Kahden sängyn loukossa

23.7.2016

Hei vaan kaikille!

Mä olen nyt kaksi päivää kulkenut oman sängyn ja olohuoneen sohvan väliä. Vuoron perään olen niissä ottanut unet. Sain loppuviikolla yllättäen jostain kauhean kesäflunssan ja olen tosiaan ollut nyt ihan petipotilas. En mä tiedä voiko tätä flunssaksi kutsua, kun ei mulla ole nuhaa eikä yskää, mutta kuumetta ja aivan tosi valtaisa kurkkukipu. Ensimmäisenä yönä en meinannut uskaltaa nukkua, kun tuntui, että henkitorvi turpoaa umpeen enkä saa henkeä. En kyllä muista koskaan sairastaneeni tälläistä kurkkutautia. Nieleminen on sattunut niin paljon, että on oikeasti pitänyt keskittyä nielaisemiseen, että sattuisi mahdollisimman vähän. Kuumetta en ole mitannut, kun meillä ei ole kuumemittaria tai ei ainakaan toimivaa, mutta välillä olen palellut kuin horkassa ja välillä on sitten niin kuuma, että hiki valuu. Särkylääkkeellä olen yrittänyt sitten helpottaa oloani. Se jotenkin turruttaa ton kurkunkin, että pystyy laitamaan edes jotain kurkustaan alas. Toivottavasti tämä tauti alkaisi nyt pian helpottaa ja olisin ensi viikolla jo terve, niin ei menisi ihan koko loppuloma sängyn pohjassa.


Mulla on siis vielä yksi viikko lomaa jäljellä mun neljän viikon lomastani. Vitsi, miten äkkiä tää aika on tosiaan mennyt, mutta onneksi otin kaikki neljä lomaviikkoa putkeen! Mitään erityistä ei ole tullut tehtyä eikä reissuissa ole käyty, ihan tässä kotosalla vaan olen lomaa viettänyt. Tapaamiset ystävien, sukulaisten ja lastenlasten kanssa ovat olleet mun lomani kohokohtia ♥ Ensi viikolle voisi ujuttaa vielä parit ystävätreffit, kun miehelläkin on iltaviikko. Ja kyllähän täällä kotona aina tuota hommaa riittää eli tekeminen ei lopu. Siitä ei tarvitse olla huolissaan, mutta aika arkinen tämä mun lomani kyllä taitaa olla...
 

Ai, mikäkö ihanuus näissä tämän postauksen kuvissa on? ♥ ♥ ♥ Se on mun uusin aarre...vanha emännänkaappi. Mä niin tykkään siitä. Nyt tarvis vaan parantua, että pääsis kirpparille. Haluaisin nimittäin tuohon sellaisen valkoisen virkatun liinan. Sen päälle voisi sitten rakennella jonkinlaisen asetelman vanhoista pikku esineistä tai jotain sellaista. Pitää miettiä! Mutta oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille ♥

30 kommenttia:

  1. Anonyymi23.7.16

    Hei!
    Pikaista paranemista. Oireesi kuullostaa vähän angiinalta. Kiva blogi sinulla.
    Mukavaa lomajatkoa :)
    T. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Mulla ei kyllä koskaan ole ollut angiinaa, mutta olen kuullut, että juuri siinä on kovat kurkkukivut. Huomenaamuna tilaan lääkäriin ajan, jos ei helpota siihen mennessä. Sittenhän asia selviää.

      Kiva, jos tykkäät blogistani! Tämä on tälläinen vähän päiväkirjamainen blogi, omanlaisensa sekametelisoppa. Toivottavasti viihdyt blogini parissa mahdollisimman pitkään.

      Poista
  2. Voi ei, pikaista paranemista. Meillä myös tyttö sairastui kuumeeseen ja kurkkukipuun.
    Ihana kaappi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on niin outoa, että kesällä tulee tällälailla kipeäksi. Pikaista paranemista tytöllesi.

      Kaappi on mun pitkäaikainen haave, joka vihdoin toteutui. Mun onneksi oli niin hyvässä kunnossa, että ei tarvinut kuin pyhkiä pölyt pois :))

      Poista
  3. Anonyymi24.7.16

    Systerin neuvo: Lääkäriin hopi hopi!! Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna menen, jos vielä vaivaa.

      Ps. Olipa kiva yllätys sun kommentti. Kiitos!

      Poista
    2. Anonyymi24.7.16

      ❤️

      Poista
  4. Hieno kaappi. Paranemisia!

    VastaaPoista
  5. Ihanuus kaappi ♡♡ nyt lääkäriin että saat itsesi kuntoon 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ihanuus on mulla ollut haaveissa pitkään ja nyt sen sain ♥

      Poista
  6. Voi miten tylsää! Toivottavasti pöpö menee pian pois! Mulla oli alkukesästä samanoloinen tauti, mutta kuume ei noussut. Oli vaan ihan hakattu olo, pää särki ja kurkku oli tosi kipeä pitkään. Mulla itseasiassa oli kurkussa pieniä rakkuloita, mutta meni ihan särkylääkkeellä ja levolla ohi. Angiinassa usein nieluun tulee vaaleita peitteitä josta sen tunnistaa ja se kyllä vaatii ab-kuurin.
    Tsemppiä ja paranemisia! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika ♥ Mä luulen, että mulla ei nyt kuitenkaan ole tuota angiinaa, kun tänään on alkanut kurkkukipukin iltaa kohden helpottaa. Jes!

      Poista
  7. Pikaista paranemista!
    Kesään ja kesälomaan kuuluu leppoisuus. Ja sellainen lomasi on ollut. Ja tapaamiset kuuluvat myös kesään.
    Kaunis tuo emännänkaappi. Tuo muistoja mieleeni... lapsuudenkodissani on ollut tuollainen.
    Heleää heinäkuuta ja hyvää loppulomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula ♥ Olo alkaa olla jo parempi, mutta ei kurkku ihan vielä ole täysin kunnossa. Viimeistä lomaviikkoa tosiaan viedään. Vähän haikea fiilis, mutta yritän olla miettimättä sitä.

      Emännänkaappi on minustakin vaan niin yksinkertaisen kaunis ♥ Minun sydäntäni aina särkee, kun kuulen, että joku on tuhonnut tälläisen. Kaikki eivät osaa pitää näitä aarteita missään arvossa :(

      Poista
  8. Voi miten kurja juttu :( Pikaista paranemista <3 Aivan ihana tuo emännänkaappi....olen pitkään etsinyt tällaista itselleni...lucky you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu ja pääsen nauttimaan viimeisestä lomaviikostani. Mä löysin tämän Torista ja oli mielestäni edullinen, kun sain sille vielä kotiinkuljetuksenkin. Maalipintakin oli ihan riittävän hyvä, joten pääsi suoraan käyttöön :))

      Poista
  9. Huija, kuulostaapa kamalalta tautisi! Ettei vain kurkkupaise olisi?
    Toivottavasti paranet pian <3
    Ja tuo kaappihan on aivan paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Ei taida onnekseni olla kurkkupaise, koska kipu helpottanut tämän päivän aikana entisestään.
      Kyllä, kaappi on aivan ihana ♥ Yksi aarre lisää kokoelmissani :))

      Poista
  10. Anonyymi25.7.16

    Täälläkin on podettu viikonloppu kesäflunssaa, kurkkukipua ja lämmönnousua... Et ole siis ainoa, jos se yhtään helpottaa :D Olen myös ihmetellyt, mistä sen sain ja miten just kesällä, kun moneen talveenkaan en ole mokomaa sairastanut.
    Tuo kaappi on kyllä suloinen. Tykkään myös väristä, vaikka taitaa olla alkuperäinen väri perinteinen vihreä.
    Toivon nopeaa paranemista sinnekin ja nautithan loppulomasta täysillä :) t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ella ♥ Niin juuri, miten ihmeessä tälläinen tulee just kesällä?!Toivottavasti sinullakin on tauti jo helpottanut.
      Minustakin väri on aivan täydellinen. Ei kaipaa minkäänlaista entrausta.

      Poista
  11. Herttaisen näköinen kaappi!
    Paranemisia sinulle ja käyhän aikasi kuluksi/iltalukemiseksi katsomassa tämän päivän matkakertomukseni. Olin vahingossa kunnon tauolla, mutta nyt taas uudella innolla postailemassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Täytyypä poiketa blogissasi. Kiva saada uusia blogeja lukulistalle.

      Poista
  12. Pikaista paranemista ja onneksi on noin kaunis kaappi lohduttamassa edes silmiä, aivan ihana. Lapsuudenkodissa oli keittiö tuollaisista kaapeista tehty, ne oli kivat ja varmaan jo moneen kertaan tuhottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia ♥ Minusta on kyllä tosi harmillista, että noita vanhoja kaappeja on surutta pistetty päreiksi. Minusta se vain on niin väärin. Onneksi sain vihdoin itselleni oman ♥

      Poista
  13. Jos flunssa on kurja, niin kesäflunssa on vieläkin kurjempi :( Toivottavasti voit jo paremmin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä, Maiccu ♥ Täällä voidaan jo paremmin ja kesäslunssa kurkkukipuineen on enää muisto vain.

      Poista
  14. Hei Krisse!
    Liityin nyt lukijaksi Tuulia -nimellä. Olen jo lukijasi Tuula / Tuula's life nimellä. Tuula-nimellä haluan jatkaakin, mutta en Tuulia-nimellä (se on meidän veneen nimi)
    Se on jostain vanhan blogin uumenista kaivellut tuon Tuulia - nimen. Että näin. Harmllisia nämä virheet. Tuntee itsensä "kädettömäksi".
    Kiitos keskustelusta ja hyvää perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän kommentiin se antaa kyllä nimen Tuula's life. Mutta lukijoissa olen nimellä Tuulia.
      Tällaista.

      Poista
    2. PS. Olen vastannut tähän postaukseesi aikaismminkin. Silloin nimellä Tuula's life / Tuula.
      Minulla oli muistikuva, että olen vastannut tähän. Ja löysin.

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan