Olo on tällä hetkellä väsynyt, mutta onnellinen. Hetkeäkään en kadu, että järjestin itselleni juhlat ammattiin valmistumiseni johdosta. On ihana huomata, että ympärillä on paljon rakkaita ja luotettavia ihmisiä. Heidän kanssaan on ollut ihana yhdessä juhlia, juoda kuppi, jos toinenkin kahvia ja syödä pala kakkua tai jopa kaksi.
Tänään sain vielä kerran laittaa kahvipöydän koreaksi ja istahtaa kahvikupposen ääreen, kun ystäväni Marjo, Marjon matkassa-blogista, saapui meille kylään ja samalla onnittelemaan minua valmistumiseni johdosta. Emme olekaan Marjon kanssa tavanneet pitkään aikaan, joten oli tosi ihana saada hänet vieraaksemme ja vaihtaa kuulumisia kaikessa rauhassa. Helatorstain valmistujaisissa, vaikka minun ei tarvinutkaan hääriä keittiössä, tuntui, etten siitä huolimatta ehtinyt seurustelemaan kenenkään kanssa oikein pitkään, mutta se taitaa vähän olla sellaista, kun on enemmän vieraita yhtäaikaa paikalla. Eli ei se ehkä ollutkaan niin huono juttu, että Marjo ei päässyt tulemaan helatorstaina juhliini. Nyt saimme jutella keskeytyksettä ja pari tuntia hurahti ihan huomaamatta. Myös Minnie the Dog, suloinen russeliriiviö, oli tänään matkassa mukana.
Olen tämän liki viiden blogivuoden aikana tavannut paljon uusia, ihania ihmisiä. Osan kanssa ystävyys on syventynyt ja yhteyttä pidetään lähes päivittäin. Marjo on yksi tälläisistä ystävistäni. Ystävyys on ihana asia. Ystävät ovat niitä arkipäivän enkeleitä, jotka kannattelevat silloin, kun elämä koettelee. Ystävä ei hylkää, vaikkei yhteyttä ehtisi aina niin tiiviisti pitämäänkään. Hyvän ystävän kanssa juttu jatkuu siitä, mihin se viimeksi on jäänyt, vaikka edellisestä tapaamisesta olisi kulunut pitkäkin aika. Aito ja oikea ystävä on luotettava ja osaa iloita toisen kanssa hänen onnen aiheistaan. Ystävyyteen ei kuulu kateus eikä epärehellisyys. Oikea ystävä pysyy aina rinnallasi tilanteessa kuin tilanteessa. "Älä kulje edelläni, en ehkä seuraa. Älä kulje perässäni, en ehkä johda. Kulje rinnallani ja ole ystäväni".
Kiitos, Marjo, vierailustasi ja lahjasta ♥ Toivottavasti tapaamme pian uudestaan.
Kiitos Krisse ♥ Oli todella mukava tavata kasvokkain pitkästä aikaan!
VastaaPoistaJa sinun tarjoilupöytä oli kyllä ihan mieletön. Voileipäkakku oli
juuri sopivan kostea ja tuo mansikkainen kakku vei kielen mennessään.
Kun edellisen kerran kävin teillä oli talvi ja kaikki näytti erilaiselta.
Teillä on kyllä hurjan kaunis puutarha ja kesähuonekin. Paljon
vihreyttä ja oli tontilla peräti 27 erilaista puuta? Kaunista ja
kesäistä.
Ihanaa olla ystäväsi ja toivottavasti nähdään vielä kesällä vaikka
asuntomessujen aikaan ♥
PS. Minnie kiittää myös ja hän veteli unosia kotimatkan häkissään.
Kiitos,Marjo ❤️ Niin puutarha kuin kotikin on muovautunut hiljakseen pala palalta meidän näköiseksemme. Paljon on tehty, mutta paljon on vielä tehtävää tuleviksikin vuosiksi.
PoistaArvostan ystävyyttäsi ja haluan pitää siitä kiinni. Asuntomessuille olisikin mukava mennä taas yhdessä.
Rapsutukset Minnielle ja mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle ❤️
Aurinkoista kesää Sinulle ja tervetuloa vierailulle myös minun blogiini ♥️
VastaaPoistaKiitos,Suvi, samoin sinulle!
PoistaYstävän kanssa vietetty aika ilman kiireen tunnetta on ihan parhautta. Siinä saa aina parannettua maailmaa.
VastaaPoistaIhanaa viikkoa sinulle Krisse <3
Ystävät ja heidän kanssaan vietetty aika on kullan arvoista. Tälläiset kahvihetket ovat niin voimaannuttavia. Näiden hetkien jälkeen jaksaa taas paljon paremmin.
PoistaIhanaa alkanutta viikkoa sinullekin ❤️
Onnittelut, vau mitä kaikkea herkkuja laitoitkin tarjolle.
VastaaPoistaKyllä kannattaa juhlia, jälkeenpäin on mukava olo, vaikka työtähän nuo juhlat aina teettävät.
Kiitos, Tuija ♥ Juhlista jää aina mukavat muistot.
PoistaEhdottomasti valmistumista pitää juhlia, onnea siitä näin myöhässä vielä! Työtä ne juhlat teettävät, mutta on se usein ainakin sen arvoista <3
VastaaPoistaKiitos, Satu ♥ Ehdottomasti kaikki nähty vaiva oli sen arvoista. Itse juhla palkitsee aherruksen moninkertaisesti.
PoistaIhania herkkuja ja ystävyyden iloja! :)
VastaaPoistaJuuri näin. Ystävän kanssa oli mukava kahvitella ja vaihtaa kuulumisia.
PoistaKyllä, juuri näin! Tämä on sitä arjen luksusta.
VastaaPoista