Mini-loma ja ajatuksia tulevasta harjoittelusta

Minulla on tässä ihana mini-loma menossa eli kolmen päivän vapaa koulusta. Ihan parasta ja niin tervetullutta vieläkin, vaikka viime viikonloppukin meni todella rennoissa ja mukavissa merkeissä. Ilmeisesti sitä on tiiviin syksyn ja loppuvuoden jälkeen ihan paikallaan välillä vähän hengähtääkin. Tein jo viikolla yhtenä päivänä, kun koulu loppui vähän aiemmin, siivouksen täällä alakerrassa, niin ei tarvinut nyt viikonlopuksi kuin imuroida. Vein oikein matot ulos ja pesin lattiatkin. Iän myötä minusta on tullut hiukan laiska noiden siivousten suhteen. Olen ennemminkin näin  talviaikaan kääntänyt valoja pienemmälle ja ollut enemmän hämärissä, niin ei ole juuri pölypallot häirinneet. Tällä viikolla kevätaurinko kuitenkin näyttäytyi ja totuus kotimme siisteydestä läjähti vasten kasvoja kuin märkä tiskirätti. Noh, nyt on alakerta siivottu ja voi taas hetken ottaa siltä osin rennommin.

Tämä mini-loma osui muutenkin ihan hyvään saumaan, sillä meillä alkaa huomenna toinen työharjoittelu. Viiden viikon työssäoppimisjakso siis edessä. Odotan tosi paljon tuota harjoittelua ylipäätään, koska tykkään ennemmin tehdä kuin lukea oppikirjoista. Ainakin tuolla ensimmäisellä harjoittelujaksolla opin ihan hurjan paljon enemmän tekemisen kautta kuin kirjoista lukemalla koulussa. Kävin viikolla tutustumassa tulevaan harjoittelupaikkani. Paikka vaikutti hyvältä ja mikä parasta minut otettiin siellä tosi hyvin vastaan. Vierailustani jäi hyvä fiilis, koska kaikesta näki, että paikassa panostetaan opiskelijoihin eivätkä opiskelijat ole heille vain yksi käsipari lisää auttamassa. Lisäksi tämän perusopintojen jakson näyttökriteerit pitäisi olla tuolla helposti toteutettavissa, joten kaiken järjen mukaan minun pitäisi selvitä jaksosta ihan hyvin. 

Olen kuitenkin miettinyt todella paljon sitä, miten osaan suhtautua paikan asukkaisiin. Tässä asumispalveyksikössä asuu nimittäin kehitysvammakuntoutujia enkä ole koskaan juuri ollut kehitysvammaisten kanssa tekemisissä. Nyt ei pidä ymmärtää väärin, minulla ei todellakaan ole mitään kehitysvammaisia kohtaan, mutta koska asiakasryhmä ei ole minulle entuudestan tuttu, on se vetänyt minut hiukan mietteliääksi. Asia helpottaa kyllä se, että paikan asukkaat ovat käsitykseni mukaan hyvin omatoimisia. Työni tuolla tulee siis olemaan asukkaiden arkisten askareiden ohjausta ja niissä avustamista. Kaikesta jännityksestä huolimatta on hienoa päästä osalliseksi heidän arkeensa ja mukaan näkemään, millaista elämä tuollaisessa asumisyksikössä oikeasti on. Totuushan on se, että menen tavallaan oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, koska en vielä tiedä tuosta maailmasta mitään. Uskon, että juuri sillä alueella minulla on mahdollisuus oppia eniten ja myös kehittyä ja kasvaa taas hiukan myös ihmisenä.

Tänään vietän kuitenkin vielä vapaapäivän ja huomenna suuntaan levänneenä kohti uutta ja tuntematonta. Mieli on kuitenkin avoinna ja tiedän, että minun on käännetävä tämäkin kortti ja katsottava, mitä se tuo tullessaan. Totuushan on kuitenkin se, että olen ihan tosi innoissani ja lähden suurella mielenkiinnolla, vaikkakin pelonsekaisella jännityksellä, oppimaan uutta. Nyt otan vielä kupin kahvia ja teen pienen blogikierroksen muissa blogeissa. Kiitos muuten kaikille, jotka käytte näitä minun postauksiani lukemassa ja jaksatte myös niitä paljon kommentoida ♥ Olette tärkeitä ♥ Mutta nyt siis kuppi kahvia ja sitten lähdetäänkin katsomaan äitiäni minun kotikonnuilleni. Kivaa sunnuntaita kaikille ♥

Miten teidän viikonloppu on mennyt? Oletteko pystyneet lepäämään vai onko aika mennyt arkisessa aherruksessa? Mitä yleensä touhuilette vapaillanne?