Ystävät - hyvää vastapainoa työlle

10.10.2019

Viime viikko oli töissä suhteellisen raskas, koska minulla oli kuuden päivän työviikko ja vain yksi vapaapäivä. Olin siis pitkästä aikaa myös viikonlopun töissä ja vieläpä iltavuoroissa. Ei siinä mitään iltavuorot ovat omalla tavallaan ihan kivoja, mutta pidemmän päälle aika raskaita kuitenkin, kun niitä on useampia peräkkäin. Tälläisinä hetkinä ja aikoina on tärkeää etsiä vähän vastapainoa työlle ja yksi hyvä keino siihen on viettää aikaa ystävien kanssa ♥



Viikonlopun töiden jälkeen ennen maanantain iltavuoroa sain kutsun ystäväni Katjan luokse. Katja oli laittanut meille ihanan aamiaisen ja keittänyt pannullisen teetä. Oli ihana istua alas keittiön pöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia ja juttelemaan niitä näitä. Yksin kotona en olisi jaksanut panostaa juurikaan aamupalaani, joten kauniisti katettu aamiaispöytä servetteineen oli mukava juttu heti viikon alkuun. 


Katjan kauniissa kodissa on muutenkin ilo vierailla ja viettää aikaa. Kodista löytyy paljon myös silmän ruokaa. Kauniisti sisusteltusta kodista saa myös inspiraatiota tarttua kotona imuriin ja laitella kotia, kunhan vain niiltä töiltä ehtii. On ilo omistaa ystäviä ja heidän kanssaan vietetyllä ajalla on minulle suuri merkitys. 



Yksi huono puoli näissä tapaamisissa on. Aika kuluu aina liian nopeasti. Oletteko huomanneet samaa?

Mukavaa torstai-iltaa kaikille ♥

23 kommenttia:

  1. Huomiselle sovittu ystävän kanssa saunailta ja vain elämää-tv:stä.Se on parhautta, kun on ystäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä on tulossa tosi kiva ilta! Nauttikaa ❤️

      Poista
  2. Aika tosiaan menee nopeasti kun on kivaa ja yleensähän näin on ystävien kanssa.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Krisse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Outi ❤️ Näinhän se on. Aika kulkee kuin siivillä hyvässä seurassa.

      Poista
  3. Kaunis koti ❤ Paljon katsottavaa, ihania yksityiskohtia! Minä olen ensi viikon syyslomalla. Tarkoitus on tavata paria ystävää, kun muulloin tämä arki on kovin puuhakasta. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Tarja ❤️ Kiva, että pystyt pitämään lomaa ja sieltä löytyy aikaa tavata ystäviä. En minäkään jaksa aamuvuoron jälkeen iltaisin tavata ystäviä, mutta ennen iltavuoroja se onnistuu.

      Poista
  4. Kyllä vain, ystävän kanssa aika loppuu aina kesken :)
    Ihanat kuvat olet ottanut, kauniita syyspäiviä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Maikku ❤️ Katjan kodista on helppo ottaa kauniita kuvia, kun siellä on niin kaunista. Ystävien kanssa on ihana viettää aikaa ❤️

      Poista
  5. Ystävien kanssa vietetty aika on niin terapeuttista.
    Ihana idea nuo yksittäiset kasvit maljakoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ystävät ovat ihania ja tapaamiset niin voimaannuttavia. Minäkin ihastelin noita kukkia. Maljakot ovat suloiset ja ilmeisesti ikeasta ostettu.

      Poista
  6. Kaunis on koti missä aamiaisella kävit <3 Rauhalliset aamut on kyllä ihan arjen parhautta. Hyvää viikonloppua Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Onneli ♥ Mä niin rakastan hitaita aamuja. En pidä kiireestä varsinkaan aamulla. Siitä tulee vain vihaiseksi. Katjan koti on kaunis ♥

      Poista
  7. Ihanaa saada tuollainen aamiaiskutsu hyvän ystävän luokse! Minä tykkäsin kovasti iltavuoroista ja viimeisinä työvuosina toivoinkin niitä mahdollisimman paljon. Nautin nimittäin rauhallisista aamuista ja iltavuoron jälkeen oli ihanaa kun sai olla rauhassa hereillä kotona ilman kelloon vilkuilemista jos oli seuraavanakin päivänä iltavuoro.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina K ♥ Katjan luokse on aina kiva mennä ja näistä aamupäivän teehetkistä tulee toivottavasti meille taas ihana tapa ♥

      Poista
  8. Ystävät ovat tärkeitä ja ihania.
    Sulla oli kiva aamu Katjan kauniissa kodissa.

    Hyvää viikonlopoun jatkoa Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Kyllä, ihana aamu oli ja ystävien kanssa on aina niin voimaannuttavaa viettää aikaa.

      Poista
  9. Ystävät ovat tärkeitä ja ainahan se aika kuluu ihan liian nopeasti. Kaunis koti ytävälläsi tosiaan on! Kivaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, AnniK ♥ Ystäväni koti on tosi kodikas ja kaunis. Sinne on aina mukava mennä ja viettää aikaa ystävän kanssa.

      Poista
  10. Ihania kuvia kauniista kodista! Ystävät on kyllä ihan parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävät ovat todella tärkeitä. En tiedä, miten pärjäisin ilman heitä ♥

      Poista
  11. Ystävät ovat tärkeitä ja myös heidän kanssa vietetyt hetket. Teillä on ollut ihana tapaaminen Katjan kanssa ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä meidän aamutapaamiset ovat tosi kivoja ja niiden jälkeen on mukava lähteä töihin tai jatkaa päivää muuten. Ystävät ovat niitä arkipäivän enkeleitä, jotka kannattelevat vaikeinakin hetkinä ja hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan