Ystävien voima ja keittiön korihyllyn uusi paikka

3.3.2018



Hiihtolomaviikko on edennyt jo viikonloppuun ja monenlaista on ehtinyt tapahtua viikon aikana. Viikko alkoi jäätävän ihanalla avantouinnilla ystävän kanssa, josta kerroinkin jo edellisessä postauksessa. Ihan huikea kokemus ja olen niin iloinen siitä, että rohkenin lähteä kokeilemaan, miltä se oikasti tuntuu. Nyt jo odotan innolla, koska pääsen seuravan kerran pulahtamaan tuonne jäätävän kylmään veteen. Viikko jatkui niin, että tein toisen ystäväni innoittamana ja tsemppaamana paluun kuntosalille ihan liian pitkän (en edes kehtaa sanoa, kuinka pitkän) tauon jälkeen. Vaikka sali oli eri kuin, missä olen tähän asti käynyt, tuntui paluu laitteiden ja treenaamisen pariin ihan siltä kuin olisi kotiin mennyt. Mitään muskeleiden kasvatus treenejä ei ole tarkoitus tehdä, vaan hakea sitä hyvääolo itselle ja jos siinä samalla kroppa vähän kiinteytyisi niin se olisi vain pelkkää plussaa. Tähän kohtan on ihan pakko kyllä mainita, että kyllä ystävissä on voimaa ja on ihanaa omistaa niitä. Heidän avullaan sitä saa itsensä liikkeelle ja kokemaan ihan mahtavia juttuja. Se on nyt tullu taas kerran todistettua. 

Alkuviikosta kävin myös äidin luona päiväkahveilla. Matkassa oli mukana kaksi nuorimmaista tytärtäni ja tapasimpa siellä myös velipoikani, joka asuu siinä äidin naapurissa. Meillä on aina niin mukavat kahvitelutuokiot tuolla äidin luona, kun melkein poikkeuksetta paikalla on useampi läheinen. Meillä, kun suku ei ole kovinkaan suuri, niin nämä hetket ovat meille aina tosi tärkeitä. 


Hiihtoloman säät ovat jatkuneet täällä Kaakonkulmalla kirpeinä ja poikkeuksetta lämpömittari on aamuisin näyttänyt reippaasti yli 20 pakkasastetta. Meillä taloa lämmitetään pääasiallisesti sähkön lisäksi puilla, joten pystyuuneissa onkin sitten poltettu puita ihan korikaupalla. Onneksi olemme jo maaliskuussa ja päivisin paistanut aurinko on lämmittänyt ilman niin, että pakkanen on lauhtunut reippaasti aamupäivän aikana. Ulkona on ollut tosi kaunista ja kevätfiilis on alkanut pikkuhiljaa vallata minunkin mieltäni. Tosin en tykkää yhtään, kun kirkas kevätaurinko paljastaa kaikki pölyt ja kurat ikkunoissa. Pitäisi tehdä oikein kunnon kevätsiivous ja hiukan vaihdella somisteitakin keväisemmiksi. Talviset sisustusjutut saisivat nyt väistyä ja sukeltaa johonkin laatikon syövereihin odottamaan jo seuraavaa talvea. 

Pikkasen jo keittiössä rymsteerasin noita tasoja, kun näin Marikan Kolmen tähden koti-blogissa kivan idean rippustaa tuon RM:n kerroskorin seinälle. Niin minulla kuin Marikallakin tuossa seinällä on kiinnitettynä tuollainen Ikean tanko, jossa on noita koukkuja. Siihen vaan sitten kori roikkumaan koukkuihin ja onhan kiva. Systeemi vaikuttaa ihan tukevalta, joten ei tarvitse edes pelätä, että se putoaisi sieltä pois ja siinä olevat tavarat menisivät rikki. Olen tässä vähän jo aiemmin vähentänyt kaikenlaisten koristeiden määrää keittiössä, mutta jotkut asiat kuitenkin ovat ja pysyvät, kuten nämä RM:n rottingit. Pitkään tuossa tangossa olikin ollut jo samat jutut, joten ehkä olikin korkea aika vähän uudistaa tuotakin nurkkaa. 

 Nyt loppuviikosta olenkin ollut töissä ja sama moodie jatkuu koko viikonlopun. Tänään ja huomenna olen menossa keikkatöihin minulle ennestään vieraisiin paikkoihin, mutta uskon, että pärjään siellä ihan hyvin, vaikka uusi paikka aina vähän jännittääkin. Ja kun paikat tulevat tutuiksi on seuraavalle keikalle taas jo paljon helpompi mennä. Tälläinen viikko siis täällä. Miten teidän viikkonne on mennyt? Mukavaa talvista viikonloppua kaikille ♥

21 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloinen viikko <3 Hyvin Sinulla uusissa paikoissa sujuu varmasti <3 Täällä on nautittu auringosta ja taimista. Kohta itsekkin suuntaan töihin päin :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Uskon myös, että viikonlopun työvuorot sujuvat ihan hyvin, mutta ainahan nuo uudet paikat hiukan jännittävät. Miten pärjää jne?!

      Mukavaa viikonloppua Sinullekin ♥

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta. Meikäläisen salireissusta alkaa olla kolmekymmentä vuotta. No, on tuo luomusali tuolla takapihalla. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu ♥ Sinulla onkin ihan paras kuntosali siellä ulkona ja kesällä tuskin kaipaat edes muuta treeniä.

      Aurinkoista viikonloppua Sinullekin, Satu ♥

      Poista
  3. Nuo Ikean tangot on käteviä ja kiva idea ripustaa seinähylly siihen. Täälläkin keittiöön kertyy tavaraa ja aina välillä siivoan ronskisti, kunnes taas...mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiccu ♥ Minulla onkin noita ikean tankoja useampi keittiössä ja kaikille on kyllä löytynyt käyttöä. Käteviä tosiaan ja edullisiakin.

      Mukavaa viikonloppua Sinullekin, Maiccu ♥

      Poista
  4. He heh... eihän sitä tiedä, vaikka kuinka innostuisit, jos kokeilisit avannossa käyntiä!! Niin minullekin kävi.

    Kivaa viikonloppua Sinullekin, Satu ♥

    VastaaPoista
  5. Kaunista on ja hei ihanaa, että löysit vissiinkin vinkkaamani Disney Storen ja löysit sieltä herkullisia mukeja. Pakko sanoa, etten itse uskalla sinne edes sukkuloida, sillä heti lähtisi tilaus matkaan.

    kaunista viikonloppua Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ♥ Kyllä vain löysin ja muutaman mukin sieltä jo alesta kotiutin. Vielä on muutamia, mitkä on hankintalistalla, mutta ensin pitää vähän tienata euroja ennekuin uskaltaaa mennä sinne uudestaan.

      Kaunista viikonloppua Sinullekin, Tiia ♥

      Poista
  6. Mukavalta kuullosti lomaviikkosi!
    Avanto ei kyllä houkuta yhtään! Hrrr...
    Itse olin jo viime viikon töissä.
    Ihan mahtavaa, kun ollaan jo maaliskuussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaliskuu alkaa tuntua jo keväältä ja valon lisääntyssä mielikin alkaa piristymään. Pidän tosi paljon keväästä. Minulla ensi viikko vielä kevyttä laskeutumista opiskeluun, mutta sitten painetaan taas täysillä eteenpäin.

      Poista
  7. Sinulla on selkeästi ollut todella kiva talvilomaviikko. Tuo avanto oli kyllä sellainen suoritus, että huh huh. Kuten jo kirjoitin avantopostaukseen minua ei sinne kyllä saisi :D
    Ihanaa kun iltapäivää ja alkuillasta on vielä valoisaa ja aamulla myös.
    Maaliskuu maata näyttää ja kevät tulee kyllä.
    Mukavaa viikonloppua Krisse ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Nyt on ollut kyllä tosi kauniita päiviä, kun aurinko on paistanut siniseltä taivaalta. Kevät tosiaan on tulossa. Toivon, etä ehtisin käymään vielä pari kertaa avannossa ennen jäiden ja lumien sulamista.

      Poista
  8. Mukavaa viikkoa olet saanut viettää ja tuo avannossa käynti oli kyllä ihan huippua:) Aina se jännittää tosiaan ihan uuteen paikkaan mennä, mutta varmasti pärjäät♥ kiva kun on paikkoja joissa voi käydä keikkailemassa. Aurinkoista viikonloppua ja mukavaa maaliskuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivikki ♥ Keikkailut on nyt tehty tältä viikonlopulta ja ihan hyvin pärjäsin. Uusissa paikoissa tosin menee aina hetki ennenkuin oppii talon tavoille.

      Mukavaa maaliskuuta Sinullekin, Päivikki ♥

      Poista
  9. Kivan tuntuinen viikko sinulla Krisse.
    Niin tervetullutta tämä valo :)

    Leppoisaa viikonloppua ja tsemppiä uuteen viikkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Tämä viikko on tuntunut ihan kivalta, vaikka olen ollut neljä päivää töissäkin. Ensi viikko otetaan opiskelujen suhteen vielä rennosti ja pari päivää on luvassa töitäkin, joten varmasti kiva viikko taas tulossa.

      Kivaa uutta viikkoa Sinullekin, Sari ♥

      Poista
  10. Avanto...iiikkk...meillä tytär kävi yhden talven pari kertaa viikossa, mutta nyt on jäänyt häneltäkin tuo harrastus..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aktiiviset avantouimarit taitavat käydä juuri parikin kertaa viikossa. Minä en vielä ainakaan pysty samaan.

      Poista
  11. Täällä on viikko mennyt aika tasapainossa töiden ja lomapäivien suhteen ja hyvä niin :) Paljon kaikkea kivaa kuitenkin ehdittiin puuhaamaan perheen kanssa ja ihana aurinkokin näyttäytyi joka päivä! ❤
    Minäkin ostin pitkästä aikaa salikortin ja pyrkimys olisi käydä pari kertaa viikossa itseä virkistämässä siellä! Ihana kevät, valo ja pirteys!

    Kivaa alkavaa viikkoa sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika ♥ Katselinkin instalivestä teidän lomareissuja, vaikutti kivalta. Mukava varmasti reissaillakin, kun on ollut niin kauniita päiviä. Salikortin hommaaminen on hyvä juttu. Hienoa, että säkin innostuit hommaamaan sen.

      Kivaa viikon jatkoa Sinullekin, Marika ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan