Lapsenlapset ja elämän ihmeellisyys

15.10.2019

Saimme jälleen viettää viikonlopun lastenlasten kanssa, kun vanhempansa toivat heidät viime perjantaina meille mummolaan. Oli mukava nähdä taas muutaman viikon tauon jälkeen ja lapset kertoivatkin heti parhaat kuulumiset koulusta ja päiväkodista. En jaksa olla taas mainitsematta, kuinka joka kerta ihmettelen ajan kulua ja sitä, kuinka nopeasti nuo lapset ovat kasvaneet. Tyttö on jo ekaluokkalainen ja poika menee ensi syksynä eskariin. Mihin nämä vuodet oikein menevät?


Muutama vuosi sitten saimme tyttäreni perheeltä jouluna Ifolorin kuvakirjan, johon oli kerätty kuvia heidän perheensä siihen astisesta yhteisestä elämästä perheenä. Tuo kirja kiinnostaa suuresti lapsia ja se on aina pakko katsoa läpi kerran, jos toisenkin. Kuvat herättävät lapsissa monenlaisia tunteita ja kysymyksiä. Elämä on ihmeellistä.


Tällä kertaa ukki oli suunnitellut yhteistä tekemistä lasten kanssa. Hän nimittäin askarteli heidän kanssaan pikkuiset mini puuautot. Samanlaiset, millaisia hän oli itse askarrellut pikku poikana. Ensin maalattiin auto vesiväreillä, sitten odotettiin värin kuivumista kunnes päästiin maalaamaan lamppuja. Renkaat ja ratti tehtiin nastoista, joita varten porattiin pienen pienellä poranterällä reijät. Kivaa yhteistä puuhaa, josta jäi itse auton lisäksi taas kivoja muistoja. 

Tällä kertaa kävimmekin molempina iltoina saunassa. Saunan lauteilla kuulee kyllä myös lapsilta ne kaikista parhaimmat jutut ja moni asia myös mietityttää lapsia. Tällä kertaa nuoremman huomio kiinnittyi mummon vatsaan, joka näytti siltä, että se tippuu. Öööö...no, aika hyvä vertaus, hih... Lauantaina sitten aloitettiin taas saunamakkarakausi ja lapset pääsivät paistamaan omat makkaransa pystyuunissa tikun nenässä. Uunin edessä on melkein tuskaisen kuumaa, kun hiillos hohtaa punaisena, mutta siitä huolimatta se on niin kivaa.



Sää ei tällä kertaa oikein suosinut meitä, mutta yllättävän hyvin lapset keksivät tekemistä sisälläkin. Lasten yhteiset leikitkin sujuivat hyvin ja välillä syntyi upeaa taidetta ja välillä luettiin kirjaa. Pekka Töpöhäntä-kirjat päätyivät ekaluokkalaisen joulupukin toivelistaankin. Muutenkin hiukan juteltiin siitä, mitä toiveita lapsilla on joulupukilta, joten sekin asia tuli selväksi. 

Meillä oli taas mukava viikonloppu lastenlasten kanssa. He tuovat kyllä niin kivaa vaihtelua tähän meidän muuten niin tavanomaiseen arkeemme. Sunnuntaina oli myös tosi kivaa, kun kaksi nuorimmaista tytärtäni pääsivät moikkaamaan esikoistani ja hänen perhettään meille, kun he tulivat hakemaan lapsia. Minusta oli mukava huomata, kuinka hyvin he viihtyivät toistensa seurassa ja kuinka myös heidän puolisonsa ovat sulautuneet hyvin joukkoomme. Minusta on ihanaa, kun nuo lapset aina tulevat käymään. Toivottavasti tapaamme taas pian ♥

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ♥

Ps. Muistutuksena kaikille, että pari postausta alempana on vielä tämän viikon käynnissä blogin 5-vuotis arvonta, jossa palkintona Ilona Pietiläisen uusi joulukirja, Olisipa aina joulu. Lisäksi instagramissa oma arvonta, jossa palkintona kaksi pääsylippua Lahden Messukeskuksessa 2-3.11 olevaan suureen kädentaitotapahtumaan. Tämä arvonta on siis myös vielä tämän viikon. Kannattaa siis kurkata ja osallistua ♥ Facebook ja instagram eivät ole osallisina arvontoihin.

19 kommenttia:

  1. Ihanaa aikaa lastenlasten kanssa. Näistä niitä yhteisiä muistoja kertyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Näistä arkisen kotoisista yhteisistä hetkistä 💙♥️

      Poista
  2. Ihanaa aikaa yhdessä teillä on taas ollut <3 Kaunista tiistai-iltaa sinulle Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Outi ❤️ Nämä yhteiset hetket ovat kyllä aina niin ihania ♥️

      Poista
  3. Niin ihanan lämminhenkinen ja elämänmakuinen postaus ♥️
    Lapsenlapset ovat ihan parasta! Iloitsen itsekin heidän seurastaan todella paljon, ja siitä, miten valtavan paljon iloa ja vaihtelua he tuovat meidänkin, voisiko sanoa "kaavamaiseen" ja tasaiseen arkeen :) Eivät nuo meidän tyttäretkään yhtä usein meillä vierailisi, ellei heillä olisi näitä maailman rakkaimpia pikkuihmisiä. On tosi kiva saada vähän melskettä ja meininkiä tähän muutoin niin hiljaiseen torppaan :D
    Neljättä lapsenlasta odotellaan syntyväksi vielä tämän lokakuun aikana, joten elämme hyvin jännittäviä aikoja ;)
    Vau mikä kirja-arvonta! Täytyykin heti käydä osallistumassa. Kiitos sinulle muistutuksesta, sillä tämä on mennyt jostain syystä minulta ihan täysin ohi. Tuo kirja olisi aivan täydellinen lahja esikoiselleni ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ja lapsenlapset tuovat nimenomaan iloa ja vaihtelua arkeen, joka on meilläkin aika kaavamaista ja tasaista. Lapset ja lapsenlapset ovat ihan parasta elämässä. Teillä tosi jännää aikaa, kun uusi lapsenlapsi tulossa. Olen iloinen puolestasi ♥️

      Onnea kirja-arvontaan ♥️

      Poista
    2. Kiitos Krisse ♥️♥️

      Poista
  4. Voi miten molemmat ovat jo kasvaneet isoiksi ♥️ Tuo kuva missä grillataan makkaroita on idyllinen. Tulee ihan mieleen oma lapsuus isovanhempien mökillä saunan jälkeen. Hienot autotkin ovat tehneet. Sadesäällä voi onneksi sisälläkin tehdä kivoja juttuja.
    Kivaa viikkoa Krisse ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Lapsenlapset ovat kyllä kasvaneet tosi paljon ja heidän iässään huomaa hyvin ajan kulun. Meillä oli taas kiva viikonloppu yhdessä ja tuo makkaranpaistaminen on meille jo ihan perinne talviaikaan. Kivaa loppuviikkoa sinullekin, Marjo ♥

      Poista
  5. En kestä miten ihania kuvia. Nyt kun omia kainaloisia ei enää ole, odotan lapsenlapsia into piukeana.

    Teillä on niin ihana yhteys❤️❤️

    Kivaa päivää Krisse🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia ♥ Olen todella onnellinen, kun olemme aina saaneet olla mukana noiden kainaloisten elämässä. Isovanhemmuus on niin hieno asia. Toivottavasti sinäkin pääset kokemaan sen vielä jonain päivänä.

      Kivaa loppuviikkoa sinulle, Tiia ♥

      Poista
  6. Ihanat kuvat ja pikku ihmiset <3
    Aika rientää liian lujaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Niin se rientää, mutta muistetaan nauttia joka hetkestä ♥

      Poista
  7. Oi ihanuutta postaustasi, suloisuudet siellä kuvissasi! Lastenlapset ovat kyllä suuri siunaus, voin vain arvata tuntosi ja kiitollisuutesi heistä. Iloitaan joka hetkestä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Iloitsen jokaisesta hetkestä, jonka saan viettää heidän kanssaan. Lapsenlapset ovat ihan parasta, niinkuin nuo omatkin tyttäreni ♥ Elämä on lahja, josta meidän tulee iloita ja olla kiitollisia.

      Poista
  8. Kivoja yhteisiä hetkiä teille taas tallentunut ♥ Kiva lukea näistä yhteisistä touhuistanne, sillä tuo kaikki on minullakin edessä nyt kun minusta tuli tyttövauvan mummi ♥

    Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maikku ja onnea sinulle tosi paljon pikkuisen johdosta ♥ Isovanhemmuus on ihana asia; yksi parhaista, mitä olen elämässäni saavuttanut.

      Poista
  9. Voi ihana postaus <3 Isovanhemmat on niin tärkeitä, itselläni oli todella läheiset välit heihin kaikkiin.

    Upeaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu ♥ Ihana kuulla, että sinulla on ollut läheiset välit omiin isovanhempiisi. Teillä on varmasti paljon ihania, yhteisiä muistoja. Niitä toivon syntyvän myös omille lapsenlapsilleni.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan