Viikonlopuissa on sekin ihana puoli,että aamulla kello ei soi kuudelta ja voi nukkua hiukan pidempään. Harvoin mä kuitenkaan nukun kasia pidempään. Tänä aamunakin raotin silmiäni ekan kerran seitsemän jälkeen ja heti puoli kahdeksan jälkeen nousin jo ylös. Mies oli noussut hetkeä aiemmin ja tullessani alakertaan törmäsin ihanaan kahvin tuoksuun. Juon joka aamu kahvini muumimukista. Samaan aikaan istun koneella ja luen suosikkiblogieni uusimmat päivitykset.
Mä rakastan kiireettömyyttä. Sitä, että voi tehdä asioita ilman kiirettä ja kaikessa rauhassa, omaan tahtiin. Aamulla saan herkästi tunnin, vähän toistakin vierähtämään koneella kahvimukini kanssa. Kaksi kolme mukillista kahvia menee helposti. Olen kyllä oikea kahviholisti. Juon nimittäin päivän aikana helposti liki kymmenen kupillista kahvia. Kahvin avulla mä karistan viimeisetkin unihiekat silmistäni ja saan itseni liikkeelle. Teen aamutoimet ja olen valmis uuteen päivään.
Tähän päivään kuuluu kirpparilla käyntiä ja valmistautumista illan kutsuja varten. Olen toiminut nyt kaksi vuotta PartyLiten konsulttina. Tänään menen pitämään kutsuja illan edellä ensimmäisen kerran noin puolen vuoden tauon jälkeen. Jännittää. Tämä konsultin homma on siitä kivaa, että voi itse määritellä työtahtinsa. Välillä käyn pitämässä enemmän kutsuja ja välillä vähemmän ja välillä voi sitten pitää taukoa ihan kokonaan, kuten minä nyt olen tehnyt. Pitkässä tauossa on vaan sitten se huonopuoli, että nyt musta ainakin tuntuu ihan siltä kuin aloittais hommaa ihan alusta. Noh, mutta kyllä se taas tästä lähtee menemään, kun saan nämä ekat kutsut ohi!
Muksaa sunnuntaita Teille kaikille!
Taas kerran ja edelleen sanon vaan, että sä olet niin Kaunis ja Säpäkkä nainen!! <3
VastaaPoistaK. ;)
Kiiiiitos <3
PoistaTuo on kyllä ihan älyttömän hyvä kuva susta! Kaunis! <3
VastaaPoistaKiitos Katri <3
Poista