Parisuhdepohdintaa ja pionien kukkia

Eilen päättynyt työviikko oli harvinaisen raskas. Muutama aikainen herätys, tiiviit työpäivät ja uusien asioiden kokeminen töissä on vaatinut veronsa. Normaalistikin heräämme miehen kanssa aika varhain, mutta kello neljän herätykset ovat jo vähän liian aikaisia minullekin. Odotin vapaita ja viikonloppua enemmän kuin pitkään aikaan. Viikonlopun vapaat tulivat siis enemmän kuin tarpeeseen. Ilmakin on viilentynyt sen verran, että yöllä ei tarvinut herätä kertaakaan kuumuuden vuoksi kääntelemään tyynyä, josko siitä löytyisi vielä yksi kuiva ja vähän viileämpi kohta. Tänään nukuimme siis oman mittapuumme mukaan vähän pidempään ja se teki kyllä hyvää.

Iltaisin en ole juurikaan jaksanut tehdä kotona mitään muuta kuin katsella telkkaria ja olla möllöttää. Kotihommia olisi kyllä, mutta välillä ei vaan jaksa eikä edes huvita. Olen sitä ihmistyyppiä, joka vähän kuin lamaantuu, jos mieltä painaa jokin asia. Meillä kun arki ei tosiaankaan ole aina ruusuilla tanssimista eikä parisuhdekaan aina ole sellainen kuin ehkä haluaisin. Silloin vajoan nojatuoliini ilta toisensa jälkeen enkä jaksa innostua oikein mistään. Tiedän, että parisuhteessakin pitää antaa toiselle tilaa, mutta jos itsestä tuntuu, että kaikki päivät ovat vain pelkkää tilan antamista ja toisella on aina jotakin tärkeämpää tekemistä kuin yhteisen ajan viettäminen, ei sekään ole hyvä juttu. Olen nauttinut suunnattomasti meidän yhteisistä sunnuntaiajeluista ja yhdessä vietetystä ajasta. Nyt sitä aikaa ei taas ole ollut pitkään aikaan ja annetut lupaukset ovat osoittautuneet katteettomiksi. Olen tehnyt paljon ajatustyötä asian suhteen, mutta en ole vielä päässyt itseäni tyydyttävään lopputulokseen. Olen miettinyt onko vika vain omassa asenteessani vai jossakin muussa. 

Tänä aamuna mies lähti tyttärensä appivanhempien kesäpaikalle auttelemaan remppahommissa. Jäin yksin kotiin ja tunsin, että minulla oli enemmän tilaa hengittää. Näillä kilometreillä nautin myös itse siitä, että saan olla yksin kotona ja tuntuu, että silloin saan jopa jotain tehtyä, kuten tänäänkin. Kävelin katsomaan pionipenkkiäni ja synkän viikon aikana olin melkein missannut vaaleanpunaisten pionieni kukinnan. Napsin poikki jo kukkineet ja kuihtuneet kukinnot ja haravoin nurmelle varisseet terälehdet tunkioon. En ymmärrä, miksi pionit olivat kasvattaneet niin hurjan paljon vartta tänä kesänä ja siitä syystä osa olikin suurien ja painavien kukkien vuoksi painunut melkein maahan asti. Muutama kukkavana oli melkein poikki, joten napsin ne mukaani sisälle maljakkoon. Pionin tuoksu on niin huumaava ja kukka niin kaunis.

Aamupäivällä ajelin pitkästä aikaa äidin luokse maalle. Matkalla on paikka, missä on joka kesä ja monesti myös joulun aikaan jokin hauska taideteos tien laidassa kaikkien ohikulkijoiden ilona. Takaisin tullessa oli pakko pysähtyä kuvaamaan tien varteen nuukahtanutta supermaniä. Se oli vähän kuin minä; väsynyt ja ilmiselvästi polla sekaisin.

Miten sinun viikkosi on mennyt? Onko sinulla virtaa työpäivän jälkeen vai kutsuuko sohva sinuakin? Onko arki aina ihanaa ja kukoistaako parisuhde päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen?