Niin ne on sitten kesälomat pidetty tältä kesältä. Maanantaina koitti jälleen mulle arki ja aikaiset herätykset. Hiukan on ottanut koville, mutta olen selvinnyt. Kilpparilääkitys ei toimi vielä, joten olo vaatii työpäivän jälkeen pikku unet, että jaksaa sitten olla illan. Mitään ihmeitä en tosiaankaan ole iltaisin kotona tehnyt. Pikku askareita vain voimien ja jaksamisen mukaan.
Kuten kuvista voi arvata ja ne, jotka seuraa mun instagram tiliä tietävätkin jo, että kuvissa oleva ihanuus kotiutui meille eilen. Olen vuosia ihastellut toisissa blogeissa noita kaupan vanhoja vaakoja. Niissä on vaan sitä jotain. Kauan olen haaveillut, että saisin itsellekin tuollaisen. Niitä ei kuitenkaan ole hirveästi ollut tarjolla. Olin jo luopunut toivosta, kunnes sunnuntaina pistäydyin ihan pikaisesti Tori.fi:ssä. Siellä tämä ihanuus tuli ihan sattumalta vastaan. Hinta oli todella edullinen hyvään kuntoon nähden ja vielä ihan tästä läheltä. Laitoin heti myyjälle viestiä ja lupasin ostaa sen näkemättä, vaikkei mulla sillä hetkellä edes ollut latin latia rahaa. Mutta niinhän se kai menee, että kun sisustushörhö näkee jotain, mikä on pakko saada, se ostetaan vaikka mikä olisi. Ainahan perhe voi olla muutaman päivän vähän vähemmälläkin ruoalla, hih...
Mä alan pikku hiljaa todellakin uskoa siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Sehän täällä blogissakin on ainakin pidemmän ajan mua seuranneille tullut selväksi, että meillä eletään ihan kädestä suuhun. Mies oli sunnuntaina pihakirppiksellä myymässä tekemiään puutöitä ja ylimääräistä kodin tavaraa. Vaikka paikalla taisi olla yhtä paljon ostajia kuin myyjiäkin, teki mies tuolla ihan hyvän tilin. Lisäksi minä sain myytyä tuolta makkarista pois sen klaffilipaston, kun ei sille sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin paljon käyttöä kuin olin ajatellut. Niimpä tavaran vaihdettua hiukan omistajaa, mulla oli ihana, uusi vaaka ja perheelläkin sitten loppujen lopuksi sitä ruokaa.
Mutta ettei nyt liian helpoksi menisi tämä meidänkään elämä, niin ruohonleikkurin moottorihan se sitten meni ja poksahti. Mä olenkin ollut pieni pelko persuksissa jo pidemmän aikaa ja ajatellut, että milloinkohan se kosahtaa. Noh, nyt se sitten kävi! Meillä tuota leikattavaa on tosiaan niin paljon, että pakko on olla tuollainen ajettava leikkuri. Uudet on ihan älyttömän kalliita. Onneksi mies löysi netin kautta tuohon vanhaan meille uuden, mutta siis käytetyn koneen. Sitä lähti heti työpäivän jälkeen tänään sitten hakemaan. Onni on myös, että osaa sitten itse vaihtaa sen. Pitäkäähän peukkuja, että loppuviikosta kone taas hyrrää tuolla pihalla.
Että tälläistä tänne tällä kertaa :))
