Labratulokset ja villahäät

Viime viikolla kerroin käyneeni labrassa verikokeissa. Kouluterveydenhoitaja lähetti minut siis kokeisiin, koska veriarvojani ei ole tarkistettu pitkään aikaan. Toki kilpirauhasarvojani seurataan kahdesti vuodessa, mutta siihen se sitten on jäänyt. Arvioni omasta terveydentilastani osui aikalailla oikeaan. Muutama arvo oli hiukan viitearvojen yläpuolella, mutta positiivisesti ajatellen, ei kuitenkaan niin paljon kuin pelkäsin. Neljä vuotta sitten yritin elämäntapamuutosta, mutta väärällä tavalla. Hetkellisesti kaikki oli paremmin ja voin hyvin, kunnes tuli totaalinen takapakki ja kaikki romahti. Samaan aikaan sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan ja olin väsyneempi kuin koskaan aiemmin. Pudotetut kilot tulivat takaisin korkojen kera ja liikuna jäi aikalailla pois elämästäni. Olen siis jälleen kerran nollapisteessa ja kaikki on aloitettava uudestaan. Onneksi nyt tiedän, mikä on itselle se paras ja toimivin vaihtoehto ja miten minun kannattaa oikeasti tehdä muutoksia esimerkiksi ruokavaliossani. En väitä, että olisin alan ammattilainen. En tosiaankaan. Jos olisin, en varmasti kärsisi sairaanloisesta ylipainosta ja olisi fyysisesti näin huonossa kunnossa. Tiedän vain, mitä asioita minun ei kannata enää tehdä. Kuka nyt samoja virheitä tekisi uudestaan, ei kukaan, ainakaan tietoisesti. 

Viime viikonloppu oli pitkästä aikaa kokonaan vapaa ilman töitä, opiskelua tai sovittuja menoja. Erittäin tervetullutta, koska olin koko joululomankin töissä. Viikonloppu meni oikein mukavasti. Lauanaina sain miehen houkuteltua mukaani kaupoille, koska tarvitsimme molemmat uusia vaatteita ja ajattelin, että vielä voisi olla alennusmyynnit käynnissä. Noh, alea tai ei, saimme molemmat uudet farkut ja minulle vielä lämpimät käsineet ja kolme t-paitaa. Kaikki tuli kyllä tarpeeseen eikä mikään ollut niinsanottu heräteostos. Erityisesti mieltä lämmittää, että löysimme miehelle farkut. Pitkälle ja tosi laihalle miehelle ei nimittäin aivan helpolla farkkuja löydy, jos ei halua nykymuodin mukaisia slimmejä ja juu, mieheni ei todellakaan halua. Yritin kyllä sanoa miehelle, että voisin kyllä helposti luovuttaa hänelle parikymmentä kiloa painoa eikä mies vieläkään olisi liian lihava enkä minä liian laiha. Tasan ei käy onnen lahjat.

Sunnuntaina meillä oli aivan erityinen päivä, koska meillä oli hääpäivä. Emme olleet ajatelleet sen kummemmin sitä juhlistaa eli ei aamukahveja vuoteeseen eikä kalliita lahjoja. Meillä tämä ei vaan mene niin. Meillä toista huomioidaan arjen keskellä pienellä kosketuksella ohimennessä, suukolla töihin tai kouluun lähteissä ja esimerkiksi hyvän yön toivotuksilla. Olemme menneet naimisiin melko pian seurustelumme alettua. Voisin sanoa, että astelin aikanaan maisraattiin vannomaan avioliittovalaa melko vaaleanpunaiset lasit silmilläni. Vuodet avioliiton satamassa ovat kuitenkin opettaneet paljon ja samaan aikaan ne ovat myös muuttaneet minua ihmisenä. En ole enää se sama nainen vaaleanpunaisine laseineen, vaan olen omasta mielestäni entistä vahvempi, armollisempi ja rennompi ihminen niin itselleni kuin läheisillenikin. Sunnuntaina asiaa ajatellessani mietin, että kaiken keskellä se tieto ja varmuus siitä, että se toinen pysyy siinä rinnalla on kuitenkin se kaikkein tärkein asia ♥

Pikkasen kuitenkin päädyimme juhlistamaan tuota seitsemättä hääpäiväämme eli villahäitämme, kun lähdimme extempore kaupunkiin syömään. Hiukan jouduttiin hiljaisessa keskustassa etsimään  sunnuntaina avoinna olevaa ravintolaa, mutta ruokapaikka löytyi, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Mitä ei jaksettu syödä ravintolassa tuotiin dogibägillä kotiin iltapalaksi. Kätevää. 

Käyttekö te säännöllisesti terveystarkastuksissa ja verikokeissa? Oletko onnistunut muuttamaan elintapojasi paremmiksi ja onko muutoksiin ylipäätään ollut tarvetta?