Lauantaiaamua

4.10.2014

Todella paljon kiitoksia kaikista edellisen postauksen kommenteista ja tsempeistä! Asia pyörii joka päivä päässä. Töissä uppouduin entistä syvemmin töihini ja se kyllä vähän auttoi, kun aika tuntui menevän nopeammin. Mitää uutta tietoa asiasta ei tietenkään vielä ole, koska ensimmäinen virallinen neuvottelu on vasta maanantaina iltapäivällä. Onneksi luottamusmies pitää meille heti neuvottelujen päätyttyä infotilaisuuden.


Tänään saan helposti ajatukset muualle, kun molemmat lapsenlapsemme tulevat meille iltapäiväksi hoitoon. Nuoret menevät hautajaisiin ja sovittiin, ettei pieniä viedä sinne. Kaikille helpompi ja parempi niin.

Olen aloittanut valokuvaamisen opettelun järkkärillä. Tytöllä on oma järkkäri. Osti kesätienisteillään kaveriltaan käytetyn, mutta hyvän. Tuo eteiskuva on yksi mun harjoittelukuvista. Siinä on musta aika hauska kuvakulma, vaikkei se oikein tarkka olekaan. En ole vielä opetellut mitään säätöjä. Niillä on menty, mitkä kamerassa on sattunut olemaan kohdallaan. Hih...

Mutta oikein ihanaa lauantaita teille kaikille! Minä juon vielä mukillisen kahvia ja hoidan aamutoimet loppuun. Sitten voinkin alkaa odottelemaan pikkuisia kylään.

Palaillaan!

4 kommenttia:

  1. Kiva kuva ja näkymä, ihania yksityiskohtia.
    Ompa kivaa, kun saat pikkuiset kylään, silloin unohtuvat huolet ja murheet!
    Mukavaa lauantaita Krisse<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Ihana päivä oli noiden pikkuisten kanssa. Hyvin unohtui kaikki huolet ja murheet. Päinvastoin tunsin sisälläni erityisen voimakkaan hyvänolon tunteen <3

      Poista
  2. Täällä on peukut kovasti pystyssä sulle, toivotaan hyvää lopputulosta <3 Nyt vaan yrität ajatella muita asioita (juu helppo toisen täällä sanoa...) ja nauttia niistä elämän pienistä onnen hetkistä koska niitä on kaikesta huolimatta!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi ja kommentistasi! Illalla ollaan jo vähän viisaampia asian suhteen.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan