Kesäkuu on mennyt ja heinäkuu alkanut. Kesä on mennyt hurjaa vauhtia ja tuntuu, että sitä ei ole enää jäljellä kuin pieni ohikiitävä hetki. Todellisuudessa elokuukin on vielä usein ihan kesäinen, mutta jo elokuun alussa alkavat koulut ja eskarit saavat mielen syysmolliin jo ennen aikojaan. Mutta vielä on aikaa nauttia kesästä eikä aihetta synkistelyyn ole. Kaikkihan on kiinni kuitenkin meidän omasta asenteestamme.

Minulla oli viikolla pari iltavuoroa ja keskiviikkona kävin ennen töihin menoa ystäväni, Katjan, kanssa lounaalla aina yhtä hurmaavalla Kymin Huvilalla Kuusankoskella. Kymin Huvila sijaitsee aivan Taideruukin vieressä, joka on muuten yksi pian alkavien Kouvolan Asuntomessujen etäkohteista. Jos siis satut vierailemaan Taideruukissa lounasaikaan, suosittelen käyntiä Kymin Huvilalla. Lounas on hyvä ja hinta edullinen. Lisäksi Kymin Huvila on todella kaunis ja viihtyisä paikka istua hetkeksi alas maittavan lounaan äärelle ja hengähtää hetki niinkuin mekin teimme Katjan kanssa.

Aina ei siis tarvitse treffata ystäviä jomman kumman kotona, vaan lounastreffit on oiva tapa vaihtaa kuulumisia ja tavata ystäviä. Lounasta syödessä ehtii keskustelemaan monenlaista. Jossain vaiheessa meidän keskustelumme Katkan kanssa siirtyi blogi- ja somemaailmaan, joka tuntuu puhuttavan tänä päivänä niin monia. Keskustelimme Katjan kanssa mm. siitä, miten meidän bloggaajien elämää ja ennenkaikkea onnea ja onnistumisia arvostellaan ja riepotellaan somessa. Jokainen meistä kirjoittaa ja kuvaa blogiinsa sekä myös instagramiin itselleen tärkeitä asioita eikä todellakaan tuo julki koko elämäänsä eikä tarvitsekaan. Juuri tästä meitä usein arvostellaan ja luodaan ihan väärin perustein kuva sisällöntuottajasta, hänen arvomaailmastaan ja elämästään. Jokaisella bloggaajalla on oikeus tuottaa omaan blogiinsa juuri sellaista sisältöä kuin itse haluaa. Kaikkea ei tarvitse tuoda julki, jos ei niin tahdo. Blogi ja muut somekanavat eivät siis lähestulkoonkaan aina tuo julki koko totuutta sisällöntuottajan elämästä, vaikka moni seuraaja sen niin väärin ymmärtääkin. Välillä täytyy oikein ihmetellä, miten ihmiset voivat ollakin julmia toisia, tässätapauksessa meitä sisällöntuottajia, kohtaan.  Surullisinta tässä on ehkä kuitenkin se, että seuraajien on vaikea olla iloisia, kun jollain menee hyvin ja ärsytyskynnys kasvaa, jos jollain meneekin erittäin hyvin! Enkä halua todellakaan nyt yleistää tätä kaikkiin seuraajiin, sillä suurin osa seuraajista on kuitenkin todella ihania ja asiallisia ihmisiä. Toivoisin vain, että me kaikki ymmärtäisimme sen, että toisen onni ei ole meiltä pois, vaan osaisimme myös iloita niistä toisten ihmisten onnen hetkistä. 

Sain jo ennen vappua omalääkäriltäni lähetteen labraan, koska olen usean vuoden ajan syönyt tyroxiniä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Viimeisistä labroista oli lääkärini mukaan jo liian kauan ja hän halusi myös ottaa hiukan muitakin labroja. Hän oli ensimmäinen lääkäri, joka puhui minulle siitä, että kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavan ihmisen pitäisi säännöllisesti tarkkailla kolesteroliarvoja. Minua ehkä hiukan ärsyttää se, että kukaan lääkäri ei ole aiemmin tästä minulle puhunut saatika, että olisi otattanut minulta kolesteroliarvoja, kun kuitenkin entisessä työterveydessänikin niitä kilppariarvoja seurattiin hyvinkin säännöllisesti. 

Noh, nyt on vihdoin labrat otettu, vaikka se hiukan haasteellista meinasi ollakin. Ensinnäkin minun piti olla 12 tuntia ennen labroja ravinnotta, joten labraan oli mentävä aamusta. Työvuorot ovat olleet sellaiset, etten ole labraan päässyt tai sitten kun on ollut iltavuoro, en ole muistanut olla ravinnotta. Maanantaina sitten oikein skarppasin asian kanssa ja söin iltapalan ajoissa enkä juonut enää mitään iltakahdeksan jälkeen.

Muistin vanhastaan, että oma terveysasema on aina jokusen viikon kiinni heinäkuussa, joten tarkistin illalla vielä netistä, että terveysasema on varmasti auki. Netistä sain tiedon, että auki on, joten tiistai aamuna hurautin sitten kymmenen kilometrin päähän labroihin. Parkkipaikalla alkoi mieleeni kuitenkin hiipiä arvailuja siitä, että terveysasema saattaa sittenkin olla jo kiinni, koska parkkipaikalla oli oudon vähän autoja. Kävelin ovelle, jossa oli lappu, missä kerrottiin kesäsulusta ja ohjattiin toiselle terveysasemalle. Koska olin ollut 12 tuntia ravinnotta, en missään nimessä halunnut heittää pyyhettä kehään, vaan päätin, että ne labrat otetaan tänään, vaikka siihen menisi kuinka paljon aikaa. Hyppäsin autoon ja hurautin taas yhden kymmenen kilometriä seuraavalle terveysasemalle. Google mapsin avulla löysin perille ja jonotettuani ilmottautumiseen sain kuulla, ettei tällä terveysasemalla ollut lainkaan labraa. Sillä lailla. Jälleen minut ohjattiin eteenpäin. Ajellessani entiselle aluesairaalalle mietin, että nyt kun vihdoin löydän labran, joka on auki, on labralähetteeni varmaankin sitten jo mennyt vanhaksi, kun en ole aikaisemmin saanut mentyä niitä otattamaan. Näin ei onneksi kuitenkaan ollut käynyt, vaan noin puolen tunnin jonotuksen jälkeen sain annettua ystävälliselle näytteenottajalle viisi putkiloa verta pyörtymättä. Nyt on enää ainoastaan ongelmana se, miten ja milloin saan varattua soittoajan lähettävälle lääkärille, kun oma terveysasema on kiinni. Ehkäpä selvitän sitä ensi viikolla. Minusta tässä oli toimintaa jo ihan riittävästi tälle viikolle.

Huomen aamuna lähden viikonlopuksi siskoni luo Helsinkiin. Toivottavasti sade hellittää huomiseksi, kun oli vähän suunnitelmissa mennä käymään Suomenlinnassa. Mutta eiköhän me jotain tekemistä keksitä, vaikka sataisikin ja ainahan voi mennä vaikka kahville tai syömään johonkin kivaan paikkaan. Jollain kivalla kirppikselläkin voisi käydä. Mitä sinulle on suunnitelmissa tulevalle viikonlopulle? 

Mukavaa viikonloppua sinullekin ♥

Kotihiiri pool partyissa ja lähtemisen vaikeus

Kesä on monenlaisten juhlien oikeaa kulta-aikaa. On häitä, rippijuhlia, synttäreitä, grillijuhlia, puutarhajuhlia, paljubileitä ja vaikka mitä. Itse rakastan kaikkia juhlia. Niitä on kiva järjestää ja niissä on kiva olla mukana, mutta miten ihmeessä voi olla kuitenkin niin vaikeaa saada itseään liikkeelle ja lähtemään pois kotoa?!

Minusta on vuosien mittaan tullut oikein kunnon kotihiiri. Vietän suurimman osan vapaa-ajastani kotona ja harvoin käyn oikein missään muualla kuin kaupassa. Viikolla en niinkään edes jaksa lähteä enkä kaipaa mitään menoja, koska kuten edellisessä postauksessani kerroinkin en vaan yksinkertaisesti jaksa. Mutta sitten on vapaapäivät ja viikonloput. Aikaa olisi, mutta kun ei vaan saa itseään liikkeelle ja tarkoitan tällä nyt sitä yksin lähtemistä esimerkiksi ystävän kanssa tai sitten ihan yksin. Hyvin harvassa ovat ne kerrat, kun lähden johonkin yksikseni. Kun viettää paljon aikaa kotona, niin aina vaikeammaksi tulee sitten lähteä sieltä ylipäätään yhtään mihinkään ja kyse ei todellakaan ole siitä, etteikö mies laskisi minua tai tykkäisi, että käyn jossain. Päinvastoin. Itsellä on vaan joku lukko niin pahasti kiinni tuolla päässä ja ilmeisesti avain hukassa, kun en vaan saa lähdettyä mihinkään.

Osasyynä tähän on varmasti se, että meillä ei yksinkertaisesti ole oikein käytettävissä rahaa mihinkään ylimääräiseen. Tuntuu, että elämme ihan kädestä suuhun ja kaikki rahat, mitä tienaamme töillämme menee laskuihin ja elämisen pakollisiin menoihin. Autotkin tuntuu syövän varoja ihan tolkuttoman paljon. Mutta onhan paljon olemassa myös sellaista tekemistä, mihin ei rahaa juurikaan tarvitse, mutta siitäkin huolimatta sitä vaan jyyrää täällä kotona kaiken aikaa. 

Pari viikkoa sitten sain kutsun ystävältäni eilen illalla pidettyihin pool partyihin. Ihanaa, kun joku jaksaa järjestää juhlia ja miten ihanaa, että myös minulle oli kutsu juhliin laitettu. Mutta siten alkoi se suuri taistelu itseni kanssa, että osallistunko bileisiin vai en. Kyseessä oli siis lauantai-ilta ja tyttöjen bileet. Aloin heti kutsun saatuani pyörittelemään päässäni tekosyitä, miksi en muka voisi osallistua. En ole koskaan aikuisiällä käynyt hirveästi missään tyttöjen kesken ja se ehkä vaikuttaa myös edelleenkin siihen, että lähteminen on niin vaikeaa, vaikka se muuten olisikin mahdollista. En vain ole yksinkertaisesti tottunut tälläiseen. Ihan kuin pelkäisin, ettei mies pärjää kotona yksin tai että jotain kauheaa tapahtuu kotona sillä aikaa. Ihan hulluja ajatuksia varmasti monen mielestä, mutta minulle niin tuttua. 

Eilen sain kuin sainkin lopulta lähdettyä ystäväni luo. Asiaa edesauttoi se, että toinen ystäväni lupasi tulla hakemaan minut ja pääsin juhliin hänen kyydillään. Yhdessä toisen kanssa oli jotenkin helpompi mennä kuin yksin. Ja kuinkas sitten kävikään. Pool partyissa oli oikein mukavaa, viihdyin enkä kertaakaan miettinyt siellä ollessani, että miten kotona menee. Minulla oli oikein mukava ilta, hyvää seuraa ja tarjoilutkin olivat kohdillaan. Suurin osa porukasta siemaili boolia ja muita alkoholipitoisia juomia, mutta minä viihdyin juhlissa hvvin vaikka olinkin ihan mehulinjalla. Käytän nykyisin tosi vähän alkoholia ja siksi tämä valinta, mutta se ei tehnyt juhlista yhtään huonompia. Oikeastaan oli ihanaa huomata, että juhliin voi osallistua myös tällä tavalla.

Löytyykö täältä muita kotihiiriä vai onko kotoa lähteminen sinulle helppoa? Käytkö paljon tyttöjen kesken ulkona vai lähdetkö ulos vain kumppanisi kanssa? Voiko sinun mielestäsi juhliin osallistua ihan mehulinjalla?

Parisuhdepohdintaa ja pionien kukkia

Eilen päättynyt työviikko oli harvinaisen raskas. Muutama aikainen herätys, tiiviit työpäivät ja uusien asioiden kokeminen töissä on vaatinut veronsa. Normaalistikin heräämme miehen kanssa aika varhain, mutta kello neljän herätykset ovat jo vähän liian aikaisia minullekin. Odotin vapaita ja viikonloppua enemmän kuin pitkään aikaan. Viikonlopun vapaat tulivat siis enemmän kuin tarpeeseen. Ilmakin on viilentynyt sen verran, että yöllä ei tarvinut herätä kertaakaan kuumuuden vuoksi kääntelemään tyynyä, josko siitä löytyisi vielä yksi kuiva ja vähän viileämpi kohta. Tänään nukuimme siis oman mittapuumme mukaan vähän pidempään ja se teki kyllä hyvää.

Iltaisin en ole juurikaan jaksanut tehdä kotona mitään muuta kuin katsella telkkaria ja olla möllöttää. Kotihommia olisi kyllä, mutta välillä ei vaan jaksa eikä edes huvita. Olen sitä ihmistyyppiä, joka vähän kuin lamaantuu, jos mieltä painaa jokin asia. Meillä kun arki ei tosiaankaan ole aina ruusuilla tanssimista eikä parisuhdekaan aina ole sellainen kuin ehkä haluaisin. Silloin vajoan nojatuoliini ilta toisensa jälkeen enkä jaksa innostua oikein mistään. Tiedän, että parisuhteessakin pitää antaa toiselle tilaa, mutta jos itsestä tuntuu, että kaikki päivät ovat vain pelkkää tilan antamista ja toisella on aina jotakin tärkeämpää tekemistä kuin yhteisen ajan viettäminen, ei sekään ole hyvä juttu. Olen nauttinut suunnattomasti meidän yhteisistä sunnuntaiajeluista ja yhdessä vietetystä ajasta. Nyt sitä aikaa ei taas ole ollut pitkään aikaan ja annetut lupaukset ovat osoittautuneet katteettomiksi. Olen tehnyt paljon ajatustyötä asian suhteen, mutta en ole vielä päässyt itseäni tyydyttävään lopputulokseen. Olen miettinyt onko vika vain omassa asenteessani vai jossakin muussa. 

Tänä aamuna mies lähti tyttärensä appivanhempien kesäpaikalle auttelemaan remppahommissa. Jäin yksin kotiin ja tunsin, että minulla oli enemmän tilaa hengittää. Näillä kilometreillä nautin myös itse siitä, että saan olla yksin kotona ja tuntuu, että silloin saan jopa jotain tehtyä, kuten tänäänkin. Kävelin katsomaan pionipenkkiäni ja synkän viikon aikana olin melkein missannut vaaleanpunaisten pionieni kukinnan. Napsin poikki jo kukkineet ja kuihtuneet kukinnot ja haravoin nurmelle varisseet terälehdet tunkioon. En ymmärrä, miksi pionit olivat kasvattaneet niin hurjan paljon vartta tänä kesänä ja siitä syystä osa olikin suurien ja painavien kukkien vuoksi painunut melkein maahan asti. Muutama kukkavana oli melkein poikki, joten napsin ne mukaani sisälle maljakkoon. Pionin tuoksu on niin huumaava ja kukka niin kaunis.

Aamupäivällä ajelin pitkästä aikaa äidin luokse maalle. Matkalla on paikka, missä on joka kesä ja monesti myös joulun aikaan jokin hauska taideteos tien laidassa kaikkien ohikulkijoiden ilona. Takaisin tullessa oli pakko pysähtyä kuvaamaan tien varteen nuukahtanutta supermaniä. Se oli vähän kuin minä; väsynyt ja ilmiselvästi polla sekaisin.

Miten sinun viikkosi on mennyt? Onko sinulla virtaa työpäivän jälkeen vai kutsuuko sohva sinuakin? Onko arki aina ihanaa ja kukoistaako parisuhde päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen? 

Mittumaari - valon ja keskikesän juhla

Juhannus alkaa olla tältä erää ohi vai luetaanko tämä sunnuntai vielä juhannukseksi? No, ainakin osaksi juhannusviikonloppua. Miten meni? Oletteko viettäneet juhannusta perinteitä noudattaen? Meillä ei ole erityisesti mitään juhannusperinteitä. Lapsuudessa koti koristeltiin aina juhannuskoivuilla, mutta sekin perinne on miehen myötä jäänyt pois. Saunassa meillä on joskus ollut vihta tai koivun oksia, mutta tänä vuonna ei niitäkään.  Suurimmaksi osaksi olemme siis viettäneet juhannukset ihan vain kotona, kuten tänäkin vuonna. Huomasin instasta, että moni on tehnyt juhannuksena luonnonkukista ihania kukkaseppeleitä. Itse en ole koskaan tehnyt kukkaseppelettä enkä siis osaa sellaista tehdä, mutta luonnonkukkia kävin kuitenkin aattoaamuna vähän poimimassa maljakkoon.

Monena juhannuksena lapsenlapset ovat olleet myös meillä. Yksi juhannus on erityisesti jäänyt mieleeni. Se on juhannus viiden vuoden takaa. Silloin elimme tosi jännittäviä aikoja, koska tyttäreni oli synnärillä ja toinen lapsenlapsemme teki tuloaan. Juhannusaattona hän sitten pitkän odotuksen jälkeen syntyi, terve poikavauva. Nyt tuo pikkuinen on jo vauhtia täynnä oleva viskari. Miten ihmeessä nämä vuodet voivat mennä näin nopeasti?! 

Juhannusaattona ajelin lasten toiseen mummolaan, jossa he olivat vanhempiensa kanssa olleet yötä. Ilma oli todella kesäinen ja kuuma. Oli mukava ajella maalaismaisemissa halki peltojen ja samalla ihastella kesän kauneutta. Hain siis lapset meille tänne mummolaan juhannuksen viettoon. Samalla tapasin vävyn perhettä ja sukua sekä näin lasten isänsä kanssa rakentaman puumajan. Harmi, kun en ottanut siitä kuvaa. Maja oli kyllä tosi hieno. Ukki oli silläaikaa laittanut meillä sadettajan nurmikolle, joten lapsetkin saivat siitä sitten mukavaa viilennystä liki 30 asteen helteessä. Kävimme viikolla ostamassa tuohon meidän patiolle ison aurinkovarjon, joka osoittautui nyt hyväksi hankinnaksi. Sen suomassa varjossa oli ihana istua lapset kainalossa.

Aattoiltana kävin appivanhempieni ja lasten kanssa paikallisessa leirikeskuksessa sellaisessa juhannustapahtumassa. Joimme ensin sisällä pullakahvit, joiden jälkeen kävelimme rantaan. Lapset kävivät laiturilla isoukin kanssa ihmettelemässä ja katsomassa, kun "isot pojat" hyppivät laiturilta veteen. Ennen kotiin lähtöä söimme vielä yhdet grillimakkarat. Tuolla oli ihan mukava käydä lasten kanssa, vaikka emme varsinaista yhteistä ohjelmaa jääneetkään seuraamaan. Lasten kanssa on oppinut siihen, että pienet asiatkin voivat olla suuria ja merkityksellisiä. 

Juhannuspäivän aamuna tytön olo ei hänen perussairaudestaan johtuen ollut paras mahdollinen, mutta muutaman tunnin aamu-unien ja hitaan aamupäivän jälkeen olo kohentui ja pääsimme lähtemään Iittiin Olgan farmille. Olgan farmi on ihana kotieläinpiha, jossa pääsee rapsuttelemaan ja ihastelemaan monenlaisia eläimiä. Pojan mielestä luppakorvakanit olivat parhaita ja tytön mielestä kaikki eläimet olivat kivoja. 

Farmilla on myös kahvilarakennus ja blogiani pidemmän aikaa seuranneet tietävät, että olen ihan hulluna kaikkiin kahviloihin. Niinpä hetken kierreltyämme menimme nauttimaan kahvilan antimista. Haluan aina jo pelkästään kannatuksenkin vuoksi suosia tälläisiä paikkoja. Jos joku näkee sen vaivan, että ylläpitää tälläistä kahviota, pitää sitä suosia. Lapset ottivat vohvelit kermavaahdolla ja hillolla/suklaakastikkeella. Itse maistoin Olgan paljon kehuja saanutta porkkanakakkua kahvin kanssa. Mies joi pelkän kahvin, kun ei oikein ole noiden makeiden herkkujen ystävä. Kahvilarakennuksessa oli myös erillinen leikkihuone, jossa lapset kävivät leikkimässä. Kahvilan eteisessä oli Olgan ihana lasten kirjojen kierrätyspiste. Mikä ihana idea ja voin kertoa, että lapset ilahtuivat ihan suunnattomasti saamistaan kirjoista. 

Hetki sitten talo hiljeni jälleen, kun lapsenlapset lähtivät kotiin. Ehdimme kuitenkin aamupäivän aikana katsoa yhden leffan ja olla ulkonakin. Leikkimökki on edelleen suosittu leikkipaikka ja siellä lasten mielikuvitus pääsee hyvin valloilleen. Ukki opetti lapsia myös naulaamaan. Siihen ei tarvittu kuin kaksi pientä vasaraa, laudan pätkä ja nauloja niin johan oli viihdykettä lapsille pitkäksi aikaa. Jokaikinen esillä ollut naula paukutettiin lautaan kiinni, joka homman lopuksi muistutti lähinnä piikkisiiliä. Varastosta löytyi myös pieni lasten polkupyörä, jolla tyttö ajelikin pihassa hienosti ilman apupyöriä. 

Monelnlaista ehdittiin siis tehdä juhannuksen aikaan ja parasta oli tietenkin se, että saimme viettää aikaa yhdessä lasten kanssa. Huomenaamuna kello herättää jo ennen kukon laulua, joten loppupäivän ajattelin ottaa ihan rennosti ja keräillä voimia tulevaa työviikkoa varten. 

Miten sinun juhannus meni? Saatko jatkaa lomailua vielä huomennakin vai kutsuuko työt sinuakin armotta huomenaamuna?