Tänä iltana saamme taas pieniä vieraita koko viikonlopuksi. Rakkaat lapsenlapsemme tulevat meille, mummolaan, viikonlopun viettoon ♥ Ikävä onkin taas jo kova, vaikkei viime tapaamisestamme olekaan ihan hurjan pitkä aika. Mitään kummempia suunnitelmia meillä ei ole, vaan näiden murusten kanssa eletään hetkessä ja tehdään ja puuhaillaan, mikä sillä hetkellä parhaalta tuntuu. Luulenpa, että viikonlopusta ei tule vauhtia puuttuman. Ilmat voisivat tietenkin olla lämpimät ja poutaiset, että voitaisiin olla ulkona mahdollisimman paljon. Leikkimökissä voisi pitää kevätkauden avajaiset ja keittää siellä kunnon leivoskahvit.
Lasten vuoksi on mukava hiukan somistaa kotiakin vappuun kuuluvilla koristeilla. Lähestyvän vapun vuoksi olen ostanut jo hyvissä ajoin Frosen ja Ryhmä HauHau ilmapalloja ja serpentiinejä. Ilmapallopumppu pitää vielä kaivaa jostain kätköistä esille, koska minä en ainakaan jaksa niitä ilmapalloja muuten puhaltaa. Simapullot nostin tänä aamuna jääkääppiin kylmenemään ja pikku donitseja ja nakkejakin on jo varattuna eli eiköhän me saada näillä eväillä vietettyä ihan kiva vappuviikonloppu. Ainakin seura on ihan ykkösluokkaa ♥ Millaisia vappusuunnitelmia teillä on? Aiotteko paistaa munkkeja tai kenties tippaleipiä tai rosetteja? Mites vappukoristeet?
En taida edes laittaa serpentiiviä, kun se on ärsyttävä kerätä pois;)
VastaaPoistaMutta hyvää ruokaa, se riittää tällä iällä vapun iloksi:)
Kivaa vappua!
Kiitos ♥ Hyvä ruoka pelastaa juhlan kuin juhlan. Meillä mennään varsin perinteisellä menulla.
PoistaTeillä ihana viikonloppu tiedossa! Nauttikaahan pienten energisten touhujien seurasta! <3
VastaaPoistaKyllä ♥ Jokainen hetki noiden mussukoiden kanssa on ikimuistoinen.
PoistaKivalta kuulostaa teidän vappusuunnitelmat! Minusta vappu on ehkä enemmän kuin mikään muu juhla, lasten juhla.:) Silloin toivoisin, että aikuisetkin osaisivat hieman heittäytyä, ei elämä ole niin vakavaa, enkä tarkota heittäytymisellä älytöntä ryypiskelyä!
VastaaPoistaKutsuin ihan ex tempore töistä naisia meille sunnuntaina. Voitaisiin vähän laulaa karaokea ja parantaa maailmaa hyvän syömisen ja juoman äärellä. Melkein toivon, että olisi jo sunnuntai.;D No, nautitaan tästä pitkästä viikonlopusta!
Lasten kanssa vappu tosiaan on ihan parasta ♥ Mukavan rennolta kuullostaa sinunkin vappusi. Hyvä niin!
PoistaKivaa viikonloppua! Vappu lasten kanssa on ihan parasta! :)
VastaaPoistaKiitos, Marika ♥ Meillä oli oikein kiva vappu ja koko viikonloppu noiden pikkuisten kanssa ♥
PoistaKyllä on kiva kun saitte lastenlapset kyläilemään. Se innostaakin vappukoristeluun.
VastaaPoistaMeidän vappu on vähän vielä auki, tänään ollaan ainakin kotona.
Nuo ilmat ovat kyllä surkeita, en viittis mennä paleluttamaan itseäni ulos, kun toi kauhea yskä alkaa olla tipotiessään.
Hyvää vappua teille.
Kiitos, Tuija ♥ Ilmat olivat kyllä tosi kurjat, mutta me ei annettu niiden häiritä meidän vapun viettoe. Hyvää vappua teillekin, Tuija ♥
Poista