Pääsiäisen tunnelmia

22.4.2019

Pääsiäinen alkaa olla tältä vuodelta pikku hiljaa ohi ja ennenkaikkea meidän neljän päivän ihanaakin ihanampi miniloma. Ilmat suosivat kaikkia pääsiäisen viettäjiä ainakin täällä Kaakon kulmilla. Tänään on ollut vähän harmaampi päivä, mutta ilma on silti jo keväisen lämmin. Hiukan koin aamulla pientä järkytystä, kun katsoin ulos ikkunasta eikä aurinko paistanutkaan, kuten niin monena muuna aamuna viimeisen viikon aikana. Äkkiä sitä tottuu siihen auringon paisteeseen ja heti huomaa sen puutteen. 



Miten se pääsiäinen ja miniloma sitten lopulta meni? Hyvin on mennyt ja juuri tässä pistelin poskeeni ihanan pehmeää pashaa, jota tein meille lauantaina vähän kuin vierasvaraksi, mutta myös jälkkäriksi. Pasha kun on siitä mukava pääsiäisherkku, kun sitä voi syödä niin jälkiruokana, kahvin kanssa kuin ihan vaan pelkästäänkin. Leivoin myös perinteisen kahvikakun ja iltapalapiirakaksi kinkkupiirakan. En muista koska olisin viimeksi leiponut ihan vain huvikseni ilman, että meillä olisi jotkut juhlat tms. Lauantaina mies ehti sitten putsaamaan meidän grillin ja saimme avattua meidän grillikauden. Kylläpä grilliruoka maistuikin tosi hyvältä pitkästä aikaa. Eilen sain sitten vielä pestyä ne kesähuoneen ikkunatkin, joten nyt on siltäkin osin kesähuone kunnossa ja valmiina kesään. 







Yksi suuri homma, minkä sain myös tehtyä oli samettikukkien ruukuttaminen. Istutin pienet samettikukan taimet pääosin niiden lopullisiin ruukkuihin. Osan laitoin yksittäisiin purkkeihin, joista niitä voi sitten touko-kesäkuun vaihteessa istutella ulos omille paikoilleen. Ainakin leikkimökin kukkalaatikkoon ajattelin niitä laittaa. Pieniä ja hentoisiahan nuo taimet vielä ovat, mutta kyllä ne lehdistä jo tunnistaa samettikukiksi. Lisäksi laitoin kevätmessuilta ostamani daalian juurakot esikasvamaan vanhoihin amppeliruukkuihin. Esikasvatuksella saan aikaistettua kukintaa, jos en onnistu tappamaan niitä sitä ennen. Minulla kun ei luotto ole vielä ihan hirveän suuri näihin puutarhurin taitoihini, mutta taas on ainakin yritetty.



Tänäänkin on taas ehditty touhuamaan vaikka mitä. Viime kesänä käydessäni Katin kanssa yhden kirpputorin loppuunmyynnissä, ostin sieltä vanhan työpöydän. Pöytä on ollut säilössä Katin autotallissa, mutta tänään se pääsi vihdoin kotiin. En nimittäin aluksi tiennyt, mihin sen oikein sijoitan, mutta lopulta visiot vaan syntyvät ja työpöytä löysi oman paikkansa ja käyttötarkoituksensa. Laitoimme sen tuonne katetulle terassille "Puutarhapirkon työpöydäksi". Maalit siitä lohkeilee ja vähän se huojuukin, mutta se ei minua haittaa. Minusta se on hyvä juuri sellaisena kuin se nyt on. 

Olen myös pääsiäisen aikana myynyt hiukan isompia tavaroita pois facebook kirppiksen kautta. Joskus on vaan pakko luopua joistain ihanistakin tavaroista, kun tila ei vaan yksinkertaisesti riitä. Onneksi tavaroille on aika kivasti löytynyt ostajia. Itse puolestani olen tehnyt superhyviä hankintoja roskalava ryhmän kautta. Kannatti kaksi vuotta odottaa, että pation lavasohvalle löytyi patjat. Tänään haettiin ilmaiset superlonpatjat, joista saan sohvalle pehmusteet. Pituus oli juuri oikea. Ainoastaan patjojen sivuista pitää leikata pikku suirot pois, niin ovat juuri täydelliset. Lisäksi onnistuin saamaan kolme kapeaa puuvillamattoa ja yhden ison villamaton samaisen ryhmän kautta. Puuvillamatot käyvät juuri hyvin lavasohvalle pehmusteiden päälle ja iso villamatto tulee meidän olohuoneeseen. Pitää vain ensin katsoa tarviiko matto pesua vai riittääkö kunnon imurointi. Ai hitsi, olen niin onnellinen näistä hankinnoistani. Kerrankin minua onnisti.

Ennen pääsiäistä en uskaltanut edes kuvitella, että saisin tehtyä kaikkia kotihommia näin paljon vapaiden aikana. Nyt olen välillä pysähtynyt oikein miettimään tätä energisyyttäni ja toimeliaisuuttani. Liekö syy auringossa, lähestyvissä juhlissa vai jossain ihan muussa; en tiedä, mutta hitsin ihanalta tämä tuntuu. 

Miten teidän pääsiäinen meni? Onko muut jo avanneet grillikauden vai söittekö perinteisempään pääsiäisen tyyliin lammasta? Vai mikä lopulta on perinteistä pääsiäisruokaa ja onko sitä edes olemassa?

Auringon vaikutus ja kukkien esikasvatus

18.3.2017

 Aurinko, pidentyneet päivät ja valon määrän lisääntyminen on tehnyt tehtävänsä. Keväinen mieli on vallannut minut. Kevät on yksi suosikkivuodenajoistani. Samalla kun lumet sulaa, aurinko alkaa lämmittää ja luonto heräilee pitkän ja pimeän talven jälkeen myös minä alan heräämään talviunestani. En voi kuin ihastella noita kauniita aurinkoisia kevätpäiviä ja nuuhkia raikasta ulkoilmaa. Kaikki tämä tuntuu vaan niin hyvältä ♥

Kuskaillessani viikolla tyttöä ratsastamaan tapasimme matkalla nämä komeat joutsenet eräällä pellolla. Nekin ovat havainneet kevään tulon ja saapuneet. Mies kertoi nähneensä meidän kotijoella jo pari viikkoa sitten ensimmäiset joutsenet. Selvä kevään merkki siis tämäkin.


Viikolla raahasin kaupasta kotiin säkillisen taimi- ja kylvömultaa, pienoiskasvihuoneen ja pussillisen petunian siemeniä. Petunia on yksi lempikukistani ja niitä löytyy kesällä useammastakin ruukusta ja padasta meidän pihalta. Intouduin siis kokeilemaan taimien esikasvatusta. Petunian siemenet olivat kyllä niin pieniä, että niitä oli melkeinpä mahdotonta käsitellä, mutta kyllä ne siitä pussista johonkin hävisivät. Toivottavasti tuonne kasvariin. Kasvariin jäi vielä yksi rivi tyhjää, joten täytyy tänään ostaa vielä yksi pussillinen noita siemeniä, että saa kaiken tilan käyttöön.


Kukkien esikasvatuksessa noiden ruukkujen pohjalle voi laittaa ensin vähän ravinteikkaampaa multaa, esimerkiksi puutarhamultaa, ja sitten päälle tuota taimi- ja kylvömultaa. Multa kastellaan huolellisesti ennen kylvämistä. Joitain siemeniä, kuten näitä petunioita, ei tarvitse peittää mullalla kylvämisen jälkeen. Kannattaa siis lukea siemenpussin kyljestä, miten pitää toimia. Valmiiden kylvöruukkujen päälle laitetaan muovi. Tälläinen pienoiskasvihuone on kyllä kätevä, kun siinä tulee mukana tuo kirkas kansi, joka laitetaan tuohon päälle. Sitten vain laatikko ikkunalle ja huolehditaan, että ruukuissa on tasainen kosteus kokoajan. 

Entiseltä työkaveriltani sain kolme mahtavaa kurpitsan tainta. Kiitos M! Toivottavasti saan pidettyä nämä hengissä ja pääsemme istuttamaan nämä tuonne pihan perälle maakellarin takana olevalle kumpareelle. Mies on siellä joskus vuosia sitten kasvattanut kurpitsoja, joten toivoa on, kunhan vain pääsen taimineni siihen vaiheeseen. Mites teillä onko viherpeukaloa alkanut syyhyttää näin kevään kynnyksellä? Miten aurinko ja valon määrän lisääntyminen on vaikuttanut sinuun vai oletko vielä talviunilla?

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan