Saimme viikonloppuna lapsenlapset meille yökylään ja koska sää oli mitä parhain, päätimme lähteä heti lauantaina retkelle läheiselle laavulle. Niinpä pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme matkaan. Otimme tietenkin mukaan myös sienikorit, koska miehenihän on tunnetusti ihan sienifriikki eikä sieniä vaan voi koskaan olla säilöttynä liikaa. Lapsenlapsemme ovat tottuneita liikkumaan luonnossa, joten niin itse retki kuin sienestäminenkin oli heille mieluista puuhaa. 

Laavulle saavuttuamme lapset keksivät heti itselleen tekemistä eikä mennyt aikaakaan, kun heillä oli laavun nurkalla jo leikit pystyssä. Risuja, käpyjä, puun lehtiä ja hyvä leikkikaveri. Siinä kaikki, mitä tarvittiin hyvään leikkiin. Mies teki tulen nuotioon ja pian savu tuoksuikin jo nenässä. Itse voisin vain istua nuotiolla ja tuijottaa tulta. Jotenkin se vaan on niin rauhoittavaa. Se on muuten aivan totta, että metsään mennessä stressi ja pulssi laskevat. Menkää siis ihmiset metsään aina kun vain voitte.

Tällaisen metsäretken yksi tärkeimmistä asioista on tietenkin eväät. Tein kotona meille mukaan kolmioleipiä, joita syötiinkin melkein heti laavulle päästyämme. Myös makkaran paistaminen nuotiolla on ihan huippu juttu. Kunnon hiillosta odotellessa mies kävi lastenlasten kanssa kävelemässä metsässä pienen lenkin ja katsastamassa josko niitä sieniä löytyisi. Nyt taitaa olla suppilovahvero aika ihan parhaimmillaan ja niitähän sinne koriin sitten löytyikin. Mustia torvisieniäkin löytyi, mutta ikävä kyllä muutamana yönä olleet yöpakkaset olivat jo palelluttaneet ne. Mies rakastaa mustia torvisieniä ja oli kyllä vähän harmissaan asiasta. Miehen ja lasten saavuttua takaisin laavulle pääsimme sitten makkaranpaistoon ja kylläpä nuotiomakkara maistuikin hyvälle pitkästä aikaa.

Metsäretkemme oli kaikin puolin onnistunut. Aika kului metsässä kuin siivillä eikä lapsenlapset kertaakaan valittaneet, että olisi tylsää tai ei olisi mitään tekemistä. Nyt on myös otollinen aika kerätä metsästä materiaaleja syysaskarteluja varten. Itse löysin läheltä laavua keloittuneen puun oksan, jonka toin mukanani kotiin. Minulla on ollut jo monta vuotta haaveena saada oksa roikkumaan katosta. Siihen olen ajatellut laittaa valot ja joitain koristeita roikkumaan. Nyt oksa on kuivumassa ja kun se on kuivunut, ajattelin suhauttaa sen spraymaalilla valkoiseksi. En meinaa malttaa odottaa, että pääsen koristelemaan sitä. 

Käytkö sinä usein metsässä? Oletko sienestäjä tyyppiä vai tykkäätkö kulkea metsäpolkuja muutenvain? 

Kiire

Voisin sanoa, että varsin työntäyteinen ja kiireinen viikko takana. Töissä on alkanut vuoden kiireisin aika, jota riittääkin sitten yli vuoden vaihteen, joten mistään ylimääräisistä jouluvapaista mun on turha haaveilla. No, onhan se yksi ylimääräinenkin vapaapäivä ja sen aikaan saama pitkä viikonloppukin ihan kiva! Selkeä syksyn merkki on myös se, että mun talkoohommat alkoivat virallisesti taas tällä viikolla. Olen nyt toista kautta mukana Kouvojen lipunmyyntiryhmässä. Kaikkihan tietenkin tietää, että Kouvojen edustusjoukkue nappasi viime  keväänä SM-kultaa koriksessa, jeee!! Mutta siis...tiistaina osallistuin lipunmyyntikoulutukseen, kun sekin homma siirtyi sähköiseksi ja keskiviikkona olinkin sitten jo tosi toimissa Mansikka-ahon hallilla, kun Kouvot kohtasi kentällä Tampereen Pyrinnön (Kouvot muuten voitti ). Hyvin homma alkoi luistaa, vaikka näin jo edellisenä yönä untakin lippujenmyynnistä, hih... Hartiat vaan huusivat hoosiannaa urakan jälkeen, kun jännityksellä tykitti lippuja koneelta ulos. Joku sivusta seurannut olisi varmasti huomannut, kuinka jännittyneenä puristin läppärin hiirtä huomaamatta sitä itse lainkaan, 

Loppuviikko menikin sitten töiden jälkeen eilisiä kakkuhommia valmistellessa. Tämän viikonlopun kakuista onkin oma päivityksensä tuolla Kakkukioskin puolella. Käykäähän kurkkimassa! Samalla voit liittyä leivontablogini lukijaksi niin näet leivontapäivitykseni heti ensimmäisten joukossa. Eiliset kakut menivät siis perhetutuillemme. Minusta on aina vaan niin ihanaa, kun voi auttaa toisia. Kahden pienen lapsen kanssa elämä on hyvinkin hektistä ja yllätyksiä täynnä, joten apu on varmasti aina tervetullutta. Paras palkka tälläkin kertaa oli halaus kiitosten kera ♥ 

Kiireinen viikko on aikaansaanut sen, että meidän koti on ihan kaaoksessa (*lue:pas***nen). Ei ehkä muun perheen mielestä, mutta minun mielestäni jotain pitäisi tehdä, jos sukka jää keittiön lattiaan kiinni tai jos kuistin lattia on niin täynnä, että sekaan ei meinaa mahtua. Eilen en kuitenkaan vielä jaksanut tehdä asialle mitään, vaan suuntasimme miehen kanssa iltapäiväksi maalle mun äidin luo. Tapasin siellä myös pitkästä aikaa siskoani. Meillä olikin tosi mukava ja rentouttava iltapäivä yhdessä ♥ Sienifriikki mieheni käytti nämäkin tunnit hyödykseen ja kävi tsekkaamassa anoppilan sienimaastot eikä turhaan. Kaksi muovikassillista suppilovahveroita on aika hyvä saalis, vai mitä? Mites teidän viikko on mennyt? Onko syyskiireet jo alkaneet teidän perheessä?

Kivaa sunnuntaita kaikille ♥

Ps. Nyt on kaivettava imuri kaapista ja tartuttava mopin varteen. Meneehän se sunnuntaipäivä tietysti näinkin... 

Sieniretki

Tänä vuonna olemme saaneet nauttia hyvästä marjasadosta. Metsät ovat olleet pullollaan mustikoita ja puolukoita. Jokainen halukas on saanut täytettä marjavarastoihinsa joko itse poimien tai torilta ostaen. Meillä kyllä syödään marjoja, mutta emme ole mitenkään innokkaita marjanpoimijoita. Tämän lisäksi minua ei edes voi yksin laskea metsään, koska eksyn välittömästi pyörähdettyäni siellä kerran ympäri. Suuntavaistoni on siis todella surkea, mutta se on kyllä ihan sukuvika :))

Näin loppusyksystä meiltä lähdetään kuitenkin korin kanssa metsään, jos ei ihan päivittäin niin ainakin useamman kerran viikossa. Mieheni on nimittäin todella kova sienestäjä. Meillä keittiön kaapin päälliset täyttyvät joka syksy lasipurkeista ja paperipusseista, joissa on kuivattuja sieniä. Pääasiassa suppilovahveroita, mutta myös esimerkiksi kanttarelleja ja mustiatorvisieniä. Mies säilöö sieniä myös muhentamalla niitä. Muhennetut sienet hän sitten pakastaa sopivan kokoisiin annospusseihin pakattuna. Yleensä käytämme kuivatuja sieniä murentamalla niitä ruokiin; kastikkeisiin sekä pata- ja laatikkoruokiin. Muhennetuista sienistä teemme sitten piirakoita ja esimerkiksi sienikeittoa. Näin syksyllä kyllä tuntuu, että miehen mielestä ei ole ruokaa, johon sieniä ei voisi käyttää :))

Pari viikkoa sitten vanhempi lapsenlapsistamme pääsi ensimmäisen kerran Ukin mukaan sieneen. Voitte vain kuvitella, kuinka sanoin kuvaamaton se jännitys edellisenä iltana oli, kun kerroimme tytölle hänen pääsevän ukin mukana sienestämään. Tarkkaavaisena katseltiin sienien kuvia sienikirjoista ja tyttö esitti kysymyksiä. "Mikä sieni tämä on?" "Entäs tämä?" "Ai, tämä on myrkyllinen!".

Itse retki meni hyvin. Ukki näytti, millainen sieni se suppilovahvero on ihan luonnossa ja millaisista paikoista sitä helpoiten löytyy eikä aikaakaan, kun tyttö löysi jo ihan itse ensimmäiset suppikset omaan koriinsa. Lapset ovat nopeita oppimaan ja jos innostusta vaan riittää niin lapsista saa ihan mahtavia apulaisia sienireissuille. Ihmettelin aina, miten naapurin rouva onnistuu aina löytämään kaikista parhaimmat tattipaikat. Tatithan viihtyvät/kasvavat usein kuusien alaoksien katveessa ja kuka onkaan näppärämpi niitä sieltä löytämän ja poimimaan kuin lapsi. Naapurin tytöt konttasivat ketterästi kaikki kuusien aluset ja keräsivät parhaat tatit talteen.

Ukin ja vanhimman lapsenlapsemme sieniretken jälkeen tyttö vielä putsasi ukin kanssa pikku koriin itse keräämänsä sienet ja laittoi ne ukin avustuksella kuivuriin. Kotiin lähteissä seuraavana päivänä sienet olivat valmiita pussitettavaksi ja mikä olikaan ihanampaa, kuin viedä kotiin ihan itse kerätyt sienet. Uskon ja toivon, että lapsenlapsemme oli jälleen yhtä ikimuistoista kokemusta rikkaampi ja muistaa sieniretken ukin kanssa vielä pitkään.

Sienimetsällä

Sunnuntaina jäätiin taas miehen kanssa hetkeksi kahden, joten käytimme tilaisuutta hyväksemme ja "karkasimme" sienimetsälle. Mies on ihan sienifriikki. Meiltä löytyy ylivuotista varastoa sieniä niin kuivattuna kuin pakastettunakin. Hyvinä sienivuosina olemme keränneet koko perheen voimin parikin sataa litraa suppilovahveroita. Suppilovahveroiden lisäksi meidän sienikoreihimme päätyvät kanttarellit, tatit, lampaankäävät ja mustatorvisienet sekä keväisin korvasienet.
 

Viime viikonloppuna saimme nauttia ihasta syyssäästä, joten metsässä oli mukava liikkua. Muutenkin tykkään kyllä liikkua metsässä. Sen rauhallinen tunnelma on meille taas yksin voiman lähde. Mulla on ihan surkea suuntavaisto. Yksin en siis voi metsään lähteä, koska eksyisin välittömästi, koska mä vaan kadotan mun suuntavaistoni ihan heti ja kokonaan. Onneksi mies on ihan toisenlainen. Olen joskus leikkisästi sanonutkin, että hänen päänsä sisällä on navigaattori. Kätevää.

Ihan kivasti me saatiin sieniä, vaikka saatiin kyllä kävellä niiden perässä aikamoinen matka. Paras tattiaika taitaa olla jo menossa pois eli oltiin vähän myöhässä. Osa tateista oli kasvanut jo todella isoiksi ja silloin ne harvoin enää ovat hyviä. Madot olivat jo ehtineet vallata ja syödä ne. Lisäksi havaitsimme toisten ehtineet (veitsellä leikattuja hylättyjä sieniä) jo meitä ennen "meidän" sienimaillemme. Itse olen aloittanut sienestämisen vasta viimevuosina tutustuttuani nykyiseen mieheeni. Sitä ennen olin kerännyt vain lapsena mammani kanssa korvasieniä ja aikuisiällä kanttarelleja silloisen kotini pihalta koivikosta. Se oli siihen aikaan kärpässienen jälkeen ainut sieni, jonka tunsin. Lisäksi ei ollut hirveästi kiinnostusta kerätä ja laittaa sieniä, koska muu perhe ei niitä silloin arvostanut eikä syönyt.

Mies hoiti meillä sitten sienisaaliin putsaamisen ja säilömisen. Sienet paloiteltiin, käytettiin pannulla ja pussitettiin pakastimeen. Kanttarelleja oli sen verran vähän, että minä päätin tehdä niistä iltapalaksi piirakan. Mies vielä laitteli päälle vähän koristuksia. Se on sellainen taiteilijaluonne, kuten alakuvan munakkaastakin näkee. Eiks olekin hieno?

Käyttekö te syksyisin sienessä tai käytättekö ja säilöttekö sieniä ylipäätään?