Kynttiläjuttuja ja puuroillallinen

18.9.2014

 Pidin eilen töistä puolikkaan liukumavapaan ja ajelin puolen päivän jälkeen esikoiseni luo Lahteen. Reissun tarkoitus oli auttaa esikoinen omalla PartyLite konsultin urallaan alkuun ja pitää illalla hänen aloituskutsunsa. Konsultinsopimusta tehdessäni sain huomata ikävän tosiasian. Minusta on tullut vanha. Ajatusten juoksu on hidastunut eikä pää toimi enää kuin kaksvitosella. Nuo kaksvitoset ovat syntyneet tietokoneiden maailmaan. He ovat kasvaneet käyttämään niitä ja sen sain huomata eilenkin. Esikoiseni käytti itselleen entuudestaan vierasta tietokoneohjelmaa hyvinkin näppärästi. Itsellenikin ohjelma oli uusi eikä minun järkeni juossut lainkaan yhtä sukkelasti kuin esikoiseni. Olin hetken aikaa myös kolmestaan kahden lapsenlapseni kanssa. F olisi halunnut katsella muumivideota, mutta mummon piti sanoa tytölle, että "Katsellaan sitten, kun äiti tulee, kun mummo ei osaa käyttää teidän telkkaria". Hmm, tuli ihan Mielensäpahoittaja-fiilis. Nykyaika tekniikkoineen ajoi eilen musta ohi.

Symmetria votiivisomiste trio ja Just Dessert-tuoksut
 
Kuopukseni oli myös mukana, koska kävi iltapäivällä tekemässä TET-työsopparin Seurahuoneella. Isosisko oli järkännyt tytölle sieltä TET-harjoittelupaikan ja nyt samalla reissulla hoitui kätevästi myös tuon työsopimuksen teko, jota yläkoulun Opo oli jo hiukan tiukkaankin sävyyn kysellyt. Nyt asia on kuitenkin hoidettu ja tyttö voi tänään palauttaa Opolle sopparin ja jäädä hyvillä mielin odottelemaan syysloman jälkeen alkavaa TET-jaksoa. Olen itse todella iloinen, että esikoiseni onnistui järjestämään tytölle noin hyvän TET-paikan. Tyttö pääsee näkemään taas ihan uutta alaa, mistä hänellä ei vielä minkään kesätyön tai taksvärkin kautta ole entuudestaan kokemusta. Tyttö on joutunut koulussa koulukiusaamisen uhriksi ja kohdannut muutenkin elämässään erilaisia haasteita, joiden johdosta hän on vajaa vuosi sitten sairastunut masennukseen. Tällä hetkellä tyttö voi jo paremmin, mutta täydellinen toipuminen ja paraneminen masennuksesta tulee kestämään pitkään. Niinpä olen todella iloinen, että tyttö ylipäätään pystyy lähtemään isonsiskonsa luo TET-jakson ajaksi, koska ei ole sairastumisensa jälkeen oikein ollut halukas yöpymään muualla kuin kotona tai poikakaverinsa perheen luona. Ei edes isosiskonsa luona, vaikka tämä onkin tytölle yksi elämänsä tärkeimmistä ja vankimmista tukipylväistä.

Muutos

Eilinen päivä oli super pitkä. Aamulla olin herännyt kuudelta ja illalla olimme tytön kanssa kotona vasta yhdeksän jälkeen. Onneksi tyttö oli seurana kotimatkalla, muuten olisi oikeasti ollut vaarana nukahtaa rattiin. Tyttö sai jonkun puheripulin ja puhui taukoamatta koko matkan. Aamulla olin esittänyt lähteissäni miehelle yhden toiveen. Haluaisin riisipuuroa, kun tulen kotiin. "Riisipuuroa?", tokaisi mies, mutta toteutti toiveeni. Meillä myös mies tykkää poltella kynttilöitä ja voin sanoa, että olipa ihana tulla kotiin. Joka puolella niin alakerrassa kuin yläkerrassa meidän makkarissa sekä rappukäytävässä paloi kynttilöitä niin lyhdyissä että erilaisissa somisteissakin. Mun sydän oli sulaa. Meidän parisuhteessa on takana hyvin vaikea vuosi, mutta tämä kotiintulo antoi minulle lupauksen siitä, että meillä on vielä toivoa. Kaiken kruunasi ulos huvimajaan katettu puuroillallinen. Ihanaa..... olin niin väsynyt, että en jaksanut/muistanut ( olin niin ihmeissänikin) ottaa kuvia, mutta voin sanoa, että oli ihanaa <3 Iltapuuron jälkeen pääsin vielä lämmittelemään lauteille (mua palelee aina, kun olen oikein väsynyt) ja painaessani pääni tyynyyn nappasi Nukku-Masa minut välittömästi matkaansa. En tiedä, mitä miehen päässä siinä vaiheessa liikkui, hih... Se jää nyt arvoitukseksi.

Kielletty hedelmä

Lisäsin tuonne sivupalkkiin tuon pöllökuvan, jota klikkaamalla pääset suoraan PartyLite verkkokauppaani. PartyLiten verkkokauppahan toimii, kuten mikä tahansa muukin verkkokauppa. Ainut on, että sinne tulee mennä jonkun konsulentin sivujen kautta. Tässä suora linkki siis minun kotisivuilleni. Tuolla kotisivuillani on oikeassa yläkulmassa linkki, josta pääset verkkokauppaan tutustumaan ja katselemaan tuotteita ja tekemään halutessasi myös tilauksen. Verkkokaupan avulla pystyn siis toimimaan konsulttina ympäri suomen.

Ps. Kuvat esikoisen ottamia =)


7 kommenttia:

  1. Heippa Krisse!
    En ole hoksannutkaan tätä blogiasi, jäinkin heti lukijaksi:)
    Ihania nuo kaikki somisteet, tykkään paljon!
    Kivaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa ihanaa saada sinut, Sari, blogini lukijaksi! Kirjoitan tätä blogia hiukan erityylillä kuin Harjunrinnettä. Tämä on arkisempi, mutta toivottavasti aidompi ja enemmän minunnäköiseni. Tervetuloa mukaan!

      Poista
    2. ....ja jos tykkäät noista somisteista, ei muutakuin klik klik verkkokauppaani shoppailemaan mieluisimmat omaa kotia somistamaan =)

      Poista
  2. Anonyymi18.9.14

    Mä uskon ihan takuulla, että mies huomasi, että sä olit väsynyt. Ja ymmärsi ;)... Huomasi myös sen, miten sä arvostit ja pidit kotiintulopuurosta ja kynttilöistä <3
    Ihanaa, että tytölläkin jo parempaan suuntaan...
    Hali. K;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä ne miehet huomaavat ja välittävät, vaikkeivat aina täytä sitä! Nyt oli näytön aika =)

      Poista
  3. Voin lohduttaa, että ei kaikki nuoremmatkaan enää pysy perässä. Tai no, johan minäkin olen 30, mutta kuitenkin. Jos tekniikka ei oikein kiinnosta, ei sitä niin opikaan. Meillä 5v tuntuu käyttävän kaukosäädintäkin jo paremmin kuin minä.

    Kiusaaminen on aivan perseestä :( :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mua ei noi telkkarit ja kotiteatterisysteemit kyllä kiinnosta enkä niitä paljoa käytä, joten siksi en niitä juuri varmaankaan opi käyttämäänkään. Tosin ei meillä kotona edes ole niin hienoja laitteitakaan kuin vävyllä.

      Kiusaamiseen pitäisi puuttua enemmän, mutta ihmiset on siinä kohtaa jotenkin ihan tyhmiä. Eivätkö he uskalla vai mistä ihmeestä siinä oikein on kysymys?

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan