Nimipohdintoja

27.10.2014

Kun tekee päätöksen blogin perustamisesta, pitää ensitöikseen keksiä blogille nimi. Se on ihan äärettömän vaikea tehtävä. Itsellä oli ainakin siinä vaiheessa ihan älyttömän kova into päällä päästä bloggaamaan. Millään en meinannut malttaa miettiä nimeä riittävän tarkkaan. Blogin nimen keksiminen oli minulle ihan yhtä tuskaa. Kokeilin monia vaihtoehtoja ja kun keksin jonkun omasta mielestäsi hyvän, se olikin jo käytössä. Aika turhauttavaa puuhaa. Blogin nimen pitäisi olla sellainen, että se jää lukijoiden mieleen eikä se ole liian monimutkainen. Lyhyt ja ytimekäs nimi, joka jollain tavalla kuvaa blogin sisältöä. Helpommin sanottu kuin tehty.

Olen miettinyt paljon viime aikoina oman blogini nimeä. "Hei, mitä sä teet?" tulee Sir Elwoodin biisistä. Jotenkin mä vain päädyin luomisen tuskissani tuohon. Harvemmin törmään blogatessa blogiin, jonka nimi onkin kysymys. Onko tuo hyvä idea vai ei? En tiedä. Mitä mieltä te olette? Ajatuksena mulla oli kai se, että blogini antaisi sitten vastauksen tuohon kysymykseen. Bloginihan kertoo harrastuksistani ja touhuistani täällä kotona ihan tavallisessa arjessa. Helin blogi Kotoisaa arkea on yksi suosikeistani. Siinä blogissa on minusta erittäin hyvä nimi, joka kuvaa aivan täydellisesti blogin sisältöä. Samoin toisessa suosikkiblogissani Sydämellä tehtyä on erittäin hyvä ja osuva nimi. Tässä blogissa laitetaan ja sisustetaan kotia, itselle sitä kaikista rakkainta paikkaa. Kaikki mitä tehdään, tehdään suurella sydämellä juuri niinkuin blogin nimikin jo kertoo. Onnistunut valinta sekin.

Olen miettinyt pitäisikö minun muuttaa vielä blogini nimeä. Keksiä jokin parempi. Se kun on niin helppoa hommaa. Heh, heh... Olisiko se järkevää? Menettäisinkö sen myötä lukijani, jotka ovat nyt löytäneet blogini? Sen tiedän, että ainakaan siinä vaiheessa, kun blogilla on jo iso joukko lukijoita ja se on ollut olemassa pitkään, ei nimen muuttaminen ole enää järkevää. Oma blogini on toiminut vasta vajaan kaksi kuukautta eikä lukijoita ole vielä paljon. Tässä tilanteessa nimen vaihtaminen saattaisi vielä onnistua, kun lukijoita on reilusti alle 50.

Mikä sitten olisi hyvä nimi? Olen miettinyt pitäisikö blogin nimeksi laittaa vanha Harjunrinne, jolla kirjoitin joskus aiemmin tai Elämää Harjunrinteessä. Toinen vaihtoehto, mitä olen miettinyt on ollut sellainen nimi, jossa on jotenkin minun oma nimeni mukana, kun nyt kerta kirjoitan tätä ihan avoimesti omalla nimelläni. Christina's olisi vähän modernimpi nimi eikä ihan suoraan paljastaisi nimeäni. Vähän pitäisi olla salaperäisyyttäkin. Mitä olette mieltä? Kertokaa rehellisesti ja avoimesti mielipiteitänne asiasta. Kannattaako blogin nimi vaihtaa ja onko teillä omakohtaisia kokemuksia asiasta?

10 kommenttia:

  1. Anonyymi27.10.14

    minusta tämä on just hyvä nimi sinun blogille :) itsekin niin vähän aikaa vasta blogiani pitäneenä mietin tuossa yhtenä iltana että onkohan blogini nimi hyvä mutta päädyin että on se :) tässä on sitä salaperäisyyttä kun jokainen postaus voikin olla erilainen kun ei ole aihepiiri niin selvillä nimestä :) hei mitä sä teet???:) mukavaa alkanutta viikkoa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta sinun blogisi nimi on myös hyvä. Älä vaihda. Kiitos mielipiteestäsi minun blogini nimestä! Mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Blogisi nimi on minustakin hyvä ja erilainen, jää hyvin mieleen! Älä vaihda!

    VastaaPoista
  3. Nimi on vaikea valinta, itselläni nimi kertoo jo lukijalle mitä se sisältää, toki sunkin blogi kertoo sun ja perheen elämästä ym. Mut mun mielestäni sun blogin nimi oli houkutteleva jo ekan kerran kun siihen törmäsin ja se että on erilainen ja erottuva on hyvä ♥

    VastaaPoista
  4. Minustakin sun blogin nimi on ihan hyvä noin. Nimenomaan erilainen ja erottuva ja mieleen jäävä. Yhden toisen blogin ainakin tiedän, missä nimi on kysymys: Kaikki kotona? Lemppariblogejani sekin.

    Ja kiitos kehuista. Hassua kyllä, olen itse monen monta kertaa miettinyt, että ompas vähän tyhmä nimi mun blogilla... =D Ja että pitäiskö vaihtaa. Mutta en ole muutakaan keksinyt, joten olkoot. =D

    Olen aina välillä pyöritellyt toisen blogin laittamista, sille olis nimikin jo valmiina... se olis sellanen, missä en olis oikealla nimelläni saatikka naamallani, ja voisin kenties kirjoitella suorempaa tekstiä. Pahoin vaan pelkään, että en vois sitten laittaa siihen ainuttakaan kuvaa, koska jos joku lukijani sinne eksyis, niin ei tarttis kauaa katella, kun tunnistais kotikuvista...

    Koitin silloin yhdessä "kriisivaiheessa" vaihtaakin blogia ja aloitella ikään kuin uudelleen - mutta meni vain hetki, kun löysin jostain vauva-lehden palstalta tai suomi24-palstalta tai jostain jonkun "ystävällisesti" vinkkaavan "Kotoisaa arkea-Helin uuteen blogiin"... Joten aika turhaa on omalla kohdallani koittaa muuttua tuntemattomaksi. Ei sillä että mitenkään kauhean tunnettukaan olisin, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Kun on kerran joutunut silmätikuksi, niin vähän vaikea siitä on pois pyristellä ainakaan täällä blogistaniassa, mikä on kuitenkin aika pieni maailma, vaikka muuta luulis. Mä silloin sit vaan hetken hengähdettyäni palasinkin takaisin omaan tuttuun ja turvalliseen Kotoisaan arkeeni, tosi poistin kaikki aikaisemmat tekstit ja aloitin sillä lailla tavallaan alusta uudelleen. Toisaalta harmittaa edelleen, koska poistin noin 500 sydän verellä kirjoitettua tekstiä lukuisine kuvineen... mutta se hullunmylly meni niin kauheaksi silloin, että oli pakko tehdä noin.

    No nyt tää meni jaaritteluksi, mutta noh, koittakaamme kestää. =) Pääpointti kuitenkin oli, että mitä sitä suotta hyvää blogin nimeä muuttamaan. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli kommentistasi! Ymmärrän varsin hyvin, mitä tarkoitit. Itsellä ollut aiemmin juuri samanlaisia kokemuksia. Olen itsekin kirjoitellut joskus nimimerkillä. Kuvat ovat tärkeä osa blogin pitoa ja elävöittävät ja tekevät blogeista mielenkiintoisempia. Kuvat oli juuri se syy, miksi sitten vaihdoin toisenaiseen blogiin. Nyt ei tosiaankaan voi kirjoitella ihan niin suoraan kuin välillä tekisi mieli, mutta näin on nyt kuitenkin parempi.

      Poista
  5. Hyvä nimi on sun blogilla. Itselleni siitä tulee positiivinen mielikuva, joku kysyy uteliaana 'hei mitä sä teet'? Kysymys poikii hyvän keskustelun, vinkkejä itse tekemisestä. Se kuvaa mielestäni myös tekemisen meininkiä, elämään iloa tuovaa pöhinää :)

    Nimen keksiminen blogille on haastavaa. Mun entisen blogin nimi oli pitkä (arkea ja onnenmurusia) ja nyt halusin simppelimmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin kommentistasi Susanna! Nykyisen blogisi nimi on minusta hyvä. Kuten blogissasi kommentoinkin jäin heti lukijaksesi ihan blogin nimen perusteella. Loistava valinta =)

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan