Eilen illalla kävin pyörähtämässä Sisustusliike Dreamsin kanta-asiakasillassa. En muista olenko koskaan aiemmin sellaisessa käynytkään, vaikka kanta-asiakas olenkin ollut jo pitkään. Nyt oli siis jo korkea aika osallistua ja käydä taas katsomassa, mitä kivaa liikkeessä on tällä hetkellä tarjolla. Muutama muukin oli päättänyt lähteä ja liike täyttyikin pian toinen toistaan innokkaammista sisustuksen ystävistä. Alkumaljaa skoolatessamme Jessica kertoikin, ettei koskaan aiemmin ole kanta-asiakasillassa ollut näin paljoa osallistujia paikalla. Jessica on pitänyt unelmiensa sisustusliikettä nyt kuusi vuotta Kouvolan keskustassa. Muistan, kun liike avattiin ja kävin siellä ensimmäisen kerran. Muistan Jessican iloisen ja rempseän olemuksen ja sen, kuinka ihanaa oli, kun olimme vihdoin saaneet Kouvolaan ihan oikean sisustusliikkeen. Tuo sama iloisuus ja hyvä asiakaspalvelu löytyy edelleenkin Sisustusliike Dreamsistä ja siksi sinne onkin aina niin kiva mennä.
Sisustusliike Dreamsistä löytyy paljon erilaisia sisustusunelmia moneen eri makuun. Dreamsin valikoimasta löytyy laadukkaita tuotteita monilta tunnetuilta brändeiltä, kuten Riviera Maison, Luin Living, Pappelina ja Svanefors, sekä paljon muuta!
Sisustusliike Dreamsistä löytyy kattava valikoima Luin Livingin upeita ja superpehmeitä kylpytekstiilejä ja tyylikkäitä asusteita. Luin Livingin valikoima on yhdistelmä arjen luksusta ja kotimaista designia. Nämä tuotteet; kylpypyyhkeet, -takit, -tossut sekä hiuspyyhkeet ja spamekot muutamia manitakseni, ovat kyllä hyvä lahjavinkki. Näin joulunkin lähestyessä kannattaa seurata Dreamsin tarjouksia, koska näistäkin tuotteista on usein hyviä tarjouksia. Tarjouksista saat parhaiten tiedon tilaamalla Sisustusliike Dreamsin uutiskirjeen, joka tulee noin 1-3 kertaa kuukaudessa antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Nyt on jo hyvä aika aloittaa joululahjojen hankkiminen, niin säästyy jouluviikon lahjastressiltä.
Oma suosikki tuotemerkkini Dreamsissä on ehdottomasti Riviera Maison. Se on myös koko liikkeen päätuotemerkki. Tämä hollantilainen tuotemerkki tuo koteihin Ranskan Rivieran tunnelmaa pohjoisemmalla otteella. Yksi ehdoton suosikkituotteeni Riviera Maisonilta on tuplalasit, jotka on tarkoitettu erityisesti kuumien juomien nauttimiseen. Niinpä kasvatin RM tuplalasi kokoelmaani eilen jälleen yhdellä ja ostin tämän syksyn uutuuslasin, jossa juoma muodostaa lasin sisälle tähden muodon. Pian alkaakin taas glögikausi, joten lasi tulee varmasti olemaan kovassa käytössä. Näissä tuplalaseissa on sekin etu, että ulommainen lasi ei kuumene lainkaan ja näin eivät myöskään sormet pala pidellessä lasia. Riviera Maisonilta oli tullut myyntiin myös ihanan rouheat ja reilun kokoiset metalliset lyhdyt. Näissä mahtuu sisälle useampikin kynttilä ja voin vain kuvitella, kuinka kauniita ne ovat palaessaan illan hämärtyessä.
Kiitos kivasta kanta-asiakasillasta, Jessica ja Sisustusliike Dreams ♥ Suosittelen lämpimästi kaikille käyntiä Kouvolankadulla tai jos et pääse paikalle kivijalkamyymälään, palvelee verkkokauppa sinua 24/7.
Ihanaa viikonloppua kaikille ♥
Kauniisti & Kattavasti kirjoitit :) t.mella
VastaaPoistaKiitos, Mella ♥ Meillä on Kouvolassa ihana sisustusliike, jossa on mukava käydä ja josta mielellään kertoo myös muille.
PoistaIhanan näköinen paikka! Nyt kyllä yksi kuva pisti silmään enemmän kuin muut, niin kuin hyvällä tavalla. Minähän haluan nyt tuon puisen leikkuulaudan, joka on upeasti kirjailtu <3
VastaaPoistaKivaa viikonloppua sinulle Krisse!
Dreams on tosi viihtyisä sisustusliike ja siellä on paljon kaikkea ihanaa ja kaunista. Nuo leikkuulaudat ovat kyllä tosi kivat ja voisin huolia kyllä itsekin tuollaisen.
PoistaKivaa viikonloppua sinnekin ❤️
Jos asuisin yhtään lähempänä, poikkeaisin:) Ihana ilta teillä ollut ♥
VastaaPoistaTälläiset illat ovat mukavia ja Dreamsissä on aina kiva käydä. Suosittelen sinulle käyntiä tuolla verkkokaupassa, sieltä löytyy myös hyvä valikoima tuotteita.
PoistaOi miten kauniita kuvia! Aivan ihana liike. Käyn välillä kivassa blogissasi piipahtamassa mutta ei tule jätettyä komenttia.
VastaaPoistaKiitos, Kristiina ❤️ Aina ei itsekään tule jätettyä kommenttia, kun vierailee blogeissa, vaikka tietää, kuinka ihana niitä on saada ja lukea.
PoistaIhanaa sunnuntai iltaa sinulle ❤️
Ihanan näköinen kauppa, täytynee kurkata nettisivuja.
VastaaPoistaMukava ilta teillä varmasti ollut!
Kivaa uutta viikkoa Krisse <3
Kiitos,Sari ❤️ Ilta oli mukava, vaikka tunnelma olikin hiukan tiivis, kun niin moni halusi olla mukana. Verkkokauppa on hyvä, kun siellä voi vierailla kaikki ja ihan milloin vain.
PoistaSisustusliikkeissä on ihana kierrellä ja katsella uusia ideoita omaan kotiin ♡
VastaaPoistaKyllä, juuri näin!
PoistaHiihto on hieno laji
VastaaPoista