Vappu

2.5.2016

Vappu tuli ja meni. Meillä se ei juuri poikennut normaalista viikonlopusta. Mies oli koko viikonlopun töissä. Kiitos kauppojen vapautuneiden aukiolojen! Meillä ei syöty vappubrunssia eikä käyty picknikillä. Munkit, sima, nakit ja pottusalaatti tekivät tästä viikonlopusta vapun. Ne kuuluvat kuitenkin aina meidänkin vappuumme. Simaa tein itse, koska kaupan sima ei vaan ole minun mielestä hyvää. Munkit ostin kaupan pakastealtaasta ja ne toimivat hyvin. Ei tullut ongelmaa niiden tuhoamisessa. Vapun päivänä pakkasin pari simapulloa ja pussin munkkeja kassiin ja huristelin äidin luo maalle. Siellä sitten yhdessä juotiin simaa ja syötiin suut sokerissa munkkeja. Velikin tuli mukaan simakekkereihin vaimonsa kanssa ♥







Vappuaatto oli täällä meillä suomen sateisin. Kuinka voikaan yhtenä päivänä sataa niin paljon? Sademäärä oli kaksi kolmasosaa huhtikuun normaalimäärästä. Voin kertoa, että meidän nurmikko lainehti. Vapun päivänä sää kuitenkin helli meitä. Ilma oli jo keväisen lämmin ja sai tämänkin himapirkon vähän ulos tepsuttelemaan. Toivottavasti nämä lämpimät kelit jatkuvat. Ihanaa toukokuuta teille kaikille!

24 kommenttia:

  1. Itsetehty sima on vain niin hyvää. Meillä siman teki äitini, minä hoidin sitten sen munkkipuolen.
    Ihanaa ja aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi!Kyllä.Omatekoinen sima on parasta.

      Poista
  2. Ihanat kuvat olet taltioinut <3 Toivotaan todella, että nämä lämpimät päivät tulivat jäädäkseen! Mukavaa alkanutta viikkoa Krisse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika! Uusi kamera taltioi hyviä kuvia. Oma suosikkini on tuo sinikellokuva äidin pihalta.

      Poista
  3. Mellu2.5.16

    Hi,meillä oli toisinpäin,omatekoiset munkit ja kaupan sima.

    VastaaPoista
  4. Ihania kukkasia <3 Tuntuu, että tänä keväänä vihreys ja kukat ovat kovin myöhässä, joten nämä ensikuvat saavat hymyn huulille ;) Aurinkoista viikkoa sinulle Krisse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväinen luonto on ehkä kauneinta, mitä tiedän. Tykkään niin paljon ♥

      Poista
  5. Voi miten herkulliset kuvat! meillä ei myöskään vappua sen erikoisemmin vietetty...mökillä oltiin ja unohdin aiemmin viikolla tekemäni rosetitkin kotiin. Nakkeja meillä syötiin vasta tänään! Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marita ♥ Mä en ole koskaan itse tehnyt noita rosetteja, mutta olen kyllä syönyt. Tykkäsin ♥

      Poista
  6. Kauniita kuvia! Ja, tuo vanha kaapelikela on ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Mäkin tykkään siitä ja ihanaa, kun se ei kärsi, vaikka kastuisikin ulkona sateessa.

      Poista
  7. Elämäntaparemppa meni vappuna ihan männikköön vappuna. Selailin muiden munkkikuvia somessa ja nasta laudassa lähdin kauppaan 16 tienoilla ja jihuu siellä oli vieläpä munkkitarjoilut. Tuo kaapelikela, oon niin kade! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha haa, hyvä Tiia ♥ Kyllähän vappuna pitää munkkeja olla oli elämätaparemppaa tahi ei! :))

      Poista
  8. Oii siellä jo kukat kukkii! Hieman olette edellä, täällä Oulussa perästä tullaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä pääsee jo nauttimaan kukkaloistosta! Äitienpäivän aikaan aina pääsee keräämään jo valkovuokkojakin ♥

      Poista
  9. Nuo pakastealtaan munkit on ihan hyviä, niillä mentiin meilläkin tänä vappuna!
    Siellä on kyllä kevät jo pitkällä, meillä vielä paikoin pihalla lumikasoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen sitä oli niin ehdoton, että kaikki piti tehdä itse. Mikään muu ei kelvannut. Onneksi ikä tuo viisautta. Toivottavasti tekin pääsette pian lumikasoista ja nauttimaan ihanasta keväästä.

      Poista
  10. Simaa on pakko saada itse tehä. Pakaste altaan munkit ja rinkulat on kyl käteviä ja voi tuunata mieleiseksi!
    Meillä päin vapunaattokin oli lämmin ja auringoinen. Ei sateesta tietoakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, meillä satoi sitten teidänkin edestä! Joo, noita munkkeja voi tosiaan kuorrutella haluamallaan tavalla ja varmasti ovat hyviä :))

      Poista
  11. Minäkin "kuolaan" tuota kaapelikelaa. :) Niin ihana. Ja mitä simaan tulee, se pitää tehdä itse. Olen aivan samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kela on pitkäaikainen haave, joka viimein toteutui ♥

      Poista
  12. Just tuossa hörppäsin mukillisen simaa, itsetehtyä tietenkin. :) Mäkään en siis pidä kaupan simaa oikeestaan simana ollenkaan, enemmänkin se on jotain limua.
    Meillä vappuaatto meni vähän niin ja näin, siis mukavia juttuja mutta myös pari semmoista jotka meinas vetää mielen matalaks, sää esim. (Oon kylläkin yrittänyt oppia et säätä on aika turha harmitella, kun sille ei itse mahda mitään). Mutta vapunpäivä sitten...ihan huippu! Sää suosi ja muutenkin oli niin kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kaupan simat on jotenkin hirveän teollisen makuisia. En tykkää.
      Kyllähän tuo vapun päivä tuntui heti paljon mukavammalta, kun ei satanut ja aurinko paistoi. Kävinkin blogissasi lukemassa vappupäivästänne. Kuullosti niin kivalta ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan