Kukkailoittelua

2.9.2016

Niin se on taas perjantai ja yksi viikko on jälleen lähellä loppuaan. Minulla takana toinen sairaslomaviikko. Voimat ovat pikku hiljaa palautuneet ja elämä alkaa voittaa. Mies palaa tänään Lappeenrannasta kertausharjoituksista eli takana on myös viikko sotaleskenä oloa. Hyvin ollaan tytön kanssa pärjätty kahdenkin ♥ Flunssa vain kiusaa tyttöä. Jouduttiin hakemaan hänelle toinen antibioottikuuri.  Toivottavasti kaikki bakteerit nyt kuolee ja tyttö paranee ihan kunnolla ja kokonaan. Inhottavia ja niin raastavia tuollaiset flunssakierteet.




Sairasloman aikana on ollut ihana huomata, etä ystävät välittävät ja että niitä oikeesti on ♥ Olen saanut nauttia muutaman ihanaisen seurasta ♥ ja miten ihanaa onkaan ollut istua kaikessa rauhassa ja jutella. Kuulumiset on päivitetty ja maailmaa parannettu. Ihan parasta ♥ Alakuvan ruusut ovatkin tuliaisia ystävältä. Onneksi olin juuri lukenut Tainan ruusujen hoito-ohjeet hänen blogistaan, niin ruusuista on ollut minulle iloa jo viikon. Tainan postauksen leikkoruusujen ostosta ja hoidosta löytät TÄÄLTÄ. Ylempien kuvien kukkailoittelu on meidän jäljelläolevista kesäkukista. Valkoinen taitaa olla morsiuskello. Minusta jotenkin niiin kaunis ♥ Pelargonian kaikki varmasti tuntee. Näiden väri houkutteli minut keväällä ostamaan juuri nämä yksilöt. Hyvin ne ovatkin viihtyneet koko kesän kuistilla vanhan vaakan päällä. Mitenhän nämä onnistuisi säilyttämään talven yli?


Tällä postauksella ja lähinnä näillä kuvilla osallistun Mansikkatilan mailla-blogin tämän viikon kukkailoitteluun. Tule sinäkin jakamaan kukka-aiheisia kuvia tai postauksia ja osallistu Kukkailoitteluun. Linkki Kukkailoitteluun on auki Tainan blogissa koko viikonlopun ajan, aina sunnuntai-iltaan saakka! Muista käydä linkittämässä oma postauksesi tuonne Mansikkatilan mailla olevaan postaukseen. Voit osallistua kukkailoitteluun myös Instan puolella lisäämällä kukkakuviisi #kukkailoittelua #mansikkatilanmailla.



Kaunista viikonloppua Teille kaikille! Toivottavasti saamme nauttia siitä aurinkoisessa ja kuivassa syyssäässä. Kiitos myös kaikille niille, jotka ovat muistaneet minua kannustavin tsemppiviestein tuon minun umpparileikkaukseni jälkeen! Olen otettu ja iloinen ihan jokaisesta saamastani kommentista ♥


21 kommenttia:

  1. Ihania kukkia, onneksi vielä on ollut lämmintä ja kukat ovat vielä jaksaneet kukkia. Toivottavasti on vielä pitkään...Pikaisia paranemisia teille molemmille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja ♥ Minäkin toivon, että syksystä tulee lämmin ja pitkä. Pidän tosi paljon syksystä, jos ilmat vaan suosivat.

      Poista
  2. Upean värinen pelargonia! :)
    Ja ihanaa, että saat miehen kotiin ja pääset viikonlopuksi kainaloon paranemaan <3 Voi hyvin ihana ystävä!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika ♥ Kyllä olo on jo korjantunut merkittävästi. Yritän puuhastella kaikkea pientä, etten ihan jämähdä tänne sohvan nurkkaan. Mulla on itseasiassa kaksi samanvärisstä pelargoniaa, kummallakin puolella vaakaa. Ostin nämä keväällä Viherpeukaloilta ja ovat olleet kyllä hintansa väärtit.

      Poista
  3. Onpas ihana pelargonia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riitta ja kiva, kun poikkesit blogiini ♥

      Poista
  4. Kauniit kukkaset ja niin tärkeää kun on ystäviä♥
    Parantumisia tytöllesi ja mukavaa viikonlopun aikaa sinulle Krisse♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Ystävät ovat niitä arkipäivän enkeleitä...niin tärkeitä meille kaikille. Toivon, että jokaisella olisi edes yksi oikea ystävä ♥

      Poista
  5. Kivaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Hienoja kukkia. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Onpa kauniit ruusut! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Huopalintu ja kiva, kun poikkesit blogissani ♥

      Poista
  8. Ihania kukkia ♥ Itsekin hain ruusuja tänään viikonlopuksi, mukavaa viikkistä sinullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiccu ♥ Ruusu on yksi lempikukistani. Pitäisi vaan ostaa useammin kukkia itselle.

      Poista
  9. Hienoa kuulla, että olet toipumassa!<3 Sairastaessa huomaa aina, kuinka iso asia terveys onkaan. Myös perheen ja ystävien merkitys korostuu.:)

    Ihanat kukkaset! Niistäkin saa paljon iloa.:) Leppoisaa viikonloppua, ilmeisesti huomenna on jälleen ihan kesäinen päivä tulossa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten, jostain syystä en saa blogistasi kuvaa tallennettua ensi viikon koostetta varten. Muistan, että mulla oli sama ongelma aiemminkin. Ilmeisesti joku suojaus? Voisitko lähettää mulle yhden mieluisan kuvan näistä vaikka sähköpostilla? Taisin viime kerralla hakea kuvan Instasta, mistä sen pystyi kopiomaan, mutta siihen tulee silloin musta rajaus...:/

      Poista
    2. Kiitos, Taina ♥ Toivottavasti viikonlopusta tosiaan tulee aurinkoinen. Pystyisi imemään ulkoa vähän happea itseensä. Sekin piristää, mutta perheen ja ystävien merkitys on todella tärkeä. Vaikkei kaikki asiat aina olekaan perheessä välttämättä kohdallaan, hädän hetkellä niitä ei muista. Silloin huomaa, kuinka rakkaita ne läheiset itselle ovat ♥

      Ps. Vastasin meilillä toiseen kommenttiisi :)

      Poista
  10. Ihanan herkullisen värisiä kukkia! Pikaista paranemista teille molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heidi ja kiva, kun poikkesit blogissani ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan