Uudelle vuosikymmenelle

11.3.2019

En ole pitkiin aikoihin yllättynyt niin positiivisesti kuin viime perjantaina. Olin aamupäivän yksin kotona, koska menin vasta iltavuoroon töihin. Vietin hidasta aamua, askartelin itselleni avainnauhan, kun messuilta löysin nauhaakin sitä varten. Olin juuri kuvaamassa uutta avainnauhaani kuistilla, kun kuulin auton ajavan pihaan. Samassa näinkin jo kuistin ikkunasta pihalla miehen suuren kukkapaketin kanssa. Siinä hetkessä unohdin täysin, mitä minulla oli päällä ja oliko hiukset kammattu vai ei. Koputuksen kuultuani avasin oven ja otin kukkalähetyksen vastaan. Minut oli todellakin yllätetty täysin. Hetken mietin, kuka lähetyksen takana mahtoi olla ja mielessäni pyöri parikin vaihtoehtoa. Vapisevin sormin avasin kuoren, jossa oli kortti ja siinä teksti:" Kävi mielessä juttu jo aamuvarhain. Tänään onnittelut saa siskoista parhain. Syntymäpäivän viettäjää kukat ilolla tervehtää. Paljon onnea Krisse! Terveisin M ". No, itkuhan minulta pääsi, kun tuon luin. Olin niin onnellinen ja otettu noista kukista. Siskoni oli lähettänyt minulle ihanan synttärikimpun. Kukat tulivat päivää ennen virallista syntymäpäivääni, mutta se ei haitannut minua yhtään. Miten kaunis ele tuo olikaan. Kiitos vielä kerran siskoni ♥

Perjantaina minut yllätettiin vielä toisenkin kerran. Menin sitten iltapäivällä töihin ja siellä työkaverit olivat järjestäneet minulle pikku yllärin. Yksi työkavereistani haki minut kesken työtehtäväni ja houkutteli minut mukaansa, kun eräs asia vaati mukamas hiukan selvittelyä. Marssin työkaverini perässä pitkin käytävää ja astuessani kahvihuoneen ovesta sisälle kajahti ilmoille moniääninen onnittelulaulu. Voi ei, olen vähän huono olemaan keskipisteenä, mutta selvisin. Ihanan ruukkuruusunkin olivat minulle ostaneet ja askarrelleet onnittelukortin. En odottanut mitään muistamista heiltä, koska olinhan vasta viidettä päivää virallisesti töissä uudessa työpaikassani. 

Viikonloppuna siirryin siis uudelle vuosikymmenelle. En viettänyt vielä viikonloppuna syntymäpäiviäni, mutta miehen kanssa hiukan juhlistettiin sitä hyvän ruoan ja leffassa käymisen merkeissä. Juhlin sitten keväämmällä syntymäpäiviäni samalla, kun juhlistan opiskelujeni päättymistä ja ammattiinvalmistumistani. Sain tuon ihanan omalla nimelläni varustetun Marianne-pussin kälyltäni pari viikkoa sitten juurikin valmistumiseni johdosta. Elämässä on niin paljon aihetta juhlaan. 

Nyt makustelen hiukan tuota uutta vuosikymmentä, koska en ole asiaa juurikaan miettinyt ennen syntymäpäivääni. Työkaverini muistuttivat minua siitä, että nuo vuodet ovat vain numeroilta ja sitähän ne tosiaankin vain ovat. Kiitos kaikille lukuisista onnitteluista, korteista, puheluista ja jo saamistani lahjoista ♥ Yhdessä saamassani onnittelukortissa on paljon viisautta ja toivon, että pystyisin itsekin olemaan juuri tuon kortin mukainen aikuinen nainen.

Kivaa uutta viikkoa kaikille ♥

30 kommenttia:

  1. Lämpöiset onnentoivotukset täältä minultakin Krisse <3
    Ihanasti sinut yllätettiin ja niin kaunis kukkakimppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Sari ❤️ Yllätykset ovat kivoja ja varsinkin tälläiset ihanat yllätykset. Kimppu on tosi kaunis ❤️ Siitä on iloa pitkäksi aikaa.

      Poista
  2. Onnittelut sinulle tasavuosien johdosta! Vielä on sinulla matkaa minun vuosiini. Vaikka mitä vanhemmaksi elää sitä nopeammin vuodet tuntuvat menevän. Mullakin on muutaman vuoden päästä taas edessä uusi kymmenluku, apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina ❤️ Aika tosiaan kuluu ihan hurjan nopeasti. Mietin tuossa juuri,miten pitkän ajan olenkaan jo elänyt,vaikka se ei ollenkaan tunnu siltä. Muista, että vuodet ovat vain numeroita!

      Poista
  3. Onnittelut vielä tätäkin kautta <3 Muista, että ikä on vain numero eikä sillä on mitään merkitystä yhtään missään. Olet juuri niin nuori kun tunnet mieleltäsi olevan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Marjo ❤️ Minusta ei tosiaankaan tunnu yhtään siltä,että olisin viisikymppinen. Sisälläni on aina vähän leikkimielinen ihminen,joka ei häviä minusta koskaan.

      Poista
  4. Olipa ihana kukkayllätys. Siskot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihan paras sisko,joka osaa aina yllättää ❤️

      Poista
  5. Paljon Onnea uudelle, ja mun mielestä ihan parhaalle vuosikymmenelle pääsyn johdosta! Musta ainakin silloin 4 vuotta sitten tuntui siltä, että oikeastaan oli ihan hitsin kiva lopulta täyttää se pelätty 50, niin ei tarvinnut sitä enää stressata ja elämä jatkui ihan niinkuin ennenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Annukka ❤️ Viidenkympin ikäraja on ihan liikaa pelätty ikä. Nyt olen tosiaankin päässyt sen paremmalle puolelle. Minusta on ihanaa elää jo vähän huolettomampaa elämää. Huolia ja murheita on toki nytkin,mutta näiden vuosien myötä ne vaihtavat vain muotoaan.

      Poista
  6. Sydämellisesti onnea <3 Mulla vielä 5 vuotta samaan lukemaan eli perästä tullaan :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis kimppu!
    Hyvää syntymäpäivää Krisse!🌷🌷🌷

    VastaaPoista
  8. Ihana kimppu. Paljon onnea <3

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea sinulle Krisse! 🌹❤️
    Ihania yllätyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Sari ❤️ Yllätykset ovat ihania ja yllätettynä on kiva olla.

      Poista
  10. Sylin täydeltä onnea ♥ Perässä tullaan ;) Ihana yllätys siskolta ja työkavereilta!
    Sulla on todella monta syytä juhlaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maikku ♥ Juhlaan on todellakin aihetta. Jokainen vuosi on lahja ja siksi niitä pitää juhlia. Kätevästi se käy tänä vuonna valmistujaisten ohella. Yllätykset olivat ihania ♥

      Poista
  11. Onnittelut. Yllätykset ovat ihania ja juuri silloin kun niitä vähiten odottaa. Olet rakastettu kun sinua muistetaan noin kauniisti. Ihania vuosia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, KastehelmiB ♥ Kyllä, en osannut yhtään odottaa mitään muistamisia, kun olin ilmoittanut läheisilleni, etten vielä juhli merkkipäivääni. Minulla on onnekseni ympärilläni paljon ihania ihmisiä.

      Poista
  12. Synttärionnea! ❤ Voi, että kun on ollut omassa elämässä niin kamalasti touhua etten ole kerinnyt blogeja lukemaan, nyt onkin ihanaa oikein perehtyä, että mitäs blogisiskoille kuuluu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitis, Virpi ♥ Välillä elämä vain on sellaista, mutta onneksi aina tulee hetki, jolloin tilanteen voi korjata. Itselläkin ollut ongelmia nettiyhteyden ja läppärin kanssa ja sen vuoksi muutamat postaukset ovat myöhässä. Onneksi ongelmat on nyt selätetty ja pystyy taas toimimaan normaalisti.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan