Olen nyt pitänyt tätä blogia 2,5 vuotta ja kyllä minun täytyy sanoa, että onhan tämä aika koukuttavaa hommaa. Tykkään kirjoittamisesta ja voin sanoa, että se on todella terapeuttista ja myös erittäin hyvää vastapainoa työlle ja muulle elämälle. Blogini alkaa pikku hiljaa löytää oman paikkansa blogimaailmassa. Sitä seuraa ja kommentoi uskollinen lukijakunta ja täytyy kyllä sanoa, että ilman Teitä, rakkaat seuraajani, ei olisi tätä blogia. Ei kukaan bloggaaja kauaa jaksa "yksinään" kirjoitella. Bloggaaminen on antanut minulle todella paljon. Olen saanut sen kautta tutustua moniin uusiin, ihaniin ihmisiin. Aikuisiällä solmitut ystävyyssuhteet ovat kultaakin kalliimpia ♥ Blogin kautta minulle on myös tarjoutunut mahdollisuuksia päästä hiukan tuulettumaan. Ihan liian harvoin sitä tulee tehtyä, mutta onhan se ihan tosi tärkeää, että äitikin välillä olisi poissa kotoa. Perhe saa hengähtää ja äiti saa sitä paljon puhuttua omaa aikaa.
Viime viikonloppuna tämä bloggariäiti oli koko viikonlopun reissussa ja tapasi monia uusia ja vanhoja blogisiskoja aikuisbloggaajien blogitapaamisessa Tampereella. Nämä blogitapaamiset ovat todella tärkeitä muutenkin kuin vain äidin tuulettumisen vuoksi. Minusta on todella tärkeää päästä vaihtamaan kolleegojen kanssaan ajatuksia ja saada keskusteluista uusia ideoita ja vinkkejä. Tälläiset tapaamiset ovat todella inspiroivia ja niistä saa paljon lisää motivaatiota bloggaamiseen. Totuushan on kuitenkin se, että ei se bloggarikaan aina jaksa tai viitsi blogata. Kaikista ihaninta näissä tapaamisissa on kuitenkin ne ihan mahtavat blogisiskot ja hersyvällä naurulla maustetut höpöttelyhetket esimerkiksi hyvän ruoan äärellä. Tiedättekö muuten mistä bloggaajat tunnistaa ravintolassa? Jokainen bloggari kuvaa aina ruokansa ennenkuin aloittaa syömisen.
Ravintola Tampella |
Lyhyesti tähän loppuun voin vain todeta, että Tampere-viikonloppu oli ihan huippu ihana ♥ Jopa säät suosivat meitä niin hyvin, että saimme viettää koko viikonlopun täysin aurinkoisessa ja poutaisessa kevätsäässä. Ihan mahtavaa. Teen tuosta blogitapaamisesta vielä erikseen muutaman postauksen, koska kerrottavaa ja kuvamateriaalia on paljon.
Nyt lähden saunan lämmitykseen, koska muu perhe kotiutuu ihan hetkisen päästä töistä. Miehellä on tänään iltavuoro ja tytölläkin työilta. Kivaa alkanutta viikkoa Teille kaikille ♥
Blogikamut ja lukijat ovat kyllä kultaakin kalliimpia <3 Ihanat naiset siellä <3
VastaaPoistaKiitos, Tiia ♥ Blogikamuilta saatu vertaistuki ja seuraajien kommentointi on kaaiken A ja O. Todella tärkeitä asioita molemmat ♥
PoistaYhteisöllisyys on upeaa ja lukijat tärkeitä, niinhän se on ❤️
VastaaPoistaMukavaa iltaa Krisse!
Kiitos, Outi ♥ Näin se juuri menee. Kivaa iltaa Sinullekin, Outi!
PoistaTe taisitte tuoda auringon mukananne tänne Tampereelle <3
VastaaPoistaOli tosi ihana nähdä <3
Ja kaikki ne ihanat lukijat ovat kyllä bloggaajan suola :)
Kiitos sinulle päivän järjestämisestä ♥ Oli tosi kiva päästä mukaan ja näkemään muita blogisiskoja.
PoistaOlipa mahtavaa nähdä ensi kertaa ja seuraavalla kerralla turistaan enemmän ;)
VastaaPoistaKaikkea ihanaa <3
Kiitos, Elisa ♥ Toivottavasti tapaamme pian ja pääsemme tutustumaan lisää. Oli kiva nähdä ♥
PoistaOli kiva tavata sinutkin ihan livenä. ❤️
VastaaPoistaKiitos samoin, Kati ♥ Toivottavasti tapaamme pian uudestaan.
PoistaTeillä on varmasti ollut aivan huippureissu Tampereelle! Minusta tuntuu ettei Tampereella ole koskaan tylsää. Kiva nähdä vielä muitakin postauksia reissustanne :)
VastaaPoistaKyllä, meillä oli ihan huippu ihana reissu ♥ Minäkin tykkään Tampereesta tosi paljon. Nyt kun olen käynyt siellä muutamia kertoja alkavat paikatkin tulemaan jo tutuiksi. Yritän saada tällä viikolla ainakin yhden postauksen tehtyä tuolta Tampereelta.
PoistaKiitos seurasta, yöpaikasta, vinkeistä ja inspiraatioista ♥ Oli ihana viikonloppu, jälkilöylyt ei niinkään...kohta lääkäriin, jos se sais vedettyä tämän kaktuksen mun kurkusta... Tämmössiä reissuja aina säännöllisesti vaan, niin pysyy mieli ja koti virkeänä :) Ihanaa päivää!!! ♥
VastaaPoistaKiitos itsellesi ♥ Oli kiva taas olla yhdessä reissussa. Tälläiset reissut on ihan parhaita. Vertaistuki on niin tärkeää. Toivottavasti saat apuja lääkäristä ja vointisi korjaantuu pian. Kivaa päivää sairasteluista huolimatta!!
PoistaMukava viikonloppu sinulla takana! Ja, muiden bloggaajien kanssa on hyvin terapeuttista nähdä! :)
VastaaPoistaKyllä! Blogitapaamiset ovat tosi inspiroivia. Minusta on ihanaa tavata samanhenkisiä ihmisiä ja jutella heidän kanssaan yhteisestä harrastuksesta.
PoistaIhana oli nähdä <3 Ja vähän olen kade tuosta teidän koko viikonlopun kestäneestä omasta ajasta ja valmiista ruuasta. Ehkä mäkin joskus pääsen nauttimaan urakalla.
VastaaPoistaTuija, niin oli ♥ Toivottavasti näemme vielä pian uudestaan. Koko viikonlopun reissu oli kyllä ihan huippu, vaikka vieläkin vähän väsyttää :))
Poista