Niin ne on sitten kesälomat pidetty tältä kesältä. Maanantaina koitti jälleen mulle arki ja aikaiset herätykset. Hiukan on ottanut koville, mutta olen selvinnyt. Kilpparilääkitys ei toimi vielä, joten olo vaatii työpäivän jälkeen pikku unet, että jaksaa sitten olla illan. Mitään ihmeitä en tosiaankaan ole iltaisin kotona tehnyt. Pikku askareita vain voimien ja jaksamisen mukaan.

Kuten kuvista voi arvata ja ne, jotka seuraa mun instagram tiliä tietävätkin jo, että kuvissa oleva ihanuus kotiutui meille eilen. Olen vuosia ihastellut toisissa blogeissa noita kaupan vanhoja vaakoja. Niissä on vaan sitä jotain. Kauan olen haaveillut, että saisin itsellekin tuollaisen. Niitä ei kuitenkaan ole hirveästi ollut tarjolla. Olin jo luopunut toivosta, kunnes sunnuntaina pistäydyin ihan pikaisesti Tori.fi:ssä. Siellä tämä ihanuus tuli ihan sattumalta vastaan. Hinta oli todella edullinen hyvään kuntoon nähden ja vielä ihan tästä läheltä. Laitoin heti myyjälle viestiä ja lupasin ostaa sen näkemättä, vaikkei mulla sillä hetkellä edes ollut latin latia rahaa. Mutta niinhän se kai menee, että kun sisustushörhö näkee jotain, mikä on pakko saada, se ostetaan vaikka mikä olisi. Ainahan perhe voi olla muutaman päivän vähän vähemmälläkin ruoalla, hih...

Mä alan pikku hiljaa todellakin uskoa siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Sehän täällä blogissakin on ainakin pidemmän ajan mua seuranneille tullut selväksi, että meillä eletään ihan kädestä suuhun. Mies oli sunnuntaina pihakirppiksellä myymässä tekemiään puutöitä ja ylimääräistä kodin tavaraa. Vaikka paikalla taisi olla yhtä paljon ostajia kuin myyjiäkin, teki mies tuolla ihan hyvän tilin. Lisäksi minä sain myytyä tuolta makkarista pois sen klaffilipaston, kun ei sille sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin paljon käyttöä kuin olin ajatellut. Niimpä tavaran vaihdettua hiukan omistajaa, mulla oli ihana, uusi vaaka ja perheelläkin sitten loppujen lopuksi sitä ruokaa. 

Mutta ettei nyt liian helpoksi menisi tämä meidänkään elämä, niin ruohonleikkurin moottorihan se sitten meni ja poksahti. Mä olenkin ollut pieni pelko persuksissa jo pidemmän aikaa ja ajatellut, että milloinkohan se kosahtaa. Noh, nyt se sitten kävi! Meillä tuota leikattavaa on tosiaan niin paljon, että pakko on olla tuollainen ajettava leikkuri. Uudet on ihan älyttömän kalliita. Onneksi mies löysi netin kautta tuohon vanhaan meille uuden, mutta siis käytetyn koneen. Sitä lähti heti työpäivän jälkeen tänään sitten hakemaan. Onni on myös, että osaa sitten itse vaihtaa sen. Pitäkäähän peukkuja, että loppuviikosta kone taas hyrrää tuolla pihalla. 

Että tälläistä tänne tällä kertaa :))

Kyllä täällä on hyvä köyhän elellä

Kotoisaa arkea-blogin Helin tuorein päivitys voisi pääosiltaan olla myös minun kirjoittamani. Päivitys sisältää hyvin tuttuja, arkisia asioita jaksamisesta ja taloudellisesta ahdingosta. Päivätyö on ihana asia, kun tietää ennakkoon, milloin on töissä ja milloin vapaalla. Perheen kanssa jää enemmän yhteistä aikaa, joka sinällään on tärkeämpää kuin mikään muu. Aikaiset aamuherätykset kuitenkin verottavat jaksamista eikä kovinkaan monena iltana jaksa toteuttaa niitä aamupäivän tuntien suunnitelmia. Illat ovat lyhyitä, kun ainakin minä olen iän myötä alkanut pitää itsekkäästi huolta siitä, että ehdin nukkua yön aikana riittävän pitkät yöunet. Viikonlopuiksi jää sitten pääosin kaikki kotityöt. Minulla on kyllä kotona se "kotihengetär", joka tekee paljon ja näin ollen helpottaa minun työmäärääni huomattavasti kotona.

Kotihengettärestä päästäänkin aika kehnon aasinsillan kautta taloudelliseen tilanteeseemme, joka on tällä hetkellä huonompi kuin koskaan. Miehen työttömyyttä on jatkunut nyt vajaan vuoden eikä uudesta työstä ole tietoa. Hakuja on päällä, mutta vielä ei vaan ole natsannut. Omat yt:t viime syksynä päättyivät osaltani onnekkaasti ja sain pitää työni. Minun palkkani ei kuitenkaan ole edes sitä normaalia keskitasoa, joten perheemme tämänhetkiset tulot eivät ole kummoiset. Miehen saama Kelan työttömyyspäiväraha on aivan ala-arvoinen. En ymmärrä, kuinka jotkut voivat kuvitella, että sillä pitäisi perheellisen ja asuntovelallisen ihmisen pärjätä. Meillä päästään noissa käteen jäävissä kokonaistuloissa juuri ja juuri kakkosella alkavaan yhteissummaan. Se on aika karua todellisuutta, kun et koskaan voi maksaa kaikkia laskuja pois. Mietit vain, mitkä laskut on nyt pakko maksaa, ettei vouti pian kolkuta ulko-ovella.

Tässä kohtaa joku varmasti jo ihmettelee, miten meillä sitten oli muka varaa lähteä talvilomalla viikonlopuksi Helsinkiin tai miten mulla on ollut varaa ostaa vaikkapa nuo kuvissa näkyvät olohuoneen verhot. Noh, joskus on vain oman mielenterveyden vuoksi lähdettävä, vaikkei siihen oikeasti edes olisi varaa. Helsingin reissullamme yövyimme ilmaiseksi ja nautimme pääosin ilmaiset ruoat ja kahvit joko sukulaisten luona/tarjoamana tai hotelliöistä tulleilla wauchereilla. Uusia verhoja tai muita sisustusjuttuja hankin ainoastaan alennusmyynneistä tai nettikauppojen alennuskoodeilla. Yleensä otan ne vielä laskulle ja maksan sitten, kun niiden vuoro tulee siellä laskupinossa. Moni pitää varmasti käytäntöäni järjettömänä eikä niinkään viisaana vaihtoehtona. Oli sitten niin tai näin, pidän kuitenkin huolta, että tärkeimmät ja pakolliset maksut (lainat, luottokorttien lyhennykset, puhelinlaskut, netti ja sähkö) tulevat joka kuukausi hoidettua ja luottotiedot pysyvät puhtaina. Yritän siis elää kaikesta ahdingosta huolimatta mahdollisimman normaalia elämää.

En kuitenkaan kiellä, etteikö välillä mieltäni valtaisi epätoivo siitä, kun rahat eivät riitä edes niihin pakollisiin ja välttämättömiin menoihin. Kaikista surullisinta tämä on tietenkin lasten kohdalla, kun ei pysty suoriutumaan edes niistä välttämättömistä hankinnoista. Tässä kohtaa haluan välittää kauniin kiitokseni meidän tukiverkostolle, joka on niin paljon auttanut meitä ruokakasseilla ja lapsille annetuilla rahallisilla lahjoituksilla, että he ovat myös päässeet vähän reissaamaan tai shoppailemaan itselleen uusia vaatteita. Suuri apu on ollut myös niillä lukuisilla laatikollisilla hyviä ja käyttökelpoisia vaatteita ja kenkiä, joita isot siskot ovat tytölleni tuoneet. Ilman näitä kaikkia lahjoituksia olisimme vieläkin ahtaammalla. Yritän kuitenkin siis kaikesta huolimatta elää mahdollisimman normaalia elämää. Iloitsen siitä, että meillä on vielä oma katto pään päällä ja olemme joka päivä pystyneet syömään lämpöisen aterian ja mikä parasta, meillä on toisemme ♥

Ps. Voit nyt seurata blogiani myös facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tässä, klik.
Muista myös merkitä ruksi Arjen Helmien facebook sivujen tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa ilmoitukset-kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

Uusperhettä ja toisen huomioimista

Meidän arki sai taas ehkä vähän kaivattuakin eloa eilen, kun miehen murkku (tyttö) ja esiteini (poika) tulivat taas meille. Miehellä on yhteishuoltajuus lasten äidin kanssa ja lapset ovat puolet kuusta isällään ja puolet kuusta äidillään. Eilen oli siis taas vaihtopäivä ja voin sanoa, että seuraavat kaksi viikkoa ovat taas menoa ja meininkiä. Ihan helppoa ei tuo uusperheen arki aina ole, kun lapset elävät kahden kodin elämää. Säännöt ja elämäntavat ovat erilaiset ja välillä joutuu sitten muistuttamaan, kuinka meillä ollaan ja eletään. Illalla saatiin vielä mun tytön poikakaveri, A, meille käymään. Ruokapöytä olikin sitten illalla viimeistä paikkaa myöden täynnä ja lihapadan pohja tuli näkyviin hetkessä. Me kyllä tykätään kuitenkin kaikesta huolimatta miehen kanssa, kun ympärillä on paljon lapsia/nuoria. Eilenkin odotettiin niinkauan, että A pääsi töistä ja ehti meidän kanssa yhtäaikaa syömään. Yhteinen ruokailu on meille aika tärkeä juttu. Siinä on niin hyvä vaihtaa lasten kanssa päivän kuulumisia ja olla kuulolla, jos heillä on jotain mielen päällä.
 

 Syksy on muuten jo aika pitkällä. Syyskuu lähenee loppuaan ja illat pimenee. Ihanaa, että pimenee! Meillä palaa melkein yötä päivää jonkunlaiset valoviritelmät tai led-kynttilät sisällä. Iltaisin myös elävät kynttilät ja tuikut. Olohuoneen pystyuunissa on jo pidetty tulia. Meillä lämmitysmuotoina on sähkö ja puu. Kaikki tietää, kuinka kallista on sähkö on, joten siitä syystä meilläkin lämmitetään mahdollisimman paljon puilla. Ai, mä niin tykkään tulesta! Voisin tuijotella sitä sohvalta, vaikka kuinka kauan. Mua ei sinänsä sadekaan haittaa, jos ei tarvi lähteä mihinkään. Illalla on ihanaa maata selällään sängyssä ja kuunnella, kun sade ropisee peltikattoon. Sen kyllä myönnän, että nuo sadekelien kuraiset pihat ei ole kivoja. Kaikella on siis hyvät ja huonot puolensa.

Miehen esikoinen on nyt sitten saanut oman kämpän. Muutto tapahtuu parin viikon päästä. Se tietää minulle sitä, että pääsen vihdoin eroon noista olohuoneen puna-mustista tuoleista. Samalla olohuoneeseen tulee tilaa sille Hemnesin -lipastolle ja mun nojatuolille. Nojatuoli vain puuttuu. Noh, vielä on aikaa hommata joku vanha ihanuus! Kuten aiemmin ainakin jossain kommentissa mainitsin, että olen ristinyt mieheni Pelle Pelottomaksi. Tuo lempinimi juontaa juurensa siihen, että mieheni on kova näpertelemään itse kaikenlaista...milloin mitäkin. Nyt hän on askarrellut pari lamppua. Toisen meidän makkarin kirjoituspöydälle ja toisen minulle lukuvaloksi olohuoneeseen, että näen sitten lukea siinä tulevassa nojatuolissani.

Tällä tavalla meillä mies osoittaa minulle rakkauttaan. Meillä ei siis todellakaan tule mistään ylläripaketeista RM:n tai Greengaten astioita eikä mitään muutakaan, vaan huomioiminen tapahtuu itsetehden joko tuunailujen tai ruoan muodossa. En tiedä onko se kiinni ihmisen luonteesta vai olisko asia toisin, jos olisi enemmän rahaa? Mies on kyllä itse sanonut, että on tosi huono osoittamaan rakkauttaan. Mä rakastan lahjoja ja yllätyksiä. Se mun täytyy rehellisesti myöntää. Yritän kuitenkin tolkuttaa itselleni, että tärkeintä on kuitenkin ne arjen pienet ilot ja se, että mies osallistuu myös kotitöihin. Aina ei mullakaan olen näin ollut, joten arvostan kyllä sitä tekemistä tosi paljon. Yritän aina muistaa miehellekin sanoa tämän. Tälläisiä mietteitä ja kuulumisia täällä tänään.

Nähdään taas!

Laiska ilta ja ärri purri

Mä vietin eilen illalla laiskaa iltaa. Töiden jälkeen kävin kokoustelemassa työpaikan henkilökuntakerhon asioiden parissa, mutta sitten kotiin päästyäni en enää tehnytkään yhtään mitään. Tekemistä meillä kyllä aina löytyisi, jos ei muuta niin ainakin siivoamista. Mies haki mut sieltä kokouksesta ja kotimatkalla saatiin niin mojova riita autossa aikaiseksi, että muapa ei sitten huvittanutkaan enää sen jälkeen yhtään mikään. Ei mikään maata mullistava riita, mutta kuitenkin. Mä en jaksais riidellä, mutta meillä miehen kanssa vaan joskus nuo ajatukset eroaa niin paljon, että ei vaan olla silloin ihan samalla aaltopituudella ei sitten millään. Mua alkaa ärsyttää, jos mies alkaa hifistelemään sanoilla. Minusta hän tekeytyy typeräksi eikä muka ymmärrä mun puheita tai sitten sitä ärsyttää mun kysymykset. Syy tälläiseen olotilaan meillä molemmilla on varmaankin väsymys tai vain yleinen v***ustila. Eilen kävi just näin. Loppuillan sitten pidinkin mykkäkoulua, kun tuntu, ettei uskalla sanoa mitään, ettei taas tuu riitaa. Tää on varmaan ihan yleistä parisuhteessa, mutta ei kivaa.

 

 

Mä siis lamaannun aina noissa tilanteissa enkä saa sitten tehtyä mitään. Niinpä eilen sitten nappasin kotiin päästyäni läppärin kainaloon ja painelin yläkertaan meijän makkariin katselemaan katsomosta viime viikon Klikkaa mua-jaksot. Mä oon jääny ihan koukkuun tohon sarjaan. Sarjahan tulee nyt uusintana. Mä en sitä silloin ekalla kerralla katsonut, kun en silloin päässyt siihen jotenkin sisälle. Nyt olen katsonut kaikki jaksot ja tykkään. Tykkään erityisesti jotenkin siitä Ellasta ja se sen talo on ihan mahdottoman ihana. Tykkään. Noh, siinä se mun ilta sitten meni, kun katselin ne kaks jaksoa tota sarjaa. Välillä valitsin vaan tytön kanssa koulukuvatilauksen, kun ne kuvat oli tulleet sähköpostiin nähtäville. Tai siis sähköpostiin oli tullut linkki, mistä pääsi katsomaan ne omat kuvat sinne Seppälän Koulukuvien nettisivuille. Ihan sika kalliita noi koulukuvatkin. Murr...kaverikuvilla hinta nousee ihan tähtitieteellisiin summiin, mutta meneppä nyt sitten tytölle sanomaan, että et voi ottaa niitä, kun ne maksaa niin paljon. Annoin ottaa, mutta mietin jo kuumeisesti, miten ihmeessä saan ne maksettua. Onneksi kuvien toimituksessa kestää 2-3 viikkoa ja lasku tulee mukana ja siinä on toivottavasti vähän maksuaikaa.

 

Miehen kanssa käytiin kyllä sitten illalla yhdessä saunassa, mutta tunnelma oli edelleen hiukan vaivautunut. Riitojen jälkeen mun on vaikee päästä heti takas normifiilikseen. Mun pitää sulatella asioita enkä pysty heti unohtamaan. Mun ärripurri jatkui kyllä vielä aamullakin ja se ei kyllä ollut yhtään hyvä juttu. Miehellä on nimittäin tänään työhaastattelu ja olis kyllä tosi tärkeetä, että sais mennä sinne ihan hyvillä mielin eikä vaimonsa pahoittamalla mielellä. Noh, toivottavasti se on niin fiksu, että tietää jo mun kiukuttelut eikä anna niiden häiritä itseään! Mutta tälläinen mä vaan oon...ailahtelevainen ja välillä niin tyhmä suoraansanottuna. Joo...

 

 

Tän päivityksen kaikki kuvat on vanhoja. Tänä syksynä en ole vielä ostanut yhtään ruukkukrysanteemia enkä mitään muutakaan syyskukkaa. Kesäkukat multa on kuollu jo aikapäiviä sitten samettiruusuja ja yhtä amppelia lukuunottamatta. Viikonloppuna just kantelin niitä raaskuja tunkioon. Mä oon jotenkin niin laiska hoitamaan noita kukkia. Tykkään keväällä ja alkukesästä niitä kovasti ostella, mutta sitten en kuitenkaan jaksa niitä kastella ja lannoittaa riittävästi. Rahanhaaskausta suoraansanottuna, mutta... Viikonloppuna olis ollut prismassa hyvä tarjous kanervista 4kpl/5e, mutta kun ei ollut muuta asiaa prismaan, niin jäi sitten tuokin tarjous hyödyntämättä. Robbarissa näyttäis olevan 4kpl/8e. Eri kauppojen välillä on kyllä suuria eroja noiden kanervien/ericoiden laadussakin. Mä en kyllä aio ostaa mitään raaskuja, vaikka ne sais kuinka halvalla. Tuosta hopealangasta tykkään tosi paljon ja sitä ainakin  tulen sitten myöhemmin syksyllä taas ostamaan etuterassille pieneen parvekelaatikkoon. Ne on helppohoitoisia ja kestäviä. Just mulle sopivia.

 

 Tälläisillä mietteillä tänä aamuna. Palaillaan!