todella talviset olosuhteet. Onneksi mies vaihtoi autoon juurikin sunnuntaina talvirenkaat, joten voin hyvillä mielin ja turvallisesti ajella töihin. Täytyy vain toivoa, ettei tule vastaan ketään, jolla on vielä autossaan kesärenkaat, koska niiden kanssa ajaminen voi olla kyllä tosi arveluttavaa ja vaarallistakin. Nyt siis viimeistään pitäisi vaihtaa ne talvirenkaat alle.
Viikonloppuna siirryttiin myös virallisesti talviaikaan, kun kelloja siirrettiin talviaikaan eli tunti kesää kohden. Jokohan tämä oli se viimeinen kerta, kun näin tehtiin vai onko asiasta vielä tullut lopullista päätöstä? Vaikka sunnuntaiaamuna sai nukkua tunnin pidempään, olen ollut tällä viikolla poikkeuksellisen väsynyt. En tiedä johtuuko kellojen siirtämisestä vai onko töissä nyt vaan ollut astetta rankempaa.
Lumen tulon myötä mieli alkaa väkisinkin kääntyä kohti joulua, johon ei ole enää kahta kuukauttakaan. Viime maanantai-iltana emännöin Perfect Home sisustuskutsut. Perfect Homella on myös tosi ihania joulukoristeita ja kynttiläsomisteita, joilla loihtii helposti ihanan joulutunnelman kotiin. Parasta kutsuissa on aina kuitenkin ystävien tapaaminen ja yhdessä vietetty aika. Mukavaa oli tälläkin kertaa viettää iltaa yhdessä samanhenkisten ihmisten kanssa.
Mites teillä, joko teillä on autossa talvirenkaat? Vaikuttiko kellojen siirtäminen uniisi ja jaksamiseesi? Onko teille jo satanut ensilumi ja onko se aikaansaanut jouluisen mielen?
Ihanat kuvat! Meille vaihdettiin tänään talvirenkaat kun aamulla maa oli valkoinen ja jäinen. Kellojen siirtäminen ei ole vaikuttanut millään lailla. Mutta toivon silti että tästä siirtelystä päästään mahdollisimman pian.
VastaaPoistaKiitos, Kristiina ♥ Kipuilin vähän noiden kuvien kanssa. Mietin ovatko riittävän hyviä blogiin, mutta kiva kuulla, että tykkäsit. Hyvä, että talvirenkaat vaihdettu autoon. Nyt voi huristella turvallisesti.
PoistaSiellä näyttä jo kovin talviselta.
VastaaPoistaTalvirenkaita täällä ei tarvitse miettiä, paitsi jos vuorille mielii, silloin on ketjut takakontissa mukana.
Ensiluntakaan tuskin tulee..siis toivottavasti EI tule!
Mutta kellojen siirto...huh, tänään tulin ensimäistä kertaa pimeällä töistä kotiin ja se tuntui oudolta. Ja väsymys iskee nopeasti auringonlaskun jälkeen. Silloin voisin jo mennä nukkumaan.
Mukavaa kurpitsajuhlan aikaa sinne!
Kiitos, Susanna ♥ Pienikin määrä lunta tekee maiseman heti niin erinäköiseksi. Minusta oli ihan kiva, kun tuli tuo ohut lumikerros. Ei ole ihan niin pimeää ja kuraista tuolla ulkona. Teille ei toivottavasti lunta sada eikä renkaita tarvitse vaihtaa. Pimeys vetää olon kyllä helposti väsyneeksi ja mielellään sitä sitten oikaisee vaikka sohvalle töiden jälkeen.
PoistaEspoossa tuli vähän räntää viikonloppuna mutta se kaikki hävisi saman tien. Ihan syksyistä täällä on ja ruusutkin kukkivat vielä naapuritalon pihalla :) Sain talvirenkaat jo viime viikolla joten ei hätää liikenteessä. Silloin tuntui aikaiselta vaihtaa mutta monena vuonna jos olen lykännyt vaihtamista on ollu sitten vaikeuksia saada vaihtoaikaa kun renkaat ovat rengashotellissa eikä niitä saa sieltä sitten poiskaan.
VastaaPoistaAjan saisi minustakin loppua ja mahdollisimman pian.
Kivaa loppuviikkoa Krisse ja tsemppiä pimeyteen <3
Kiitos, Marjo ♥ Hyvä, että sait vaihdatettua renkaat, vaikkei lumipeite olekaan pysynyt vielä teillä maassa. Yöpakkasien jälkeen on kuitenkin parempi lähteä aamuisin liikkeelle, kun autokin on varustettu niin, että ajaminen on turvallista.
PoistaMukavaa loppuviikkoa sinullekin, Marjo ♥
Lumi on ihanaa, vaikka sitä vain hetken saisi katsella sateena. Joulu alkaa katukuvassa näkyä jo ja ehkäpä sitä omakin mieli jo käy koristelaatikolla... hih! Jos vaikka vain yhden laittaisi.
VastaaPoistaJuuri näin se menee. Ihmismieli on niin ihmeellinen. Kynttilät ja valosarjat palavat jo iltaisin. Siitä se alkaa...
PoistaRenkaat vaihtuivat alkuviikosta, yksi aamu mentiin vähän liukkaammin, mutta iltapäivällä oli alla jo kitkat (nastoilla ei noilla Kehä 1 ja kehä 3 teillä tee oikeastaan mitään sen enempää kuin kitkoilla). Sen sijaan voi uni. Lapselle konsepti kellonjen siirto on todella vaikea joten täällä on herätty kukonlaulun aikaa... jippii :D
VastaaPoistaToivottavasti lapsi on jo pikku hiljaa tottunut kellojen siirtoon ja olette saaneet kaikki nukuttua paremmin. Ihanaa uutta viikkoa teille ♥
PoistaLunta vielä odotellaan, vasta räntää on satanut. Talviaikaan siirtyminen sopii mulle, mutta illat tulee kyllä tosi aikaisin ja siinä on totuttelemista.
VastaaPoistaMukavaa talven alkua ♥
Kiitos, Maikku ♥ Töissä huomaan, kuinka illalla pimeys tulee nyt tosi aikaisin. Vielä lasten kanssa oltaessa ulkona hämärä jo laskeutuu ja pian onkin jo ihan pimeää. Mukavaa uutta viikkoa sinulle ♥
PoistaJotain tuossa sateli ja oli hitsin kylmää pari päivää, mutta tänään ei enää ollut mitään muuta maassa kuin märkää hiekkaa. Tänä vuonna kellojen siirtely ei vaikuttanut uniin, taitaakin olla ensimmäinen vuosi ikinä!
VastaaPoistaIhanaa iltaa sinulle Krisse <3
Kiitos, Outi ♥ Täälläkin on enää jäljellä vain märkä hiekka. Lunta ei juurikaan enää ole. Lumi toisi mukavasti valoisuutta tähän vuoden pimeimpään aikaan. Kivaa uutta viikkoa sinulle ♥
Poista