Aamukahvilla Sisustuskahvila Wanha Justiinassa

28.4.2018

Ensimmäinen harjoitteluviikko päiväkodissa on takana ja kuten arvata saattaa, flunssa yrittää kovin ottein kaataa minut. En nyt kuitenkaan ole antanut sen lannistaa minua, sillä tälle päivälle oli tiedossa mukavaa ohjelmaa. Viime viikkonloppuna luin Talossa nro23 blogista Sadun postauksen Lahteen avatusta Sisustuskahvila Wanha Justiinasta. Ihastuin heti tuohon kahvilaan ja päätin, että menen mahdollisimman pian käymään tuolla. Tänään oli se päivä.


Olin sopinut treffit Mansikkatilan mailla blogin Tainan kanssa kahvilaan heti sen auetessa kymmeneltä. Niimpä olin jo ennen kymmentä ystäväni kanssa kurkkimassa Sisustuskahvilan ikkunasta sisään. Pian oven aukaisikin ihanan pirteä kahvilan emäntä, joka toivotti meidät tervetulleeksi sisälle. Heti eteisessä haistoimme ihanien tuoreiden leivonnaisten tuoksun. Kahvilan emäntä oli siis aloittanut päivänsä jo anivarhain. 


Sisustuskahvila Wanha Justiina koostuu kahdesta erillisestä huoneesta, joista ensimmäisessä huoneessa on suurin osa myynnissä olevista sisustustavaroista ja huonekaluista. Valikoimassa on paljon erilaisia sisustustuotteita, maalaisromantiikkaa, tanskalaisia sisustustuotteita, wanhoja huonekaluja sekä unikkeja käsitöitä, kuten kuvassa näkyvät juuttikankaiset pussit ruokailuvälineille. 

Myynnissä on myös laaja väriskaala Vintage kalkkimaaleja, pyykkietikkaa, imuripulvereita, jalkakylpypalloja, saippuoita, kortteja, servettejä ja kynttilöitä. Siis kaikkea ihanaa ♥ Sisutuskahvilan toisessa huoneessa on sitten noiden ihanien tuoksujen alkulähde eli itse kahvilan puoli. Vitriinistä löytyy kahvilan emännän, Miian, itseleipomia niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja, joita ei ole ainakaan hinnalla pilattu. Niinpä mekin joimme hyvät kahvit vanhoista ruusukupeista ja söimme ihanan maukasta tomaatti-basilikapiirakkaa sekä jälkkäriksi tulevan vapun kunniaksi munkkirinkilät. 



Kahvikupin ja ihanien leivonnaisten äärellä oli mukava vaihtaa pikaiset kuulumiset Tainan kanssa ja jutella hetki ihan rauhassa. Itse suosin aina tälläisten pienyrittäjien paikkoja ja varsinkin kahviloita, jotka ovat erityisen lähellä sydäntäni. Kahvilan puolella oli myynnissä myös runsas valikoima erilaisia kahveja sekä teetä. Gluteenitonta ruokavaliota noudattaville oli myynnissä kätevä tee-se-itse-sarja, josta löytyi valmispusseja niin pannukakun kuin pizzapohjankin leipomiseen. 

Sisustuskahvila Wanha Justiina sijaitsee siis Lahdessa Karjalankatu 3:ssa ja on avoinna maanantaista perjantaihin kello 10-18 ja näin lauantaisin kello 10-15. Paikka saa minulta vahvan suosituksen ja kuten Miialle sanoinkin, tulen vierailemaan Sisustuskahvila Wanha Justiinassa vielä monta kertaa. 


Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

16 kommenttia:

  1. Ihana kun kävit ja vielä parempi kun tykkäsit ja ihan parasta, että postasit aiheesta. Ja erityisen ihanaa oli nähdä sinua!!!!!!! <3 <3 <3 Ensi kerralla pidempi aika, jookos ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin heti, kun näin postauksesi tuosta paikasta, että menen käymään siellä. Paikka on juuri sellainen, mistä pidän ja minusta on ihanaa jakaa tietoa tälläisestä paikasta muille.

      Kivaa sunnuntaita Sinulle, Satu ja ensi kerralla todellakin nähdään vähän paremmalla ajalla ♥

      Poista
  2. Aivan ihana postaus! Tuonnehan on ihan pakko päästä.
    Ja oli niiiiin kiva nähdä sut livenä tänään!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina ♥ Kannattaa ehdottomasti mennä. Paljon ihania juttuja myynnissä ja tosi herkullisia leivonnaisia itse kahvilassa. Oli kiva nähdä tosiaan, kun kevätmessuilla en sinua tavoittanut. Messuista kirjoittelen vielä erikseen.

      Poista
  3. Ihanan näköinen paikka :) Minun alkoi heti polttelemaan tuo sinun viimeisessä kuvassa oleva 3-osainen kahvikannu, sokerikko, kermakko setti. Aivan ihana! Jotenkin niin minun näköinen paikka myös..
    Hyvää viikonloppua Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Pidät varmasti tuosta paikasta, joten kannattaa poiketa. Toivottavasti kahvikannu setti on sitten vielä myynnissä. Hyvää sunnuntaita Sinullekin, Marjo ♥

      Poista
  4. Ihanat kuvat kahvilasta, minun on pitänyt mennä sinne jo monta kertaa, pakkohan sinne on mennä, seuraan myös facebookin kautta tuota kahvilaa..ihana paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anja ja tervetuloa blogini seuraajaksi ♥ Kannattaa mennä ehdottomasti käymään tuoss ihanassa kahvilassa. Itse odotan jo heti kuumeisesti, koska pääsisin tuonne uudestaan.

      Poista
  5. Oi miten ihanan näköinen paikka. Rakastan tuollaisia kahviloita, joissa on pieniä sisustusjuttuja myynnissä.
    Mukavaa viikonloppua Krisse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Tälläiset kahvilat ovat minunkin ihan lempipaikkoja ja joskus olen jopa haaveillut omastakin kahvilasta. Mukavaa sunnuntaita Sinullekin, Outi ♥

      Poista
  6. Oijoi mikä ihana paikka <3 Varo vaan nyt sen flunssan kanssa, täällä kolmas flunssaviikko, enkä ole vieläkään toipunut, räkä valuu ja olo on aivan vetämätön, kyllästyttää. Eli zemppiä ja muista levät. <3

    Mukavaa vappua Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia ♥ Sitkeätä tuntuu nyt flunssa olevan tänä keväänä. Minulla ei ole ollut kuumetta, mutta yskää ja nuhaa. Kirjallisia töitä olen tänäänkin vain tehnyt. Ne onnistuvat, kun voi istua paikallaan. Hyvää vappua Sinullekin, Tiia ♥

      Poista
  7. Tuollaisessa kashvilassa viipyy pidemmänkin aikaa, oikea paratiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oikein viihtyisä paikka ja niin ystävällinen ja hyvä palvelu ♥

      Poista
  8. Ihanat kuvat♥ Näyttää kyllä niin kivalta paikalta, tuolla pitää kyllä käväistä! Mukavaa sunnuntaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivikki ♥ Kannattaa ehdottomasti mennä käymään ja tutustumaan paikkaan. Muksaa sunnuntaita Sinullekin ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan