Katsaus vuoteen 2019

1.1.2020


Vuosi on jälleen vaihtunut ja viime yönä hyvästelimme päättyneen vuoden. Kaikenkaikkiaan mennyt vuosi oli henkisesti erityisen raskas. Päällimmäisenä oli suuri huoli rakkaasta lapsenlapsestamme sekä huoli hänen vanhempiensa jaksamisesta vakavan sairauden kohdatessa perhettä. Toisinaan tunsin suurta turhautumista, kun en omien opiskelujeni ja töiden vuoksi pystynyt olemaan apuna ja tukena niin paljon kuin olisin halunnut. Varmasti ei ollut päivääkään, ettenkö olisi ajatellut heitä ja sitä, miten he pärjäävät, miten kaikki sujuu ja kuinka tyttö voi. Minusta oli äärimmäisen tuskaisaa olla, kun en tietenkään voinut olla jatkuvasti kyselemässä heidän kuulumisiaan, koska tiedän, että jatkuva kysely myös rasittaa vanhempia tilanteessa, jossa he itsekin varmasti tunsivat monesti olevansa ihan kädettömiä. 


Näiden kokemusten myötä olen alkanut keskittymään entistä enemmän itselleni tärkeisiin asioihin. En enää surffaile ihmisten välillä miellyttääkseni kaikkia, vaan teen asioita ja päätöksiä, jotka tuntuvat minusta oikeilta ja omien arvojeni mukaisilta. Tämän vuoksi elämästäni on poistunut muutamia ihmisiä, koska ajatusmaailmamme ei kohtaa eikä naamatauluni selvästikään miellytä. Mutta olen sitä mieltä, että pärjään aivan loistavasti ilman näitäkin ihmisiä, jopa paremmin kuin ennen. Tälläiset ihmissuhteet ovat todella kuluttavia ja vievät aivan liian paljon energiaa eli olen vain hyvilläni siitä, että tälläiset energiasyöpöt ovat poistuneet elämästäni. Lapsen sairauden kautta oppii paljon ja en voi kuin ihailla lapsenlapsemme reippautta, rohkeutta ja asennetta, mikä hänellä on kaikesta huolimatta ollut koko ajan. Meistä aikuisista moni voisi ottaa mallia hänestä. 


Alkuvuoden aikana sain suoritettua opintoni loppuun ja valmistuin lähihoitajaksi. Minulla oli hyvää onnea matkassa ja työllistyin heti valmistumiseni jälkeen. Vakituista työpaikkaa en saanut, mutta pitkä sijaisuuskin on ollut ihan hyvä vaihtoehto. Tosin olen ollut työstä johtuen monesti melko väsynyt, kun enhän ole enää mikään nuori tyttönen. Maaliskuussa siirryin ihan uudelle vuosikymmenelle, kun 50 pamahti mittariin. Viime vuosi olikin oikea synttärivuosi, kun kuopukseni täytti 20, esikoiseni täytti 30 ja me miehen kanssa molemmat 50. Jos olisimme pitäneet yhdet yhteiset juhlat olisimme voineet juhlia 150 vuotisjuhlia. 




Viime vuoden aikana neulomisesta tuli minulle ihan ykkösharrastus. Suoraansanottuna hurahdin ihan täysin tuohon hommaan. Neulominen on ollut hyvää vastapainoa työlle ja erittäin hyvä rentoutumismuoto. Helmikuussa neuloin elämäni ensimmäiset kirjoneulesukat Jonna Nordströmin ihanilla ohjeilla. Tämän onnistuneen suorituksen jälkeen on Jonnan JonSukkia valmistunut ainakin yhdeksät lisää, joista suurin osa päätyin nyt jouluna lahjaksi jollekin itselleni tärkeälle henkilölle. Tämän lisäksi neuloin kymmenkunta paria ihan perusvillasukkia. Neulominen on siis tullut jäädäkseen elämääni.


Vaikka viime vuosi oli hyvin työntäyteinen ja sen vuoksi kiireinen, mahtui vuoteen myös mukavia pikku reissuja, tapahtumia ja kohtaamisia. Helmikuussa kävin Kädentaitomessuilla Helsingin Wanhassa Satamassa ja huhtikuussa Kevätmessuilla Messukeskuksessa. Asuntomessut olivat viime vuonna täällä Kouvolassa, joten messualueeseen tuli tutustuttua peräti kahteen kertaan. Helsingissä tuli käytyä viikonloppureissulla pariinkin otteesseen. Heinäkuussa vietin siellä kivan viikonlopun siskoni kanssa ja syksyllä miehen kanssa. Elokuussa vierailin blogiystäväni, Tainan, kotona, kävin tutustumassa Loviisan Wanhoihin taloihin ja vietin kivan päivän Katin kanssa Tuusulassa, kun kävimme kalkkimaaliostoksilla Onnionstoressa ja samalla myös tutustumassa Koiramäen Pajutalliin. Marraskuussa kävimme Katin kanssa vielä Lahdessa Kätevä&Tekevä kädentaitotapahtumassa ja isänpäivänaikaan sai osallistua vielä instabloggaajien tapaamiseen Millan Putiikilla Lahdessa. Helatorstaina juhlimme valmistujaisiani ja pian niiden jälkeen lastenlasten synttäreitä puutarhajuhlien merkeissä. 






Syksy oli synkkä ja pimeni pimenemistään loppu vuotta kohden. Elämä oli pelkkää kulkemista kodin  ja työpaikan välillä. Voimat olivat vähissä ja töissä kaupungin säästötoimien vuoksi meistä työntekijöistä otettiin kaikki irti. Onnekseni sain voimaa ja tukea ystäviltäni ♥ Aika ja jaksaminen riitti ihan liian harvoin yhteisiin hetkiin ja tapaamisiin lastenlasten kanssa. Mieltä piristi kuitenkin  lapsenlapsemme hyvin alkanut koulutaival ja huomattavasti parempi terveydentila sekä kuopuksen hyvin menneet ylioppilaskirjoitukset. Henkistä taakkaa ei kuitenkaan helpottanut yhtään äidin voinnin heikkeneminen ja huoli hänen pärjäämisestään. Itsenäisyyspäivänä juhlimme kuitenkin kaikkien rakkaiden läheisten kanssa tyttäreni ylioppilaaksi pääsyä. Juhlien jälkeen alkoikin laskeutuminen jouluun.





Vuoteen 2019 mahtui paljon ja toivon, että nyt alkanut uusi vuosi olisi meille hiukan lempeämpi. Toivon, että se antaisi meille kaikille paljon iloa ja onnea sekä elämänmakuisia hetkiä. Toivon kuopukselle menestystä ammattiopintoihin ja kaikille lapsilleni sekä läheisilleni jaksamista työhön ja arkeen. Toivon, että miehen ja minun työt, joista molemmat kovasti pidämme, jatkuisivat myös tämän vuoden loppuun asti ja pidempäänkin. Lisäksi toivon kaikille terveyttä ja hyvää oloa ♥

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2020 myös sinulle ♥

10 kommenttia:

  1. Onpa ollut aikamoinen vuosi teillä! Kuitenkin onneksi myös kivoja asioita on tapahtunut. Toivottavasti ensi vuosi on rauhallisempi❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raskas vuosi tosiaan ja toivon koko sydämestäni, että uusi, alkanut vuosi olisi parempi. Onneksi viime vuoteen mahtui myös hyviä hetkiä. Niistä saa paljon voimaa arjen raskaimpiin hetkiin.

      Poista
  2. On ollut paljon haasteita teillä.Toivotaan onnea uuteen vuoteen ja terveyttä kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aikku ♥ Terveys on tärkeä asia ja ikävä kyllä sitä monesti osaa arvostaa vasta sitten, kun sen menettää. Toivon todella, että tänä vuonna olisimme kaikki hyvinvoivia ja terveitä.

      Poista
  3. Vuoteesi on mahtunut niin paljon, toivottavasti tänä vuonna hieman keveämmällä otteella, että elämä säästäisi suurilta huolilta. Ihan sydämestä ja vatsanpohjasta otti, kun luin lapsenlapsen sairaudesta. Ei ole mitään niin suurta huolta, kuin lapset. On kyllä vuosi 2019 vaatinut teiltä paljon.

    Huikeitakin juttuja, viiskymppiset, ylppärit ja valmistuminen. Arvostan niin paljon teitä, jotka jaksavat opiskella, itse olen aivan liian laiskanpulskea eli suuri hatunnosto vielä.
    '
    Mitä sydämellisintä ja ihaninta uutta vuotta 2020 koko teidän perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon, Tiia ♥ Kuten kirjoititkin kommentissasi, mikään ei ole niin suuri huoli kuin lapsen sairaus. Tiedän, että sinullakin on siitä omakohtaisia kokemuksia ja siksi myös ymmärrät sen, miltä tämä kaikki on meistä tuntunut. Onneksi vuosi piti sisällään myös monta huikeaa juttuja, joiden vuoksi oli aihetta myös iloon ja juhlaan. Opiskeleminen uuteen ammattiin ei ollut mikään kevyt juttu, mutta hetkeäkään en kadu että tein sen.

      Sydämellistä ja ihanaa uutta vuotta 2020 myös sinulle, Tiia ♥

      Poista
  4. Paljon on mahtunut vuoteesi, sekä iloja että suruja. Toivottavasti alkanut vuosi olisi hiukan iloisempi.
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina ♥ Mitään en toivo enempää kuin sitä, että tämä uusi vuosi olisi edes hiukan parempi kuin edeltäjänsä. Luin aiempien vuosien koosteita ja totesin, että ihan helppoja vuosia ei ole ollut edellisetkään vuodet. Hyvää alkanutta vuotta sinullekin, Kristiina ♥

      Poista
  5. Monenlaista mahtui vuoteesi, iloista ja vähemmän iloista. Tunnistan myös nuo raskaat fiilikset lasten/lastenlasten asioita murehtiessa... ja yleisesti ottaen raskaalta tarpomiselta tuntuneen vuoden.

    Toivotaan uudesta vuodesta ja vuosikymmenestä hyvää ja onnellista! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heli ♥ Vuoteen mahtuu monenlaista; arkea ja juhlaa, iloa ja surua, mutta niillä mennään, mitä elämä antaa. Toivottavasti sinunkin vuotesi on tällä kertaa kevyempi kulkea.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan