Voi vitsi, minulla on tänään ollut etäpäivä koulusta ja kun äsken ajelin kaupungista kotiin, auton kello näytti 15.48 ja ulkona oli vielä ihan valoisaa!! Päivä on oikesti jo pidentynyt ja ulkona on valoisa paljon pidemmän aikaa kuin vielä muutama viikko sitten. Muutenkin niin eilen kuin tänäänkin päivät ovat olleet ihanan aurinkoisia ja ilmassa on siis jo pieni häivähdys kevättä ♥
Koti on nyt riisuttu joulusta ja kaikki koristeet odottavat laatikoissaan seuraavaa joulua. Tähti sai kuitenkin vielä jäädä ruokailuhuoneen ikkunaan, samoin nuo ihanat joululahjaksi saamani pallovalot sekä muutama muu valosarja. Niistä en kai osaa luopua koskaan, koska luovat palaessaan niin ihanaa tunnelmaa ja valoa vielä kuitenkin niin pimeisiin iltoihin ja aamuihin. Minulla nuo valosarjat muuttavat nimeään aina vuodenajan mukaan ja yleisesti kutsunkin niitä kausivaloiksi. Se mahdollistaa niiden käytön ympäri vuoden. Tämän postauksen kahdessa ylimmässä kuvassa näkyy minun yksi ihanista joululahjoistani, jonka hommasin lahjarahallani. Olin pitkään ihastellut kälylläni ja somessa tuota Riviera Maisonin ihanaa Holland Park Cake Standiä. Ennen joulua tein jo päätöksen, että jos saan joululahjaksi rahaa, tuo RM-ihanuus lähtee tilaukseen. Nyt minulla se sitten on ja onhan se ihan mielettömän hieno ♥
Tänään aloitin aamun istumalla tunnin kaikkien muiden mummojen ja pappojen kanssa laboratorion aulassa odottamassa omaa vuoroani. Minulta otettiin kolme putkiloa verta ja huomenna sitten kuulen kouluterveydenhoitajalta tuloksia. Vähän kyllä jännittää, onko kolesterolit kondiksessa ja ylipäätään kaikki muutkin arvot. Minulta ei ole nimittäin tarkastettu vuosiin mitään veriarvoja ja vain pari kertaa korkeintaan koko elämäni aikana. Nyt siis todellakin oli korkea aika käydä labrassa, että saan selville todellinen terveydentilani. No, jos jotain on pielessä niin tiedän kyllä, että ruokavaliolla ja liikunnan lisäämisellä saan varmasti korjattua tilannetta ilman, että tarvitsee turhautua lääkehoitoon. Noh, huomenna asia siis selviää!!
Minä odotan jo kuumeisesti, että telkkasarjatkin palaisivat joululomalta ja Emmerdale alkaisi ihan liian pitkän joulutauon jälkeen. Olen jäänyt ihan koukkuun tuohon Yorkshiren maaseudun kauniisiin maisemiin sijoittuvaan sarjaan. Sarjassa seurataan Emmerdalen kylän asukkaiden elämää, eri sukupolvien välisiä asioita ja tietenkin mukana on myös petosta, juonittelua ja rakkautta. Kello 18 aikaan arki-iltaisin tuleva sarja on ihan parasta vastapainoa pitkille koulupäiville. Olin jo tänään ihan varma, että sarja palaa joulutauolta, mutta ei. Vielä pitää viikko odottaa. Miksi? Oi, miksi?
Onko täällä muita Emmerdale-faneja? Onko sinusta sarjojen joulutauot liian pitkiä? Mikä on sinun suosikkisarjasi televisiossa?
Meillä on kotona vielä kaikki joulutavarat esillä koska korjaan ne perinteisesti vasta Nuutinpäivänä.
VastaaPoistaHieno tarjoiluvati ja sopii teille :)
Toivotaan, että veriarvot kohdallaan kun saat tulokset.
Nyt olen tylsä ihminen mutta en oikeastaan seuraa mitään tv-sarjaa tällä hetkellä.
Emmerdahlia en ole koskaan nähnyt jaksoakaan.
Mukavaa alkavaa viikkoa :)
Kiitos, Marjo ♥ Minäkin toivon, että veriarvot olisivat kohdillaan taai ei ainakaan kovin pahasti pielessä. Minä olen seurnnut tuota Emmerdalea jo pitkään ja jokainen jakso on pakko nähdä. Jos en ehdi katsoman telkusta, kun se tulee, katson jälkikäteen Katsomosta. Ihan koukussa siis :))
PoistaMinä keräsin tänään viimeiset joulujutut pois. Parit tunnelmavalot jätin. Kynttilöitä tulee polteltua edelleen, keväällä sitten sekin jää pois.
VastaaPoistaEn seuraa emmerdalea sen takia, kun se tulee joka päivä. Muutaman jakson olen katsonut sitä, mutta kun siihen jää koukkuun. En jaksa sellaista, että joka päivä pitää tiettyyn aikaan olla tv:n ääressä. Toki vuorotyökin laittaa haasteensa. Mutta voisihan sen tallentaa...
Kivaa viikkoa ja tsemppiä opiskeluun!
Kiitos, Milli ♥ Meillä poltetaan myös talviaikaan paljon kynttilöitä. Ihania tunnelmanluojia nekin.Juu, tuo sarja on todella koukuttava. Muita sarjoja enkä ohjelmia en juuri seuraa, joten tämän sallin itselleni. Minusta tämä on mukava tapa rentoutua ja hengähtää hetkeksi arjen pyörityksessä.
PoistaTäällä toinen Emmerdale fani! Ihan tylsiä tuollaiset tauot :)
VastaaPoistaJeee, hyvä AnniK ♥ Mä en enää oikein jaksaisi odottaa...
PoistaVeitpä sanat suustani Krisse :)
VastaaPoistaJuuri äsken sanoin miehelle, että mitä ne pihtailevat tuota Emmerdalea, kun ei vieläkään alkanu!!!
Kaikkea hyvää viikkoosi!
Kiitos, Sari ♥ Just niin. Ihan kohtuuttoman pitkä joulutauko. En ymmärrä. Ihanaa, että löytyy lisää Emmerdale-faneja ♥
PoistaMä katselen joskus Emmerdalea, mutta aika harvoin. Sinänsä tykkäisin kyllä siitä, etenkin kun on englantilainen sarja, mutta en ole sitä tottunut katsomaan joka päivä kuitenkaan. Silloin vaan, jos nyt satun telkkarin ääreen sopivasti.
VastaaPoistaSen sijaan mun "pakko nähdä joka jakso"-sarja on Amazing Race. Olen nähnyt siitä kaikkien tuotantokausien kaikki jaksot, todennäköisesti ainakin. Se on ihan paras! Ja mulla on oikein puhelimessa muistutus siitä aina perjantaisin vähän ennen kuin alkaa, etten vaan missaa... Jos missaan, niin todellakin katson sitten Katsomosta. =D
Oikeastaan toi Reissari on ainoa sarja, mitä telkkarista kattelen ihan varmasti. Se sais kyllä tulla vaikka joka viikko, mutta harmi kyllä on niitä sarjoja, joista tulee aina joku tuotantokausi ja sitten piiiiitkä tauko ennen seuraavaa. Sit on joitakin sarjoja, joita seurailen kyllä myös, mutta en ihan niin fanaattisesti. =D
Mä en ole seurnnut reissaria kai koskaan. Telkusta tulee varmasti paljon hyviä sarjoja, mutta en vain ole satunut niitä katsoman/löytämään. Nyt loppiaisena sattumalta kanavia surffatessa satuin katsomaan Sinkkuelämää useamman jakson peräkkäin.
PoistaNykyään tulee tosi vähän katsottua telkasta mitään kun hankittiin Netflix.Sohvaperunat ja Voice on meidän suosikkeja :) Tänään huomasin saman, päivä on pidentynyt ja puoli 4 oli vielä valoisaa kun lähdin töistä, tätä valoa onkin kaivattu. Mukavaa viikkoa ♥
VastaaPoistaKiitos, Maiccu ♥ Ihanaa kyllä, kun valon määrä kasvaa joka päivä. Mielikin piristyy kummasti, kun ei aina ole niin pimeää. Meillä ei ole netflixiä. Aika on kai tässä kohtaa ajanut meistä miehen kanssa ohi eikä ymmärretä tuosta mitään.
PoistaUpeita kuvia♥ Toivottavasti arvosi ovat kunnossa..peukut pystyyn! Täälläkin on vannoutunut Emmerdale fani, olen katsonut sitä ihan sieltä aloitusjaksoista asti jokseenkin säännöllisesti..joskus on töiden vuoksi jäänyt muutama jakso väliin, mutta katsomon kautta on sitten tullut niitäkin katsottua:) Ei olekkaan montaa tv-sarjaa jota oikein seuraamalla jaksaa seurata:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥
VastaaPoistaKiitos, Päde ♥ Huikeeta, että olet seurannut Emmerdalea ihan alusta asti. Itse en muista, missä vaiheessa aloin sitä seuraamaan, mutta kyllä siitäkin on jo tosi kauan.
PoistaJuuri tänään puhuimme töissä samasta asiasta...siis päivän pituudesta! Selvästi huomaa, että päivä on pidentynyt ja ihanasti valoa tuo tuo pienikin lumimäärä! Toivotaan että arvosi ovat oikealla tolalla. Ihana ostos tuo RM Standi! Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle! <3
VastaaPoistaKiitos, Marita ♥ Onneksi verikokeiden tulokset tulevat pian eikä tarvitse kauaa odotella. RM standi on siis pitkäaikaisen unelman täyttymys. Aluksi mietin, mihin sen meillä laittaisin, mutta nyt olohuoneen pintaremontin myötä paikka löytyi. Olen niin tyytyväinen hankintaani ♥
PoistaOnpa hieno, näyttävä tuo tarjoilutaso. Emmerdalea seurasin joskus, mutta se jäi kun ei päässyt tv:n ääreen ajallaan. Nykysuosikkejani ovat Outlander -Matkantekijä, jonka viimeisin kausi päättyi juuri, mutta lisää on tulossa. Toinen suosikkini jatkuu taas eli Kotiin takaisin.
VastaaPoistaHyvää Uutta Vuotta ja voimia opiskeluun. t. Ella
Kiittos, Ella ♥ Tuo on varmasti ihan totta, että jos ei pääse tv:n ääreen jallaan, niin sarjan seuraaminen vain jää. Tuo Kotiin takaisin voisi olla sellainen, mistä minäkin tykkäisin, kun vain sattuisin oikeaan aikaan tv:n äärelle. Olen nähnyt siitä mainoksia ja eräs sukulainen sitä joskus minulle suosittelikin, kun ensimmäinen tuotatokausi oli menossa.
PoistaMinäkin jätin vielä olohuoneeseen parit kausivalot sekä pallovalosarjan valoa ja tunnelmaa tuomaan. Makuunhuoneessa meillä on ympäri vuoden yksi valosarja, siinä palaa valoisimpia kesäiltoja lukuun ottamatta joka ilta valot. Tänään huomasin ensimmäistä kertaa, että päivä on selvästi pidentynyt.
VastaaPoistaMinusta kaikki pallovalot ja valosarjat voivat tosiaan olla osa sisustusta melkeinpä ympärivuoden. Pallovalot ovat kivannäköisiä vaikkei niissä ole valojakaan. Tänään minäkin havahduin tuohon päivän pitenemiseen ensimmäisen kerran. Ihanaa ♥
PoistaEmmerdale on suosikki, joskin en ehdi nykyisin katsoa sitä enää niin tiiviisti:)
VastaaPoistaMinäkään en ehdi katsoa kaikkia jaksoja silloin, kun ne tulevat, mutta sitten katselen ne Katsomosta. Välillä viikonloppuna sitten useamman jakson putkeen. Se on minun oma hetkeni sitten.
PoistaTäällä on myöskin joulu siivottu varastoon ja kevät on tervetullut myös sisustukseen. Vielä yritän hetken malttaa, ennen kuin pastellit valtaavat kotimme. :)
VastaaPoistaTV katson nykyään todella vähän, joten sarjojen tauot eivät haittaa. Mutta, muistan kyllä nuorempana kuinka ärsyttävää oli kun lempiohjelma jäi tauolle!
Kevät on yksi suosikkivuodenajoistani. Liekö sillä juuri merkitystä, kun pitkän pimeän kauden jälkeen tulee valoisaa ja luonto alkaa heräilemään uudestaan elöön, että pidän siitä niin paljon. Ehkä.
PoistaEmmerdalea katselen toisinaan. Nyt sairaslomalla ollessani on tullut katsottua aamuisin edellispäivän uusinta. Kiva sarja.
VastaaPoistaKaunis on tuo hankkimasi tarjoilutaso.
Mukavaa viikkoa sinulle! <3
Kiitos, Sari ♥ Voi ei, olet sairaslomalla ja ilmeisesti vähän pidemmällä?! Kiva, että telkust löytyy ajanvietettä. Tykkään hurjan paljon tuosta kerrrostarjottimesta ja olen niin iloinen, kun nyt omistan sen ihan itse.
PoistaRiviera Maisonin jutut ovat kyllä niin kauniita. :) Heh jopa ollaan kynnysmatto raijattu Amsterdamista, painava pirulainen, mutta kun oli niin nätti. Peukut pystyy, että arvot ovat hyvät. En seuraa Emmerdalea, vaan enemmän kaikkea scifiä, mutta Emmerdalen maisemat ovat huikeat ja kun johonkin sarjaan koukuttaa, niin se on menoa. Sitähän vallan kiintyy hahmoihinkin.
VastaaPoistaMukavaa viikkoa Kristiina <3
Kiittos, Tiia ♥ Mä olen ihan hurahtanut RM:n tuotteisiin. Aina niiden laatu ei ole parasta mahdollista, mutta siitä ei minulle ainakaan vielä ole aiheutunut mitään haittaa. Labratulokset tulivat tänään ja pari arvoa siellä oli vähän koholla, mutta siitä lisää tulevissa postauksissa. Emmerdalessa on minullakin omat suosikkihahmoni ja siksi sitä on myös mukava seurata.
Poista